Venäjä suunnittelee ydinjätteen loppusijoitusluolaa Suomenlahdelle
Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Sosnovyi Borin ydinvoimalan viereen Suomenlahden rannalle, kertoi Yle lauantaina.
Ydinvoimayhtiö Rosatom suunnittelee matala- ja keskiaktiiviselle jätteelle loppusijoitusluolaa Sosnovyi Boriin. Luolaan on määrä sijoittaa myös plutoniumia. Korkea-aktiivinen käytetty polttoaine rahdataan Siperiaan.
Ylen mukaan Suomen säteilyturvakeskus suhtautuu asiaan myönteisesti.
–Tämä olisi ensimmäinen laitos Venäjällä. Ja tietysti me pidämme sellaista kehitystä hyvänä, sanoi Stukin ydinjäteosaston johtaja Risto Paltemaa Ylen uutisille.
Green World -ympäristöjärjestön mielestä loppusijoituspaikka olisi liian lähellä rantaa. Järjestö vastustaa erityisesti plutoniumin sijoittamista alueelle.
Ylen mukaan luolan suunnittelun on määrä alkaa tänä vuonna ja rakentamista ryhdytään valmistelemaan ensi vuonna.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=72695:yle-venaejae-aikoo-loppusijoittaa-ydinjaetettae-suomenlahdelle-&catid=35:ulkomaat&Itemid=6
Sillä lailla!
Venäjä kippaa ydinjätteensä suomenlahteen!
24
112
Vastaukset
- säteilevä tulevaisuu
Todennäköisesti suomalaiset veronmaksajat rahoittavat tämänkin hankkeen!
- Kalastaja Matson
Joo Kotkan rannikkotykistö poistuu alueelta . Siintä tulee niin vaarallinen että sitä karttaa venakotkin. Saa nähdä antaako maa-ja metsätalousministeriö alennusta kalastuslupamaksuissa, vai tuleeko kenties säteilylupamaksu. Vois niinku säteillä verkonnostossa.
- 2+2
Täällä suomalaiset "asiantuntijat" antavat lausuntojaan tyhjin vatsoin.
Venäjällä on ydinmateriaalin käsittelystä huomattavasti enemmän kokemusta kuin suomalaisilla. Ovat myös kokeneet onnettomuuksia ja niistä on opittu.
Minä luotan siihen, että venäläiset tietävät, mitä ovat tekemässä.
Ja, miksi yleensäkään venäläiset kysyisivät suomalaisten mielipidettä asiassa, koska vastauksena olisi todennäköisesti pelkkää vi.t.t.uilua.
- C'ester
Eikö ne Rosatom ja Suomen STUK oo melekeen naimisissa bisneksineen.... ja Arevan kanssa ne härssii kans?
Sellaista kuin ydinjätteiden "loppusijoituspaikkaa" ei ole olemassakaan.
Aika... mullistukset... sekä yhteiskunnan että luonnon jne.... ennenpitkää nuo jätteet ovat todennäköisesti vuotaneet Suomen lahteen.
Maalaisjärkeä käyttämällä Maailman voisi hyvin!
Uusiutuva hybridienergia ja maltillisempi kulutus... jep! - " "
Eiköhän olisi parempi koko maailmalle jos loppusiotettaisiin kaikki venäläiset.
- sananvapaus ois kiva
Energiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta kun sen valmistusta kontrolloi nykyisin mafia joka terrorisoi alan pienyrittäjiä/keksijöitä/insinöörejä.
- sdfsf
Jaa kuinka terrorisoi?
- P. Utin
tiedä sitten mitä sinne kipataan. Niillä on sitten hyvä uhkailla Suomea ja muita Itämeren maita tarpeen tullen.
- Hukkaan menee.
Niistä saisi hyvän Paskapommin jenkkilään. Olisivat myyneet Iranille.
- TU-95 the bear
Eihän siinä tarvitsisi muuta, kuin lyö sen ydinpas.kan Tupolevin ruumaan ja lentää tankit tyhjäksi jenkkilän päälle.
- sdfsdfsfssss
Onpa taas hieman raflaava otsikko. Ihan samaa Suomi on tekemässä Olkiluodossa
http://www.posiva.fi/tutkimus_kehitys/onkalo/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Onkalo_(tutkimustila) - Pelkäämme samaa?
Me suomalaiset joudumme varmasti maksamaan sen Sosnovyi Borin ydinjätteen loppusijoitusluolan, kuten maksoimme Pietarin jätevedenpuhdistamon, ettei myrkkyä kipata suoraan Suomenlahteen. Koska kiristys loppuu?
- totuustässä!!!
Emme ole maksaneet pietarin jätevedenpuhdistamoa, Suomi on osallistunut noin 5% kustannuksiin laitetoimituksin Suomesta, 10 miljoonaa 200 miljoonan hankkeeseen ja nämä 10 miljoonaa on valtio maksanut suomalaisyrityksille laitetoimituksista. Ei pidä levittää paskapropagandaa.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=152894&lan=FI
- aamusta
Puolustusvoimalla ei ole enää mitään merkitystä, kaikki varuskunnat saa lopettaa. Nykysota taitaa olla enemänkin sitä, mikä kaikkeja konsteja keksitään naapurimaata kohtaan. Ei siihen kohta enää asevoimia tarvita. Kaikki myrkyt vaan naapuriin niin eikö kansa muuta vähitellen muihin maihin pakolaisiksi.
- Näin on näreet
Jos nekin on huomannut kuin että ollaan jäte kansaa kun somalitkin on meitä korkeamassa asemassa täällä.
Kun taas afrikassa somalit on afrikanmustalaisia joka on alinrotu mitä tunnetaan. - työssä ollut
Suomella on loviisassa ydinvoimlan vieressä kallion sisällä samanlainen loppusijoitus paikka ydijätteille, että ei se ole kaukana meilläkään. Olen käynyt siellä kaksi kertaa työasioissa.
- plutoniumpelto
tuleva jääkausi hieroo atomijätteet pintaan.
Tämä venäläisten jätehauta kaivetaan savimaahan kun ne tavallisesti on louhittu peruskallioon.
Taitaa kuolla syöpään suurin osa tulevista jääkauden jälkeisistä ihmisistä.- Nikotinisti viisas
Älä muuta sano.Tpakkaan ei sitten kuole kukaan ennen tai jälkeen jääkauden.
- Se avarakatseinen
Nikotinisti viisas kirjoitti:
Älä muuta sano.Tpakkaan ei sitten kuole kukaan ennen tai jälkeen jääkauden.
Venäläiset paskantavat R Y S S I E N johtamina vieraalle (naapurin) maille!
http://www.inkeri.com/Virtuaali/Kartta.htm
Huijaus kohta Pietarissakin, tähän malliin:
http://www.taloussanomat.fi/tietoliikenne/2011/08/02/saastekaupunki-yrittaa-huijata-googlea/201110769/12
Olishan tuolla Siperian laidalla tilaa kaikelle paskalle, mutta kun on totuttu paskomaan "paikalla". (R Y S S I E N ripuli ?)
Tseljabinsk Venäjällä on maailman radioaktiivisin paikka. Siellä on ollut jo kolme ydinonnettomuutta vuodesta 1940 lähtien. Säteily on vaikuttanut yli 500 000 ihmiseen. Tshenobyl ei ole yhtä vaarallinen, säteilytaso on saatu laskemaan
Kaunis Karjala on täynnä kuoppia
- ja joka kuopan reunalla
- on R Y S S Ä paskalla - Amazing
Onneksi taitaa puskea ne sinne Venäjän suuntaan...
- virtuaaliinkeri
Se avarakatseinen kirjoitti:
Venäläiset paskantavat R Y S S I E N johtamina vieraalle (naapurin) maille!
http://www.inkeri.com/Virtuaali/Kartta.htm
Huijaus kohta Pietarissakin, tähän malliin:
http://www.taloussanomat.fi/tietoliikenne/2011/08/02/saastekaupunki-yrittaa-huijata-googlea/201110769/12
Olishan tuolla Siperian laidalla tilaa kaikelle paskalle, mutta kun on totuttu paskomaan "paikalla". (R Y S S I E N ripuli ?)
Tseljabinsk Venäjällä on maailman radioaktiivisin paikka. Siellä on ollut jo kolme ydinonnettomuutta vuodesta 1940 lähtien. Säteily on vaikuttanut yli 500 000 ihmiseen. Tshenobyl ei ole yhtä vaarallinen, säteilytaso on saatu laskemaan
Kaunis Karjala on täynnä kuoppia
- ja joka kuopan reunalla
- on R Y S S Ä paskallaOn hieno toi Inkerin kartta. Jätä toi r yssittely pois tarpeettomana, kirjoituksesi ovat muuten asiallisia.
- Se avarakatseinen
virtuaaliinkeri kirjoitti:
On hieno toi Inkerin kartta. Jätä toi r yssittely pois tarpeettomana, kirjoituksesi ovat muuten asiallisia.
Kiitos kehuista, Mutta SE Äidinkieli ja sukulaisen ja koko "kylän" (Wiipuri) väki ynnä kansanryhmän. (mitä saa sortaa?)
Kun SE kielitaito on tuolla selkäytimessä ja se niin sujuvasti soljuu.....
Nyt olen pyrkinyt iskostamaan sellaisen käsityksen ja terminologian lähipiiriin palstan lukijoihin, että tarkoin pitää erottaa mitä tarkoitetaan venäläisellä ja R Y S S Ä llä.
Entisessä Neuvostoliitossa, nykyisessä Venäjällä osa "uskovaisista" edelleen odottaa neuvostotieteen kehittymistä niin, että balsamoitu Lenin saadaan henkienherätetyksi ja johtamaan uudelleen sitä aloittamaansa "PARATIISIN" rakentamista.
Lenin TIESI ja TUNSI venäläisen geeniperimän heikkouden. Vuosisataiset sodat, sisäinen sorto, taudit ja niskalaukaukset ovat tuhonneet venäjän kansan parhaat geenit.
Siksipä Lenin ohjeisti seuraajiaan ja ESITTI , että sitten kun vallankumous olisi voittanut jossakin kehittyneemmässä maassa - takapajuisen Venäjän sijasta - tämä maa ottaisi johtoaseman kansainvälisessä sosialistisessa liikkeessä ja Venäjä seuraisi sitä.
Tämä oppi toteutui tavallaan heti, kun georgialainen Stalin astui remmiin, ja olihan siellä YKS´ R Y S S Ä suomalainenkin johtamassa = Otto Ville Kuusinen.
R y s s i t t e l y ei ole pahasta, vaan selkeyttää ja täsmentää käsitteitä ITÄnaapurista.
P.S MAMUttelu on myös täysin täsmentämätöntä, MAMUilla ymmärretään yleensä vain somaleita ja nigerialaisia, siis ruskeita/mustia, vaikka erinomaisen fiksuja maahanmuuttajia tulee vaikka Virosta, Inkeristä, Intiasta ..jne. - virtuaaliinkeri
Se avarakatseinen kirjoitti:
Kiitos kehuista, Mutta SE Äidinkieli ja sukulaisen ja koko "kylän" (Wiipuri) väki ynnä kansanryhmän. (mitä saa sortaa?)
Kun SE kielitaito on tuolla selkäytimessä ja se niin sujuvasti soljuu.....
Nyt olen pyrkinyt iskostamaan sellaisen käsityksen ja terminologian lähipiiriin palstan lukijoihin, että tarkoin pitää erottaa mitä tarkoitetaan venäläisellä ja R Y S S Ä llä.
Entisessä Neuvostoliitossa, nykyisessä Venäjällä osa "uskovaisista" edelleen odottaa neuvostotieteen kehittymistä niin, että balsamoitu Lenin saadaan henkienherätetyksi ja johtamaan uudelleen sitä aloittamaansa "PARATIISIN" rakentamista.
Lenin TIESI ja TUNSI venäläisen geeniperimän heikkouden. Vuosisataiset sodat, sisäinen sorto, taudit ja niskalaukaukset ovat tuhonneet venäjän kansan parhaat geenit.
Siksipä Lenin ohjeisti seuraajiaan ja ESITTI , että sitten kun vallankumous olisi voittanut jossakin kehittyneemmässä maassa - takapajuisen Venäjän sijasta - tämä maa ottaisi johtoaseman kansainvälisessä sosialistisessa liikkeessä ja Venäjä seuraisi sitä.
Tämä oppi toteutui tavallaan heti, kun georgialainen Stalin astui remmiin, ja olihan siellä YKS´ R Y S S Ä suomalainenkin johtamassa = Otto Ville Kuusinen.
R y s s i t t e l y ei ole pahasta, vaan selkeyttää ja täsmentää käsitteitä ITÄnaapurista.
P.S MAMUttelu on myös täysin täsmentämätöntä, MAMUilla ymmärretään yleensä vain somaleita ja nigerialaisia, siis ruskeita/mustia, vaikka erinomaisen fiksuja maahanmuuttajia tulee vaikka Virosta, Inkeristä, Intiasta ..jne.Ymmärrän juuresi ja kaunan , jota tunnet.
Menneelle ajallehan ei voi enää mitään tehdä, koska aikakonetta ei ole saatu toimimaan.
Inkerin armeija muuten löi Puolan armeijan taistelussa 1500-luvulla.
Otto W. Kuusinen ansaitsee kyllä sen mitä siitä nimität. Hän käänsi selkänsä omalle pojalleen. Suurempaa rikosta ei mies enää voi tehdä.
Kaikki nämä, mistä kirjoitit, ansaitsevat vihamme.
Nyt elää Venäjällä uusi sukupolvi, ja Pietarin seudulla on varmasti paljon suomalaista geeniperimää olevia kansalaisia, heillä on vain Venäjän passi.
Pietarin kaupunki on rakennettu suomalaisesta kivestä suomalaiselle suolle.
Aleksanteri I:n kunniaksi Pietarissa palatsinaukiolle pystytetty monoliitti painaa yli 700 tonnia. Sitä ei ole mitenkään ankkuroitu jalustaansa, se seisoo omalla painollaan. Se louhittiin kalliosta Haminan Pyterlahdessa, työ kesti 2-vuotta.
Se on edelleen maailman suurin yhdestä kappaleesta työstetty kivipaasi.
Ei vihaa, ollaan drushba ystävät!.
- mkonjibhu
Kyseessä oleva jäte ei ole Sosnovy Borin ydinvoimalaitoksen käytettyä polttoainetta. Se on voimalaitoksen toiminnasta kertynyttä muuta radioaktiivista jätettä ja Leningradin alueen muista laitoksista kertynyttä radioaktiivista jätettä. Venäjän käytännön mukaan tällaisesta jätteestä huolehditaan alueellisesti, joten ennemmin tai myöhemmin se on loppusijoitettava jonnekin Leningradin piirin alueelle. Loppusijoitus on parempi ratkaisu kuin säilytys nykyisissä osin huonokuntoisiissa varastoissa.
Jo nykyään jätettä on varsin paljon ja osaan jätepakkauksia sisältyy huomattavia määriä pitkäikäisiä radioaktiivisia aineita ja korkea-aktiivisia käytöstä poistettuja säteilylähteitä. Lisäksi, kun Sosnovyi Borin voimalaitokset aikanaan puretaan, kertyy paljon pitkäikäistä aktivoitunutta metallijätettä sekä grafiittijätettä, joka sisältää runsaasti pitkäikäistä ja hyvin liikkuvaa hiili-14 isotooppia. Jäte ei siis ole pelkästään "likaantuneita esineitä" ja se ei "hajoa lähiluonnolle vaarattomaksi 500 vuodessa", kuten STUK Hesarissa väittää.
On tärkeätä asettaa loppusijoitustiloille rajat, miten paljon pitkäikäisiä radioaktiivisia aineita niihin voidaan enintään sijoittaa. Uskottavuuden takia olisi suotavaa, että loppusijoituslaitoksesta käytäisiin kansainvälinen ympäristövaikutusten arviointi, johon osallistuisivat ainakin naapurivaltiot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama184084Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä513864Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603373Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942848On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732648Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972620Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1142337Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl572077Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661981