Keskustelu työurien pidentämisestä on mielisairaiden höpinää, niin kauan kuin maassamme on satoja tuhansia, joiden ei ole tarkoitus tehdä työtä ollenkaan. Laitetaan siipiveikot vastuuseen itsestään eli hankkimaan oma elantonsa. On järjetöntä palkita yhtä ryhmää, tavallisten palkansaajien kustannuksella. Perusduunari maksaa siivestelijöiden elämän veroillaan.
TYÖURIA OLTAVA ENEMMÄN
3
91
Vastaukset
- lauri lihavainen
- Suomessa on puhuttu työntekijöistä työpaikan tärkeimpänä voimavarana, mutta heidän hyvinvointiaan on tarkasteltu lähinnä pahoinvoinnin indikaattoreiden kautta, vaikka työssäkäyvistä valtaosa on jatkuvasti ollut tyytyväisiä työhönsä. Viimeisimmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että eri tehtävissä toimivat työntekijät kokevat työn imua, kun työssä on sitä tukevia voimavaroja.
Ihalaisen mukaan työuria on tuettava alusta, keskeltä ja lopusta. Työurien pidentäminen edellyttää samanaikaisia toimia työhöntuloiän, työssäolon aikaisten toimenpiteiden ja työstälähtöiän kohdalla. - Haluan töihin
Keskustelu työurien pidentämisestä on idioottimaista niin kauan kuin maassamme on kymmeniä tuhansia työttömiä, jotka haluavat tehdä töitä, mutta eivät voi, koska NIITÄ EI OLE. Ei ole mitään järkeä nostaa eläkeikää tai yrittää saada nuoria nopeammin työelämään, kun töitä ei riitä nytkään kaikille halukkaille!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1298016Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567115Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834866Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2493305Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012764Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1272352- 1531990
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari171933Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411750Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061685