Suomen tulevaisuus?

munkkiman

Suomalia nimisen valtionjohdon juhlatilaisuus kulttuurikeskus Caisassa 2015.

Pääministeri Kutkainen tunnusteli etusormellaan ulkoministeri Tuhnuojan anusta. Se oli pukamainen ja tulehtunut ulkomaankauppaministeri Bubbin jäljiltä. Toinen etusormi kopsutti hasissätkän jämää stressantuneen pääministerin mietteliäiden kasvojen edessä. ¨Täällä on käyty.¨ - Kutkainen totesi ja kääntyi pettyneenä selälleen.

Ryhmäseksisessiot Caisassa oli uusi tapa poistaa paineita rappeutuneen EU:n ja Suomalian valtion romahduksen jälkeen.
Homostelu miesministereitten välillä oli virkistävää ja poisti paineita. Naiset viettivät omia lepakkoiltojaan Skattalla.

Tulehtuneet ja pukamaiset persreiät olivat kiusallinen ongelma. Nautinto oli vähäinen ja ulosvedossa syntyneet äänekkäät ja pahanhajuiset pierut latistivat tunnelman. ¨paska haisee!¨ - ministeri Bubb valitti, jopa kyldyyriministeri Karminmäen
elin oli mustelmilla ja kutistunut katkaravuksi. Se haisikin samalle. Turhautunut Bubb käänsi kylkeään ja pieraisi äänekkäästi.

¨Perkeleen hurripaska! Mikä löyhkä! Mitä olet syönyt, senkin porsas?¨ - työministeri Impalainen kirosi. Hän oli ikänsä puolesta jo ehtooväkeä, eikä näin ollen juurikaan kiihoittanut ketään ministeriä. Anuskin oli suurinpiirtein OK, mitä nyt löysä maha välillä vaivasi. Syrjäsilmällään hän näki kuinka elinkeinoministeri Räkämies tumputti katsellessaan pääministeriä. Impalainen nyyhkäisi ja sytytti paksun hassispöllin.

Irstailut olivat päättyneet. Hallitus saapui taas illansuussa iltakouluunsa Mäntyniemeen...

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lasarus elää yhä

      tämä on sitä itseään, kun vanha väistyy ja maa on moraalisessa rappiotilassa.
      Homot ja perverssit riekkuvat kaduilla.

      perseilyä joka vie tuhoon ja Belsebubin palaviin saleihin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7522
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6257
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4387
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3024
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1846
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      182
      1427
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      117
      1406
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe