Kemi tai muu vastaava pieni suomalainen kaupunki on mainio paikka asua, mutta varsinainen ongelma on, että ihmisellä on vain yksi elämä elettävänä.
Mutta eihän siinä mitään jos tyytyy siihen mitä paikkakunnalta löytyy. Itseäni vain alkoi kyllästyttämään (yllätys, yllätys!) paikalliset kaupat mitä erityisesti ruokakauppoihin tulee. Paikkakunnalla ei ole oikeastaan yhtään kauppaa, jos haluaisi saada vähänkään kummempaa kuin pussitettua epämääräistä lihaa, hunajamarinoitua tehotuotettua broileriparkaa tai jotain perusnakkia.
Minusta ihmiset mitä olen tuntenut ovat olleet kerrassaan mainoita. Letkeästi soljuva puheenparsi ja leppoisa asenne leimaa suurinta osaa tuntemastani kemiläisistä. Mutta kun sitä haluaisi esimerkiksi Sushia, edes yhden laadukkaan ravintolan edes jotain elämyksiä teatterin lisäksi edes joskus. Esimerkiksi herää ajatus, että onko sitten kohtuullisen ja tasokkaan ravintolan ylläpitäminen Kemissä ihan mahdotonta? Onko näin, että ei riitä asiakkaita tasokkaalle viiden ruokalajin illalliselle viini- ja sikarivalikoimineen?
Kemi on mainio paikka, mutta..
6
352
Vastaukset
- 5 tähteä
Rahat ei riitä. Jos haluaa viiden tähden juttuja, niin täytyy tsiigata taivaalle. Tulee halpa kierros ja ompi komeaa katseltavaa.
- kemin porvari
Just tuo asenne on hauska mistä kirjoitin =)
Muuten keksin yhden jutun: köyhä on se joka ajattelee mitä jokin maksaa, rikas ajattelee mitä jokin voi tuottaa. Esimerkiksi kunnon ravintolaillallinen tuottaa äärimmäistä mielihyvää, jos on vielä mukavaa seuraa. Mutta kun halutaan halpaa, niin tulos on juuri se ettei paikkakunnalla ole kunnon ravintolaelämystä tarjottavana. - JuupatiJuupatiJuu
Löytyykö Torniosta tai Hapitsulta kaipaamiasi "laadukkaita ravintoloita"..? Nekään eivät ole liian kaukana, jos on rahaa ajella... ;)
Ämmilä ja Merihovi ovat kyllä suomalaisen laadukkaita, ja kalliita paikkoja, mutta ei sieltä mitään aasialaista ruokaa saa.- juppi72
Rovaniemellä on yksi kelpo ravintola, Sky Hotelli. Merihovi ja Ämmilä eivät ole mitään gourmet paikkoja, tuollaisia löytyy 13 tusinaan.
Kaipailisin viittä ruokalajia aperitiivien kera, jossa on laatuviini. Ja miljöö olisi ilman sivistystä vailla olevien paperiduunarien örvellystä.
- Slippery Slope
Oot kattonu liikaa salattuja elämiä ja kaunareita?
Tule takas maanpinnalle sieltä pilvenreunalta ja hae siwasta hernepurkkitölkki ja nauti. - MarjattaJ
Hei haloo. Kemi on pieni paikka. Täällä asuu vain vähän yli 20 000 asukasta. Tällä väkimäärällä ei pysty ylläpitämään tämän kummempia palveluita. Pienessä kaupungissa on pienen kaupungin palvelut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612642Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk531572Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171498Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485