Miksi ihminen (nainen) toimisi näin?

Jtkä-X

Haluan tietää, miksi eräs nuori nainen katselee minua, mutta sitten kääntää katseensa pois, tai kääntyy toisaalle. Pari päivää sitten hän teki kummallisen eleen: Kuljin häntä vastaan, hän kääntyi kiireellä muutama metri ennen kohtaamistamme sivuun ja teeskenteli lukevansa seinässä olevaa lappua. SELKEÄSTI siinä lapussa ei ollut mitään ihmeellistä ja SELKEÄSTI hän tekaisi sen, jotta ei tarvitsisi kohdata minua. Hänen ilmeensäkin oli jotenkin jännittynyt. Eli jonkin reakton saan hänessä aikaan, mutta neg, vai pos?? Samainen typy kyllä juttelee joskus, mutta joskus ei mitään. Olen vain ällikällä lyöty. Mielestäni tämä henkilö on joskus katsellut minua normaalia enemmän. Vaikuttaa kuitenkin jotenkin hermostuneelta, vai saanko minä hänet hermostuneeksi?

13

1121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikuttaisi

      ihastumiselta, ehkä hän vain on ujo ja tosiaan hermostuu..mutta eihän tuota tiedä varmaksi..

    • Jtkä-X

      Niin siinä se, ettei voi tietää. Kerran hän tervehti minua oikein hymyillenkin ja katsoi pitkään silmiin minusta sellaisella ilmeellä, että olisi jotakin tiedossakin, mutta nyt on vaan kamalan hermostunut ja selkeästi välttelee just minua. Ei muita välttele mitenkään.

    • ed.

      no tuota hmm ainut ratkaisu on kysäistä häneltä hienovaraisesti..voihan olla, että hän nimenomaan odottaakin, että sinä teet jotain..

      • Jtkä-X

        Joo paitsi ainut ongelma: vihaa vai tykkäämistä? En millään haluais juorujen aiheeks ja naiset osaa sen! Haluun olla varma jos teen moovin. Millä testata naista ja tykkäämistä?


      • "Testata"!?
        Jtkä-X kirjoitti:

        Joo paitsi ainut ongelma: vihaa vai tykkäämistä? En millään haluais juorujen aiheeks ja naiset osaa sen! Haluun olla varma jos teen moovin. Millä testata naista ja tykkäämistä?

        Menet rennosti juttelemaan hänelle. Eiköhän siitä selviä vihaako vai rakastaako vai mitä...


    • 456jtkj

      Et sinä sitä testata voi mitenkään tekemättä jonkinlaista aloitetta.

      Itselläni aikalailla sama tilanne ja olen mies kuten sinäkin.
      Oon pyrkiny heittämään jotain läppää naiselle rennosti kun olen nähnyt vaikkei hyvin tunnetakaan. Reaktiot ei koskaan ole olleet mitenkään negatiivisia vaan hän vaan on jännittynyt mutta eiköhän se tästä muutu pikkuhiljaa ;)

    • vinkkaaja

      Luulen kyllä että nainen on kiinnostunut.
      Itse olen nainen ja ujostuttaa/jännittää aina kun ihastukseni näen, enkä saa sanotuksi juuri mitään ja sekin vähä mitä suustani päästän ei ole mitään erityisen järkevää ;)
      Suosittelen vain sekä aloittajaa että nimim. 456jtkj osoittamaan kiinnostusta selvästi ja jatkamaan jutustelua, eiköhän kohteennekin rohkaistu kun huomaa että olette oikeasti kiinnostuneita!

    • uskon että on

      Minusta on ihastunut sinuun. Itse olen toiminut joskus nuorempana vastaavalla tavalla. Jännittänyt toista niin paljon, että keksii jotain tekotoimintoja, kun ei uskalla katsoa kohti ( punastumisen pelko). Toisina hetkinä kun on reippaampi olo, on saattanut jutellakin, mutta esim. äkkiarvaamatta kohdatessa mennyt kipsiin.

    • fifty-sixty

      Vaikea tilanne, koska hänen tunteensa voivat olla kummasta tahansa ääripäästä. Tykkää ja ei uskalla kohdata katsetta... tai luulee sinun tykkäävän ja yrittää vältellä, että et luulisi jotain.

      • Jtkä-x

        Siinähän se, kun en ole osoittanut kiinnostustani hänelle mielestäni. Reippaammin flirttailen muiden kanssa ihan vaan ajankuluks. Hänelle en ees pelleile kun en tiedä onko kala vai lintu tai toisin päin. Olen vastannut toki katseeseen silloin kun hän on katsonut on toki ihan mukavaa katsottavaa, no melkein häikäisevää. No se vilkuili tänäänkin sivusilmällä mua, mutta käänsi heti katseensa sitten pois kun katsoin takaisin. Eikä tässä ihan junioreita olla kuitenkin 25 v kummatkin.


    • 14+8

      Ei tää ratkea kuin kysymällä. Naiset, varsinkin nää ujommat, on niin pelkureita että jos jäät jotain lisämerkkejä odotteleen niin saat kyllä odotella maailman tappiin. Varaudut vaan siihen ettei sieltä tuukkaan mitään rakkaudentunnustuksia vaan neiti paniikissa kiistää koko asian.

    • maleina

      joo eihän sitä koskaan voi tietää kun ei toisen pään sisään vielä nykyteknologialla pääse. mutta jos tiedät ettet ole tehnyt hänelle mitään pahaa niin kyllä aika suurella varmuudella sanoisin hänen olevan ihastunut. Ite oon ollu aikasemmin tosi ujo ja vieläkin sillon tällön se ujous pääsee pintaan, jonka johdosta on tullu käyttäydyttyä hermostuneesti ihastuksen seurassa. Pyydä sitä vaikka bisselle jos oot ite kiinnostunut, parit ryypyt lievittää tehokkaasti hermostuneisuutta, monesti jopa niin ettei myöhemmin enää tarvii sitä rohkasuryyppyä kun on kerran kynnyksen saanut ylitettyä :)

    • ujotyttöL

      Kuulostaa ihan mun käytökseltä... Punastun niin kovin ihastuksen nähdessäni, että mielummin välttelen miestä. Salaa kyllä kattelen ja haaveilen, mutta minkäs teet kun on niin uskomattoman ujo :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      129
      8016
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7115
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4866
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      249
      3305
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2764
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      127
      2352
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      1990
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      17
      1933
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      41
      1750
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1685
    Aihe