8m meriläisveneen tuuliraja?

Väittäisin rajan menevän jossain 18-20 m/s. Merkitsevän aallokorkeuden ollessa jotain 3-4 m luokkaa. Mukavuusraja on sitten huomattavasti alempana.

Avouppoumarunkoisella esim. nauvon fiskari, simppu menevät tonne 12 m/s ihan mukavasti. Sen jälkeen alkaa jo tekeen tiukkaa. Aallon korkeus ei mielellään saisi ylittää 2 m.

Paatti ei repeä. Onhan ne tehty merelle. Sisällä kabiinissa kaikki irtonainen lentää minne sattuu. Siinä samassa saattaa lentää joltain jotain muutakin...

Tuollaiseen ei ehkä ole mitään tarkkaa rajaa. Sen tietää sitten, kun on siinä rajalla.. Normaalisti ja toivottavasti se on miehistö, jonka sietokyky loppuu kauan ennen veneen kestokykyä. Ja niin sen pitää ollakin..

Fiskarilla alkaa vaikeudet muuttua ankariksi siinä vaiheessa, kun vastaiseen ajaessa keula ei enää nouse aaltojen yli, vaan aalto tai sen harja tulee kannelle. Jos on avopaatti, niin se tulee tietysti suoraan veneeseen, ja kannellisessa valuu pois. (Ellei tule mahdollisista etulaseista sisään..) Jonkun verran tuota voi ehkäistä katsomalla eteenpäin ja vähän välttelemällä jyrkimpiä aaltoja. Toisekseen ongelmaksi voi tulla se, että vastaiseen paatti ei vain mene enää mihinkään. Jos on pienemmällä (tyyliin wickström) teholla varustettu fiskari, niin joutuu ajamaan siksakkia ("luovimaan") että pääsee eteenpäin, ja sittenkin on todella hidasta.

Sivuaallokko ei loppujen lopuksi ole niin kamalaa, joskin rullaaminen voi olla ikävää.

Kaikkein vaarallisin fiskarille on myötäaallokko. Moni vanhempi varsinkin Turunmaan ja Uudenmaan perinteinen fiskari oli aika teräväkeulainen. Sellainen leikkaa myötäaallokossa kiinni aaltoon. Vene tavallaa jää kannatuksiin kahden aallon väliiin keulasta ja perästä, jolloin se on todella kiikkerässä tilassa. Tai suunnilleen näin.. Joka tapauksessa fiskareita jopa kaatui ennen muinoin myötäisessä, ja joskus tuli paatti puolilleen vettä... Suoraan myöteiseen ajamisen sijaan oli tapana ajaa siksakkia, niin että aallokko oli enempi sivumyötäinen, tällöin paatti ei pyrkinyt leikkaamaan niin ankarasti.

Oman veneen ominaisuuksia kannattaa kyllä varovaisesti mennä kokeilemaan kun tuulee sopivasti. Pitää vaan pitää huolta, että varustus ja tilanne on muuten turvallinen, eikä ole mikään pakko päästä toiselle puolelle.

Monen venee tuho on alkanut sillä, että jokin varuste tai koneisto alkaa pettämään. Esimerkiksi sontainen polttoainetankki, josta lähtee aallokon heilutuksessa pohjamujut liikkeelle, tukkien sitten kaasuttimen juuri väärässä paikassa. Onko silloin ankkuri laskuvalmiina, ja sattuuko olemaan paikka, jossa voi edes haaveilla ankkuroinnista? Entä löytyykö työkalut ja osaaminen taikoa kone taas tulille ankkurissa keikkuvassa veneessä?

Tässä nyt jotain ajatuksia kysymykseen..

Kuten yllä todettiin kyllä se raja sit tuntuu persuksissa, jos ei omissa niin miehistön jäsenen. Kuka muistaa uutista että olis meriläisvene mennyt ympäri viimeisten vuosikymmenien aikana kelistä johtuen, en mä ainakaan, kaatumiset on yleensä kännäävien pienten avovenemiesten puuhaa. Vaikka kone käy ja tekniikka toimii niin vaaraa ja suurta epämukavuutta tulee sit muuten kun liikaa keikuttaa: navigointi ja tähystys ei ole enää kivaa varsinkaan oudoilla väylillä kun ajaminen ja mainittu mahdollinen siksakkaaminen vie kaiken huomion, ja veneessä ryskyttää, kiikarit putos lattialle jne. kartta ei pysy paikoillaan, plotteri on kelissä loistava mutta sitäkään ei ehdi koko ajan seuraamaan kun pitää koko ajan lukea aaltoa... aika ajoin tulee se tosi iso aalto ja vene putoaa rysähtäen alas, silti siksakkia ajaen jotkut voi tulla tässäkin kelissä 50 jalkaisella nopealla takaa kovaa ohi ja pitäis pystyä pitämään oma suunta siinä tilanteessa, huomio on vain juuri sillä hetkellä irtonaisessa varavesikanisterissa joka juuri kaatui ja korkki oli vähän löysällä ja veneen sisämatto kastuu ja veneessä on ennestäänkin kosteampaa jne. jne. eli hyvällä kelillä homma toimii muutenkin mutta kelissä kaikki tekijät punnitaan, kaikki irtonainen liikkuu, muori valittaa juuri polveaan jonka satutti äsken konekopan reunaan kun vene sen korkean aallon jälkeen rysähti alas. Myös ulompana on matalaa ja kareja vaikka ympärillä on 40 m vettä, eli sielläkään ei voi ajaa kuin Monacossa. No onneksi saaristo tarjoaa ennemmin tai myöhemmin suojaa ja veneen kulkusuuntakin on jossain vaiheessa meriläiselle mukavampi kuin tämä sivulta painava lounaistuuli 16- 17 m / s mutta tuntikin voi olla tosi piinaava aika ajaa yllä kuvatussa olosuhteissa kun mitään ei oikein näekään kun lasinpyyhkijät ei pysty pyyhkimään vettä pois sitä mukaan kun uutta tulee ihan kirjaimellisestikin saavista tai "kylpyammeellinen" kerralla, ja tämä kaikki 18 lämmössä puoliaurinkoisella kelillä sinänsä hyvän näkyvyyden vallitessa, nuo vielä osalle käy mutta lisätään sadetta ja jos ei tunnu missään niin vähän hämärää saati pimeää eli palataan alkuun, kyllä sen sit huomaa milloin kalusto ja oma osaaminen ei keliin enää riitä, kokemusta tulee pikkuhiljaa kun veneilee, mutta alkajalle ei voi alkuun suositella rajojen hakemista, eikä oikein kenellekään muullekaan. Kuten todettiin hyvä on kuitenkin tietää suurinpiirtein missä oma raja menee jos joskus vain joutuu tilanteeseen vaikka sinne ei ole tieten tahtoen hakeutunutkaan.

Jep, tätä asiaa on aika turhaa miettiä jos meinaa Suomen saaristossa fiskarilla pyöriä. Jos aikoo Viron tai Ruotsin puolelle lähteä, niin kannattaa toki säätiedotteita seurata. Mutta kyllä jostain Kihdiltä tai Porkkalan selältä johonkin suojaan aina ennättää, ennen kuin aallot alkavat vyöryä keulasta sisään.

Oikea peruskysymys ei ole, että millainen keli tai millainen vene, vaan miten paljon aikaa. Ja siihen on vain yksi oikea vastaus: Aikaa tulee olla riittävästi. Venereissuja ei koskaan tule suunnitella niin, että on "pakko päästä" jonnekin tiettyyn aikaan.

Bella 660:lla on raja jyrkässä järviaallossa 80 astetta. Kun vene nousee aallossa pystyyn voi se samalla kierähtää ja kääntyä ylösalaisin.