Hankala tilanne, jota en osaa oikein kuvailla

lovinit

Seurustelin itseäni viisi vuotta vanhemman miehen kanssa noin puoli vuotta. Suhde alkoi epäilyttävissä olosuhteissa kun hän petti silloista tyttöystäväänsä kanssani. Yhden illan jutusta tuli rakkaussuhde. Pari päivää tapahtuman jälkeen hän jätti silloisen tyttöystävänsä, jonka kanssa hän oli kihloissa noin kaksi vuotta. Vain minun takiani.

Itse olin juuri tapahtuman aikoihin sinkkuuntunut pitkästä suhteesta, sen vuoksi että poikaystäväni keksi olevansa homo. Itsetuntoni oli palasina, enkä tuntenut itseäni naiseksi lainkaan. Tunsin, että olin neljän vuoden aikana epäonnistunut tehtävässäni naisena ja tehnyt hänestä homon.

Uuden miehen myötä sain itsetuntoni takaisin, tunsin itseni jälleen naiseksi. Minua arvostettiin parisuhteessa, minua kohdeltiin hyvin. Luulin olleeni onnellinen aiemmassa suhteessani, mutta se "onni" ei ollut mitään niin upeaa kuin mitä sain uuden miehen kanssa kokea. Minun oli hyvä olla.

Minä lähestulkoon asuin mieheni ja hänen kämppiksensä luona. Elämä oli ihanaa, kaikki oli täydellistä. Kesän alkaessa lähestyä, mieheni sai kesäksi töitä toiselta paikkakunnalta neljäksi kuukaudeksi. Olin valmis muuttamaan hänen vuokseen täysin vieraalle paikkakunnalle, josta en tunne ketään, vain sen vuoksi että suhteemme voisi toimia. Kysyin miehen mielipidettä, mikä oli varsin ympäripyöreä: "No joo, no ei, no en oikein tiedä, no joo"

Aloin hoitamaan asiaa omin nokkineni, mikä oli suuri virhe. Sain paikkakunnalta töitä ja mahdollisen asunnon. Kävimme miehen kanssa katsomassa asuntoa, ja silloin todellisuus taisi iskeä häntä kasvoihin. Illalla tulimme kotiin ja mieheni lähti baariin ottamaan rohkaisuryyppyä, jotta uskaltaisi kertoa tulevat uutiset. Hätäilyni asunnon ja töiden kanssa oli ahdistanut hänet nurkkaan.

Keskustelimme koko yön, ja mieheni tuli siihen tulokseen että hänen on parempi muuttaa kesäksi yksin toiselle paikkakunnalle. Suhteemme ajoi karille minun hätiköintini takia. Olen kuitenkin otettu siitä, että mieheni kertoi rakastavansa minua enemmän kuin aiempaa kihlattuaan ikinä viiden vuoden aikana.

Tahtoisin kesän jälkeen uuden mahdollisuuden todistaa, että rakastan häntä enemmän kuin mitään. En halua enää ahdistaa häntä nurkkaan. Millä tavoin voisin todistaa miehelle tämän? Miten voisin vakuuttaa miehen siitä, että kadun tekemisiäni enemmän kuin mitään koko maailmassa? Miten voin ansaita hänen luottamuksensa takaisin? Tarvitsen kipeästi apua, sillä olen murtanut siipeni.

3

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuulakärkikynä

      Ongelma tässä on se, ettei miehesi ole valmis olemaan sinun kanssa. Hän haluaa ottaa etäisyyttä sinuun, mitä todennäköisemmin se hetken huuma jonka hän koki sinun kanssasi on katoamassa eikä sitä enään saa takaisin.

      Jatkuva todistelu ja hokeminen miten rakastat häntä pahentaa vain tilannetta. Parasta olisi vain antaa hänen hengähtää ja päättää ,haluaako olla kanssasi vai ei.

      ja btw. Et sinä entisestä miehestäsi homoa tehnyt eikä kukaan keksi ruveta homoksi. Hän on voinut olla niitä ihmisiä, jotka ovat vain huomanneet oman seksuaalisuutensa myöhään tai vastaavasti yrittäneet olla meidän yhteiskunnan painostuksen takia sitä minkä me luokittelemme "normaaliksi" eli heterona.

    • mies täällä

      Et sinä ole mitään pilannut. miehes ei halunnut sua alunperinkään mukaan sinne toiselle paikka kunnalle jotta olis voinut yksin seikkailla ja hakea muita nais seuraa. Ei se ole valmis sitoutumaan sinuun pitkäksi aikaa. Ei vaan uskaltanut kertoa mitään ettei ole valmis sitoutumaan kun ei halunnut loukata.

    • Kauniit ja rohkeat?

      Siis täh? Mies saa kesäksi duunia toiselta paikkakunnalta, duuni kestää neljä kuukautta ja sinä "olet valmis muuttamaan hänen perässään vieraalle paikkakunnalle", hankit sieltä työn ja asunnon? Joko olet provo tai uskomattoman kanamainen kotko. Kumpaa sinä oikein olet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      98
      7761
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      136
      6493
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      176
      4618
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      237
      3149
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      96
      2693
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      58
      2092
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      147
      1788
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      3
      1737
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      14
      1624
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1594
    Aihe