Taidan olla kuitenkin onnekas...

Asustelen vanhahkossa kerrostaloasunnossa. Olen usein tuskaillut meteliä, jota naapurit välillä pitävät, mutta tätä palstaa lukiessa olen tullut siihen tulokseen, että taidan kuitenkin olla aika onnekas. :)

Kun muutin tänne, seinänaapurillani oli tapana pitää monen päivän juhlia, jolloin musiikki huusi yötä päivää. Ihmettelin suuresti juhlijoiden kisakuntoa. En koskaan asiasta valittanut, koska ei ollut jatkuvaa toimintaa, mutta kyllä kiroilin itsekseni välillä. Nyt tuntuu rauhoittuneen siellä puolella.

Toisella puolella oleva seinänaapurini tapaa nykyään juhlia joka ikinen perjantai, ja joskus lauantaisinkin. Musiikki pauhaa, välillä kuuluu niin hyvin että voisin laulaa mukana, mutta jumputus kuuluu kyllä todella hyvin koko ajan. Mutta naapuri lopettaa musiikin huudatuksen aina kymmeneen mennessä. Kieltämättä tämä hieman silti häiritsee, kun tykkään itse kuunnella musiikkia hiljaisella, niin, että kuulen omat ajatuksenikin, mutta se ei onnistu kun naapurissa musiikki pauhaa. En halua nostaa oman musiikkini volyymia, joten kärsin nahoissani. Ja olen harkinnut jo asiasta huomauttamista isännöitsijälle.

Näiden juhlijoiden lisäksi yläkerrassani asuu tyypillinen kanta-astuja. Jymistelee paikasta toiseen kuin elefantti, mutta eipä tuo itseasiassa häiritse. Siinähän kävelee kun ei juoksentele kuitenkaan taukoamatta. Samaten kaikki äänet vessasta kuuluu läpi. Tiedän aina kun naapurit ovat vessassa, vaikka oman vessani oven pidän kiinni. Minua ei sekään häiritse, mutta eräs tuttuni valittaa asiasta aina täällä käydessään. :D Kai nyt ihmiset vessassa saavat käydä. :D

Yksi asia häiritsee kyllä enemmänkin. Yksi ihanista naapureistani sattuu olemaan muusikko. Hän soittaa huilua ja laulaa (ilmeisesti oopperatyyliin) lähes jokaikinen päivä tuntitolkulla. Tätä on nyt jatkunut kuukausitolkulla. Ensin aloitetaan iänikuisilla huilunsoitoilla. Hän ei edes soita mitään sävellyksiä, vaan pelkkiä yksinkertaisia harjoituksia. Sen jälkeen useimmiten pistää lauluksi ja tätä saa kuunnella iltapäivisin kahdesta neljään tuntia. Ihanaa, vai mitä? ;)

Niin ja onhan tässäkin talossa koiranomistajia, joiden koirat räkyttävät välillä. Ja yksi kissanomistaja, joka ulkoiluttaa kissaansa porraskäytävässä.

Kuitenkin, kerrostaloelämä on juurikin tällaista. Elämisestä tulee ääniä, eikä sille mahda mitään. :)

Itse olen kuitenkin ihannenaapuri, ainakin omasta mielestäni. Kuuntelen musiikkia, mutta niin hiljaisella, etten kuule sitä edes vessaan mennessäni. Olen myös yrittänyt oven takaa kuunnella, että kuuluuko musiikkini käytävään. En paisko ovia, enkä kävele kantapäillä. En pidä bileitä enkä jatkoja. Minulla ei myöskään ole lemmikkejä, jotka pitäisivät mekkalaa tai sotkisivat paikkoja. Ei lapsia, joista lähtee ääntä poikkeuksetta. Ehkä itse olen liian varovainen, tiedä häntä.

Ehkä kuitenkin jonain kauniina päivänä muutan asuntoon, jossa on hitusen parempi äänieristys kuin tässä.