Noudatan liikennesääntöjä.

J.K.P.

Olen ottanut elämäntavakseni ajaa aina liikennesääntöjen mukaan. Se on minulle eräänlainen pakkomielle, mutta myöskin suuri huvi, koska katson sääntöjen rikkojat itseäni moraalisesti huonommiksi ihmisiksi ja niitäpä tuntuukin olevan varsin runsaasti. Otetaan esimerkki: Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus. Se siis tarkoittaa SUURINTA sallittua, ei suinkaan ainoaa sallittua. Nopeusmittarini valehtelee hieman, joten otan mittariin 85km/h ja painan vakionopeussäätimen päälle. Eipä aikaakaan, kun takapuskurissani roikutaan ja syöksytään mitä ihmeellisimpiin ohituksiin, useimmiten nämä kiukkuiset ohittajat ovat mustia Bemareita, Audeja ja Volvoja mutta kyllä samaan syyllistyvät toisinaan myös Hondat, Nissanit ja Toyotatkin. Kun ajan 100km/h alueella oman mittarini mukaan 105 tai 110 km/h, niin minut ohittavat lähes kaikki. Se on mielestäni aika merkillistä, koska olen ymmärtänyt että nopeusrajoitusmerkillä ilmoitettu nopeus on suurin sallittu. Näin minulle on opetettu. Tämän asian rikkominen on moraalisesti hyvin arveluttavaa, koska ajatellaanko sitten niin, että kun satasen alueella ajetaan yleisesti vähintään 120km/h, niin onko samalla tavalla että kun vaikka rattijuopumuksen promillemäärä 0,5 niin oikeesti kumminkin on OK kun lähdetään rattiin kun promilleja on 0,8 tai 1,0? Enkä nyt esimerkilläni tahdo mitenkään puolustella rattijuoppoja, päinvastoin, mutta kaaharit, nehän lähtevät puolustelemaan toimintaansa aina. Luultavasti nytkin.

21

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bääääääääääääääääää.

      Olet kiva lemmikkilammas.

      • Kovis^

        Samaa mieltä. Sääntöjä noudattavat ovat lampaita.

        Minä en tosin rajoita ajatteluani ja toimintaani johonkin vässykkämäiseen moottoritieajeluun, vaan noudatan samoja periaatteita muillakin elämänaloilla. Esimerkiksi ravinnon ja kulutushyödykkeiden hankintaa voi toteuttaa maksamalla huomattavasti vähemmän kuin mitä vähittäismyyjä pyytää, yksinkertaisesti olemalla ilmaisematta mitenkään hyödykkeen omistussuhteen tapahtuvasta vaihtumisesta. Kai nyt kaikilla taskut on! Samoin ravintoloissa voi nauttia ruokaa ja juomaa hieman enemmän kuin mitä ravintoloitsijalle maksaa.

        Oletko sinä samanlainen, vai lammas muualla kuin liikenteessä?

      • itke vähän
        Kovis^ kirjoitti:

        Säännöt on tehty aivottomille. Ajatteleva ymmärtää valita itse parhaiten esim. nopeuden.
        Sinä teet juuri kuten käsketään tai ravintoloitsija heittää sinut kellariin määkimään.

      • kovis^
        itke vähän kirjoitti:

        Säännöt on tehty aivottomille. Ajatteleva ymmärtää valita itse parhaiten esim. nopeuden.
        Sinä teet juuri kuten käsketään tai ravintoloitsija heittää sinut kellariin määkimään.

        Mikäs pikkuisen sai noin vinkumaan? Harmittaako tieto siitä, että kuulun niihin, jotka tekevät eivätkä ihmettele, kun itse kuulut niihin, jotka eivät uskalla edes suutaan avata?

        Muutamakin ravintoloitsija on yrittänyt pieniä pakkokeinoja kuviteltuja oikeuksiaan turvaamaan. Eivät sitten ole kuitenkaan ryhtyneet sanoista tekoihin.

      • Totuus on tässä
        Kovis^ kirjoitti:

        Samaa mieltä. Sääntöjä noudattavat ovat lampaita.

        Minä en tosin rajoita ajatteluani ja toimintaani johonkin vässykkämäiseen moottoritieajeluun, vaan noudatan samoja periaatteita muillakin elämänaloilla. Esimerkiksi ravinnon ja kulutushyödykkeiden hankintaa voi toteuttaa maksamalla huomattavasti vähemmän kuin mitä vähittäismyyjä pyytää, yksinkertaisesti olemalla ilmaisematta mitenkään hyödykkeen omistussuhteen tapahtuvasta vaihtumisesta. Kai nyt kaikilla taskut on! Samoin ravintoloissa voi nauttia ruokaa ja juomaa hieman enemmän kuin mitä ravintoloitsijalle maksaa.

        Oletko sinä samanlainen, vai lammas muualla kuin liikenteessä?

        Rikkaat varastavat ja huijaavat
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012022815262150_ul.shtml

    • ^^^^^^^^

      Mun ajoneuvossani (Audi A6) nopeusmittarin virhe on 80km/h vauhdissa 7km/h.
      80km/h rajoitusalueella otan mittarinopeudeksi 87km/h (80km/h todellista) ja painan vakionopeussäätimen päälle.
      Eipä aikaakaan, kun etupuskuriin tulee roikkumaan joku huomattavasti hitaammin ajava, jonka sitten ensimmäisen ohituspaikan tullen ohitan. Täsät usein seurauksena valojen vilkuttelua, ohituksen aikana kiihdyttämistä ja tälläistä muuta "normaalia" liikennekäyttäytymistä.
      Suuri osa noista mielenosoittajista ajaa tojotalla tai jollain muulla kiinalaisella, mutta on joukossa toki ooppeleita, volkkareita ja muita saksan autotuotannon "lahjoja" maaimalle.

      Mutta takanani ei yleensä roiku ketään ja erittäin harvoin kukaan ohittaa. Lähes ainoat paikat on niitä, joissa nopeusrajoitus putoaa esim. sadasta kahdeksaankymppiin, tällöin nuo tasan 87,2 km/h nopeutta ajavat saavat minut hetkeksi kiinni, mutta nopeusrajoituksen vaihduttua uudestaan sataan, ne jäävät ajamaan tuota valittua nopeuttaan, joka ilmeisesti on heidän mielestään se ainoa oikea nopeus joka paikkaan.
      Sitä ne sitten ajavat rajoituksesta riippumatta, olekoon se mitä tahansa 50km/h -120km/h väliltä.

    • kahden ** ajokortti

      Minun mittarivirheeni on sellainen että vakionopeuden ollessa 86 on navigaattorissa lukema 81. Osa ohittaa, osa ei. Taksit menevät usein ohi ja ajavat liian lähellä, eli ammattilaiset eivät pelkää ajokortittomutta tai päiväpalkkansa menttämistä valtiolle.

      Mutta aloittajan kanssa olen tosiaan sitä mieltä että rattijuoppojen syyksi laitetaan mieluusti kaikki paha jotta kaaharit saisivat touhuta rauhassa. Molemmat riskiryhmät kuitenkin lisäävät törmäysriskiä, kaahauksen osalta myös törmäyksen tuhovoimaa.

    • Sääntöjä noudattaen

      Minäkin ajan liikennesääntöjen mukaan ja nopesmittarini olen tarkastanut navigaattorilla, eli ajan mittarivirheen huomioiden, mutta en todellakaan välitä siitä, että minut ohitetaan, keskityn vain omaan ajamiseeni, menkööt/ajakoot muut miten lystäävät.

      • Tiukempia otteita

        Ne jotka ajavat "miten lystäävät" ja säännöistä ja rajoituksista piittaamatta, aiheuttavat kenties muille onnettomuuksia. Miltä tuntuisi jos sinun perheesi/sukulaisesi joutuisi "miten lyystäävät" kuskin uhriksi?

      • Sääntöjä noudattaen
        Tiukempia otteita kirjoitti:

        Ne jotka ajavat "miten lystäävät" ja säännöistä ja rajoituksista piittaamatta, aiheuttavat kenties muille onnettomuuksia. Miltä tuntuisi jos sinun perheesi/sukulaisesi joutuisi "miten lyystäävät" kuskin uhriksi?

        Rupea poliisiksi, niin huomaat kuika vaikeaa niitä on saada pois liikenteestä, kun se vika on äidinmaidossa saatu asennevamma, minä huolehdin omasta sääntöjen noudattamisesta ja jos yksikin ottaa siitä liikenteessä mallia, olen iloinen, jos jokainen omalta osaltaan noudattaisi liikennesääntöjä, niin ei olisi rikkojia ollenkaan ;)), en missään nimessä suosi/puolustele väärin ajavia, mutta aloitin itsestäni sen noudattamisen.
        Laittakaa joku "naamakirjaan" aloite (kansalaisvetoomus) ja katsokaa tuleeko kavereita, saadaan asiaa levitettyä ja ehkä asenteita muutettua, kun silla naamakirjalla on nykyään suuri voima ja vaikustusmahdollisuus, itse en ole sinne kirjautunut.

      • käskyjä npudattaen..
        Sääntöjä noudattaen kirjoitti:

        Minun koirallani oli myös asennevamma, mutta sitten koulutin sen niin, että kun sanon "Istu", niin se istuu aina kiltisti mitään kyseenalaistamatta.

        Jo kaikki koirat istuisivat aina kun käsketään, niin maailma olisi parempi paikka elää!

      • kahden ** ajokortti
        käskyjä npudattaen.. kirjoitti:

        Minun koirallani oli myös asennevamma, mutta sitten koulutin sen niin, että kun sanon "Istu", niin se istuu aina kiltisti mitään kyseenalaistamatta.

        Jo kaikki koirat istuisivat aina kun käsketään, niin maailma olisi parempi paikka elää!

        >>se istuu aina kiltisti mitään kyseenalaistamatta

        Vielä paremmin homma toimii käskemisen sijaan jos se koira saa palkkion siitä istumisesta. Silloin koira oikein odottaa milloin sitä taas pyydetään istumaan.

        Mieluummin ostan kaljan kuin bensaa sen verran enemmän että voisin olla nopealla ajolla muutaman minuutin aikaisemmin perillä.

    • Koska tulee muutos

      Koska vapaat nopeudet ovat taas muodissa.Sittenkun tulee näitä hybriidiautoja.Jotka kulutavat todella vähän bensaa.Ja maan ilmakehää.

      • Yhteiskunta määrää

        Maailmassa ei ole mitään vapaata tai ilmaista. Totu nyt vaan realiteettiin.

    • Nyt jutellaan asiaa!

      Olen huomannut, että suurin osa näistä moraalijormista jotka toivottavat liikennekäyttäytymisestä ovat niitä jotka eivät anna kaupassa väärinsaatua vaihtoarahaa takaisin, eivät vie löytämäänsä seteliä löytötavaratoimistoon tai eivät välitä siitä jos saavat liikaa veroja takaisin. Kaikki on siis oikeutettua jos he itse hyötyvät, eikä pieni rike tällöin haittaa.

      Se miksi höyrytään liikennesäännöistä tulee ihan pelosta. Pelosta liikenteessä. Jatkuva pelkotila päällä ajaessa, näkee jokaisen kuskin mörkönä. Sääntöjä noudatetaan pilkulleen koska pelätään.

      Ei siinä mitään, ihminen saa pelätä kun siltä tuntuu ja siihen on saatavilla apua. Jutellaan vaan jatkossa asioista niiden oikeilla nimillä jooko?

      Itse ajan sen suurin sallittu 10-15% päivästä riippuen. Enkä tunne itseäni rikolliseksi enkä ohita hitaampaa ajavia riskillä tai vaarantamalla muita. Heillä on oikeus ajaa kuten haluavat. Minäkin olen valintani tehnyt.

      • Kerro lisää!

        Miten olet nuo asiat huomannut? Kertomasi kun vaikuttaa sellaisen ihmisen tekstiltä, jonka päänsisäinen maailma poikkeaa hyvin vahvasti todellisuudesta.

    • ** ajokortti

      >>Enkä tunne itseäni rikolliseksi

      Silti olet sellainen.

      Kyse on määritelmästä, eli toimit Tieliikennelain vastaisesti ja ajonopeudestasi seuraa rikesakko. Kolme rikesakkoa vuoden aikana, ja sen jälkeen ajo-oikeutesi perutaan.

      • Taas puhutaan asiaa

        Ok, eli ajtellaan nyt että olen rikollinen kun ajan sen 88 km/h todellista nopeutta 80 km/h tajoituksen ollessa voimassa. Miksi virkavalta ei puutu tähän. Olen useasti ajanut tutkaan sekä automaattiseen nopeusvalvontaan samalla nopeudella, ilman mitään reaktiota. Samalla jos olisin niin vatipää, että ajaisin nauttineena niin 0,51 promillea ja syyllistyisin rattijuopumukseen, eli ei joustoa.

        Otatko nyt itkupotkuraivarit ja kerrot että poliisi on tyhmä ja väärässä? Eikö rike ja rikos ole eri asia? Osaako virkavalta joustaa ja tulkita, mikä on mahdotonta sinun kaltaiselle putkiaivolle?

      • Asiaa puhutaan joo
        Taas puhutaan asiaa kirjoitti:

        Sinun velvollisuutesi on noudattaa sääntöjä ja lakeja. Virkavalta sitten tulkitsee miten hyvin onnistut.

      • ** ajokortti
        Taas puhutaan asiaa kirjoitti:

        Ok, eli ajtellaan nyt että olen rikollinen kun ajan sen 88 km/h todellista nopeutta 80 km/h tajoituksen ollessa voimassa. Miksi virkavalta ei puutu tähän. Olen useasti ajanut tutkaan sekä automaattiseen nopeusvalvontaan samalla nopeudella, ilman mitään reaktiota. Samalla jos olisin niin vatipää, että ajaisin nauttineena niin 0,51 promillea ja syyllistyisin rattijuopumukseen, eli ei joustoa.

        Otatko nyt itkupotkuraivarit ja kerrot että poliisi on tyhmä ja väärässä? Eikö rike ja rikos ole eri asia? Osaako virkavalta joustaa ja tulkita, mikä on mahdotonta sinun kaltaiselle putkiaivolle?

        >>Osaako virkavalta joustaa ja tulkita, mikä on mahdotonta sinun kaltaiselle putkiaivolle?

        On paljon asioita joihin ei puututa, mutta olennaista on se että itse tunnistaa sen mikä on sallittua ja kiellettyä. Miksi kutsut minua putkiaivoksi kun kerron sinulle sen saman minkä autokoulustakin oppii?

        >>Samalla jos olisin niin vatipää, että ajaisin nauttineena niin 0,51 promillea ja syyllistyisin rattijuopumukseen, eli ei joustoa.

        Tai jossakin toisessa maassa joko 0,21 tai 0,81 promillea. Riippuen voimassaolevasta lainsäädännöstä.

    • 356ysfgh

      @Nyt jutellaan asiaa! Kirjoitat: "Se miksi höyrytään liikennesäännöistä tulee ihan pelosta. Pelosta liikenteessä. Jatkuva pelkotila päällä ajaessa, näkee jokaisen kuskin mörkönä. Sääntöjä noudatetaan pilkulleen koska pelätään." Olet tuossa ihan oikeassa. Ihmisiä pelottaa liikenteessä, se on mm. Liikenneturvan tutkimuksissa tullut esiin. Ihmisten liikenneasenteet (vrt. esim tämäkin ketju) ovat sellaisia etten ihmettele. Minua ei pahemmin pelota, ei auta kuin ottaa tilanne kuten Sääntöjä noudattaen ja keskityä omaan turvalliseen liikkumiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7560
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6305
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4427
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3054
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2628
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      32
      1918
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1541
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1524
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      772
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      713
    Aihe