Tunnetko tämän asukashäiriköitsijän...

Tuottaako tulosta...

Tämä naishenkilö on nyt asunut tässä samaisessa kerrostalossa suurinpiirtein puolitoista vuotta ja menohan on ollut kuin villissä lännessä... Kyse on keski-ikäisestä (tai oikeammin jo vähän ylikin)... Etunimeltä en tässä mainitse mutta sukunimi on Åström... Asukas häiritsee valittamalla yhdestä jos toisestakin asukkaasta ihan mielivaltaisesti ja ei välttämättä ole jutuillaan edes aina mitään todellisuuspohjaakaan... Suurta huvia on tuottanut myös virkavallan soittelu milloin kenenkin ovien taakse ja milloin mistäkin syystä, jopa keskellä päivääkin... Mutta se loppui kun asiasta valitettiin isännöitsijälle ja on kertaalleen yritetty täällä kannettakin (en minä) nostaa mutta se ei tuottanut tulosta.

Syy jonka vuoksi täällä vähän tätä kuuluttelen on seuraavanlainen, tämä kyseinen ihminen on puhunut paljon kuinka häntä on 'kiusattu' edellisessä asunnossaan ja kovasti tätä edellistä asuinpaikkaa vähän täälläkin nyt sitten haeskelen... Hänen koko nimeään en tässä voi käyttää mutta luulisin sukunimen riittävän vinkiksi... Täältä on jo kaksi perhekuntaa muuttanut pois osaksi tämän terrisoinnin vuoksi ja tiedän että toista kannetta (toisen asukkaan) taholta yritetään myös nostaa.

Tämä on aikalailla hakuammuntaa mutta yritetään nyt tätäkin... Ja jos tämän riesakseen (lue; naapurikseen) saa niin varmasti nimen muistaa... sen verran erikoiselta tämä kyllä tuntuu...

12

1602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kopkoppppp

      Myös meidän yläkerrassa asuu HÄIRITSIJÄ-ERI NIMI kuin sinun häiriköllä mutta ottaa niin pattiin...voisi edes korkokengät ottaa pois kun tulee yöllä kotiinsa..kop kop kop .

    • Tuottaako tulosta...

      Voisin vaihtaa sen teidän korkokengät tähän, korkojen kopistelu menisi paremmin... ☺ Ja luulisin että tässä kiinteistössä on muitakin kiinnostuneita tähän vaihtokauppaan...

    • saamarin naapurit

      VAIHDA ASUNTOA..EI KAI SE AKKA PERÄSSÄ MUUTA..KOKEMukseta VOIN KERTOA ETTÄ kiusaajista ei pääse muuten eroon kuin lähtemällä itse pois..

    • köörink

      Minä aiheutan kanssa harmia idiootti naapureille,suomi tarvitsee anarkiaa

    • o.n.m.

      sanos missä päin asuu taidan tietää tapauksen....

    • asukaskokous eteen

      häiriintynyt persoona lienee,mutta tämänlaisia asuu joka niemessä ja heistä ei pääse eroon kuin muuttamalla itse pois-ellei jaksa taistella asunto-oikeudessa ,sehän lienee pitää käsitellä asukaskokousessa asia.kauheeta ku häiriintyneet voi terrorisoida muita asukkaita,ja toiset joutuvat lähtemään kodeistaan .mutta tuo nimen huutelu ei hyvä juttu palstoilla,saattaa leimata ihmisen .

    • Elämää kerrostalossa

      Luulisi henkilölle itselleen koituvan ongelmia perättömien ilmiantojen tekemisestä, jos kerran "virkavaltaa" jatkuvasti toisten kimppuun soittelee.

      Kerrostalossa asumisessa on varjopuolensa, sitä pahempi mitä välinpitämättömämpää porukkaa. Tai kahjoja.

      Joskus asuttiin mekin kerrostalossa. Kerran työnnettiin luukusta aika sekopäinen kirje, missä sanottiin, että me "saamme anteeksi". Ei kyllä ollu hajuakaan, että mitä olimme näin ystävällisesti saamassa anteeksi ja että keneltä kirje oli. Kirje oli yhtä liirumlaarumia.

      Muutaman päivän päästä selvisi, että sen oli kirjoittanut paranoidi skitsofreenikko, joka oli salaa muuttanut taloon alakertaan. Ei siis ollut talossa kirjoilla, mutta tuli mamman helmoihin pyörimään. Olinkin ihmetellyt jo jonkun aikaa, kun rappukäytävässä rupesi leijumaan ulosteiden ja vanhan viinan löyhkä, sellainen, jolta jotkut laitapuolen kulkijat haisevat kun seisoo niiden takana kaupan kassajonossa.

      Tämä veikko oli lopettanut lääkkeiden ottamisen ja ruvennut vetämään viinaa. Ilmeisesti heppu kuuli ääniä omassa päässään ja sitten kuvitteli, että naapurista huudellaan hänelle törkeyksiä, vaikka ne olivat pelkästään hänen oman kallonsa sisällä.

      Tyyppi oli pikkasen pihalla, kiipeili pitkin seiniä ja talon mummot pelkäs. Kävi sitten niin onnellisesti meidän taloyhtiön kannalta ( ja epäilemättä jonkun toisen taloyhtiön harmiksi), että tyyppi sai talosta häädön.

    • Tuottaako tulosta...

      Vastauksena o.n.m:lle...

      Pääkaupunkiseudun alueella, ei kuitenkaan kyllä Helsingin puolella olla mutta tässä vieressä... Ja nimeä en kokonaan laittanut ja itse asiassa tuo viestikin tarkistutettiin että mitään lakia se ei riko... ☺ Mutta varmasti on tämä henkilö harmia aiheuttanut jo aiemminkin... Ja sen verran on älykäs isännöitsijä että vaikka on yli vuoden täällä ihmisiä riivannut niin kukaan ei ole saanut edes huomautusta, tosin kun nyt näin miten oli tämä valituskin raapustettu niin oli kuin 10-vuotiaan pennun kirjoitus... Koulutuspohjaa ei taida olla aakkosia pidemmälle ja sekin on ihan hyvä tässä tapauksessa... ☺

    • Aikuinen nainen

      Ei asia miksikään muutu täällä kirjoittamalla.
      Tämä on väärä foorumi valittaa asiasta.
      Huvittaa tuo sinun "en minä", "toisen asukkaan"...
      Mene itse sanomaan ko. henkilölle mitä mieltä olet.

      • Että silleen

        Tietää kyllä... Ja valittelun vuoksi en tähän laittanut vaan ihan muusta syystä mikä varmaan ilmenee ensimmäisestä kirjoituksesta... ☺


    • tuttu laki

      Vinkki lakipuolelta: Taloyhtiö voi häätää häiriö tekijän (vaikka tämä häiriötekijä omistaisi asuntonsa eikä ole vuokralla) jos taloyhtiö niin yhtiökokouksessa päättä (tätä varten voi kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouken, jossa myös "syytetyn" on oikeus kertoa kantasa eli valittaa). Jos taloyhtiö päättää häätää asukkaan ottaa taloyhtiö huoneiston välittömästi hallintaansa ja joko laittaa sen vuokralle tai myy. Ythiö myös voi nostaa ryhmäkanteen (kuten olettekin tehneet).

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20091599?search[type]=pika&search[pika]=asunto-osakeyhtiö

      • rivariasukas

        Rivitaloissakin asuu yhtä hullua porukkaa, tekee perättömiä ilmoituksia ja vahtii naapureidensa tekemisiä, kuten "väärin" parkkeerattuja autoja (ja naapuri itse parkkeeraa autonsa samalla tavalla "väärin"), vahtii milloin koiraa käytetään ulkona ja tekee ilmoituksen "eläinrääkkäyksestä", lähettelee lappuja postissa muille asukkaille ja väittää toisen olevan häirikkö, vaikka itse taitaa sitä olla.

        Ai niin, unohdin, lähettää lappuja myös kotiin siitä, kuinka käy vuorotöissä, että haluaisi nukkua ja asunnosta kuuluu mölyä. No shit sherlock, ihmiset elää ja sinäkin olet työsi valinnut!

        Ps. Jos luet tätä, niin pyydä vaimoltasi pillua.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      100
      7825
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      146
      6582
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4705
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      242
      3207
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      98
      2722
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      69
      2160
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1886
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      147
      1828
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      23
      1675
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe