Deitit - "aikuisten" teiniparkki

SpedePasanen

Vaikuttaa siltä, että suurin osa naisista (miehistä en tiedä muuta kuin itsestäni koska olen heteroseksuaali) etsii ensisijaisesti seksiseuraa eikä heitä juurikaan kiinnosta tutustua vastapuoleen muuta kuin sängyn kautta - jos siellä natsaa niin sitten mahdollisesti katsotaan löytyykö miehen pään sisältä mitään tai ylipäätään kohtaavat osapuolten luonteet millään tavalla. Tätä rumpaa jatketaan, niin kauan että molempia osapuolia tyydyttävä kokoonpano löytyy. Tässä homman kääntöpuolena on se, että kaikki ikääntyy ja loputtomiin asti ei ole aikaa seikkailla.

Minusta monet parisuhteet kariutuvat juuri tämän kyseisen tutustumismetodin takia. Tuoreessa suhteessa seksi on jännää ja kivaa, mutta kun seksi muuttuu tai tulee arkiseksi niin SITTEN ruvetaan miettimään kumppanin luonnetta ja tarkastelemaan ajatusten yhteensopivuutta tarkemmin. Kun ainoa asia joka on suhteen todella sitonut eli seksi tulee tylsäksi - ruvetaan riitelemään ja lopulta erotaan koska mikään muu asia ei ole varsinaisesti sitonut kahta ihmistä toisiinsa.

Toki on, että ihminen kasvaa ja muuttuu koko elinkaarensa aikana - toiset enemmän, toiset vähemmän. Mutta - olisi kiva nähdä sellaisia naisia enemmän kuin satunnaisesti jotka eivät odota miehen ehdottelua sänkypuuhiin toisessa viestissä tai ensimmäisellä treffeillä. Tuntuu, että moni nainen rankkaa deittinsä juuri sen perusteella kuinka seksuaalisesti lähentelevä mies on. Jos mies haluaa ensiksi tutustua mitä naisen pään sisältä löytyy niin tämä on naiselle turn-off. Nainen haluaa, että häneltä viedään jalat alta heti kättelyssä eli kaadetaan muija sänkyyn. Halutaan sortua helppoon seksiin, johon jäädään pitemmäksi aikaa koukkuun, jossa kuitenkin palaa sitä kallisarvoista aikaa että löytäisi sen oikean kumppanin itselleen. Kai deittailun oletusarvo on se, että löytyy se oikea, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä yhdessä vai olenko väärässä?

Voin tehdä niinkin karkean loppupäätelmän asiaan, että naista - tai ainakaan suurinta osaa deittinaisista ei kiinnosta miehen luonne ollenkaan - vaan se kuinka seksuaalisesti vetoava ja käyttäytyvä mies on. Eli ei esimerkiksi välitetä siitä onko miehellä taipumus tai tarve pettämiseen. Näyttää siltä, että ihmisillä on vain tarve naida - suhteen kestävyydellä, luotettavuudella tai arvokkuudella ei ole juurikaan merkitystä.

Melkeinpä väitän, että kun ihmiselle kertyy osakseen riittävän paljon panosuhteita ja lopulta jossain vaiheessa lyödään jonkun osapuolen kanssa hynttyyt yhteen - mennään kenties avioon, saadaan lapsia - niin voi olla että tällainen yksilö jossain vaiheessa avioliittoa pettää kumppaniaan jolloin laitetaan avioerohakemus vetämään ja lapset ottaa aikuisena isistä ja äidestä mallia.

Mistäpä tästä maasta löytyisi nainen, joka ei panettaisi itseään noin kaksi kertaa viikossa kunakin kerralla eri miehen kanssa? Haluaisinko harkita pitempää suhdetta tällaisen naisen kanssa? En.

On tämä Suomi surullinen maa.

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta tuntuu naisessa tuntuu että meihet haluaa vain seksisuheitä pidentään kivaan silloin kummallakin sopii vaikka tätä olisi jo jatkunut kuankin kun kysyy voisiko meillä jotain muutakin yhteistä kuin vain seksi mieheltä ei saa mitään vastausta asiaan vaikka mies tietäsi että naisella on jo tunteita miestä kohtaa eikä naisten vaikea luotaa siihen että mies ei halua leikkiä naisen tunteilla vaan on tosiaan naisen kanssa koska tunteita ei itse määrätä ja tuntuu pahalta kun ei tiedä missä menään ja onko yhteistätulevaisuusta vai ei.Kyllä miehälläkin peliin katsomisen paikka siinä miten naisia kohdellaan

      • 10+20

        Mää en ymmärrä sun tekstistä yhtään mitään niitä välimerkkejäki saa käyttää ja miten oot saanu noin älyttömästi kirjotusvihreitä yhteen tekstiin opettele pliis kirjottaan niin joku saattaa ymmärtääki mitä puhut.


    • niin se vaan menee

      Kyllä Spedellä totta on toinen puoli ainakin. Itse keski-ikää lähestyvänä naisena olen juuri tuon seksihuuman kourissa. Avioliitto ja -ero takana. Pienet lapset isoiksi saatu ja nyt voinut pitää itsestään huolta ja saada kropan jopa parempaan kuntoon kuin kolmikymppisenä. Nyt on aika nauttia seksistä. Ja hyvää se onkin. Huono puoli vaan kun, toisaalta haluaa parisuhteenkin, mutta ei sitä sitovuutta ja yhdessäasumista. Vasta yhdessä asuessa kuitenkin toisen oppii tuntemaan, mutta toisen kautta seksielämä typistyy heti aivan surkeaksi. Nykyaikana nainen ei halua enää jäädä piiaksi eikä tylsään seksiin pakotetuksi. On se vaan sen verran tärkeää. Ehkä vaihtoja sitten tulee tätä kautta todellakin liian usein...

    • surua on joo

      Ihan samoja kokemuksia kuin aloittajalla, kunhan vain sukupuolet kääntää toisinpäin. Miehiä ei vaikuta kiinnostavan kuin pelkkä seksi. Ja jos mies esittää olevansa muustakin kiinnostunut, niin hän nimenomaan ESITTÄÄ, että saisi sitä seksiä edes joskus jonkun kanssa.

      Itseni ei tarvitse saada heti seksiä, mutta en voisi alkaa seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa jonka ulkoinen olemus aiheuttaa minulle frigiditeettiä. Eli haluan sitä seksiä kyllä aikanaan, vaikken välttämättä heti. Mitenkään jatkuvasti ja usein en sitä tarvitse, ja samankaltainen mies olisi sopiva.

      Se mitä haluan ja tarvitsen aina kun olen toisen ihmisen seurassa on se että molemmat ovat läsnä ja kommunikoivat toistensa kanssa. Olen ollut suhteessa jossa en saanut enää sanoa sanaakaan miehelle etten vain häiritsisi häntä. Se riitti sitä kamaa.

      Mutta... miten kummassa voit tietää kuka on petturi ja kuka ei? Saatoinko reilu vuosikymmen sitten tietää että mieheni tulee jättämään minut...???

    • surua on joo

      Ai niin, se että kaikki hakevat nettideiteistä seksiä saattaa johtua siitä että on tehty niin harvinaisen selväksi että "kaikki hakevat nettideiteistä seksiä". Väite todistaa itse itsensä kun sitä tarpeeksi jankutetaan.

      Koko nais- tai miessukupuolesta se ei välttämättä kerro kaikkea kuitenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      47
      5231
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      70
      4222
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3746
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      74
      2750
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      162
      2586
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      66
      2428
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2345
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2219
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      144
      1793
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      1578
    Aihe