Monipa on nyt kysellyt, että "mikä ase olisi paras" tai "minkälainen varustus olisi hyvä". Jotkut sanovat, että kunnon varustus vaatii satoja euroja, mutta asia ei ole niin. Pelitehokkaan aseen varteenotettavalla varustuksella saa jo n.250€ hintaan, kunhan vaan selailee kaupoja tarpeeksi. Jos on aivan harrastuksen alkumetreillä, voi kunnollisen varustuksen saada jo alta sadan euron. Kuinka?
Airsoftia aloittaessa ja asetta valittaessa on usein hankaluuksia, aseita/tavaroita on kuitenkin satoja eikä niistä usein löydy henkilökohtaisia kokemuksiakaan. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin pitää sitä, ettö "halvalla ei saa hyvää", joka yleensä pitääkin paikkaansa joitain harvoja tapauksia lukuunottamatta. Jousitoimiset haulikot, konepistoolit ja rynnäkkökiväärit kannattaa kiertää kaukaa niiden ollessa kömpelömpiä, usein epätarkempiakin kuin jousitoimiset pistoolit. Pistooleista Maruin ja KWC:n pistoolit ovat osoittautuneet laadukkaimmiksi jousioimisiksi pistooleiksi, mitä itse olen kokeillut. Tehot, kantama ja tarkkuus ovat hyviä pistooleiksi ja kestävyys on huippuluokkaa.
Toinen hyvä vaihtoehto on co2-pistooli. Ne ovat tehokkaampia, myös pelattavuudeltaan ja kantamaltaan ja usein myös painavampia, joka tuo realistisuutta. KWC ja Cybergun (asetukkuri, joka lisensoi aseita) valmistavat laadukkaita co2-pistooleita. Koska co2-pistoolit ovat puoliautomaattisia, ei niitä tarvitse ladata erikseen joka laukauksen jälkeen joka parantaa tulivoimaa huomattavasti. Toisin kuin normaalit kaasuaseet, co2-pistooleilla voi pelata myös talvella
Kolmas, huomattavasti kalliimpi vaihtoehto on sähköase. Sähköaseet ovat todennäköisimmin yleisin asetyyppi pelikentillä niiden käyttövoiman, sähkön, ollessa periaatteessa ilmaista ja niiden ollessa lähes aina täysautomaattisia.
Todennäköisesti paras sähköase, mitä aloittelijalle voi suositella, on Cyman cm.028 alias Cybergun AK-47. Aseella on hintaa n.150€ kaupasta riippuen, joten sen erottaa helposti halvemmista, muovisista -47-kopioista, joiden tehot ja kantama ovat säälittävät. AK-47:ssa on sisällä ver.3-rataslaatikko (eli koneisto, joka tuottaa kuulan lähtemiseen tarvittavan ilmanpaineen) joka on yleisesti ottaen paras rataslaatikkomalli sen kestävyyden ja hyvän varaosasaatavuuden ansiosta. Cybergunin (Cyman) AK-47:n sisällä voi nykyään olla Cyman "se parempi" versio ver.3-rataslaatikosta eli cm02, jossa on vakiona kestävät metallilaakerit, laakeroitu jousenohjain high-torquemoottori. Täystukillinen AK on yksi parhaimmista sähköaseista suuren akkutilan, luotettavuden, edullisuuden ja tarkkuuden ansiosta.
Varustuksen ei tarvitse olla mikään maailman taktisin ja ihmeellisin asia, mutta sopivilla lisillä pelitehokkuus parantuu huomattavasti.
-Varsikengät ovat todennäköisesti paras valinta niin säällä kuin säällä niiden tukiessa nilkkaa ja suojatessa osaa säärestäkin kolhuilta, mudalta ja ehkä myös mahd. vedeltä.
-BW maastopuku flecktarn-kuviolla on suomalaisen m/62-puvun kanssa yksi yleisimpiä pukuja softikentillä. Ei ihmekään: se on halpa, hyvällä leikkauksella, hengittävyydellä ja kuviolla varustettu puku, jota voi käyttää ympärivuotisestikin sopivalla kerrospukeutumisella.
-Chestrig on yksi tärkeimmistä varusesineistä: siinä kulkee mukana pelaajan pelissä tarvittavat tavarat, kuten BB-loader. lippaat, kuulat tms. Rigien käytännölisyyttä vähätellään usein, mutta viimeistään siinä tilanteessa, kun taskut pullottavat AK:n banaaneja tai ratisee täynnä kuulia, alkaa rigiä jo kaivata.
-Kaikkein tärkein varuste, silmäsuojaimet, on myös hyvä valita aseen mukaan. Kokomaskilla ei aina pysty tähtäämään joidenkin aseiden kanssa, mutta yleensä linssiosuuden saa irroitettua maskista, jolloin tähtäämisasento paranee.
Suomen lain mukaan asetta/replikaa ei saa heilutella julkisella paikalla, joten aselaukku on must. Laukun ei tarvitse edes olla mitenkään hieno tai kallis, kunhan se estää ulkopuolisia näkemästä asetta.
Ja vielä tärkein: uskalla laittaa kaikki peliin. Monet mieluummin ottavat kuulan (kalloon?) ja lontustelevat respalle kuin panevat munansa turpeeseen. Gearin voi aina pestä ja aseen korjata. Airsoftista haetaan elämyksiä, vai kuinka?
Vielä muutamia linkkejä mainitsemiini esimerkkikamoihin:
http://www.proairsoft.com/acatalog/Marui_jousipistoolit_hopup.html
http://www.proairsoft.com/acatalog/KWC_CO2-pistoolit.html
http://www.proairsoft.com/acatalog/info_120903.html
http://www.varusteleka.fi/product/kaytetyt-maastopuvut/bw-maastopuku-parkalla-flecktarn-kaytetty/_2IF0RJQ4E
http://www.varusteleka.fi/product/kaytetyt-maiharit/bw-taistelijan-kengat-2000-kaytetyt/_2OV0YKTGV
http://www.varusteleka.fi/product/chestrigit/mil-tec-mag-carrier-chestrig/_2W10W69CW
http://www.varusteleka.fi/product/huivit-ja-kaulurit/shemagh-huivi/_34U0WGS69
http://www.proairsoft.com/acatalog/Maskit.html
Kommentoikaa toki itsekin hyviä niksejä aloittelijoille mm. kokemuksia varusteista, puvuista, aseista jne.
Aloittelijan varustus
7
207
Vastaukset
- Joku vaan
Mutta entäpäs halpa ja hyvä Jenkki tyylinen ase? Saako proairsoftin kaut tilattuu jenkeistä?
- Marked One
Proairsoftiin on vähän aikaa sitten tullut KA:lta M4. KA:n aseet ovat yleisellä mittapuulla todella laadukkaita, enkä usko tämän aseen olevan poikkeus.
http://www.proairsoft.com/acatalog/info_KA_AG_63.html - Joku vaan
Mutta onko asetta jossa on enemmän kiskoja?
- Marked One
DBoysin M4 CQB-R olisi varmaankin ainoa halpa M4 tuon KA:n lisäksi (kiskoilla siis) jota uskaltaa suositella; kiinalaiset M4:t muovirungolla kuuluvat huonoimpiin sähköaseisiin maailmassa.
http://www.milgear.fi/kauppa/metallinen-dboys-bi3981-p-504.html
Ko. ase on ihan laadukas, metallinen ja kiskoilla. - pro.airsoftaaja
Tai SCAR Ligth proairsoftista, hintaa on mutta lippaat samatkuin M16,M4 sessa suuri lipas valikoima
jos saan ehdottaa niin osta tää ase: http://www.proairsoft.com/acatalog/info_EBB73P1.html
tai sitte tää: http://www.proairsoft.com/acatalog/info_EBB60P1.html
ja sitte tää maski: http://www.proairsoft.com/acatalog/info_GXGCA.html
itse ei ole kokemusta kummastakaan mut voit silti kattoo.
jos ostat ekan aseen se maksaa maskin kans yhteensä: 318.95 €
jos ostat tokan aseen ja maskin se maksaa: 288.95 €- mp5 haluat?
Osta tää: http://www.proairsoft.com/acatalog/info_EGP_MP5_A4_BB.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917570Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226305Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604437Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353061Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh351925- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971524Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo32795Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782