Jäädä suhteeseen vai lähteä?

Jo pari vuotta olen miettinyt ja epäillyt pitäisikö minun vain olla kiitollinen saamastani miehestä vai jättää suhde ja toivoa parempaa. En tiedä mistä tuohon vastauksen löytäisin.

Olen ollut naimisissa lähes kolme vuotta ja yhdessä mieheni kanssa 3,5 vuotta. En päättänyt mennä tämän miehen kanssa naimisiin, vaan paremminkin vaan ajauduin ja suostuin. Mies rakastui minuun nopeasti ja olisi heti halunnut yhteen, ei saanut minulta vastakaikua. Pari kuukautta tapaamisemme jälkeen hän sai itseään järkyttäviä uutisia ja hän oli kovin heikoilla. Itse en ollut häneen oikeastaan edes ihastunut, olin halunnut vain kokeilla seurustelua, mutta olin kuitenkin hänen tukenaan, sillä en uskaltanut häntä siihen tilaan jättää. Hän oli uutisista heikossa tilassa, alussa yritti jopa vahingoittaa itseään, ja halusi minut ja halusi naimisiin. Hän ei ymmärtänyt että kieltäytymiseni ei tarkoittaisi, että olisin häntä jättämässä ja niin en uskaltanut kieltäytyä. Annoin vain mennä ja ajattelin, että sama kai se on mennä naimisiin kun hänen kanssaan kuitenkin haluan olla. En kuitenkaan valinnut tätä miestä puolisokseni. Hän valitsi minut ja minä en osannut ja uskaltanut sanoa vastaan.

Epäilyksiä nousi välillä pintaan, mutta tukahdutin ne. Häitä järjesteltiin reilu puoli vuotta ja tuossa ajassa mieskin kerkesi toipua normaalimpaan tilaan. Menimme suunnitellusti naimisiin.

Muutama kuukausi häiden jälkeen epäilyksiä alkoi pyrkiä pintaan. Tarkkaa aikaa en muista, mutta ainakin jo reilu vuosi häiden jälkeen mielessä pyöri sana "ero", vaikka en todellisuudessa ollutkaan sitä valmis toteuttamaan. Nyt vajaat kaksi vuotta epäilykset ja sittemmin kadutus ovat kolkutelleet. Pari kuukautta sitten mies sai tietää tuntemuksistani, kerroin niistä hänelle. Ainut mitä en kertonut, että en tunne rakastavani häntä, en koskaan rakastunut häneen.

Mies on hyvä mies, hän rakastaa minua, huolehtii minusta, osallistuu kotitöihin, näyttää tunteensa. Puutteena on oikeastaan se, että meillä en ole mitään yhteistä ja ajatusmaailmamme eroavat. Osittain arvomme ovat erilaiset ja meillä on aivan erilainen huumorintaju, emme oikeastaan ikinä naura yhdessä.

Miksi olen jo näinkin pitkään mielessäni jauhanut epäilyksiäni johtuu siitä, että asiat eivät varsinaisesti ole huonosti ja yleisesti minulle on vaikeaa päättää asioista. Tämä on ensimmäinen suhteeni ja minulla ei ole muuta vertailukohdetta kuin tv-sarjat ja elokuvat. En tiedä pitäisikö minun olla kiitollinen tästä suhteesta, johon olen päätynyt (päätynyt, sillä en valinnut tätä miestä), onhan mies kuitenkin hyvä, vai olisiko minulle luvassa parempaa ja pitäisikö minun jättää tämä suhde. Voihan olla, että vaikka löytäisin miehen jonka kanssa rakkaus olisi molemminpuolista, ei suhde olisi yhtään parempi. Voihan olla, että en löydä hyvää miestä ollenkaan, olen hieman huono ja kokematon sosiaalisessa kanssakäymisessä ja siksi minua saatetaan pitää vaikeasti lähestyttävänä.

Ajatusta erosta vaikeuttaa myös se, että osa lähipiiristäni olisi pettynyt jos niin kävisi, osa taas ajattelisi että "tiesinhän minä että niin siinä käy". Lisäksi en eron jälkeen selviäisi rahallisesti, olen opintotuella ja opintotuki ei riittäisi edes omaan vuokraan ja ruokaan puhumattakaan kissoistani ja muista menoista.

Mutta kysymys on ovatko ajatukseni tarpeettomia, pitäisikö minun vain olla tyytyväinen suhteeseeni ja sitoutua siihen. Päätöksen paikka on nyt, sillä naimisiin mennessä en tuota päätöstä tehnyt.