Kävin risteilyllä

Itsekin kävin muinoin Kuopiossa, invarretkellä.
Ihmistä useimmat, ovat vammaisia, kukan mitenkin.

Tuo reissaaminen vaihtelua,jos jaksaa. Minäin tammik läksin aikuisten lasten
kanssa Buertoriigoon viikoksi,toisen viikon suomessa makasin keukokuumeessa.
Kyllä totesin rauhoittua reissaaminen vähentää,kipinä aina ennen ollut reissuta,mut loppui. Helpompi vaihtaa sänkyä täällä koto suomessa.

Mieluimmin minäkin joitain laivaristeilyjä kannatan,
kuin lähteä toiselle puolelle maapalloa.

Kerran olimme kesäkuun 15pv.paikkeilla,oli mitä parhain sää,
istuimme laivan kannella ja lauloimme kaikki meriaiheiset laulut
ja lisäksi muita,meitä oli parikymmentä.

Tuo reissu on jäänyt lähtemättömästi mieleen,
meri,aurinko ja laulu!

Varmaan on virkistäviä nuo invaliidienkin matkat, kun seura on tuttua ja laivatkin varmaan noin usein käytynä.

Itse olen hemmoitellut tyttäriäni Tallinnan ja Tukholman risteilyillä, silloin kyllä vietämme muutaman päivän kaupungissa. Hauskoja ovat retkemme olleet, kivoja putiikkeja koluten ja uusia ruokapaikkoja.

Ruune
Olen ollut kerran Ruissalon kuntoutuksessa, jossa veteraanit kohtasivat aina vuosittain ja heillä oli jokin sopimus, että kaikki pääsevat aina samaan aikaan samaan kuntoutuslaitokseen.

Voi, mikä sembalo siitä tulikaan, kun meitä nuoriakin oli siellä ja "turuttaret " naiset olivat omaksuneet jo heidät omikseen!

Siinä oli sitten jos jonkinlaista "kädenvääntöä", että kuinka tänne on tullut/päässyt noinkin nuoria? No itsehän olin jo melkein nelikymppinen.

Upeaa oli huomata veteraanien vetreys! Kainalokepeistä ei tietoakaan. Siellä oli tosi mukava meininki.

Kuinkahan yhteiskunta tukisi, että me vanhukset (jokin määrätty ryhmä) pääsisimme aina vuosittain samaan paikkaan hieman rentoutumaan?

Onhan näitä "tukiaisia", enkä tarkoita nyt sitä kuuluisaa Tukiaista, vaan avustusta, jolla voitaisiin järjestää tällaista.

Loppuisi se iänikuinen kitinä, mistä löytäisin parin, koska luovuttajat vaihtuisivat aina uusiin.

Aloita sinä Ruune ja perusta jokin säätiö, joka huolehtii homman.

Meitä 30 luvulla syntyneitä voisi veteraaniliitto helliä myös sen verran,
että päästäisiin vuosittain kylpylöihin rentoutumaan,
myös meitä naisia.
Ei se sota-aika kovin mukavaa ollut,lapset kärsi siitä myös.
Puutetta oli kaikesta,paleltua meinasi koulumatkoilla.

Sota-ajan lapset ovat olleet lapsipuolen asemassa.

Säätiö, jonka tuella sota-ajan lapsoset, nyt seisemänkymppiset, pääsisivät rentoutumaan!

Joka vuosi keräävät rahaa ,mihinkä arvelette ne käytettävän. Luultavasti

Herrojen hyväksi,olisi aihetta senkin saloihin tarkistus serifejä järjestää
Suomalainen ihminen on susi ,kaikki köyhiltä ja avuttomilta viedään.

Toivottavasti,joku isokenkäinenkin lukisi näitä meidän aitoja asioita.

Ihan traditioksi voisi sanoa, kun omat lastenlapseni olen vienyt kahdenkeskisille Tukholman tai Tallinnan reissuille, sellaisina ala-asteikäisinä. Yhdeksänhän heitä on, nyt puuttuvat enää kahden matkat. No, Onnipa täyttääkin ensi viikolla vasta puoli vuotta, joten saas nähä, ennätämmekö enää yhdessä.

Aikamoinen reissu olikin, kun vähän "myöhässä" vein yhden tyttärentyttäreni, oli jo 14-vuotias,Tukholmaan. Sattui olemaan paljon nuoria japanilaispoikia laivalla ja tarkoin silmin seurasivat tyttöä. Itse olin asettunut tiettyyn aulaan vahtijan paikalle, jossa hänen piti puolen tunnin välein käydä ilmottautumassa.
Joitakin "opetuksia" sain kuitenkin livautettua hänen mieleensä, ettei vierasta miestä, varsinkaan ulkomaalaista saa katsoa suoraan silmiin. Voivat ymmärtää jonkinlaiseksi signaaliksi.

Juu, pitelemistä oli kyllä, hänellä sama "vika" kuin minulla, ihmisten tuijottelu !!!
Aamuaamiaisella taas samoja poikia perässä, valokuviakin alkoivat ottamaan, ja silloin susilla kiehahti. Nousin aika äkäseen ja vedätytin filmirullan pois kamerasta. Kiltisti sen tekivätkin....ja samoin paimennettavani oppi hissukseen siirtämään tarkkailusilmiään hiukan syrjempään.