T/N - Tulin kotiin yksin taas

ja mietin hetken illan tapahtumia.
Sitten kyyneleet alkoivat valua, ensimmäistä kertaa näiden viikkojen aikana. Surun syy on kai se etten sua nähnyt vaikka niin olin odottanut ja se että luulen menettäneeni sinut nyt lopullisesti. Pientä toivoa olin elätellyt...
Tätä kirjoittaessa suru pyyhkäisee taas ylitseni...

Tätäkö se rakkaus on? Vai onko tämä vain jokin psyykkinen sairaus? riippuvuus?

Olen yrittänyt korvata sinut mutta se ei ole onnistunut. Kolme naista on ollut ehdolla korvikkeeksi tai uudeksi aluksi. Mutta ei heistä ollut miksikään. Joko vertasin heitä sinuun ja menetin kiinnostukseni tai he vaistosivat kaipaukseni jotakin kohtaan.
Mitään ei ole tapahtunut sun jälkeen.

Jos et soita ja anna puhelimen soida riittävän kauan tai lähetä viestiä, niin seuraava mahdollinen "törmäys" voi sattua vasta 3 viikon kuluttua. Tai viikon, jos antaisit tosi Vahvat tunnisteet, niin että voisin niitä uskoa. Kolme viikkoa tuntuu nyt tuskallisen pitkältä ajalta....... tai voihan olla että mikään aika ei enää saa meitä yhteen. Ehkä tämä on ja on ollut turhaa kuvitelmaa saada aikaisempi onni takaisin. Niin... Olen kai tähän asti luullut, että asiat on korjattavissa, että ne ovat minusta riippuvia, mutta se taisi olla hölmöä kuvitelmaa.