Huomisesta alkaen ei ole työtä. Huomisesta alkaen en ole kirjapainon osaomistaja. Muutamassa viikossa paljastuu suomalaisen painoteollisuuden uusi suurjärjestely. Huomisesta alkaen alkaa kesäinen veneily perheellämme lokakuuhun saakka.
Betoniveneen ominaisuudet ovat olleet paremmat, kuin odotin. Kannen ja hytin pinta on lähes valkoinen, mutta kuitenkin illalla luovuttaa lämpöään puoleen yöhön ja aamulla kivan freesi paisteessa.
Matkanopeuden kulutus vaikuttaa kohtuulliselta. Aallokossa ei tarvitse pidellä kiinni verhotangoista. Massalla on se hyvä ominaisuus kulkiessaan vedessä.
Betoniaine ei ole imenyt vettä siitä päätellen, että syväys ei ole muuttunut, juuri ollenkaan. Sisään on tietysti nyt tullut lisää käyttötavaraa, ruokailuvälineitä, vaatetta, lelua ja muuta harrastehärveliä, joten päättely on hankalaa.
Se 120 ajokäyttötunti täyttyy huomenna matkallamme Loviisaan. Moottoriöljy vaihdettiin eilen, joten seuraava vaihto saa mennä 300 tuntiin.
Ei tarvitse kommentoida ilkeydellä, jota tietysti löytyy valtavasti, eikä kateudella, jota lähes kaikki syytää tänne! Asiakirjoitus voisi olla vaihteeksi piristävä poikkeus.
Huomisesta alkaen alkaa kesäinen veneily
9
267
Vastaukset
- ystävällisesti:
NO niin, sitten saatiin uusi Duncker.
Jo teitä on odotettukin.
Soittele Kitille, saat hyvät korvaukset ja koko kansa pääsee taas nauttimaan kirjallisesti lahjakkaan miehen edesottamuksista. - myöskin vapaaherra
Olen iloinen puolestasi!
- Hyvää ajonautintoa!
Vain tietämättömät typerykset voivat epäillä betonialuksen kykyjä. Olemme niin tottuneet guttabergakuituun, että luulemme sen ainoaksi materiaaliksi. Eivät Välimerellä juostessaan lomalla ole koskaan katsoneet tarkkaan siellä laitureissa olevia loistoveneitä! Ovat monet valkoista betonia!
Olen seurannut syksystä projektiasi ja välillä huolestuin, kun kirjoitit alkavasi veljesi kanssa itse tekemään pintatyötä. Onneksi otitte ammattilaiset hommiin ja nyt huomaat, että pinta on kuin metallia. Vielä enemmän huomaat betonin hyötyä kesä-heinäkuun paahteessa, kun ette herää hiestä märkinä aamuisin. On sopivan viileää ja raikasta haukotella pystyyn. Samoin iltapäivän paahde jää ulos, kun pitää ikkunat ja ovet kiinni. Ilmastointiahan siihen ei tullut?
Onnittelen! Oikein pidettynä sinulla on huoleton alus 2030 saakka. Vaatii vain joskus noston ja ammattilaisen pintasivelyn ja ehkä kannen puhdistuksen.
Hyvää ajonautintoa! - en enää veneile
Niin kuulin Ketosen dynastian ostavan viimeiset riippumattomat painotalot TS-ryhmäänsä. Ei sitten olekaan kuin kaksi paikkaa, joilta Suiomessa painotöitä saadaan. Sääli vapaalle kilpailulle, mutta tätähän me ihailemme.
Veneilyyn senverran, että sellainen toistakymmentä metriä pitkä ja yli 10 tonninen möhkäle taitaa mennä 8 solmua aina junana tuonne 12 m/s saakka? Liukufläppfläbb veneet jo siinä aallokossa laittaa väen istumaan vaahtomuovin paloille sisään ja toivomaan matkan loppumista. - nähty on
Tämä betonivene oli meidän kerhon laiturissa pe-la, joten todista sen olevan olemassa. Nimi taisi olla Miragelle tai sinne päin. Komee oli ja käyttökelpoisen näköinen kaiken kaikkiaan.
- lsiyoays
Tämä on kiinnostava tarina monessa mielessä. Onnea kesään!
- jaska121
SKYKAUPPA.COM
- Guttenberg
Matka-ajosta Loviisaan oli yli toistakymmentä metriä tuulta ja aallokkoakin niin, että vanhalla veneelläni olisin tullut kiireellä rantaan. Nyt menimme aaltojen läpi pehmeästi tuff tuff...ja tuff.
Ei ollut merellä juuri muita huvikulkijoita kiikarin linssiin. Tankkilaivoja kulki molempiin suuntiin ja luultavasti venäläinen sotalaiva lipui illalla sen kaasuputkilinjan vieressä.
Kerholaisen kertomassa veneeni nimessä on kirjainvirhe, mutta olkoon toistaiseksi.
Nyt teemme lähtöä merelle ja suuntana on Kotkan Kaunissaari. Tuulta on vielä enemmän, kuin eilen, mutta eiköhän tämä vain mene.
Kotkasta ajetaan viikonlopuksi niin itään kuin mahdollista eli Santion-Parrion satamalahteen. Siitä alkaakin sitten Venäjä. Lahti on kuulemma suojainen ja alkukesästä tyhjä ja saaret mielenkiitoisia tarkkailla. Siellä tehdään suunnitelma seuraavalle viikolle. - skippare
Terve Guttenberg!
Alkaako venekelit olemaan siellä päin kohdallaan. Itsellä kuukausi kesälomaan ja silloin irrotetaan narut laiturista ja kuukauden päästä vasta takaisin, vatipäiden ja muiden vajaamielisten väpättäjien keskuuteen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917560Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226305Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604427Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333054Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh351925- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971524Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo30782