Isäni on ollut alkoholisti lähes koko ikäni. Hän on tätä funktionaalista tyyppiä, eli käy siis silti töissä jne. mutta viikonloppuisin usein kun korkki aukeaa perjantaina se ei sitten mene kiinni ennen sunnuntaita. Välillä tilanne oli parempi, oli useampiakin selviä kuukausia, mutta nyt tilanne on taas päässyt karkaamaan käsistä.
Tänään (tai siis eilen) hän sitten lähti ryyppyreissulle kaupungille, kun oli viina päässyt loppumaan ja Alkokaan ei ole auki sunnutaisin. Siinä sitten vietettiin ilta soitellen perään ja jouduin itse lähtemään autollakin herraa etsimään. Lopulta tuli kotiin taksilla nenä verillä, kun oli kaatunut kadulla. Itselleni tuli jotenkin järkytyksenä se, miten pahaksi tilanne on päässyt. Äitini on aina vähätellyt tätä ongelmaa, joten luulin tilanteen rajoittuvan tähän kotona tissutteluun. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt.
Koska äitini on jo monet kerrat hänen kanssaan asiasta puhunut - ilman pysyvää tulosta, olen alkanut miettiä onko mitään mitä minä voisin tehdä. AA:han hän ei kuulemma suostu menemään, eikä edes puhumaan asiasta lääkärin kanssa...
Onko täällä ihmisillä kokemusta vastaavasta tilanteesta? Onko mitään toimivaksi todettuja keinoja ottaa asia puheeksi ja kannustaa hakemaan apua? Syyllistämään en halua ryhtyä, sillä en usko sen toimivan. Tuntuu vaan pahalta katsoa, kun toinen juo itsensä hengiltä ja aiheuttaa samalla paljon huolta ja murhetta vaimolleen, ja tietysti myös välillä tyttärelleen (minulle). Arvostaisin rakentavaa keskustelua aiheesta ja luulen, että täällä on muitakin, joilla on samanlaisia kokemuksia. Varmasti joku muukin voisi hyötyä hyvistä vinkeistä asian suhteen.




Tämä on vain muutaman päivystävän kieroutuneen juopon herja- ja ilkeilypalsta.
Asiallisiakin sivustoja on:
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/
Raitistuminen lähtee omasta aivotoiminnasta,
ihan kuin tupakan polton lopettaminen.Tsemppiä.
Minun neuvoni on se, että lopeta hoitaminen ja hyysääminen. Kerro isällesi suorin sanoin, mitä ajattelet tilanteesta ja sano, että olet valmis auttamaan, jos hän apua tarvitsee. Siihen asti pysy kauempana ja elä omaa elämääsi. Auta äitiäsi. Parasta olisi jos äitisikin jättäisi miehen yksin juomaan ja miettimään elämäänsä. (Tiedän, että se on monelle puolisolle melkein mahdoton ajatus.) Alkoholisti juo niin pitkään, kunnes tulee joku stoppi. Yleensä se stoppi ei tule, jos joku auttaa siinä vieressä, siivoaa oksennukset, hakee kaupungilta pois ja hoitaa krapulaa. Tiedän, että haluatte vain hyvää ja kärsimyksen katsominen tekee kipeää. Sinä et pysty lopettamaan isäsi juomista. Äitisi ei pysty lopettamaan isäsi juomista. Ette vaikka rakastaisitte häntä kuinka.
Nämä ovat vain minun neuvojani ja tiedän, että et niitä noudata, niin kauheita ne ovat.
Minä lopetin seitsemän ja puoli vuotta sitten juomisen ja narkkaamisen, kun tajusin, miten hemmetin yksin olin ongelmani kanssa. Minulla ei onneksi ollut silloin perhettä.
Kokemuksen SYVÄLLÄ rintaäänellä.
Äitini joi itsensä hengiltä. Yritin 20 vuotta auttaa. Hain kaiken mahdollisen avun läheisiltäkin, sukulaisiltakin, vierailtakin, sairaalastakin, alkoholiklinikoiltakin. Mikään ei auttanut hänen kohdallaan. Hänen kuolemastaan on kohta kulunut vuosi. En koe minkäänlaisia syyllisyydentunteita, koska tein KAIKKENI Äitiäni auttaakseni.Se ei riittänyt silti.
Toivottavasti sinun Isäsi kohdalla se riittää.
Mutta teet mitä tahansa, kenen avulla tahansa, älä unohda Isääsi, hän on sen arvoinen. Äitini oli minulle ainut Äiti. Vaikka joi koko ajan. Nyt katuisin syvästi jos olisin hänet vaikeuksien keskellä hylännyt.
T: T
ja sit vetästä
Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.
Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!
"Loin viina... *kröh* viinin juotavaksi ihmisten kesken, nautittavaksi "
"Juokaatten juomisen ilosta, älkäätten estäkö sitä joka juoda tahtoo."
"Juokaa juokaa, viina se miehen tiellä pitää, ja naisen hiljentää."
http://www.equalrights4all.org/religious/bible.htm
"The hemp plant (scientific name: cannabis, slang: marijuana) is one of the many useful herbs "yielding seed after its kind" created and blessed by God on the third day of creation, "and God saw that it was good." (Genesis 1:12) He gave hemp for people to use with our free will.
God said, "Behold, I have given you every herb bearing seed which is upon the face of all the earth.…To you it will be for meat." … And God saw everything that he had made, and, behold, it was very good. (Genesis 1:29-31) The Bible predicts some herb's prohibition. "Now the Spirit speaketh expressly, that in the latter times, some shall … speak lies in hypocrisy … commanding to abstain from meats which God hath created to be received with thanksgiving of them which believe and know the truth. (Paul: 1 Timothy 4:1-3)
The Bible speaks of a special plant. "I will raise up for them a plant of renown, and they shall be no more consumed with hunger in the land, neither bear the shame of the heathen any more." (Ezekiel 34:29) A healing plant. On either side of the river, was there the tree of life, which bare 12 manner of fruits, and yielding her fruit every month; and the leaves of the tree were for the healing of the nations. (Revelations 22:1-2) A gift from God."
Ei se tästäkään ottanut opikseen vaan jatkoi juomistaan kunnes 2 vuotta sitten syksyllä meni uimaan yksin joka jäikin viimeiseksi reissuksi.Alkoa veressä liki 3 promillea.
Joten,tältä pohjalta voin vain todeta että ihminen joka ei itse tajua että ensinnäkään että sillä ongelma,vaan kieltää sen ja toisekseen ei tajua että myös muita ihmisiä sattuu kyseinen juominen,niin tälläistä ei voi vaan auttaa,vaikka kuinka haluaisi.Alkoholismista parantuminen kun tarvitsee henkilön aidon ymmäryksen asiasta,siitä mitä on tekee itselleen ja muille.Sen jälkeen sinä voit auttaa ja tukea.
Asia on valitettavasti näin.
The hemp plant (scientific name: cannabis, slang: marijuana) is one of the many useful herbs "yielding seed after its kind" created and blessed by God on the third day of creation, "and God saw that it was good." (Genesis 1:12) He gave hemp for people to use with our free will.
God said, "Behold, I have given you every herb bearing seed which is upon the face of all the earth.…To you it will be for meat." … And God saw everything that he had made, and, behold, it was very good. (Genesis 1:29-31) The Bible predicts some herb's prohibition. "Now the Spirit speaketh expressly, that in the latter times, some shall … speak lies in hypocrisy … commanding to abstain from meats which God hath created to be received with thanksgiving of them which believe and know the truth. (Paul: 1 Timothy 4:1-3)
The Bible speaks of a special plant. "I will raise up for them a plant of renown, and they shall be no more consumed with hunger in the land, neither bear the shame of the heathen any more." (Ezekiel 34:29) A healing plant. On either side of the river, was there the tree of life, which bare 12 manner of fruits, and yielding her fruit every month; and the leaves of the tree were for the healing of the nations. (Revelations 22:1-2) A gift from God.
How was cannabis used in Biblical times and lands?
Cannabis was used 12 ways: clothing, paper, cord, sails, fishnet, oil, sealant, incense, food, and in ceremony, relaxation and medicine. For so the Lord said unto me, "I will take my rest and I will consider in my dwelling place like a clear heat upon herbs. For afore harvest, when the bud is perfect and the sour grape is ripening in the flower, he shall cut off the sprigs with pruning hooks and take away and cut down the branches." (Isaiah 18:4-5)
What about cannabis today?
Hemp today has thousands of uses. Modern technology has devised many new uses for the hemp plant&emdash;like biomass energy, building materials, fuel, plastic and so on. Hemp is ecological and its seed is among the best food crops on Earth. Selected varieties produce flowers that provide an herbal relaxant and a spiritual tool. Its herb is used globally as medicine.
iste olen kahden lapsemme yh-äiti ja todella kypsä koko juttuun en enää jaksa sääliä,vihaan mieluimmin ja sitä parempi mitä vähemmän kuulemme hänestä.2-3 viikkoa aina kateissa ,eikä lapsetkaan merkitse hänelle mitään koska hän ei edes vastaa puhelimeen kun he yrittävät soittaa......surullista mutta tottam,olisihan se ollut ihana asia että lapsillamme olisi ollut OIKEA ISÄ ,eikä tälläistä säälittäävää pask.....
Todellakin ihan kypsä olen tähän leikkii ja pian lasten anteeksi antaminenkin loppuu..........
Sinun kannattaa tukea häntä, mikäli hän alkaa käyttää järkeään tunteiden sijaan.
Kirjoita Googleen avominne ja sieltä saat apua. Toimi Hki, Tre, Oulu ja Rovaniemi, muistaakseni ainakin
Olen itse 40 v alkoholisti, tosin raitistunut sellainen.
Itse sain juuri tuolta avun silloin kun kukaan muu ei enää jaksanut eikä ollut tekemisistäni enää kiinnostunut. Eli kaikki läheiset olivat jo kohdallani luovuttaneet.
Lääkäri kun sanoo isälles, että sulla on niin ja niin kauan elinaikaa ni luulis sen tulevan järkiinsä..
Toinen kaveri vetänyt tota linjaa 15 vuotta ja täysin terve. Nämä kaverit juo 7 päivää viikossa eikä montaa selvää päivää vuodessa.
Eli jos nyt työkykyinen on ja ottaa viikonloppusin putkeen. Ei ole mikään ongelma.
Tuo vähättely ja silmien sulkeminen ongelmalta on todella paha asia, samoin se että yritätte auttaa sillä alkoholistia ei MIKÄÄN muu saa EHKÄ yrittämään parantumista kuin se, että tulee raakojen tosiasioiden eteen ja saa vain kaksi vaihtoehtua, raitistua lopullisesti tai kokonaan romahdus. Tissuttelu ei onnistu enää koskaan, se on vain parasta hyväksyä jos meinaa parantua.
Nyt kun katson vuosien takaista tilannetta meillä perheessäni, niin kyllä se alkoholi oli meitä kaikkia hyväätarkoittavia ja huolestuneita lähiomaisia paljon tärkeämpi. Sinne meni rahat, onni, maine, ystävät ja työ, alkoholi voitti kaiken mitä olisi voinut olla. Kasvavista lapsista ei ollut mitään väliä, rakkautemme sai palkakseen piittaamattomuuden. Sillan alle olisi joutanut, sen sijaan että äiti hoiti ja ymmärsi miehensä entistäkin vastuuntunnottomampaan tilaan ja siivosi ongelmat maton alle kun ei kehdannut ja uskaltanut ruveta taistelemaan tuota sairautta vastaan. Eikä tätä kaikkea edes ymmärrä kuin vasta myöhemmin.
En ole katkera vaikka viha oli ensimmäinen tunne isän lähdettyä, vain tyhjyys jäi ja kysymys joka ei saa koskaan vastaustaan.
tekstisi oli kuin minun kynästäni, paitsi että perheessämme oli tuo tilanne viime kesänä. Olen itsekin aikuinen tytär. Tilanne meni niin pahaksi, että isäni sekoili kotona ja noilla ryyppyreissuilla niin, että äitini muutti meille hetkeksi. Heti äitini tultua meille soitin isälleni seuraavana aamuna, että päihdeklinikalla olisi vastaanotto nyt avoinna ja hänen olisi syytä lähteä sinne. Tiesin, että isäni olisi umpihumalassa vielä aamulla ja ehkä sen vuoksi hän suostuikin ensimmäisen kerran lähtemään. Klinikalla sitten istuttiin ja piti sanoa maagiset sanat "olen alkoholisti". Kerran alussa tuli takapakkia, mutta ryyppäämään ei isäni ole tietääkseni ryhtynyt noiden alun vaikeuksien jälkeen nyt koko vuoteen. En muista elämästäni koskaan näin pitkää jaksoa, kun hän olisi ollut selvin päin.
Suosittelen toimimaan aamuna jolloin tiedät isäsi olevan vielä humalassa / krapulassa. Silloin morkkis on jo valmiiksi, mutta ihminen tajuaa itsekin sekoilevansa ja aiheuttavansa haittaa itselleen ja muille.
Haluan vielä sanoa, että voi olla, että et voi tehdä mitään. Äitisikin on aikuinen ihminen ja tekee omat valintansa. Juoppo ei raitistu ellei itse niin päätä.
-Tämä lääkärin lause soi vieläkin korvissani kohta 20-vuoden jälkeen!!
Tämän ymmärryksen jälkeen jotka tohtori lausui ja jonka olin haukkunutkin. (vuoden jälkeen menin kädestä kiitäen ja anteeksi pyytäen haukkumisiani) .
Sain uuden mahdollisuuden, jota en enään tähänpäivään ole alkontuotteilla pilannut. Kiitos!
The hemp plant (scientific name: cannabis, slang: marijuana) is one of the many useful herbs "yielding seed after its kind" created and blessed by God on the third day of creation, "and God saw that it was good." (Genesis 1:12) He gave hemp for people to use with our free will.
God said, "Behold, I have given you every herb bearing seed which is upon the face of all the earth.…To you it will be for meat." … And God saw everything that he had made, and, behold, it was very good. (Genesis 1:29-31) The Bible predicts some herb's prohibition. "Now the Spirit speaketh expressly, that in the latter times, some shall … speak lies in hypocrisy … commanding to abstain from meats which God hath created to be received with thanksgiving of them which believe and know the truth. (Paul: 1 Timothy 4:1-3)
The Bible speaks of a special plant. "I will raise up for them a plant of renown, and they shall be no more consumed with hunger in the land, neither bear the shame of the heathen any more." (Ezekiel 34:29) A healing plant. On either side of the river, was there the tree of life, which bare 12 manner of fruits, and yielding her fruit every month; and the leaves of the tree were for the healing of the nations. (Revelations 22:1-2) A gift from God.
How was cannabis used in Biblical times and lands?
Cannabis was used 12 ways: clothing, paper, cord, sails, fishnet, oil, sealant, incense, food, and in ceremony, relaxation and medicine. For so the Lord said unto me, "I will take my rest and I will consider in my dwelling place like a clear heat upon herbs. For afore harvest, when the bud is perfect and the sour grape is ripening in the flower, he shall cut off the sprigs with pruning hooks and take away and cut down the branches." (Isaiah 18:4-5)
What about cannabis today?
Hemp today has thousands of uses. Modern technology has devised many new uses for the hemp plant&emdash;like biomass energy, building materials, fuel, plastic and so on. Hemp is ecological and its seed is among the best food crops on Earth. Selected varieties produce flowers that provide an herbal relaxant and a spiritual tool. Its herb is used globally as medicine.
Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.
Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!
Väitän sen johtuvan monille naisille tyypillisestä heikosta itsetunnosta, johon liittyvät mm. liikalihavuus ja syömishäiriöt tai vain muuten epäonnistumiset henkilökohtaisessa elämässään.
OIKEA JUOPPO juo 7 päivää viikossa 365 päivää vuodessa ja hän ei välitä mistään muusta. Se että kutsuu toista ihmistä kohtuuttomasti juopoksi alentaa sen toisen ihmisen itsetuntoa ja seuraukset voivat olla mitä vaan, mutta tähän monesti se juopoksi kutsuva pyrkiikin ja samalla pönkittää omaa itsetuntoaan :/
Pahalta, todella pahalta tuntuu katsoa tuota vierestä...
Et voi tehdä mitään. Ainoastaan huolehtia itsestäsi. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsistaan. Lasten tehtävä ei ole huolehtia vanhemmistaan. Sinulla on lapsuus ja nuoruus elettävänä vain kerran ja siinä on omat tehtävänsä. Äitisi velvollisuus on ottaa ero isästäsi, jotta isäsi voi joutua kriisiin. Se on ainoa keino hänelle nousta ylös.
Tosi kurja tilanne teidän läheisten kannalta, mutta, luulen että te ette voi tehdä asialle yhtään mitään. Alkoholismi kun on siellä isänne omien korvienvälissä ja se motivaatio hoitoon ja lopettamiseen täytyy lähteä hänestä itsestään :( Pakko hoitokaan siis ei ole mahdollista suomessa...koska isäsi täytyy olla suostuvainen itse.
En tiedä miten hänet saisi itse haluamaan lopettamista...ei kai mitenkään.
Itselläni on aikuinen poika joka on alkoholisti. Voi olla viikkojankin juomatta, mutta sitten kun alkaa juomaan niin siinä voi mennä päivä, tai viikko poikineenn sitten. Mikään ei ole auttanut tähän mennessä asiaan. Perhe häneltä jo meni juomisen takia, joten edes se ei pysäyttänyt. Se loppuu sitten kun omassa päässä tapahtuu jokin naksahdus että se loppuu nyt.
Toivon sydämestäni voimia teille läheisille <3
ellei alkoholisti halua itse raitistua tai löydä voimia raitistumisiin ,hän tappaa pikkuhiljaa itsensä viinalla.
omaiset siinä sivussa joutuvat kärsimään ellei avoipuoliso halua erota alkoholistista.
alkoholistin hyysääminen ja etsiminen kannattaa jättää,muuta et joudakkaan,kuin holhoamaan häntä.
eikä maksaa hänen tekemiään velkoja ,eikä antaa velkaa heille.
he oppivat siihen,että kyllä muut huolehtivat hänen töppäyksensä.
eivätkä hoida asioitaan eivåtkå ota vastuuta mistään.kuten jo mainitsit,että hän ei halua aa-kerhoon eikä lääkärin juttusille niin kauan hän ei ole valmis muuttamaan jomistapojaan.alkoholisti on vastuuntunnoton ei pidä lupauksiaan jne.ikävää,että joudut kärsimään isäsi juomisesta.mut toivon sinulle,että elät omaa elämääsi,etkä jätä sitä elämättä isääsi hyyssäämällä,kun se on humalassa.ilmeisesti se ei ole tarpeeksi töppäillyt ja joutunut miettimään kannattaako,muuttaa tapojaan ja mitä perhe merkitsee ja entä jos sen menettäisi.valitseeko perheen vai pullon. sanotaan,että alkoholismi on sairaus mene tiedä.voimia sinulle.