Opettajan silmätikkuna

opetaja uhrina

Olen ammattikoulun viimeisellä opintovuodella,ja olen pärjännyt tähän asti opionnoissani kohtalaisen hyvin,kuitenkin viime vuoden lopusta lähtien minun ja opettajani välit eivät ole olleet niin hyvät enään, ja mistä tämä välien kiristys johtuu syy on opettajan,hän on on alkanut pitämään minua silmätikkunaan ja kiusannut seuraavilla tavoilla

eräänä päivänä kun saimme pitää joka päiväisen kahvitauon kello 12:00 hän ei päästänyt minua pelkästään pitämään tätä taukoa vaan sanoi että minun pitää jatkaa työskentelya

sitten viime vuoden lopussa, meidän kouluun oli tullut vierailijoita ja minä opastin ja olin ohjaajana näille vieraille esittelin muunmuassa koulua ja kerroin opiskelusta,kuitenkin viikon päästä istuimme luokassa ja juttelimme kavereitten kanssa opettaja oli läsnä ja siinä samalla kaveri kysyi nooh minkälaista oli olla ohjaajana,yht´äkkiä opettaja möläytti ``joo sinä et ollut kyl siin ohjaajan asemassa``

sitten muutenkin hän on alkanut huomauttamaan ihan kiusaksi joka ikisestä virheestä mitä teen ym ja mikä pahinta hän ei enään edes tervehdi minua ei sano huomenta eikä mitään ja lopuksi kuulin nytten perjantaina kun opettaja jutteli puhelimessa käytävällä ja olin tulossa vessasta, kuulin kuinka hän puhui pahaa minusta jollekkin kuulin ku sanoi ``(nimi muutettu) ´´matti on ollut tänään laiska hän ei ole jaksanut pitää kynää kädessä hahahha

tuo on minusta väärin en tiedä mitä on tapahtunu muille hän on ihan mukava ja sosiaalinen mutta minulle aukoo päätä ja huomauttaa tarpeettomista virheistä en tiedä jaksanko katsella tätä peleilyä kauan, mielessäni kävi opintojen keskeyttäminen mut sen suunnitelman peruin heti sillä ei siitä olisi kun haittaa itselleni,muutenkin minulla on ollut keskivaikea masennus parivuotta sitten ja pelkään sen puhkeavan uudestaan, nyt kysyn mitä minun pitäisi tehdä tämän asian kanssa ? onko joku muu ollut vastaavssa tilanteessa? ja miksi opettaja on alkanut kiusaamaan minua ? =(

9

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • =(

      Missä opiskelet? Ilmeisesti joku apukoulu, kun et osaa pistää viestiäsi oikealle palstalle. Täällä keskustellaan työpaaikkakiusaamisesta. Vaikka olet noin kauan jo opiskellut, niin et osaa vieläkään käyttää isoja kirjaimia tai välimerkkejä. Pyydäpä tukiopetusta tuohon ongelmaasi.

    • opolle viestiä

      Kannattaa varmaan käydä juttelemassa kuraattorin tai opon kanssa, millä nimikkeellä se nyt amiksessa oikein onkaan. Opettajat ottavat oppilaita pärstäkertoimen mukaan arvioitavaksi, mutta asiallista kohtelun täytyy olla.

    • kiusattu myös

      Olet aika paskamisessa tilanteessa koska opettajalla on autoritetti sinuun nähden. Käy terveydenhoitajalla ja koululääkärillä puhumassa. Laita kaikki päivcämäärät ja kelloajat ylös, sillä opetytaja tulee varmasti kiistämään kiusaamisen. Itselläni oli vastaava tilanne ja oli pakko erota koulusta koska ope oli kerennyt mustamaalata minua koko opettajakunnalle. Käy koululääkärillä puhumassa, niin sinulla on faktaa.

    • lev

      hei =( pönttö

      ei tässä kysymys opetuksesta vaan tässä eri teema, Opettajan silmätikkuna

    • kuraattorin juttusil

      Itse olen ollut aikoinaan opettaja tavallisessa ja erityisoppilaitoksessa. On tosiaan tunnustettava, että opettajanhuoneissakin on kiusaavia, pahantahtoisia ihmisiä ihan kuten muissakin työyhteisöissä. Erityisen paheksuttavaa se on tietenkin kohdistuessaan oppilaaseen. Käy juttelemassa terkkarin ja kuraattorin kanssa. Kuraattorit on yleensä asiansa osaavia ja ydinhommaansa vakavasti suhtautuvia ihmisiä. Tsemppiä, ja toivottavasti sinulla on muitakin opettajia!

      • kiusaajille luoti

        Opettajiakin on kaikenlaisia, onkohan sinua kiusaavalla opettajalla edes ammatillista pätevyyttä, pedagoosia opintoja takanaan?
        Itse olen myös saanut pärstäkertoimeen perustuvaa huonoa kohtelua "opettajalta", joka todellisuudessa ei ollut opettajaksi opiskellut vielä tuossa vaiheessa. Hänellä oli vain yliopistokoulutus ko. ammattialalta, jota opiskelin ja hän toimi tuntiopettajana.
        Kannattaa nostaa esille kaikki epäkohdat ja epäasiallinen käytös.

        Kumma juttu, että opettajissakin kiusaajia löytyy. Tuntuu ihan uskomattomalta. Kukahan tänä päivänä haluaa enää opettajaksi? Joutua kiusatuksi rehtorin tai opettajien taholta, ja sitten vielä oppilaidenkin.
        Oppilaat kiusaavat toisiaan, ammatti-ihmiset kiusaavat toisiaan työelämässä... hullujen seurakunta. Ei voi muuta todeta.


    • Opiskeletko Espoossa

      Opettajasi kuulostaa samalta, joka oli mun ammattikoulun opettaja Espoon Leppävaarassa Kone ja metalli alalla. Opiskeletko samassa ammattikoulussa???

    • Hjgfgg

      Valitettavasti kokemusta on. Ollessani 13-vuotias matikan opettajani alkoi vihaamaan minua, syy oli jokin täysin mitätön lausahdukseni. Hän käytti sellaista taktiikka, että muutti minut näkymättömäksi, kun jokainen sai vastata vuorollaan, hyppäsi hän aina minun ylitseni. Ei auttanut tehtävien teossa kuten muita. Hän piti minua näkymättömänä. Tuosta kiusaamisesta on jo aikaa yli 30-vuotta. Tuosta oli seurauksena, että tipahdin matikasta, entiset hyvät numerot muuttuiva ala-arvoisiksi. Yläateen selvisin ja menin lukioon, kaikki kaatui matikkaan ja siihen uskoon, että en osaa. Jostain sain itseluottamusta vasta yli 20 vuotiaana ja luin itselleni hyvät tutkinnot ja matematiikka oli kiitettävä.
      Mutta se, että opettaja voi olla noin ilkeä lapselle ja melkein tuhota hänen tulevaisuutensa, miettii nyt 45-vuotias...

      • vikaa korvien väliss

        Meistä ihmisistä löytyy vaikka minkälaisia pipipäitä, työelämässä sen jo huomaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      27
      5080
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2179
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2137
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe