Muita työssäkäyviä bipoja?

Voi miten tutulta kirjoittamasi teksti tuntuu =))

Minä uuvahdin kesällä.. kuvittelin tuolloin, että kohta ihan kohta lähden takas töihin. Pakko lähteä, kun on velkaa (manioissa tehtyä) vähän joka paikkaan.

No, monta työpaikkahaastattelua takana ja moneen paikkaan olisin ollut välittömästi tervetullut. Aina kuitenkin työhaastattelujen jälkeen alkoi armoton ahdistus siitä ajatuksestakin, että töihin uuteen paikkaan.

Nyt itseni kohdalla tajuan, että minä en taida toipua koskaan työkuntoon. Sairaslomani jatkuu kesäkuun 2013 loppuun ja suurinta henkistä työtä taitaa teetättää tää etten koskaan tule enää töitä tekemään.

Minä myös olen korkeasti koulutettu ja tehokas työntekijänä ollut, jaksoin ja paahdoin. Minulle aivan vieraita käsitteitä olivat stressi, uupumus, masennus, psykoosi tms

Kuitenkin kävi niin, että 10 vuoden aikana uuvutin itseni loppuun, en kuunnellut kehoni viestejä. Monta vuotta tein töitä ilman lomia, vakkariduunista paahdoin sivuduuniin ja vapaapäiviä ei viikossa ollut yhtään. Tulotasoni oli mukava, ostin ja matkustin.. mikään ei maksanut mitään.

Vaikka tienasin tuhansia euroja kuussa, tein silti velkaa.. mihin rahat menivät? En tiedä, en todellakaan tiedä. Leveää elämää, shoppailua joka päivä sadoilla euroilla.

Nyt kelan päivärahoilla maksellaan velkoja, elämiseen jää 400 euroa kuussa. Hirvittää kohta pudota kuntoutustuelle, joka on sairauspäivärahaa pienempi.

Töitä en pysty nyt tekemään, olen täysin masennuksen vallassa.. masennuksen johon eivät lääkkeet pure. Kärvistelen päivästä toiseen ja odotan aikaa jolloin voimat palautuvat.

Suurkiitos viestistäsi! Arvostan kovasti että kirjoitit.

Mulla on tuo sama työkyvyttömyyspeikko mielessä kovasti. Ostin ensimmäisen asuntoni viime kesänä (kun vihdoin sain luottotiedot takaisin edellisten maksuvaikeuksien jäljiltä). Tästä en haluaisi pois, olen elämäni parhaassa kodissa. Ja Helsingin vuokratasolla joutuisin jonnekin pikkuluukkuun jonnekin kauas.

Tunnistan tismalleen tuon rahankäytön - mulla oli viime keväänä tulot 3000-5000 e/kk käteen, ja samaan aikaan tein luottokorttivelkaa 6000e (niillä juuri palautuneilla luottotiedoilla). Enkä minäkään mitään ihmeellistä tehnyt, söin ulkona, ostin kallista kahvia ja uutta naamarasvaa ja ripsiväriä, kivoja vaatteita, tarjosin kaikille, järjestin juhlia, shoppasin kaikkea pientä ja kivaa, vein lapsen ulkomaille ekaa kertaa.

Mitään konkreettista noista ei ole jäänyt käteen.

Tunnistan myös tuon työn tekemisen tavan - mä tein viime kevään perusduunin lisäksi kolmea muuta työtä, osa niistäkin periaatteessa kokopäiväisiä, mutta koska olivat etätöitä, kirjoitusduuneja, pystyin paahatamaan niitä yöt ja olihan se ihanaa kun oli ihan helvetisti rahaa tilillä.

Tänään tein ison duunin: avasin kaikki sairasloman aikana kertyneet avaamattomat kirjekuoret. Huomenna on treffit päiväsairaalan sossun kanssa, saan tuetusti rämpiä näitä läpi. Ehkä pääsisin johonkin velkaneuvontajärjestelyyn, vielä ainakin toistaiseksi on vakituinen työsuhde.

Tavallaan kai olisi ihan hyvä että luottotiedot menisivät uudelleen, ei saisi ainakaan tehtyä lisää velkaa...

Kiitos että kirjoitit, vaihdetaan ihmeessä lisää ajatuksia jos haluat.

Hei

Ihana kun vastailit.. tuo naamarasva kolahti minuun kans; ostelin mm kallista kosmetiikkaa, muistan miten yksikin rasvapurkki maksoi 500 euroa!! Auts

Juuri nuo järjettömät ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkailut.

Hävettää, että miten minä niin "järkeävä" ihminen olen voinut tehdä kaikki nuo typeryydet.

Minulla ei vakkariduunia ole, kun psykoottisen masennuksen aikana sanoin itseni irti, olin vakuuttunut siitä, että olen niin huono ihminen että mun pitää jättää 11v kestänyt työsuhteeni.

Uusi ahdistusteemani on juuri tuo toimeentulo ja miten jatkossa työelämä?
Sairauslomalla ehtii miettimään liikaa =)

Onko sulla sähköpostia tms? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Kun en itseni lisäksi tunne muita bipoja.. pidän itseäni ihan ääliönä ja ö-luokan kansalaisena.

Parhaillaan tunne, ettei tulevaisuudella ole tarjota minulle mitään. Olen ollut jo vuoden ajan masentunut, enkä nouse täältä näillä keinoilla.

Tee vaan itsemurha.

Psykiatrit ovat paskapäitä jotka ei halua antaa ihmisten olevan sellaisia kuin haluavat olla vaan pyrkivät heitä parantamaan. Sairaslomia ja diagnooseja kirjoittavat psykiatrit pitää ampua kuoliaaksi. Sen sijaan että he tekisivät mitä käsketään, he rupevat tekemään ihmisistä sairaita. Tämän lisäksi he vielä auttavat vakavammin sairaita sen sijaan että pitäisivät yhteiskuntaa pystyssä pitävien puolta. Tilanne on aivan eri jos vaikka menet rakennuttamaan taloa, sama kuin urakoitsija sitten naulitsisikin sinut kettingillä kiinni rakennettuun taloon ja kaiken lisäksi kettinki vielä hieroisi suonet auki jalastasi ja kuolisit lopulta sydänkohtaukseen.

Julkinen psykiatria pitää tuhota perusteellisesti koska se vaan auttaa sairaita sen sijaan että ratkaisi rikkaiden ihmisten ongelmia yksityissektorilla. Sairaslomien ja diagnoosien kirjoittajat pitää tappaa tästä maasta pois ja auttaa ihmisiä olemaan terveellisempiä.

Tavoitteena saunan puhdas suomi jossa psykiatriaa ei tarvita!

Julkinen terveydenhoito pitää kokonaan lakkauttaa niin saadaan lääkärit kuriin ja nuhteeseen ja toimimaan yrittäjinä.

Moi 'toivoaparemmasta', olisi mukava vaihtaa ajatuksia jatkossakin! Meillä tuntuu olevan aika paljon yhteistä.

Onko sulla mitään anonyymiosoitetta johon voisin kirjoittaa?

Hei!tuntuu hyvältä että on kohtalotovereita:)minun pelastus on lapseni joita tapaan noin 10 päivää kuukaudessa,tämä asia pitää minut jonkinmoisessa järjestyksessä!minulla on ns.sekamuoto ja vältän lääkkeiden käyttöä,inhoan niiden turruttaavaa vaikutusta,vaikka hypomania ei ole suotavaa niin nautin siittä luovuudesta,voimallisuudesta kovin mutta myös päihteiden käyttö liittyy hypoon voimallisesti,depressiossa olen saamaton,itkuinen,epätoivoinen ja itsetuhoinen,tässäkin asiassa lapseni ovat pelastavia enkeleitä kohdallani,tämä sairaus on vaativa ja vakava,harkinta kyvyn puutteessa ei löydy kultaista keskitietä mihinkään,kun kuntoilen niin pienelle pyöräilylenkille lähtiessäni olenkin polkenut 50km,harrastuksena veneily johon tuhlasin kaiken irtorahan aikoinaan 6 venettä oli pihalla,kymmeniä moottoripyöriä,projekteja paljon,kesken jääneitä yritys kyhäelmiä kymmeniä,tuhansia ideoita,avioeroja,poltettujasiltoja,silti haluan olla hyvä ihminen

Minä olen bipo II joka työskentelee akateemisessa kutsumustyössä kovan paineen ja ulkopuolisten vaatimusten alla. Se on ollut ehkä suurin syy sairauden puhkeamiseen, vaikka muutakin ikävää ennen sairastumista (noin 10 vuotta sitten) tapahtui. Liikaa stressiä ja siinä se sitten oli kun on geneettinen alttius olemassa.

Mä en ole juurikaan ollut sairauslomalla sairauteni takia vaan kärvistellyt vaikka se ajoin painajaismaisia ponnistuksia on vaatinutkin. Hypossa sujuu, mutta se kun ei kestä kuin 1-2 kk, niin sitten onkin edessä 6-12 kk kuoppa, jossa olo on karmea. Mulle auttoi Lamictal kun viimein hiljattain tajusin hakea lääkityksen, mutta en usko että tuo yksin riittää. Mietinkin konsteja millä saisin vaihdettua työpaikkaa, ehkä ammattiakin vähemmän kuormittavaan, vielä ei oikein hyviä idiksiä ole, koska mun palkkatulot tarvitaan asuntolainaan ja perheen pyörittämiseen.

Mitenköhän saisi Kelan kuntoutusrahaa uudelleenkoulutukseen? Täytyy kysellä tsykiatrilta, ellei se kurja sitten ole sitä mieltä että oon ennenkin pärjännyt. Sitä pelkään. Eihän se ole ollut katsomassa tai tuntemassa sitä mitä mikä mun oloni niiden loputtomilta tuntuvien depisten kanssa on. Pelottaa se, että luulen olevani ihminen, joka yrittää niin pitkään kunnes se totaalinen romahdus tulee ja sitten se voi tulla liian korkealta. Tämän haluaisin välttää.

Mulle kävi niin että hakeuduin hoitoon viimme syksynä todella voimakkaan pääkivun ja vuosia jatkuneen unettomuuden vuoksi. Silloin aletiin hoitaa masennuksena ja tarjottiin masennuslääkkeet, unilääkkeet ja sairaslomaa. Saikkua en huolinut ja joulukuussa olo oli jo todella hyvä, kun olin lääkkeillä saanut nukutuksi. Vaan kuinkas kävi. Tammikuun lopulla töissä totaalinen itsehillinnän menetys. Karjuin, kiroilin, riehuin ja vaadin putkuja. läksin kesken päivän ovet paukuen. Seuraava pivä töissä niinkuin ei mitään olis tapahtunut. Sitten se tuli, elämäni kovin kokemus. Silmissä sumeni, sydän jyskytti, rintaa puristi, vapisin ja hikoilin valtavasti. Hengittäminen tuntui vaikealta ja pelkäsin kuolevani. Puoliso vei psykiatrille. Kohtaus oli fyysisesti niin rankka, että kun pääsin kotiin nukuin ilman mitään lääkkeitä 14h ja olo oli kuin olis hakattu oikein kunnolla. Nyt sitten todettu bipo ja muutettu lääkitys siihen sopivaksi sekä saikkua kesäkuun alkuun asti.

On lohdullista lukea, että en ole ollut ainoa tuhlari.

Viime kesä on ollut omalla kohdallani pahin maniakausi. Kesätöissä tienasin reilut 2000 € /kk. Opiskelijalle kyseinen summa on suuri. Normaalisti olen säästänyt muutaman tuhannen syksyä varten. Edellisenä kesänä ei näin käynyt: tuhlasin joka ikisen euron, ostin vielä luottokortilla lisää ja maksoin aina seuraavana kuussa velkoja takaisin.. Haalin lisävuoroja ja kesän lopussa iski sitten burn out ja masennus..

Rahat menivät kankkulan kaivoon ja mitään konkreettista ei käteeni jäänyt. Edellisten kirjoittajien tavoin palkka hupeni kalliiseen kosmetiikkaan, täysin turhiin vaatteisiin ja turhanpäiväisiin elintarvikkeisiin..

Nyt rahan kanssa on löytynyt jonkinlainen tasapaino. Miten olette saaneet rahaa esimerkiksi säästöön ? Myös muita vinkkejä rahan hallintaan saa antaa :)

Aivan kuin teksti olisi minun kirjoittama, lukuun ottamatta vanhempasi kohtaloa.

Mulla diagnoosi ollut n. 2 vuotta.Olen joutunut opettelemaan tulemaan toimeen 1/3 tuloilla.Vaikeaa on ollut, koska olen perheemme ainut elättäjä.
Lapsia asuu kotona vielä 3.

Olin työnantajan unelma, koska en kieltäytynyt mistään töistä ja jaksamiseni oli rajatonta.Kunnes sitten eräänä aamuna en enää noussutkaan sängystä.
Ensimmäinen vakava masennus vaihe kesti n.1,5 kk.Tuona aikana, en kyennyt mihinkään.Läheiseni huolehtivat, että kävin suihkussa ym.

Olin ensin 9kk sairauslomalla.Nyt olen kuntoutustuella.Haluaisin palata entiseen työhöni, mutta lääkärin mukaan se on mahdotonta.Alallani ei oikein voi soveltaa lyhennettyä työaikaa tms.Uudelleenkoulutus on kai ainut vaihtoehto.Sitä en haluaisi, koska olen nykyiseen ammattiini opiskellut monia vuosia ja rakastan työtäni.
Alan kuitenkin pikku hiljaa ymmärtämään, ettei paluuta entiseen ole.
Surullista! Voimia sinulle, samassa veneessä ollaan.

Olin työelämässä IT-alalla 23v. Sairastuin bipoon -04. Ensin oli masennus ja pelkillä masennuslääkkeillä hoidettua se kääntyikin psykoottiseksi maniaksi, josta toivuttuani taas psykoottinen masennus.

Pääsääntöisesti mulla on ollut masennusta, joskus jopa 1v kestävä jakso, yleensä ne kuitenkin ovat menneet 2 kk jälkeen ohi.

2007 pääsin osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Työtahti oli kuitenkin entisenlainen ja tuli useita masennusjaksoja. Työnantaja muutti sairasloman jälkeen toimenkuvaani ja teki sitä kärsivällisesti 7 krt 6v aikana, kunnes 2011 alkoi 1v kestävä sairas, jonka aikana psykiatrin toimesta haettiin kokoaikaista työkyvyttömyyseläkettä. Tuo eläke alkoi 2012 keväällä. Senkin jälkeen on ollut 2 masennusjaksoa ja 1 hypomania ja 1 mania. Nyt olen 3 kk ollut n. suurinpiirtein tasapainossa, kiitos hyvän lääkityksen.