Kuinka päästä eläkkeelle ?

neiti 29

Olen 29 vuotias ja nyt kolmatta kertaa työttömänä. Nykyinen työttömyyteni alkoi tammikuussa 2012. Minulla on lukion/ylioppilastutkinnon lisäksi ammatillinen koulutus ja korkeakouluopintoja. Korkeakouluopinnot jouduin kuitenkin jättämään kesken. En ole elämässäni ollut päivääkään palkkatöissä, eikä työvoimatoimisto ole tehnyt hyväkseni mitään. En ole siis onnekseni joutunut myöskään mihinkään orjatöihin tai työkokeiluihin. 9 vuotta vanhan lausunnon perusteella minulla ei myöskään ole oikeutta työttömyyskorvaukseen. Ainoa tuki, jota voin saada on toimeentulotuki. Elämäni on aivan sekaisin ja joudun mm. asumaan isäni kanssa lapsuudenkodissani hamaan tappiin saakka.

On aivan selvää, että työttömyyni on aiheuttanut mniulle suuria ongelmia ja kärsin selvästi ainakin ahdistuksesta. Olen myös menettänyt uskoni ihmisiin, itseluottamukseni, enkä kestä yhtään muiden komentelua. Työttömyys on aiheuttanut minulle myös mm. kokemastani järkyttävän huonosta kohtelusta johtuen traumoja, jotka eivät parane koskaan. Olen myös erittäin katkera, en ole syyllistynyt suurempiin typeryyksiin, enkä ole aiheuttanut vaaratilanteita, mutta en myöskään pysty aina hillitsemään itseäni, jos joku esim. alkaa minua komentelemaan tai jos koen jonkun uhkaavan minuttani. Tästä syystä myös persoonallisuuteni on muuttunut.

Olen ollut siis pitkään tekemättä mitään. Olen päivä päivältä varmempi siitä, että olen työkyvytön. Kun otin asian puheeksi työvoimatoimistossa minulle lähinnä naurettiin. Vaikka ensisijainen tavoitteeni onkin saada jotenkin takaisin oikeuteni työttömyyskorvaukseen, olen jo pitkään miettinyt eläkkeelle pääsyä. Kukaan ei vain ole kertonut mitään siitä, miten voisin saada takaisin oikeuteni työttömyyskorvaukseen, saati sitten kertonut tuosta eläkkeelle pääsystä. Miten voin oikein päästä eläkkeelle ?

4

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin sairas

      Eläkkeelle voit päästä, jos olet pysyvästi riittävän sairas. Asian hoito alkaa lääkärin vastaanotolla.

    • *****

      Nyt ihan äkkiseltään kuulostaa siltä, että ei sinua missään nimessä eläkkeelle vielä päästetä. Ja voisin melkein pistää pääni pantiksi asiasta, niin karulta kuin se kuulostaakin :( Syinä on esim. nuori ikäsi ja se, että mitään vakavaa perussairautta ei ilmeisesti ole. Jos mielenterveys on joutunut lujille, niin kuntoutusta kannattaa hakea...

    • ..............

      "9 vuotta vanhan lausunnon perusteella minulla ei myöskään ole oikeutta työttömyyskorvaukseen."

      Pakko kysyä, mikä lausunto tuollainen voi olla? Voiko olla laillinen päätös?

    • cöö

      Pitää olla ammatillinen koulutus alle 25 -vuotiaalla, muistaakseni. Siis jotta saisi työttömyyskorvausta.
      Eläkkeelle pääsee vakavasti sairas, joka ainakin hakee lääkkeensä apteekista säännöllisesti.
      Terapiassakin on hyvä käydä.
      Prosessi voi ottaa viisikin vuotta, riippuu lääkärintodistuksista ja sairaudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      13
      3453
    2. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3293
    3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      46
      2992
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      113
      2327
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      57
      2077
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1971
    Aihe