Olemme purkaneet vanhoja taloja ja yhdessä niistä puiden päissä on hakaristit. iksi näin ja onko sillä jotain merkitystä?
hakaristi puun leimaus
1
471
Vastaukset
- Uittoreitin varrelta
Ennen puita uitettiin ja jokaisella puutavarayhtiöllä oli oma tunnistettava merkki, jolla sitten puut leimattiin. Leimoja lyötiin varsin runsaasti uittopuiden varastamisen ehkäisemiseksi ja muutenkin puiden tunnistamisen helpottamiseksi.
Jos puita ei olisi leimattu riittävän tunnistettavasti, ei uittopuista olisi matkan varrella jäännyt paljoakaan jäljelle, kun niitä yritettiin varastaa muutenkin, vaikka leimoja olikin. Puiden varastamisesta tuomiot olivat myös aika rankkoja ja tiedän rakennuksia puretunkin luvattomien puiden etsimisten yhteydessä. Eräässä pienessä kunnassa Keski-Suomessa viranomaist purkivat eräiden veljesten kesämökin etsiessään puutavarayhtiön leimoja, veljekset kun olivat puhaltaneet uittopuita ja sahanneet ne kenttäsirkkelillä kesämökkiin tarpeiksi, käry kuitenkin kävi ja linna reissu tuli.
Eräs naapurini rakensi karanneista uittopuista myös talonsa ja hän ilmoitti nuo löytämänsä tukit uittoyhdistykselle, uittoyhdistys valvoi näiden puiden kohtaloita ja jos puutavarayhtiöt eivät hakeneet löydettyjä tukkeja pois vuosi ja yhden päivän päästä, sai löytäjä pitää ne. Naapurikin sai nuo puut pitää, mutta ongelmaksi tuli kuitenki se, että naapuri oli vohkinut niitä tukkeja puomin alta ja joku kalamies olikin nähnyt tämän ja alkoi kiristämään sillä tiedollaan.
Eli kyllä niillä leimoilla on ollut paljonkin aikoinaan merkitystä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543935Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603513Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084