Hieno homma!

metsäsaamelainen

Olipa hyvä, että Lapistakin saatin vietyä asiallista ja oikeata tietoa ihan Brysseliin asti. Hyvä juttu on myös se, että saamme ministereitä ja muita päättäjiä tänne Inariin.

Matkailu avartaa.

12

195

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halti näkyy rumasti

      Matkailu avrtaa tosiaankin. Ja me maksamme!!!! Passaa sen Kataisen ja Stubbin kutsua kermaa koolle meidän rahoilla. Minäkin lähtisin reissuun mielellään jos joku taho kustantais matkat, majoituksen ja erittäin hyvät ruuat sekä kivaa tekemistä.
      Siellä nämä isännät vieraineen pasteerasi tv-kameroille ja VIELÄ KORRUPTIO VAATTEISSA oli koko sakki. Halti näkyy tänäkin talvena lahjoittaneen näille hyvätuloisille komeat takit, mustat. Viime vuonna ne oli valkoiset. Halti kyllä saa tuotteelleen näkyvyyttä, mutta minua etoo suunnattomasti se, että nämä hyvin palkatut ihmiset silmää räpäyttämättä ottavat lahjukset vastaan. Nyt jos heillä olis vähääkään selkärankaa, lahjoittaisivat korruptitakkinsa vaikka Heiki Hurstille, jotta hän sais jakaa ne OIKEASTI TARVITSEVILLE.

      Se jolla jo paljon on, saa lisää. Näin se menee tässä hyvinvointi yhteiskunnassa. Hyvinvointia on vain heillä, jotka sitä saavat itselleen jaettua tai pelattua.

      Pohjoinen ja Inari Euroopan kartalle. Ei siinä mitään, mutta oikeasti tämä oli täysi hupireissu. Jotenkin jäi paha maku näistä politiikan brolereista, jotka eivät ymmärrä oikeasta työnteosta eikä elämästä mitään. Heille kun kaikki tuodaan kultalautasella. Kyllä selkeää pokkurointia näkyi, kun heitä palveltiin. Onhan se nyt jotain valmistaa ruokaa ja tarjoilla nimekkäille. Paljon hohdokkaampaa kuin tuntemattomille, itse maksaville suomalaisille taviksille, jotka itse tienaamilla rahoillaan tulevat talvilomalle!!!!

      • eräkävijä

        SAAMELAISET PITÄÄ LAITTAA KURIIN AHMOJEN TAPOISTA HÄRSKIÄ SAKKIA
        Linna tuomio ja sakot päälle


      • kokkarikielteinen

        Näin se on raha menee rahan luo eikä korppi korpin silmää puhkaise.
        Myös sillä tavalla kun on kyllä härski ja hymyilee vain maireasti alamaiset unohtaa jopa kokouspöytäkirjojen väärennys paperit.Sekä kaikki Himas-sotkut.
        Mitä pitäis suomalaisille tehdä että tajuavat ettei noille herroille tavis ole muuta kuin jalkarätti,hyvä kun siihen kelpaa.
        MuTTA OLISKO NIIN ETTÄ ITSE ME OLEMME HEIDÄT VALINNEET,VAALIT ON
        PIAN EI VALITA ENÄÄN.


      • kokoomus rules
        kokkarikielteinen kirjoitti:

        Näin se on raha menee rahan luo eikä korppi korpin silmää puhkaise.
        Myös sillä tavalla kun on kyllä härski ja hymyilee vain maireasti alamaiset unohtaa jopa kokouspöytäkirjojen väärennys paperit.Sekä kaikki Himas-sotkut.
        Mitä pitäis suomalaisille tehdä että tajuavat ettei noille herroille tavis ole muuta kuin jalkarätti,hyvä kun siihen kelpaa.
        MuTTA OLISKO NIIN ETTÄ ITSE ME OLEMME HEIDÄT VALINNEET,VAALIT ON
        PIAN EI VALITA ENÄÄN.

        Mistä johtuu persujen kateus meitä hallitsemisen ammattilaisia kohtaan?


      • Ei persu
        kokoomus rules kirjoitti:

        Mistä johtuu persujen kateus meitä hallitsemisen ammattilaisia kohtaan?

        Oikeudenmukaisuus, oikean ja väärän erottaminen ja tasa-arvo ei ole kateutta!!!


      • ikivanha kepulainen
        Ei persu kirjoitti:

        Oikeudenmukaisuus, oikean ja väärän erottaminen ja tasa-arvo ei ole kateutta!!!

        Kyllä se persu vieköön on niin, että Inari ja Saariselkä ei millään rahalla saa tällaista mainosta. Oikeudenmukaisuus on oikeudenmukaisuutta, mutta kateus on kateutta. Tunnnusta pois.


      • Ei jäsenkirjaa
        ikivanha kepulainen kirjoitti:

        Kyllä se persu vieköön on niin, että Inari ja Saariselkä ei millään rahalla saa tällaista mainosta. Oikeudenmukaisuus on oikeudenmukaisuutta, mutta kateus on kateutta. Tunnnusta pois.

        Yksi tollo huutaa kateudesta. On siinä nyt toki muutakin jos kritisoi Saariselkä- tapahtumaa.

        Katainen ja kokoomuspellet juhlii MEIDÄN rahoilla. Ja tuotemerkki Halti lahjoo. On sitä pienemmistäkin lahjonnoista ja korruptiosta häly noussut. Miksi kokkareille on sallittua se mikä muilta on kiellettyä?

        En itsekään pidä Persuja kovinkaan hyvinä asioidenhoitajina, mutta että kaikki vedetään kateus piikin alle on jo naivismia. Otappa nyt ne porvarilasit pois silmiltä ja tarkastele asiaa puolueettomasti. Tässähän Jyrki ja kuminaama Stubb veti pisteet itelleen meidän, kansalaisten rahoilla ja ovat niin polleeta, että.....Ja kumpanenkin suht nuoria, politiikan broilereita, saaneet liian paljon, liian nuorina. En vain osaa arvostaa heitä.


      • 2 jäsenkirjaa
        Ei jäsenkirjaa kirjoitti:

        Yksi tollo huutaa kateudesta. On siinä nyt toki muutakin jos kritisoi Saariselkä- tapahtumaa.

        Katainen ja kokoomuspellet juhlii MEIDÄN rahoilla. Ja tuotemerkki Halti lahjoo. On sitä pienemmistäkin lahjonnoista ja korruptiosta häly noussut. Miksi kokkareille on sallittua se mikä muilta on kiellettyä?

        En itsekään pidä Persuja kovinkaan hyvinä asioidenhoitajina, mutta että kaikki vedetään kateus piikin alle on jo naivismia. Otappa nyt ne porvarilasit pois silmiltä ja tarkastele asiaa puolueettomasti. Tässähän Jyrki ja kuminaama Stubb veti pisteet itelleen meidän, kansalaisten rahoilla ja ovat niin polleeta, että.....Ja kumpanenkin suht nuoria, politiikan broilereita, saaneet liian paljon, liian nuorina. En vain osaa arvostaa heitä.

        On hyvin ymmärrettävää, että rahvas ei ymmärrä politiikasta juuri mitään. Ainoa mitä pystytään tekemään on silmitön ja järjeton kritiikki ylt'ympäriinsä. Kaikkea kritisoidaan ihan summamutikassa. Kuitenkaan ei esitetä tilalle mitään parempaa.

        Kuka tahansa pystyy repimään, mutta vain harvat pystyvät rakentamaan. Vain harvat pystyvät rakentamaan yhtä luovasti ja ennakkoluulottomasti kuin kokoomuslaiset.

        Jäsenkirjaton on ilmeisesti sekoittanut keskenään hyvin samankaltaiset termit lahjoa ja lahjoittaa. Jos lahjoittaa mannekiinityyppisille suomalaispoliitikoille todella tyylikkäät ulkoiluasusteet, ei se ole mitään lahjontaa. Hyvä vaan, että on osattu siinäkin säästää veronmaksajien rahoja. Jotkut ne näköjään osaa!

        Täytyy myös antaa täysi tunnustus ministeri Urpilaiselle. Todella hienosti toimittu vaikeassa paikassa. Useita kertoja Kyproksella vierailleena on todettava, että siinä alue, jonne myös suomalaisten kannattaa sijoittaa. Vaikka lainaisimme enemmänkin kuin mitä nyt teemme, toimintamme on pitkällä tähtäimellä erittäin järkevää. On jopa väitetty, että vain nykyinen kuuden puolueen hallitus pystyy tällaisiin urotekoihin.


    • pyhä y

      Totta ne tuliaisekki oli asialisia, vai oliko nestemmäistä?

    • Herranketkut

      Lehdistö tarkasteli kuinka Saariselkä on noteerattu Euroopan medioissa. Hyvin vähän juttua kuulemma. Että se siitä näkyvyydestä.
      Samoin kerrottiin, että Jyrki-boy ja kuminaama pisti MEIDÄn rahoja 150 000 € menemään YHTENÄ VIIKONLOPPUNA!!! Kyllä sillä rahalla pitää näkyäkin!!! Aatelkaa!!!
      Sitten minuakin mietityttää ne tuotemerkki takit. Maksatettiiko nekin meillä, vaikka oli yhden firman mainoskikka???? Vai oliko sittenkin korruptiota??? Iljettää niin paljon, että itse eikä perheeni osta ikänä mitään Haltin tuotetta. Mutta näille pojille kelpas ja aina heille kelpaa kaikki mitä annetaan ja hehän vasta saavtkin, he joilla olisi itselläkin varaa ostaa!!!

      Vielä tuo 150 000€, silla olis palkannut VUODEKSI hoitajia vanhuksille!!! He jos jotkut on ansainneet työllään ja veronmaksajia kasvattaen itselleen tarpeeksi hoitajia. Mutta nämä politiikan broilerit vei rahan, vaikka eivät ikänsä vuoksi ole paljon yhteiskuntaa hyödyntäneet.

    • tilaistoista ongittu

      Mitä se on se "meidän rahat" paljonko on tullut veroja maksettua ?
      Yleensä ne jotka huutavat suurimpaan ääneen noita "meidän rahoja" ovat niitä pienituloisia. Heidän veroprosentti on pieni, eikä keskituloinenkaan paljoa veroa maksa. Toki omista vuosituloista jos maksaa kymppitonnin vuoteen veroa, niin ei se vielä paljoa ole.
      Herrat ja muut isotuloiset maksaa myös veroa pikkasen enempi kuin köyhät.
      Viimevuoden verotiedoista joku lehti julkaisi mielenkiintoisen yksityiskohdan. Suomen sadanneksi rikkain maksoi samanverran veroa, kuin 17000 keskituloista yhteensä.
      Joten ne isot palkat on hyviä meille kaikille, niistä kun maksetaan myös isot verot, joista tulee sitä "meidän rahaa" Voi sitten köyhätkin huudella kateuttaan.

    • Ei tartte muuttaa

      Nykyinen saamelaismääritelmä on hyvä ja tasapuolinen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7640
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      123
      6354
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      162
      4462
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3071
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2638
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      42
      1989
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      131
      1576
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1544
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      46
      839
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      802
    Aihe