pentu pissii lehtien reunoille

haukkuli99

Meillä on siis reilu melkein 10vko pentukoira, joka tuli taloon 8 viikkoisena. Ihmettelimme, kuinka hyvällä mallilla sisäsiisteyskoulutus oli jo, sillä ei tehnyt lattioille ja matoille juuri mitään, vaan kävi alusta asti papereilla. Öisin käytettiin ensimmäisinä öinä ulkona kun pyysi ulos, mutta nyt on nukkunut n. 21:30-6 heräämättä ja tekemättä tarpeitaan jo monta yötä.

Eli erittäin hyvällä mallilla on muuten, mutta nyt eilen ja tänään pentu on alkanut tekemään pissat lehtien reunoille? Eli ei mene enää lehtien keskelle tekemään (minne se teki aluksi kaikki tarpeensa) vaan tekee juuri ja juuri lehtialueen reunalle, jolloin suurin osa pissasta menee aina paljaalle lattialle. Mistä tällainen voi johtua? Lehdillä päällystetty alue on ollut alusta asti samankokoinen, n. 1,5mx1m. Ei olla pienennelty eikä juuri ole tarvetta aluetta pienemmäksi muuttaa.

Eli onko muilla ollut tällaista havaittavissa ja jos on niin miten olette saaneet pennun tekemään tarpeensa taas lehtien päälle kokonaisuudessaan?

7

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hepo::

      Kannattaako tuota enää hirveän paljon miettiä, opettaa vaan suoraan pissaamaan ulos niin ei tarvitse hesarien kanssa pelleillä?

      • Hyvä idea, itte en oo enää aikoihin käyttänyt koko paperitekniikkaa.
        Musta se vain sekoittaa koiraa tai ei ainakaan auta sen kummemmin.
        Turha nähdä vaivaa opettaakseen että sisällä on mestoja voihin saa kyllä pissiä ja sitten karsia se taas pois.

        Matot pois lattioilta vaan, kunnes edistyy, ja siinä on sekin hyvä puoli, ettei lehtikoulutus opeta sitä ettimään aina jotain alustaa tarpeilleen ja näin ei matotkaan ole samanlaisessa vaarassa myöhemmin =)


    • Juu ulos ulos

      Meillä kannettiin joka aamu vaan suoraan ulos ja päivän mittaan ravattiin ulkona. Tajusi äkkiä idean. Annoin iltaruuan ennen vikaa pisua ja odotin n. 15-30min -> ulos.

      Alle kuukaudessa saatoin todeta silloisen 5kk ikäisen olleen ''kuivilla'' :)

      Hyvä kuitenkin jakaa matskuna aiheeseen liittyvää artikkelia kun tämä näemmä puhuttaa: http://www.koirakoulukompassi.com/sisasiisteys.html

    • haukkuli99

      Joo no meillä on paperit lattialla ainoastaan työpäivän ajan, koska vuokranantaja tuskin innostuisi kosteusvaurioista parkettilattialla. Muuten kannetaan säännöllisesti ulos jonne tekeekin tarpeensa erittäin hyvin.

      • Ekan koiran jälkeen mulla on suhteellisen pikasiistit pennut aina. Nykyinen n. 3 kk kun siisti kotona joten en saanut uutta enkkaa vaikka kuinka koetin =)

        Joitain eroja saattaa olla sen suhteen, kuten nykyisen kanssa, joka käsitti kodin eri asiaksi kuin esim vierailla olemisen tai parvekkeella käymisen (koki sen pihatilaksi).

        Koiran kehuminen sen kummemmin ulkopisujen aikaan on vähän kakspiippunen ase. Itte oon käyttänyt sitä vain alkuun (eikä koira aina tajua mitä edes teki kun kehutaan koska sehän nyt vain kusas kun oli hätä) ja pian siirtynyt "pissapoika, joo"-linjalle ja se sitten siitä. Näin oppii samalla hätien tekemisen yhteyteen "käskyn".

        Pissojen siistiminen heti tekemisen jälkeen (sisällä) rätti heiluen ja pentua pois ajaen on haitallista, sillä näin koira oppii kovin nopeasti kutsumaan ohjaajaa "tekemiseen" tai luokseen ja saattaapi aikuisenakin vääntää vaikka tortut odottaen jotta mutsi tulis himaan.

        Itte vien pennut satamiljoonaa kertaa päivässä (ainakin...heh...) ulos alkuun. Siis heti alkuun. Perinteiset heti kun herää tai syö -jutut totta kai. Sitten vain odotellaan.
        Koiralla on luontainen tarve pitää koti siistinä. Kasvattajalla on tässä järisyttävä rooli jos vain haluaa ja pystyy (piha). Pentu saattaa oikeilla ohjeilla olla sisäsiisti jo 8-viikkoisena jos fyysinen kehitys antaa siihen vain eväät.


      • enkka----
        clarma kirjoitti:

        Ekan koiran jälkeen mulla on suhteellisen pikasiistit pennut aina. Nykyinen n. 3 kk kun siisti kotona joten en saanut uutta enkkaa vaikka kuinka koetin =)

        Joitain eroja saattaa olla sen suhteen, kuten nykyisen kanssa, joka käsitti kodin eri asiaksi kuin esim vierailla olemisen tai parvekkeella käymisen (koki sen pihatilaksi).

        Koiran kehuminen sen kummemmin ulkopisujen aikaan on vähän kakspiippunen ase. Itte oon käyttänyt sitä vain alkuun (eikä koira aina tajua mitä edes teki kun kehutaan koska sehän nyt vain kusas kun oli hätä) ja pian siirtynyt "pissapoika, joo"-linjalle ja se sitten siitä. Näin oppii samalla hätien tekemisen yhteyteen "käskyn".

        Pissojen siistiminen heti tekemisen jälkeen (sisällä) rätti heiluen ja pentua pois ajaen on haitallista, sillä näin koira oppii kovin nopeasti kutsumaan ohjaajaa "tekemiseen" tai luokseen ja saattaapi aikuisenakin vääntää vaikka tortut odottaen jotta mutsi tulis himaan.

        Itte vien pennut satamiljoonaa kertaa päivässä (ainakin...heh...) ulos alkuun. Siis heti alkuun. Perinteiset heti kun herää tai syö -jutut totta kai. Sitten vain odotellaan.
        Koiralla on luontainen tarve pitää koti siistinä. Kasvattajalla on tässä järisyttävä rooli jos vain haluaa ja pystyy (piha). Pentu saattaa oikeilla ohjeilla olla sisäsiisti jo 8-viikkoisena jos fyysinen kehitys antaa siihen vain eväät.

        ei 3kk vielä saa täysin sisäsiistiksi. ei jaka pitempiä aikoja vielä pidätellä.


    • Pentuasiaa1

      Ap, eihän koiranpentu voi oikeasti miettiä, että kun pysähdyn tähän, pissa menee paperin sivuun! Kyllä meilläkin sivuun menee monet kerrat; eläviä olentoja kun nämä ovat. Tärkeintä, että pissapaikka on sama, eikä niin, että pissailee sinne tänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe