Yksinäisyyttä.

Viiden vuoden tuska

Olen lukiossa 17 vuotias opiskeleva nuori. Ymmärrän käsitteen siitä että olen nuori ja minulla on maailma "avoin". Olen kuitenkin jo viidettä vuotta tuntenut sydänsurua mitä useimmista ja monivärisistä asioista.

Aloin seurustelemaan erään todella kauniin tytön kanssa. Hän oli kaunis, fiksu ja erittäin mukava. Hän oli perus luonteeltaan hiukan alistuva mutta tykkäsi kiusoitella silloin tällöin esimerkiksi että "sinähän laulat minun kanssani. Mä pakotan sut siihen". Se oli todella suloista. Me olimme periaatteessa suhteessamme "tasa-arvoisia". Minä ehkä hiukan hallitsevampi. Minulle selvisi kuitenkin pian että hän sairastaa anoreksiaa ja ei mennyt kauan kun hänen tilansa romahti sairaala ja sisähoito tasolle. Me molemmat oltiin selviämässä siitä hoitojakson aiheuttamasta erosta. Hiljaisella viikolla kun me tavattiin niin meillä oli kaikenlaisia suunitelmia pääsiäiseksi jolloin tyttö pääsisi lomalle moisiosta. Siihen kuului laulamista, duettoja, elokuvia ja kaikenlaista ihanaa yhdessäoloa. Meni kaksi päivää ja keskiviikkona tyttö halusi erota ja palata ystävyyssuhteeseen. Kun me perjantaina tavattiin niin me molemmat murruimme täysin. Tyttö satutti itseään ja minut heitettiin ulos. Me emme ole puhuneet sen jälkeen ja uskon ettemme enää puhukkaan. Hän sulki liittymänsä eikä vastaa facebookissa lähettämään viestiin tai kirjeeseen. Olen jo luovuttanut asian kanssa

Olen suhkot selvinnyt siitä erosta. Minulla ei olla todettu mitään mutta olen jatkuvasti melankolinen ja epäilen että minulla olisi keskivaikea tai lievä masennus. Halusin jonkun jota voisi halata kesällä, viettää yhteistä aikaa ja saada vastarakkautta takaisin. Minulla on koulukiusatun historia ja itsetuntoni on syystäkin hyvin ailahteleva. Kukaan tyttö ei ole minuun ollut ihastunut, tai ei ainakaan sellainen jonka kanssa sosiaalinen suhde onnistuisi. En ole ulkonäkö asioissa kovinkaan pinnallinen, minusta hyvin moni tyttö on sopivan kaunis, ehkä 19/20 vastaantulevasta nuoresta. Minä näen peilistä itseni vuoronperään komeana ja rumimpana ihmisenä. Tiedän sen että minulla on ns "elämä" edessä, mutta minulla on vain jatkuva kaipuu kiintyä yhteen johonkuhun. Tunteelle en mahda mitään, olo on jatkuvasti hyljätty ja yksinäinen.

Mietin ibuprofeiini yliannostusta kolme viikkoa sitten. Se oli ensimmäinen kerta kun mietin itsemurhaa mahdollisuutena. Enää minulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia, mutta pelkään että niitä tulee vielä. Koulukiusaamisen huudot kaikuvat aina kun jotain pieniä vastoinkäymisiä tulee ja olen jatkuvasti väsynyt. Minulla on koko ajan nälkä. Kävin jo alipainossa josta olen juuri ja juuri päässyt takaisin 19 indeksi numeroon.. Kaiken tämän voisi yksi tyttöystävä lopettaa, mutta arvatkaa etten uskalla edes yrittää lähestyä ketään.. Vihaan itseäni yli kaiken. Mikä minussa on vikana!!!

1

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "a friend"

      Voi että... Eihän tähän löydy edes sanoja. Hirvittävää miten toisten osaksi tulee kokea niin suuri määrä tuskaa, kun haluaisi vain rakastaa - ja tulla rakastetuksi.

      Voi olla, että olet niitä henkilöitä, jotka löytävät toivoa oikeiden ihmisten elämäntarinoista, kuten elämänkerrasta. Voi olla, että minun tapaani löydät edes pienen ripauksen toivoa toisen kirjoittamista sanoista ja ajatuksista: http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch7.html

      Se mitä koit on VÄÄRIN!! Uskon, että näet tyttöystäväsi pahanolon lievittävän asiaa. On kuitenkin todella väärin joutua osalliseksi tälläistä tapahtumaketjua, jossa ei ole itsellä varsinaisesti mahdollisuutta vaikuttaa - vain kestää.


      Paljon lämpöä ja rakkautta sinun elämään. Aurinkokin nousee joka aamu, vaikka sitä ei aina näekään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      83
      2716
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      58
      2634
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      70
      2594
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      96
      2547
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      88
      2065
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      51
      1500
    9. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      33
      1459
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      16
      1456
    Aihe