Hyvin on tuntunut menneen läpi viime vuosien remonttilobbaus kun tätäkin palstaa selailee.
Meilläkin 5 v remonttilista pitkä kun nälkävuosi (ei uskois kun tarkistelee kiinteistön kuntoa ja valmistumisvuotta ym.). Osakkeiden arvo laskee ja myyntitahti kiihtyy, vaikka kuka nyt sellasta asuntoa ostaa, jossa sen saa kohta maksaa toiseen kertaan.
Hallitus ilmeisesti pihalla kuin lumilauta ja isännöitsijä junailee turhia ja vielä turhempia, isojakin remontteja tai ainakin niin, että suunnittelu-, tutkimus- ja tarjouspyyntörumba pyörii taukoamatta kiivasta tahtia.
Lähes kakki mahdollinen on tuolla listalla paitsi putkiremppa. Kova olis ollut hinku sekin tehdä "sopivasti ennakoiden" mutta kun siitä ei löytynyt mitään vikaa.
Itse olen uusi asukas ja tarkoitus olis pyrkiä hallitukseen. Ihmiset on peloissaan rahojensa ja omaisuutensa puolesta mutta harva uskaltaa avata suutaan yhtiökokouksessa saati lähteä hallitukseen. Sitten on tämä vähemmistö, joille nämä kalliit rempat on siunaus ilman, että olisi vähäistäkään tietoa todellisesta remppatarpeesta.
Itse ostin tästä osakkeen, koska sain sen edullisesti ja aion puuttua näihin tuleviin remppoihin ettei ihan mene hullutteluks.
Yleensä näitä osakkeita vähän vanhemmista taloista ostaa vähävaraisempi porukka (ellei sitten huippusijainti ja arvotalo muuten) ja pääosa ei vaadi uuden kiiltoa. Jos haluaa uutta silloin pitää ostaa uusi.
Ketä nuo yliennakoidut remontit ja ainainen rempparumba hyödyttä
18
271
Vastaukset
- Vai niin....
Taidat olla niitä osakkaita, joiden mielestä kiinteistöä ei saa huoltaa, ja korjata mielellään ajoissa, kuin liian myöhään.
Teillä on viisas hallitus, joka ennakoi korjaustarpeen.
Ja se, että viisivuotis korjaussuunnitelmassa on jokin kohta, ei tarkoita, että se remontti myös silloin tehdään.
"Ihmiset on peloissaan rahojensa ja omaisuutensa puolesta"
Silloin pitäisi olla huolissaan omaisuudestaan, jos hallitus on sellainen, että mitään ei korjata kuin pakon edessä. Tai jos osakkaat torppaavat hallituksen esitykset korjauksista perusteella, että sehän maksaa.
Ja yhtään remppaa ei osaava hallitus ehdota, ellei remontin tarve ole ensin tutkittu. Osakkaitahan ne hallituksen jäsenetkin ovat, ja siten myös osaltaan maksumiehiä niissä rempoissa, joten tuskin he huvikseen niitä remppoja esittää.
Ja isot remontithan päättää aina yhtiökokous, ei hallitus. Hallitus vain esittää asian yhtiökokoukselle. - Näin se menee...
"Taidat olla niitä osakkaita, joiden mielestä kiinteistöä ei saa huoltaa, ja korjata mielellään ajoissa, kuin liian myöhään."
Ei vaan oikeaan aikaan turhia ahnehtimatta ja oikealla syklillä, eikä kaikkea tarvitse tehdä vanhassa talossa kalliimmanpäälle. Hosumalla ja ahnehtimalla harvemmin tulee hyvää. Eikä hyvä kiinteistönpito ole sama asia kuin jatkuva remonttirumba ja korkeat asumiskustannukset.
Itsellä osakkaana ja asukkaana ainoa intressi on maksimoida osakkeenomistajien ja asukkaiden etu. Muita sidosryhmiähän itselläni ei ole. Tähän päästään tarkalla suunnittelulla niin, että asumisviihtyisyys ja -mukavuus suhteessa asumiskustannuksiin kulkevat oikealla tasolla.
Huolimattomalla remontti- ym. suunnittelulla, taloyhtiö saadaan helposti tilaan, jossa asumiskustannukset on maailman tappiin samaa luokkaa kuin vuokralla ja tämähän tuskin on omistusasumisen tarkoitus.- Tieto on tuskaa
"Itsellä osakkaana ja asukkaana ainoa intressi on maksimoida osakkeenomistajien ja asukkaiden etu". Dodii, sen mukaan sitten kannattaa toimia.
Asunnon arvohan pysyy sitä paremmin, mitä ryhdikkäämpi ja hyväkuntoisempi kiinteistö on.
Kylläpä asia on vaan niin, että ajoissa tehdyt remontit tulevat edullisemmaksi kuin tulipalokiireellä tehdyt hätäkorjaukset. - oto-is
Puhut pelkkää asiaa. Tämä maailma on nykyisin kaikenmaailman konsultteja täytää, jotka höpöttää sitä ainaista remonttia. Remontit tai oikeammin talon huollot on syytä tehdä sopivassa järjestyksessä eli tarpeen mukaan. Turha rakennella aikatauluja, joiden mukaan tehdään korjauksia oli tarpeen tai ei.
- JOllain aikavälillä
Sinällänsä se 5-vuotissuunnitelma on ihan ok, mutta en sitten tiedä, että ketä se palvelee, kun korjaussuunnitelmassa mainitaan ikkuna- ja kattoremontista lähtien "tehdään jollain aikavälillä". Meillä on vielä nuori taloyhtiö, joten ikkuna- tai kattoremontti ei todellakaan ole tulossa lähiaikoina. Ei nimittäin näytä hyvältä tuo lista, kun taloyhtiöstä myydään osaketta ja kiinteistönvälittäjä luettelee myös nämä haman tulevaisuuden remontit... Lista on pitkä kuin nälkävuosi - kuka sellaisesta taloyhtiöstä ostaa mitään, koska harva ostajaehdokas on niin fiksu, että osaa lukea sen kohdan "jollain aikavälillä."
- --*--
Se on teoriassa ihan hyvä paperi mutta väärin täytettynä voi jopa vaikuttaa asunnon hintaan tai voi vaikuttaa merkittävästi kaupan syntymiseen. Eikö isännöitsijät ole ymmärtäneet sen merkitystä vai mistä ne epämääräiset raapustukset sinne päätyy.
- KP.
Nimi. "Jollain aikavälillä" On olemassa sellainen kuin "TaloyhtiöOptimi" Rakentaja.fi:ssä. Siellä ilmenee suurin piirtein se aikaväli jolloin pitää esim. ikkunat huoltaa ja miten huoltaa. Samoin siellä on putki ym rempat, joiden kestoikä on merkitty keskivertona. Eli käyppä siellä ja jos maksat 50€ niin voit tehdä analyysin korjauskustannuksineen.Itse sen tein ja aika tarkka oli hinta. Kun annat tarkat tiedot taloyhtiöstä niin saat aika kattavan ja hyvän arvion tilanteesta. esimerkkinä kun tuli ovien lukitusten vaihto aika, niin tein arvion juuri tuon em. yhtiön avulla. Tulos oli n. 7000€ todellinen kustannus oli 7200€.
Myös talon saumauksista annettiin tieto, eli n. 20 000€ ja jos uusia elementit, silloin puhutaan jo 200 000€. - Asfaltti Errki
--*-- kirjoitti:
Se on teoriassa ihan hyvä paperi mutta väärin täytettynä voi jopa vaikuttaa asunnon hintaan tai voi vaikuttaa merkittävästi kaupan syntymiseen. Eikö isännöitsijät ole ymmärtäneet sen merkitystä vai mistä ne epämääräiset raapustukset sinne päätyy.
Ei se isännöitsijä sitä täytä vaan taloyhtiön hallitus. Hallituksen pitää katsoa, että se on ajantasalla. Jos 5 vuoden sisällä ei ole tulossa putkiremonttia tai ikkunaremonttia, niin mitään järkeä sellaista ei ole silloin suunnitelmaan merkata.
- jollain aikavälillä
KP. kirjoitti:
Nimi. "Jollain aikavälillä" On olemassa sellainen kuin "TaloyhtiöOptimi" Rakentaja.fi:ssä. Siellä ilmenee suurin piirtein se aikaväli jolloin pitää esim. ikkunat huoltaa ja miten huoltaa. Samoin siellä on putki ym rempat, joiden kestoikä on merkitty keskivertona. Eli käyppä siellä ja jos maksat 50€ niin voit tehdä analyysin korjauskustannuksineen.Itse sen tein ja aika tarkka oli hinta. Kun annat tarkat tiedot taloyhtiöstä niin saat aika kattavan ja hyvän arvion tilanteesta. esimerkkinä kun tuli ovien lukitusten vaihto aika, niin tein arvion juuri tuon em. yhtiön avulla. Tulos oli n. 7000€ todellinen kustannus oli 7200€.
Myös talon saumauksista annettiin tieto, eli n. 20 000€ ja jos uusia elementit, silloin puhutaan jo 200 000€.En kyllä mielestäni kysellyt kustannusten perään ja silti sellaiseen tarjoat apua? Miksi?
Kyseenalaistin tuon suunnitelman, koska nämä jonkin aikavälin remontit saavat yhtiön näyttämään vuoden sisällä räjähtävältä pommilta, vaikka sitä se ei ole.En vastusta korjaamista, vaan pikemminkin kannatan sitä, että huolletaan ja ennakoidaan jo etukäteen, mutta tällaiset nälkämaan pituiset haman tulevaisuuden asiat ovat turhia luetella.
- Sama täällä taas
Mitenkähän se menee, "oleellisesti asumiseen ja vastikkeeseen vaikuttavat hankkeet", siis yleensä vain suuret korjaukset täytyy ilmoittaa, mutta tuosta kunnossapitotarveselvityksestä on tullut "kaikkien pienempienkin korjausten kaatopaikka".
- KP.
Alkuperäiselle kirjoittajalle. Perustele tarkkaan mikä on taloyhtiössänne se tilanne remonttien osalta, jota voi ja kannattaa lyjätä tuonnemmaksi?
Kun ostin nykyisen asuntoni ja hintakin oli halpa, teinitse remppaa ja nyt asuntoni on taloyhtiömme parhaiten rempattu. Istun myös hallituksessa ja olen tytyväinen kun isännöitsijämme vaihtui. Huoneisto jonka ostin oli osoitus ennen kaikkea siitä, että talo oli remonttia vaille. Hyvä esimerkki oli kun esim. lämmitypattreissa mikään venttiili ei toiminut ja taloyhtiössä piti asukkaiden avata ikkuna talvellakin se toimi nimittäin hyvin kun tuli kuuma, avasit ikkunan ja kaikki ok. Venttillien uusimisen jälkeen ihmetteli hallituksen puheenjohtaja että mikä ihme kun lämmityskustannukset putosivat reippaasti. Älä ihmeessä mene hallitukseen sen takia, että asuisit halvalla, koska se halvalla asuminen kostautuu ajan kansa.- Ap.....
Sulle ei nyt oikein avautunut kirjoitukseni sisältö, kuten ei monelle muullekaan.
Se taitaa olla niin, että joka yhtiössä on ne häärääjät usein päsmäreinä, jotka ei ymmärrä asioiden keskinäisiä suhteita ja vaikutuksia kuten remontti ja raha, mistä raha tulee, paljonko sitä menee, mitkä on vaikutukset etenkin pitkällä juoksulla.
Samoilla tyypeillä taitaa usein olla ainoastaan yksi toimintamalli joka asiaan tyyliin kaikki heti ja samantien, makso mitä makso. Sitten ihmetellään kun tuleekin se ihan oikea ison ja kalliin remontin tarve ja vastikkeet on jo valmiiks pumpattu äärimmilleen remonttilainoilla.
Näitä asioita pitää miettiä tarkkaan ja harkiten ainakin 20 v eteenpäin.
Joskus pari vuotta sitten etuovessa kummitteli rivarikämppä josta pyydettiin muutamaa kymppitonnia. Kokonaishinta rahoitusvastikkeineen oli jotain 200 000... Lhes koko kämpän hinta oli remonttilainaa. Tämmösiä tilanteita tulee ihan varmaan vastaan jatkossakin aina vaan useammin jos nykysuuntaus jatkuu.
- art7
Kyllähän on järkevintä kasauttaa kaikki peruskorjaukset yhtäaikaa tehtäviksi, kuten
katon uusiminen, ikkunat, prvekkeet, julkisivut ja linjasaneraaukset märkätiloineen.
Samalla voi sitten koko talon purkaa. - kypärä24/7
Niin ja meneppä ihan ite sinne hallitukseen niin kuin se jokin putin olisi, sanelemassa kaiken,mutta koska nykyään sanellaan ihan muista suunnista pakotteita velvotteita ja muuta kuten nyt tuo pelastussuunnitelmakin, taas päivitellään ja koitetaan keksiä miten joku voi loukata itsensä asunnossaan jota voisi kirjata siihen.
Sähköisenä tämänkin hömpän saa kuten kaiken mutta maailmamme ei varmaan pelastu vaikka kuinka pihaa hiekottaa ja sammuttimet tarkastaa ja muuta maalaisjärjellä ajateltua mutta viranomaispuoli kun rakastaa papereiden pyörittelyä ja sääntöjen laatimista ja sillä itsensä työllistää niin se velvoittaa meitä kirjaamaan kaikkea jo keksittyä ja kuin joku niitä hädässään lukisi tuskin, 112 riittää.- Pieleen meni!
Siinä taas joku turhautunut traumakasa kirjoittaa ihan asian vierestä. OFFTOPIC!
- Red Monster
Meidän talossa on jälleen järjetön remontti menossa, taloyhtiökokouksessa puolet asukkaista oli sitä vastaan mutta silti tehdään, vastike nousee ihan taatusti, ja kun töitä ei ole tasku tyhjenee kovaa vauhtia. Monet joutuvat kärsimään. Ja meidän kaupunginosassa on paljon huonompiakin taloja mutta ei remontoida lainkaan niitä. Suomi on ihmemaa. itse oon ulkomaalainen.
- Red Monster
Kirjoitan vielä vähän, oon asunut ulkomailla, taloissa jotka rakensivat kommunistit ja ne seisovat 50 vuotta ilman isoja remontteja, ihmiset ovat onnellisia kun rahaa ei mee Pers..., täälä vastoin vuokrat ja vastikeet sellaiset kuin asuisi Manhattanilla.
Rakennus mafia jyrää.
- Vanhan talon murheet
Asuin vuokralla joskus yli 30 vuotta sitten Suomen suurimmassa taloyhtiössä (800 huoneistoa) Helsingissä Porvoonkadulla. Taloyhtiö oli silloin n. 15 vuotta vanha ja korjattavaa oli. Putkilinjat oli jo silloin finaalissa ja meilläkin kylppärin seinään tehdyn reiän kautta korjattiin yhtä vuotokohtaa. Silloin ei osakkaat olleet vielä halukkaita varautumaan tuleviin korjauksiin, kun nämä satunnaiset korjaukset pystyttiin hoitamaan hoitovastikkeen puitteissa (= liiketilojen vuokratuotolla). Pommi jäi odottamaan tulevia vuosia..
Nykyään nämä korjaukset ja suunnitellut korjaukset näkyvät isännöitsijän todistuksessa ja olkoon esimerkkinä yksi näistä yhtiöistä oleva huoneisto http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/8314291 ja niiden tietojen mukaan putkilinjat on korjattu kymmenisen vuotta sitten. Paljon on tehty kymmenen vuoden aikana ja paljon on tehtävää vuoteen 2020 mennessä: Siinäpä on ostajalle pohdittavaa, onko rahat turvassa, jos sijoittaa 50 vuotta vanhaan remontoitavaan taloon..? Porvoonkadun taloyhtiöt pelastaa liiketilojen hyvät vuokratulot, joten osakkaalle tulevat lisäkustannukset ovat kuitenkin kohtuulliset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama837381Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136072Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1424216Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2252906Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?362850Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782846Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta852560Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902298- 1862199
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431686