Miten jaksaisin elää vielä edes vähän aikaa?

DyingWoman

Taidan kuolla kohta, koska en jaksa enää, muuta kuin päättää päiväni. Olen yrittänyt, mutta en osaa olla onnellinen. En näe syytä elää. Tämä on vain liian raskasta. Miten saisin elämääni, jotain elettävää? Olen töissä, mutta mitään muuta minulla ei ole, ja lisäksi olen varsin korvattavissa työpaikallani.

70

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moi

      Olin itsekin joskus todella pohjalla, haudoin itsemurhaa ja kerran pari sitä yritinkin. Tai kerran oikein kunnolla tosissani, siinä käytiin suhteellisen lähellä tuonpuoleista jo. Nyt näistä on kulunut aika monta vuotta ja kun mietin näitä itsemurha-ajatusten ja -yritysten jälkeistä aikaa, olisi paljon hienoja juttuja jäänyt kokematta. Tiedän että tämä voi kuulostaa aika kliseiseltä eikä lohduta juuri tällä hetkellä varmaan paljoakaan. Ja rehellisyyden nimissä sanon että paljolta paskalta olisin myös säästynyt, mutta yhtä kaikki, kokemuksia on tullut, niistähän tämä meidän elämämme koostuu. Pidä sinäkin elämästäsi kiinni, sinussa on varmasti jotain hyvää ja arvokasta jonka tämä maailma menettäisi sitten...

    • Toisilla ajatuksilla

      Niiin, ootko tullut ajatelleeksi: ihminenhän on niin kuin pystyyn kuollut p-a, jos ainut ajatus elämästä ja maailmasta on, että en jaksa, päätän päiväni. Ajattele toisella tavalla; paremmin, positiivisemmin, valoisammin, viisaammin ... sillä sinä itse luot elämäsi omilla ajatuksillasi. Ts. elämäsi on juuri sellaista, kuin ajatuksesikin.

      • DyingWoman

        Lainaan aloituksestani: "Olen yrittänyt, mutta en osaa olla onnellinen." Tällä yrittämisellä tarkoitan nimenomaan erilaista ajattelutapaa. Näen, että kuppissa menee raja puolessa välissä ja tiedän, että se on sekä puolityhjä että puolitäynnä, mutta en osaa sisäistää sitä positiivisempaa ajattelua. Eli olen yrittänyt, enkä heti "heittäytynyt p-a:ksi", vaan olen ajautunut siihen.

        Tätä masennusta on setvitty vuosia alan ammattilaistenkin kanssa, mutta vaikka "masennus on vain asennekysymys" niin tämä asenne on kasvatettu minuun lapsuudesta asti, joten joo-o, jos osaisin niin olisinhan minä jo asennettani muuttanut jos se olisi niin helppoa, enkä miettisi hengestäni luopumista "ihan vain" ajankulukseni.

        Joo saatan kuulostaa vähän ärsyyntyneeltä, mutta vaikka et minun tilannettani voikaan tietää, niin turhauttaa kun aina jollain on niin yksinkertanen vastaus kaikkeen, vaikka alan ihmistenkin kanssa olisi asiaa setvitty vuosia, eikä apua löydetty. Ei siis mitään henkilökohtaista ja kiitos kuitenkin vastauksesta. Hitto taas näin pitkä pulitus tuli, no ei voi mitään. :-/

      • DyingWoman kirjoitti:

        Joo. Vähän tuota samaa ollut, tiedostan puolitäydet ja puolityhjät mukit ja ajattelutapojen erot. Olen aina ollut melankoliaan ja surumielisyyteen taipuvainen, vaikka on mulla iloiset hetkeni. Ei sitä jo lapsena opittua ajatusmallia noin vain muuteta, varsinkin jos ympäristö asettaa omat paineensa jo entisestään hauraalle mielelle.

        Mitään hokkuspokkus temppuja tällaiseen ei varmaankaan ole, mutta mä tein joskus ihan ranskalaisilla viivoilla paperille plus-puolia elämästäni. Ei niitä montaa tullut, mutta jotain mistä pitää kiinni, ehkä jotain jonka päälle voi jotain yrittää rakentaakin.

        Ymmärrän jos on oikeasti kovat ajat, voi olla melkoisen vaikeaa saada siihen paperille mitään. Mutta uskon että minua tämä auttoi aikanaan.

      • change your thoughts
        DyingWoman kirjoitti:

        Lainaan aloituksestani: "Olen yrittänyt, mutta en osaa olla onnellinen." Tällä yrittämisellä tarkoitan nimenomaan erilaista ajattelutapaa. Näen, että kuppissa menee raja puolessa välissä ja tiedän, että se on sekä puolityhjä että puolitäynnä, mutta en osaa sisäistää sitä positiivisempaa ajattelua. Eli olen yrittänyt, enkä heti "heittäytynyt p-a:ksi", vaan olen ajautunut siihen.

        Tätä masennusta on setvitty vuosia alan ammattilaistenkin kanssa, mutta vaikka "masennus on vain asennekysymys" niin tämä asenne on kasvatettu minuun lapsuudesta asti, joten joo-o, jos osaisin niin olisinhan minä jo asennettani muuttanut jos se olisi niin helppoa, enkä miettisi hengestäni luopumista "ihan vain" ajankulukseni.

        Joo saatan kuulostaa vähän ärsyyntyneeltä, mutta vaikka et minun tilannettani voikaan tietää, niin turhauttaa kun aina jollain on niin yksinkertanen vastaus kaikkeen, vaikka alan ihmistenkin kanssa olisi asiaa setvitty vuosia, eikä apua löydetty. Ei siis mitään henkilökohtaista ja kiitos kuitenkin vastauksesta. Hitto taas näin pitkä pulitus tuli, no ei voi mitään. :-/

        Minäkin kävin vuosia läpi samoja asioita alan ammattilaisten kanssa. Aina "Ei hoitovastetta." Vaihdettiin lääkitystä -> "ei hoitovastetta" -> mielenterveyshoitajat psykologit ja psykiatrit vaihtuivat -> "ei hoitovastetta". Lääkitys ehkä vähän kohensi mielialaa, mutta ei koskaan korjannut perusongelmaa. Oli yksinäisyyttä, ainaista vitutusta, ahdistusta, yms. Kun olin todella pohjalla, kuvittelin, että ei todellakaan ole minkäänlaista ulospääsyä tästä tilanteesta ja kaikki on toivotonta ja joka päivä on yhtä helvettiä ja tulen olemaan masentunut ikuisesti. Yritin itsemurhaa ja tietenkin epäonnistuin, onneksi.

        Tiedätkö mikä oli aina syynä siihen, että masennus vain jatkui ja jatkui, eikä loppua muka ollut? Kukaan ei oikeasti koskaan todella pureutunut mielen ja kärsimyksen todelliseen luonteeseen, joka on sama kaikilla ihmisillä. Kuunneltiin vaan ja kokeiltiin juttuja, mutta kukaan ei koskaan lähtenyt siitä, että ajattelua pitää muuttaa (korkeintaan hienovaraista vihjailua), eikä kukaan koskaan selittänyt mitään mielen rakenteista, eikä kukaan koskaan oikeasti edes yrittänyt saada ymmärtämään elämän tosiasioita. Usko tai älä, vaikka kuulostaakin täysin geneeriseltä patenttiratkaisulta, kaikki kärsimys ON johtunut vääränlaisesta ajattelusta ja siitä, että ei ymmärrä tosiasioita! No bullshit!

        Se ajattelun muuttaminen ei tapahdu pinnallisesti ymmärtämällä, vaan oikeasti sisäistämällä ja näkemällä, miten asiat on. Minä olen löytänyt onnen ja päässyt eroon masennuksesta henkisten opettajien kautta. Oikeasti pohtimalla ja ajattelemalla heidän neuvojaan ja ottamalla niitä käyttöön omassa elämässä. Varmasti satoja tunteja on tullut vietettyä kuunnellen ja lukien heidän neuvojaan youtubesta, ääni- ja e-kirjoista. Pikkuhiljaa ne alkaa sisäistämään.

        Aloitin Louise Hayllä ja Wayne Dyerillä ja heiltä sain monta suurta ahaa-elämystä. Varsinaisen jättipotin räjäytti kuitenkin Eckhart Tolle! Sitä myötä olen syventänyt ymmärrystä Thich Nhat Hanhilla, Adyashantilla (=nerokasta juttua) ja Jiddu Krishamurtilla. Seuraavaksi vuorossa on varmaan Anthony De Mello ja Ramana Maharshi. Kaikki noista käsittelee samoja asioita, mutta vaan tapa käsitellä on erilainen. Eniten kuitenkin suosittelen Eckhart Tollea. Se on helposti lähestyttävä ja nerokas puhuja.

        Tuossa vähän alkuun Tollen kanssa:

        http://www.youtube.com/watch?v=_G31YW1ecX0

        Siitä pari sarjaa Oprahin kanssa:

        http://www.youtube.com/watch?v=rfK_fXhOPm8
        http://www.youtube.com/watch?v=hwmPCY80Tco

        Sen jälkeen lukemaan vaikka Läsnäolon voima ja Uusi maa.

        Ennen olisin kiertänyt kaiken vähänkin spiritual-nimikkeen alla olevan kaukaa ja vanhana skeptikkona olin todella skeptinen "spiritual-huuhaan" suhteen, kun se vähän haisi uskonnolle ja huuhaalle. Kyse ei ole mistään maagisesta tai huuhaasta, vaan oikeasti loogisesta ja syvällisestä ymmärryksestä ihmismielestä ja ihmisen kärsimyksestä.

        Tuolla myös nerokasta juttua:

        http://www.calmdownmind.com/

      • Siitä se alkaa

        Onneksi tuo enkun kielinen 'toisinajattelija' vastasi puolestani. Eivätkä "alan ihmiset" sinulle vastauksia anna, he vain auttavat ja ohjaavat, toivottavasti, oikealle polulle. Kaikki vastaukset ovat jo sisälläsi, ne täytyy vain löytää.

        Se on meikälle kuitenkin aina yhtä yllättävä ja hölmistyttävä juttu, miten kauan ihmiset viitsivät ja jaksavat kantaa lapsuuttaan mukanaan, varsinkin, jos tietävät ja ymmärtävät, että se ei ole ollut kaikista parhaimmasta päästä. Siinä kohtaa pitää päästää irti entisistä ja alkaa rakentaa tulevaisuuttaan uuden, hyvän ja tukevamman pohjan varaan.

        Koetapa muuten edes kerran "pulittaa pitkä" positiivisluontoinen ja -aiheinen stoori.

      • varoituksen sana
        change your thoughts kirjoitti:

        Minäkin kävin vuosia läpi samoja asioita alan ammattilaisten kanssa. Aina "Ei hoitovastetta." Vaihdettiin lääkitystä -> "ei hoitovastetta" -> mielenterveyshoitajat psykologit ja psykiatrit vaihtuivat -> "ei hoitovastetta". Lääkitys ehkä vähän kohensi mielialaa, mutta ei koskaan korjannut perusongelmaa. Oli yksinäisyyttä, ainaista vitutusta, ahdistusta, yms. Kun olin todella pohjalla, kuvittelin, että ei todellakaan ole minkäänlaista ulospääsyä tästä tilanteesta ja kaikki on toivotonta ja joka päivä on yhtä helvettiä ja tulen olemaan masentunut ikuisesti. Yritin itsemurhaa ja tietenkin epäonnistuin, onneksi.

        Tiedätkö mikä oli aina syynä siihen, että masennus vain jatkui ja jatkui, eikä loppua muka ollut? Kukaan ei oikeasti koskaan todella pureutunut mielen ja kärsimyksen todelliseen luonteeseen, joka on sama kaikilla ihmisillä. Kuunneltiin vaan ja kokeiltiin juttuja, mutta kukaan ei koskaan lähtenyt siitä, että ajattelua pitää muuttaa (korkeintaan hienovaraista vihjailua), eikä kukaan koskaan selittänyt mitään mielen rakenteista, eikä kukaan koskaan oikeasti edes yrittänyt saada ymmärtämään elämän tosiasioita. Usko tai älä, vaikka kuulostaakin täysin geneeriseltä patenttiratkaisulta, kaikki kärsimys ON johtunut vääränlaisesta ajattelusta ja siitä, että ei ymmärrä tosiasioita! No bullshit!

        Se ajattelun muuttaminen ei tapahdu pinnallisesti ymmärtämällä, vaan oikeasti sisäistämällä ja näkemällä, miten asiat on. Minä olen löytänyt onnen ja päässyt eroon masennuksesta henkisten opettajien kautta. Oikeasti pohtimalla ja ajattelemalla heidän neuvojaan ja ottamalla niitä käyttöön omassa elämässä. Varmasti satoja tunteja on tullut vietettyä kuunnellen ja lukien heidän neuvojaan youtubesta, ääni- ja e-kirjoista. Pikkuhiljaa ne alkaa sisäistämään.

        Aloitin Louise Hayllä ja Wayne Dyerillä ja heiltä sain monta suurta ahaa-elämystä. Varsinaisen jättipotin räjäytti kuitenkin Eckhart Tolle! Sitä myötä olen syventänyt ymmärrystä Thich Nhat Hanhilla, Adyashantilla (=nerokasta juttua) ja Jiddu Krishamurtilla. Seuraavaksi vuorossa on varmaan Anthony De Mello ja Ramana Maharshi. Kaikki noista käsittelee samoja asioita, mutta vaan tapa käsitellä on erilainen. Eniten kuitenkin suosittelen Eckhart Tollea. Se on helposti lähestyttävä ja nerokas puhuja.

        Tuossa vähän alkuun Tollen kanssa:

        http://www.youtube.com/watch?v=_G31YW1ecX0

        Siitä pari sarjaa Oprahin kanssa:

        http://www.youtube.com/watch?v=rfK_fXhOPm8
        http://www.youtube.com/watch?v=hwmPCY80Tco

        Sen jälkeen lukemaan vaikka Läsnäolon voima ja Uusi maa.

        Ennen olisin kiertänyt kaiken vähänkin spiritual-nimikkeen alla olevan kaukaa ja vanhana skeptikkona olin todella skeptinen "spiritual-huuhaan" suhteen, kun se vähän haisi uskonnolle ja huuhaalle. Kyse ei ole mistään maagisesta tai huuhaasta, vaan oikeasti loogisesta ja syvällisestä ymmärryksestä ihmismielestä ja ihmisen kärsimyksestä.

        Tuolla myös nerokasta juttua:

        http://www.calmdownmind.com/

        Itseterapoiminen oman ajattelun kautta on vaarallista. Ajattelu voi vinksahtaa suuriin ongelmiin. Se on olla yhtä helvettiä tajuta, mitä nuo huuhaa-maakarit yrittää syöttää sinulle, vaikka pitäisivätkin totta. Menkää ammattiauttajien juttusille. Sille on syynsä, miksi koko mielen saloja ei kerrota suoraan. Mieli järkkyy, kun koko salaisuus iskee päin naamaa kerralla. Pikkuhiljaa ammattilaisen ohjaamana on ainoa turvallinen tapa päästä eron masennuksesta. Uskokaa tämä! Kerron tämän siksi, koska en halua, että näette kaiken yhdellä kertaa kuten minä.

      • change your thoughts kirjoitti:

        Minäkin kävin vuosia läpi samoja asioita alan ammattilaisten kanssa. Aina "Ei hoitovastetta." Vaihdettiin lääkitystä -> "ei hoitovastetta" -> mielenterveyshoitajat psykologit ja psykiatrit vaihtuivat -> "ei hoitovastetta". Lääkitys ehkä vähän kohensi mielialaa, mutta ei koskaan korjannut perusongelmaa. Oli yksinäisyyttä, ainaista vitutusta, ahdistusta, yms. Kun olin todella pohjalla, kuvittelin, että ei todellakaan ole minkäänlaista ulospääsyä tästä tilanteesta ja kaikki on toivotonta ja joka päivä on yhtä helvettiä ja tulen olemaan masentunut ikuisesti. Yritin itsemurhaa ja tietenkin epäonnistuin, onneksi.

        Tiedätkö mikä oli aina syynä siihen, että masennus vain jatkui ja jatkui, eikä loppua muka ollut? Kukaan ei oikeasti koskaan todella pureutunut mielen ja kärsimyksen todelliseen luonteeseen, joka on sama kaikilla ihmisillä. Kuunneltiin vaan ja kokeiltiin juttuja, mutta kukaan ei koskaan lähtenyt siitä, että ajattelua pitää muuttaa (korkeintaan hienovaraista vihjailua), eikä kukaan koskaan selittänyt mitään mielen rakenteista, eikä kukaan koskaan oikeasti edes yrittänyt saada ymmärtämään elämän tosiasioita. Usko tai älä, vaikka kuulostaakin täysin geneeriseltä patenttiratkaisulta, kaikki kärsimys ON johtunut vääränlaisesta ajattelusta ja siitä, että ei ymmärrä tosiasioita! No bullshit!

        Se ajattelun muuttaminen ei tapahdu pinnallisesti ymmärtämällä, vaan oikeasti sisäistämällä ja näkemällä, miten asiat on. Minä olen löytänyt onnen ja päässyt eroon masennuksesta henkisten opettajien kautta. Oikeasti pohtimalla ja ajattelemalla heidän neuvojaan ja ottamalla niitä käyttöön omassa elämässä. Varmasti satoja tunteja on tullut vietettyä kuunnellen ja lukien heidän neuvojaan youtubesta, ääni- ja e-kirjoista. Pikkuhiljaa ne alkaa sisäistämään.

        Aloitin Louise Hayllä ja Wayne Dyerillä ja heiltä sain monta suurta ahaa-elämystä. Varsinaisen jättipotin räjäytti kuitenkin Eckhart Tolle! Sitä myötä olen syventänyt ymmärrystä Thich Nhat Hanhilla, Adyashantilla (=nerokasta juttua) ja Jiddu Krishamurtilla. Seuraavaksi vuorossa on varmaan Anthony De Mello ja Ramana Maharshi. Kaikki noista käsittelee samoja asioita, mutta vaan tapa käsitellä on erilainen. Eniten kuitenkin suosittelen Eckhart Tollea. Se on helposti lähestyttävä ja nerokas puhuja.

        Tuossa vähän alkuun Tollen kanssa:

        http://www.youtube.com/watch?v=_G31YW1ecX0

        Siitä pari sarjaa Oprahin kanssa:

        http://www.youtube.com/watch?v=rfK_fXhOPm8
        http://www.youtube.com/watch?v=hwmPCY80Tco

        Sen jälkeen lukemaan vaikka Läsnäolon voima ja Uusi maa.

        Ennen olisin kiertänyt kaiken vähänkin spiritual-nimikkeen alla olevan kaukaa ja vanhana skeptikkona olin todella skeptinen "spiritual-huuhaan" suhteen, kun se vähän haisi uskonnolle ja huuhaalle. Kyse ei ole mistään maagisesta tai huuhaasta, vaan oikeasti loogisesta ja syvällisestä ymmärryksestä ihmismielestä ja ihmisen kärsimyksestä.

        Tuolla myös nerokasta juttua:

        http://www.calmdownmind.com/

        Kiitos tuosta Your thoughts make you suffer-linkistä!

        Virkistävää.

    • Keissa

      Siinäpä se ongelma onkin. Ei tässä maailamssa olisi epäonnistumista, ongelmia ja ei myös masennusta, jos kaikkiin kipeisiin kysymyksiin olisi löydetty tgepsivä vastaus. Masennuksen syyt voivat niin erilaisia ja vielä yksilöllisiä. Itseäni on eniten auttanut usko Jumalaan ja ystävien apu ja tuki. Joku on sitä mieltä, että esim. uskonnon voimasta ei saisi mainita täällä mitään, vaikka itselleni se on taivahan tosi, etten istuisi kirjoittamassa tätä, jos tätä voimaa ei olisi ollut. En halau sanoa, että kaikille se toimii. Joku saa avun terapiasta, toinen lääkkeistä.
      Jotain masentuneelle haluaisi antaa: ei mahda mitään jos sitten asianomainen kokee vastaukset ja avuntarjoiukset liian suorasukaisilta ja kepposilta.
      Jos ei tarapeutit osaa auttaa, niin ei meiltä maallikoilta voi tietenkään mahdottomia odottaa.
      Tapahtuuhan psyykkisissäkin ongelmissa ihmeitä: kun aikansa vetää siipeään pitkin maata niin tulee aika, että huomaa että elämähän on kivaa ja masennus on tipotiessään. Alkaa vain elää ja asianomainen ei itsekkään osaa selittää mistä helpotus ja parantuminen johtuu.
      Jospa sinullekin on varattuna vielä sellainen ahaaelämys!

    • Anonymousss

      Olen ymmärtänyt että monien masennus johtuu melkein aina yhdestä asiasta: raha.

      Ajatelkaa näin: jos sinulla olisi miljoonaa euroa, oisitko muka sitten masentunut? Jos sinulla olisi kaikki, perhe, koti, harrastus... Olen 100% varma ettet olisi masentunut sitten.

      Eli masennus ei oikeasti olekaan sairaus vaan psyykkinen vankila....

      • sen kokenut

        Masennus on sairaus ja psyykkinen vankila, mutta ei sitä rahalla korjata.

      • DyingWoman

        No olishan se kiva, että olisi rahaa, mutta se ei toisi oikeita ystäviä, rakasta puhumattakaan, että sillä voisi elämänhalua ostaa. Niin ja vaikka "kaiken", kodin ja harrastukset voit ostaa niin et perhettä (tietääkseni).

      • Ei auta

        Rahalla saa ja voi ostella kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan mitään sellaista sisäistä ja henkistä pääomaa, joka pitää oikeasti onnellisena ja mielenkin terveenä.

        Ja jos rahattomuus olisikin jonkun syy masentumiseen, niin ei raha sinällään, vaan vääristynyt ajattelumaailma rahasta ja sen vaikutuksista olemassaoloon.

      • pankko poeka
        Ei auta kirjoitti:

        Hah, väitätkö kirkkaalla otsalla, että rahalla ei saa tässä maassa parempaa
        terveydenhoitoa kuin julkiselta sektorilta? Fyysiset vaivat ja sairaudet,
        henkisistä nyt puhumattakaan. Jos taas sulla ei ole terveys kunnossa,
        niin onko mikään muukaan?

        Toinen ääripää, jos vanhuksena joudut tiettyihin laitoksiin, sulle
        vaihdetaan siellä korkeintaan kerran päivässä vaipat, muun ajan olet
        sidottuna lepositeillä sänkyyn. Yöksi sut zombi"lääkkeillä" vaiennetaan
        hiljaiseksi, sitten seuraavana päivänä heräät tokkurassa ja sama resepti
        uusiksi. Muutaman viikon kuurin jälkeen pääs jauhaa piimää takuuvarmasti
        jos ei sitä tehnyt jo sitä ennen. Syöt jos pystyt, syötetä ei.
        Jos sulla on rahaa, voit ostaa huomattavasti omalta kannaltas
        inhimillisempää hoitoa, seuraa vanhuuden päiviksi.
        Toinen vaihtoehto on läheiset ihmiset.

        Tossa asiassa Suomalaisista enää joka viides työikäinen osallistuu
        säännöllisesti viikoittain jonkun läheisen hoitoon jossain määrin, tämäkin
        luku on laskemaan päin. Esim. Italiassa ja Espanjassa vastaava luku
        on enää alle 5%, siihen suuntaan mennään.
        Kaikki käytännössä tapahtuu rahalla nykyään.
        Voihan sitä muuta koettaa kiesustella, tosiasiat on mitä on.

      • Oivalla oikein
        pankko poeka kirjoitti:

        Sun "tosiasioissa" on niin paljon virheitä ja tietämättömyyttä, että ei niistä sen enempää. Ota selvää, ennen kuin lätiset julkisella foorumilla ja sen jälkeen tarkista asenteesi, joka kuulostaa tulevan aika - syvältä.

      • TotuudenPasuunaSoi
        DyingWoman kirjoitti:

        No olishan se kiva, että olisi rahaa, mutta se ei toisi oikeita ystäviä, rakasta puhumattakaan, että sillä voisi elämänhalua ostaa. Niin ja vaikka "kaiken", kodin ja harrastukset voit ostaa niin et perhettä (tietääkseni).

        Hei kerron sulle yhden jutun
        jos sulle ei kelpaa feikkiystävä niin ei sulle kelpaa mikään

        oikeesti ei ole mitään todellisia ystäviä tai todellista rakasta
        sulla on ensin jotain sitten siitä kertyy aina enemmän ja silleen
        lopulta jämähdät jonkun miehen kanssa yhteen ja nimität sitä rakkaaksi

        sä uskot johonkin prinsessasatuun ja toi on kaiken pahan alku ja juuri
        get real!

        tietäisitpä vaan kuinka monta miestä kärvitselee yksin koska sä kärvistelet ylpeydessäsi
        veikkaan 100% että et edes välitä niistä miehistä
        eihän täällä ketään edes sinuakaan kuin kiinnosta mikään muu kuin oma hyvinvointi, mutta siinä piileekin mielensisäinen helvetti ja sinne olet joutunut

        hähähäää

        oikeesti se menee niin että kun olet hyvä toisille niin ne on sulle
        anna niin saat ole rohkea ja tee aina hyvää älä koskaan välitä siitä jos joku tekee sulle pahaa ole hyvyyden enkeli
        jos olet siihen liian heikko niin totisesti ansaitset masennuksesi

      • GetMoneyOrDie
        pankko poeka kirjoitti:

        Hah, väitätkö kirkkaalla otsalla, että rahalla ei saa tässä maassa parempaa
        terveydenhoitoa kuin julkiselta sektorilta? Fyysiset vaivat ja sairaudet,
        henkisistä nyt puhumattakaan. Jos taas sulla ei ole terveys kunnossa,
        niin onko mikään muukaan?

        Toinen ääripää, jos vanhuksena joudut tiettyihin laitoksiin, sulle
        vaihdetaan siellä korkeintaan kerran päivässä vaipat, muun ajan olet
        sidottuna lepositeillä sänkyyn. Yöksi sut zombi"lääkkeillä" vaiennetaan
        hiljaiseksi, sitten seuraavana päivänä heräät tokkurassa ja sama resepti
        uusiksi. Muutaman viikon kuurin jälkeen pääs jauhaa piimää takuuvarmasti
        jos ei sitä tehnyt jo sitä ennen. Syöt jos pystyt, syötetä ei.
        Jos sulla on rahaa, voit ostaa huomattavasti omalta kannaltas
        inhimillisempää hoitoa, seuraa vanhuuden päiviksi.
        Toinen vaihtoehto on läheiset ihmiset.

        Tossa asiassa Suomalaisista enää joka viides työikäinen osallistuu
        säännöllisesti viikoittain jonkun läheisen hoitoon jossain määrin, tämäkin
        luku on laskemaan päin. Esim. Italiassa ja Espanjassa vastaava luku
        on enää alle 5%, siihen suuntaan mennään.
        Kaikki käytännössä tapahtuu rahalla nykyään.
        Voihan sitä muuta koettaa kiesustella, tosiasiat on mitä on.

        hyvä että edes sä ymmärrät jotain
        rahalla saa nykyään kaiken

        jos sulla ei oo sitä yhtään, kuolet kadulle
        jos sulla on sitä vähän niin voit käydä masentumassa kotona tai kirjastossa
        tai ryypätä itsesi hiljalleen uneen
        jos sulla on sitä paljon niin maailma kumartaa sulle ja rakastelee sun kanssa
        ja jos ei niin ainakin prostituoitu tai ostettu vaimo thaikuista

        näin se vaan menee
        loput sitten kiesustelee

        tervetuloa uuteen uljaaseen maailmanjärjestykseen
        köyhät, älkää edes vaivautuko

      • Herätkääs köyhät

        Tein viikon ajan listaa. Ympäröin paperille sanoja jossa oli elämän
        epäonnitumiset ja onnistumiset, lopuksi keskellä ympyrää
        mihin kaikki muut ympyrät yhdistyivät luki RAHA!

        Minusta on uskomattoman reikäpäistä edes väittää ,että rahasta ei ole apua joko sitä ei silloin ole tai sitä ei ole tarpeeksi.Näyttäkään minulle
        yksikin masentunut alle 50 vuotias jolla on massia
        niin paljon, että se pyyhkii perseen 500 € seteleihin..Ette löydä.

        Tollasta käsittämätöntä paskaa voi sanoa vain ne joilla ei ole rahaa tai
        sanoa vasta sitten kun lotosta tyrkkää 7 oikein, niin sitten jos ei se
        kohenna ajan kanssa mieltä, niin sillon on todella sairas.
        Mutta masennukseen se ei enää liity.
        Olisin uskomattomalla tuuliajolla ja varmaan köydessä ilman rahaa.

      • pankko poeka
        Oivalla oikein kirjoitti:

        Sun "tosiasioissa" on niin paljon virheitä ja tietämättömyyttä, että ei niistä sen enempää. Ota selvää, ennen kuin lätiset julkisella foorumilla ja sen jälkeen tarkista asenteesi, joka kuulostaa tulevan aika - syvältä.

        Mene sää netti hörhö kyttäri hyppään bussin alle tai jotain, äläkä ala täällä
        naamaas aukomaan. Kerroin juuri suoraan lyhentämättömänä
        tosiasioita n. 95% tarkkuudella elävästä elämästä, siitä mitä täällä elämä on,
        nuo luvut esim. läheisten, käytännössä vanhusten auttelusta pitävät
        paikkansa.

        Ja jokainen joka on ollut töissä näissä tietyissä paikoissa tietää
        kuvion, miten siellä menee. Kerroin nuokin tapahtumat suoraan eletystä
        elämästä esimerkkinä, nämä ovat vasta äskettäin tapahtuneita asioita,
        liittyen suoraan omaan elämääni, ihmisiin jotka tunnen ja joiden kanssa
        on jonkinlaista yhteistä historiaa.
        Niin että haistappas nirppanokka pilkun.nus.sija pitkä pas.ka.

      • Oma moka
        GetMoneyOrDie kirjoitti:

        hyvä että edes sä ymmärrät jotain
        rahalla saa nykyään kaiken

        jos sulla ei oo sitä yhtään, kuolet kadulle
        jos sulla on sitä vähän niin voit käydä masentumassa kotona tai kirjastossa
        tai ryypätä itsesi hiljalleen uneen
        jos sulla on sitä paljon niin maailma kumartaa sulle ja rakastelee sun kanssa
        ja jos ei niin ainakin prostituoitu tai ostettu vaimo thaikuista

        näin se vaan menee
        loput sitten kiesustelee

        tervetuloa uuteen uljaaseen maailmanjärjestykseen
        köyhät, älkää edes vaivautuko

        Täyttä soopaa. Tällaisesta ajattelutavast sikiää nykypäivän ihmisten masennus; kun ei ole rahaa, ei ole mitään. Raha on vain vaihdon väline, ei koko elämä.

        Ihmisen tärkein pääoma on oma pää ja se, minkälaisia ajatuksia se pää sisältää, määrittelee sen, miten elämä menee ja rulaa. Jos siellä päässä ei ole oikeita ajatuksia, niin masentukaa rauhassa ja masentakaa elämänne päin kankkulan kaivoa, jos ette muuhun pysty.

      • Väärin oivallettu
        pankko poeka kirjoitti:

        Mene sää netti hörhö kyttäri hyppään bussin alle tai jotain, äläkä ala täällä
        naamaas aukomaan. Kerroin juuri suoraan lyhentämättömänä
        tosiasioita n. 95% tarkkuudella elävästä elämästä, siitä mitä täällä elämä on,
        nuo luvut esim. läheisten, käytännössä vanhusten auttelusta pitävät
        paikkansa.

        Ja jokainen joka on ollut töissä näissä tietyissä paikoissa tietää
        kuvion, miten siellä menee. Kerroin nuokin tapahtumat suoraan eletystä
        elämästä esimerkkinä, nämä ovat vasta äskettäin tapahtuneita asioita,
        liittyen suoraan omaan elämääni, ihmisiin jotka tunnen ja joiden kanssa
        on jonkinlaista yhteistä historiaa.
        Niin että haistappas nirppanokka pilkun.nus.sija pitkä pas.ka.

        Textistäsi päätellen sinä olet hypännyt jo ja pää on tuusan nuuskana.

      • DaijutSadistit
        Oma moka kirjoitti:

        Täyttä soopaa. Tällaisesta ajattelutavast sikiää nykypäivän ihmisten masennus; kun ei ole rahaa, ei ole mitään. Raha on vain vaihdon väline, ei koko elämä.

        Ihmisen tärkein pääoma on oma pää ja se, minkälaisia ajatuksia se pää sisältää, määrittelee sen, miten elämä menee ja rulaa. Jos siellä päässä ei ole oikeita ajatuksia, niin masentukaa rauhassa ja masentakaa elämänne päin kankkulan kaivoa, jos ette muuhun pysty.

        te sarasvuo yms jeesustelijat ootte kyllä ehkä maailman typerimpiä otuksia
        elämää voi elää köyhänä joo
        mutta annappa sitten itte omaisuutes pois köyhille
        ai eikö onnistu?

        raha on jumala siihen asti kunnes sitä on tarpeeksi jolloin voi alkaa sitten oikein kunnolla kiesustelemaan

        taajutsä ees kuin tyhmä sä oot??

      • Hah !
        DaijutSadistit kirjoitti:

        Entä oma tajuntasi? Annoit sen oikein esimerkillä.

      • DyingWoman
        TotuudenPasuunaSoi kirjoitti:

        Hei kerron sulle yhden jutun
        jos sulle ei kelpaa feikkiystävä niin ei sulle kelpaa mikään

        oikeesti ei ole mitään todellisia ystäviä tai todellista rakasta
        sulla on ensin jotain sitten siitä kertyy aina enemmän ja silleen
        lopulta jämähdät jonkun miehen kanssa yhteen ja nimität sitä rakkaaksi

        sä uskot johonkin prinsessasatuun ja toi on kaiken pahan alku ja juuri
        get real!

        tietäisitpä vaan kuinka monta miestä kärvitselee yksin koska sä kärvistelet ylpeydessäsi
        veikkaan 100% että et edes välitä niistä miehistä
        eihän täällä ketään edes sinuakaan kuin kiinnosta mikään muu kuin oma hyvinvointi, mutta siinä piileekin mielensisäinen helvetti ja sinne olet joutunut

        hähähäää

        oikeesti se menee niin että kun olet hyvä toisille niin ne on sulle
        anna niin saat ole rohkea ja tee aina hyvää älä koskaan välitä siitä jos joku tekee sulle pahaa ole hyvyyden enkeli
        jos olet siihen liian heikko niin totisesti ansaitset masennuksesi

        En ymmärrä logiikkaasi. Miten voit käskeä olla aidosti hyvä, kun juuri sanot, että aitoa hyvyyttä ei ole sekä, että minä uskon prinsessasatuihin.

        "tietäisitpä vaan kuinka monta miestä kärvitselee yksin koska sä kärvistelet ylpeydessäsi
        veikkaan 100% että et edes välitä niistä miehistä
        eihän täällä ketään edes sinuakaan kuin kiinnosta mikään muu kuin oma hyvinvointi, mutta siinä piileekin mielensisäinen helvetti ja sinne olet joutunut"

        Mistä miehistä sinä oikein puhut? Missä ylpeys tuli kuvioihin? Lisäksi myönnän: ajattelen itseäni (olenko poikkeava ihminen?) kuitenkin se tarkoittaa sitä, että minulla riittää ajatuksia muillekin. Lisäksi kyllä, olen heikko ja masentunut.

      • WeGetWhatWeGive

        ajattelet itseäsi ehkä liikaa
        ajattele joskus muita ja soita ja mene jonkun kanssa jonnekin
        tai ota joku kadulta mukaasi ja piristä sen päivää
        miksi pelkäisit??

        jutun pointti on se että anna niin saat jotain
        elämä on afrikan tähteä ja pitää kääntää se nappula ja katsoa mikä sieltä tulee..
        joskus sieltä tulee topaasi joskus rosvo...hehe..semmosta se elämä on...muillakin joten ota se pää pensaasta ja mene pelaamaan
        jos ei onnaa niin ei se oo sussa vika vaan tässä elämän afrikan tähti pelissä
        jotkut saa vaan niitä rosvoja ja tyhjiä arpoja jotkut taas smaragdin ja afrikan tähden

        onnea sulle afrikan tähteen
        jos ei heti onnaa niin älä nyt masennu vaan ota uus peli
        again and again
        eikä se pelkkä voitto vaan se pelin riemu ja varsinkin voiton riemu
        pahinta mitä ihminen voi tehdä itselleen on se että jää tuleen makaamaan

      • Tämä tosi
        DyingWoman kirjoitti:

        En ymmärrä logiikkaasi. Miten voit käskeä olla aidosti hyvä, kun juuri sanot, että aitoa hyvyyttä ei ole sekä, että minä uskon prinsessasatuihin.

        "tietäisitpä vaan kuinka monta miestä kärvitselee yksin koska sä kärvistelet ylpeydessäsi
        veikkaan 100% että et edes välitä niistä miehistä
        eihän täällä ketään edes sinuakaan kuin kiinnosta mikään muu kuin oma hyvinvointi, mutta siinä piileekin mielensisäinen helvetti ja sinne olet joutunut"

        Mistä miehistä sinä oikein puhut? Missä ylpeys tuli kuvioihin? Lisäksi myönnän: ajattelen itseäni (olenko poikkeava ihminen?) kuitenkin se tarkoittaa sitä, että minulla riittää ajatuksia muillekin. Lisäksi kyllä, olen heikko ja masentunut.

        Oikeasti aito onnellisuus tulee siitä, että tekee muut onnelliseksi. Kun toisen tekee onnelliseksi, on myös itse onnellisempi. Kun vain ihmiset tajuaisivat tämän. Me kaikki ollaan kuitenkin vaan samaa massaa, mutta luullaan vaan olevamme erillisiä yksilöitä. Kun kuvitellaan, että kaikki tapahtuu "minulle" me masennutaan. Oikeasti ei ole "minua". On vain me.

      • Onni omassa taskussa
        Tämä tosi kirjoitti:

        Oikeasti aito onnellisuus tulee siitä, että tekee muut onnelliseksi. Kun toisen tekee onnelliseksi, on myös itse onnellisempi. Kun vain ihmiset tajuaisivat tämän. Me kaikki ollaan kuitenkin vaan samaa massaa, mutta luullaan vaan olevamme erillisiä yksilöitä. Kun kuvitellaan, että kaikki tapahtuu "minulle" me masennutaan. Oikeasti ei ole "minua". On vain me.

        Kyllä tässä ajattelussa nyt joku mättää. Silti, vaikka on totta, että toisia huomioimalla, auttamalla, tuottamalla hyvää mieltä, jne. tulee itsekin tyydytetyksi. Mutta kukaan, yksikään yksilö ei jaksa tuottaa minkäänlaista hyvää, jos ei ole ensin tyytyväinen ja onnellinen itsensä kanssa. Ja yksilö, koska esim. minä en ole massaa, joissa tyhmyys tiivistyy, koska jos kaikki ajattelevat samalla lailla, kukaan ei ajattele oikeastaan mitään.

      • OnniJosOnnaa
        Onni omassa taskussa kirjoitti:

        näinhän se menee
        ihminen on vain eläin jonka tulee selviytyä ja lisääntyä
        jos joku niissä asioissa mättää niin se masentaa
        monilla se on rahassa ja ulkonäössä ongelmana
        ja varsinkin epärealistisissa uskomuksissa
        esim..naisten prinsessasadut yms...miesten kuvitelmat kauniista naisista

        oikea elämä on rumaa ja ikävää useimmille
        sad but true
        mutta jos syytätte jotain niin syyttäkää jumalaa hän teidät rumiksi loi
        kaikki on annettua joten joka tapauksessa "paras strategia" on olla välittämättä elämän realiteeteista ja yrittää olla onnellinen ja varsinkin tehdä muita onnellisiksi

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pascalin_vaaka

        todelliseski ongelmaksi muodostuu se että ihmisellä ei tavallaan ole vapaata tahtoa vaan masentuminenkin on luonnon lakien toimesta johtuvaa molekyylien tanssia...ei siihen ihmisellä loppupeleissä ole osaa eikä arpaa
        se on herran käessä kaikki
        mutta koittakaa hymyillä, pistäkää vaikka kynä hampaiden väliin

      • Joten ajattele oikei
        OnniJosOnnaa kirjoitti:

        Väärin. No. sinä itse olet se, jonka ajattelu määritelee sen, millaiseksi oma elämä ja maailma muodostuu.

        Miksiköhän kukaan ammatikseen muita auttava ei ole tuohon ajattelutapaan nojautunut (voisiko olla joku syy)? Luuletko siis keksineesi pyörän uudestaan? Kaikki ei aina ole noin yksinkertaista. :-/

      • tämä tosi
        Onni omassa taskussa kirjoitti:

        Kyllä tässä ajattelussa nyt joku mättää. Silti, vaikka on totta, että toisia huomioimalla, auttamalla, tuottamalla hyvää mieltä, jne. tulee itsekin tyydytetyksi. Mutta kukaan, yksikään yksilö ei jaksa tuottaa minkäänlaista hyvää, jos ei ole ensin tyytyväinen ja onnellinen itsensä kanssa. Ja yksilö, koska esim. minä en ole massaa, joissa tyhmyys tiivistyy, koska jos kaikki ajattelevat samalla lailla, kukaan ei ajattele oikeastaan mitään.

        http://www.youtube.com/watch?v=9OgeC-Q7HB8

      • LusikkaHaarukkaC
        Joten ajattele oikei kirjoitti:

        Väärin. No. sinä itse olet se, jonka ajattelu määritelee sen, millaiseksi oma elämä ja maailma muodostuu.

        asia ei ole ihan noin simppeli
        mutta en oleta että ymmärtäisit heti kaikkea
        ei sinulla ole siihen osaa eikä arpaa millaiset geeni/ympäristö sopat sait ja siitä johtuen älyllinen tasosi on myös rajoittunut, mutta uskon vakaasti että heikkolahjaisempikin ymmärtää kovan harjoittelun avulla tai ainakin laajentaa omaa ymmärrystään

        ei voi vaatia tosiaan kauhalla jos jumala on antanut lusikalla
        miksi jumala antoi lusikalla?
        kas siinä pulma
        tutkimattomat ovat hänen tiensä

      • WeAllDieSomeDay...
        DyingWoman kirjoitti:

        Miksiköhän kukaan ammatikseen muita auttava ei ole tuohon ajattelutapaan nojautunut (voisiko olla joku syy)? Luuletko siis keksineesi pyörän uudestaan? Kaikki ei aina ole noin yksinkertaista. :-/

        mitä tämä viesti tarkoittaa...
        specify your thoughts

        ja ei ole kenellekään pahitteeksi keksiä pyörää uudestaan
        pääasia että saa naattia elämästä
        vedetään kaikki kännit ennen maailmanloppua...hip hei

      • Lusikka on puhunut
        LusikkaHaarukkaC kirjoitti:

        asia ei ole ihan noin simppeli
        mutta en oleta että ymmärtäisit heti kaikkea
        ei sinulla ole siihen osaa eikä arpaa millaiset geeni/ympäristö sopat sait ja siitä johtuen älyllinen tasosi on myös rajoittunut, mutta uskon vakaasti että heikkolahjaisempikin ymmärtää kovan harjoittelun avulla tai ainakin laajentaa omaa ymmärrystään

        ei voi vaatia tosiaan kauhalla jos jumala on antanut lusikalla
        miksi jumala antoi lusikalla?
        kas siinä pulma
        tutkimattomat ovat hänen tiensä

        Älä sinä sössötä, kun et ymmärrä näköjään mistään mitään. Jumala on antanut 'vain' lusikalla esim. Downin syndrooman omaaville ihmisille, mutta sen onnellisempia ihmisiä maa tuskin päällään kantaa. He ovat täällä opettamassa aloittajan - ja sinun - -kaltaisille elämää. Vaikka heiltä puuttu jotain, heillä on olemassa jotain vielä tärkeämpää eli se, mikä puuttuu ns. normaalilta tyypiltä, joka ahdistuu ja masentuu elämästä, kun ei osaa käyttää sitä, mitä on kauhalla saanut.

      • GodIsWise
        Lusikka on puhunut kirjoitti:

        no joo oikeassa olet downien kanssa
        mutta se miksi ihminen masentuu on yhtä lailla herran käessä kuin se että downeille annettiin lusikalla

        masennus jo sinänsä edellyttää älyä
        tyhmyys suojaa masennukselta koska tyhmä ei edes ensinnäkään tajua olevansa tyhmä ja toisekseen hän ei tajua puutteitaan eikä sitä miten tämä maailma toimii

        jumala oli siis kaukaa viisas kun hän antoi lusikalla
        tällöin ihminen on tyhmyyden suojassa ja voi iloita
        kuten saarnajakin totesi: tyhmän sydän on ilotalossa viisaan sydän surutalossa
        näin se menee

        parempi siis ryypätä ne aivosolut pihalle ja mennä downien kanssa juhlimaan
        hip hei hurraa!

        ylistäkää herraa joka tämän kaiken hienon loi!

      • Suksi suohon
        GodIsWise kirjoitti:

        Herrasiunaajavarejele että ihminen voi olla tyhmä, sori. Masennus seuraa väärästä ajattelutavasta ja viisas ajattelee oikein ja tyhmä väärin. Ihan simppeliä ja yksinkertaista, jos kaikki on kotona korvain väliss'.

    • DyingWoman

      Olen yllättynyt, että näinkin moni on jaksanut minulle edes vastata, kiitos.

      Nimimerkille "cypresshill": Taidan ottaa juuri nyt kynän käteeni ja miettiä, vaikka pääni puhki jotain positiivista elämästäni. Ihan kyselisin vielä, että vaikka jokainen henkilö on tietysti yksilö, niin kuinka kauan tilanteesi parantumiseen meni?

      Nimimerkille "change your thoughts": Kuulostaa hienolta, mutta noiden kaikkien läpikäymiseen tulee menemään aikaa, mutta palaan varmaankin vielä kommenttiasi läpikäymään.

      Vielä nimimerkille "Keissa": Älä ymmärrä väärin, kunnioitan kyllä uskontoja sekä uskovaisia, mutta itse en ole uskonnollinen. Ainoa usko joka minut voi tästä tervasta nostaa on usko tulevaan ja usko minuun, mutta nekin nyt kadoksissa, mutta uskonnot jätän uskovaisille.

      • Change Your Thoughts

        Jotta säästyisit liialta materiaalin kahlaamiselta, suosittelen että aloitat tuolla Eckhart Tollella ja käyt sen tuotannon läpi. Youtubesta löytyy mielettömästi videoita ilmaiseksi. Katso ensin vaikka tuon Soul Seriesin kolme osaa ja sen jälkeen 8-osainen A New Earth-nettilähetys Oprahin kanssa. Saat niillä jo jonkinlaisen ymmärryksen asioista. Sen kirjat (The Power of Now ja A New Earth) löytyy äänikirjana esim. iTunesista ja kirjakaupoista löytyy varmasti myös suomeksi Läsnäolon voima ja Uusi maa. Tai vaikka kirjastosta. Ne opit toimi minulla mielen lukkojen avaajana.

        Jos ei Tolle iske, siitä sitten oman valinnan mukaan hakemaan muita opettajia. Kaikki opettajat ei iske kaikille ja ei ole yhtä ainoaa oikeaa opettajaa. Löydät kyllä haluamasi kun tulet tietoisammaksi omasta ajattelusta ja siitä minkä helpoiten omaksuu. Krishnamurti saattaa aloittelijalle olla vaikeasti lähestyttävä, mutta nuo calmdownmind.comin kirjoitukset on helposti lähestyttäviä, jos vain osaa englantia ja on aikaa niitä lukea. Ja Adyashantin videot kun vaan saa ensin sen peruskäsityksen (ei välttämättä myöskään aloittelijan juttu). Mutta valitse se, jonka tunnet eniten omaksi. Pääasia, että löydät tien oivallukseen. Mielessä on kuitenkin niin paljon paradokseja ja harhaista ajattelua, että ei niitä kukaan muu auo loppujen lopuksi kuin sinä itse.

      • ExKristitty
        Change Your Thoughts kirjoitti:

        hei oikeesti
        miten joku täyspäinen jaksaa luke tollasta bullshittiä

        tunnustetaan ensin ne faktat
        ihminen on eliö joka tarvitsee asioita selviytymiseen ja lisääntymiseen
        jos näitä asioita ei ole tai ne asiat ovat jollain tasolla vakavasti puutteellisia niin immeinen sairastuu masennukseen

        simple as that
        eli lisätäksesi selvitymismahiksia sulla täytyy olla paljon rahaa
        naisella se riittää lähes pelkästään koska nainen saa tilapäisseuraa niin helposti esim.baareista. mutta sitten siihen rahan hankintaan
        se ei olekaan helppo homma ja tappaa monet sille tielleen

        miehellä on vielä se, että naisen saanti ei ole liian helppoa rikkaallekaan
        ja ihmissuhteet perustuu rahaan että jos se puuttuu niin silloin mies on täysin syrjäytynyt tai joku narkkari rikollinen

        semmoinen tämä maailma on
        ylistetty olkoon jumala
        joka sen tällaiseksi loi

      • change your thoughts
        ExKristitty kirjoitti:

        Luonnossa parhaiten pärjää lajit, jotka sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Sama pätee ihmisiin. Parhaiten pärjää ihmiset, jotka sopeutuvat vallitseiviin olosuhteisiin. Se, mikä tekee masentuneeksi ei ole niinkään olosuhteet, vaan ajatukset olosuhteista ja se, että halutaan sitä, mitä ei ole.

        Homman juju on se, että hyväksyy kunkin tilanteen juuri sellaisena kuin se on ja tekee asian korjaamiseksi sen, minkä pystyy. Ja yllättävää kyllä, ihminen pystyy korjaamaan monia asioita, kun vain tiedostaa ne. Jos on asioita, joita ei voi muuttaa, hyväksyy ne juuri sen takia, koska niitä ei voi muuttaa. Kyse on vain ajatuksista ja ne on ne ajatukset, jotka saa meidät kärsimään.

        Loppujen lopuksi hyvin harvalla asialla on oikeasti merkitystä. Me vaan annetaan asioille isompi merkitys kuin niillä oikeasti on ja se aiheuttaa turhaa kärsimystä.

      • Kiitos kysymyksestä. Kyllä se oikeastaan ihan heti helpotti vähän, kun muistaakseni 3 tai 4 positiivista asiaa löysin elämästäni ja ne luki siinä paperilla ihan oikeasti eivätkä siis olleet jotain kaukaisia ajatuksia aivojen sopukoista. Sellaista aaltoliikettä on kuntoutuminen ollut, välillä parempaa, välillä huonompaa. Mutta pitkälle on tultu sieltä suljettujen osastojen käytäviltä haahuilemasta, vaikka millään tavalla "ehjäksi" mua ei vielä voi luonnehtia.

        Mielenterveyskuntoutuskursseilta olen myös saanut apua ammattiohjauksen ja vertaistuen muodossa. Plussaa tietty sekin jos vaikka viikoksi tai kahdeksi saa itsensä aktivoitua joka päivä lähtemään johonkin. Vireystila siinä ainakin mulla nousee mutta ei myöskään kannata ihan loppuun itseään polttaa vaikka tuntuisi energiaa riittävän asioihin joita ei normaalisti edes harkitse.

      • Change Your Thoughts

      • SuomiOnVajukkiTehdas
        change your thoughts kirjoitti:

        Luonnossa parhaiten pärjää lajit, jotka sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Sama pätee ihmisiin. Parhaiten pärjää ihmiset, jotka sopeutuvat vallitseiviin olosuhteisiin. Se, mikä tekee masentuneeksi ei ole niinkään olosuhteet, vaan ajatukset olosuhteista ja se, että halutaan sitä, mitä ei ole.

        Homman juju on se, että hyväksyy kunkin tilanteen juuri sellaisena kuin se on ja tekee asian korjaamiseksi sen, minkä pystyy. Ja yllättävää kyllä, ihminen pystyy korjaamaan monia asioita, kun vain tiedostaa ne. Jos on asioita, joita ei voi muuttaa, hyväksyy ne juuri sen takia, koska niitä ei voi muuttaa. Kyse on vain ajatuksista ja ne on ne ajatukset, jotka saa meidät kärsimään.

        Loppujen lopuksi hyvin harvalla asialla on oikeasti merkitystä. Me vaan annetaan asioille isompi merkitys kuin niillä oikeasti on ja se aiheuttaa turhaa kärsimystä.

        miten sä jaksat vieläkin jeesustella?

        taajutsä millasta on olla köyhä?
        ei kylläinen tajua sitä miltä tuntuu kun on nälkä

        kyse on vain ajatuksista
        ei hyvää päivää!

        olemme eläimiä jotka tarvitsemme fyysisesti todellista ruokaa, suojaa ja kanssaihmisiä ja normihetero kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa

        tämä on fakta vaikka joku jeesustelisi maailman tappiin saakka asenteesta, ajatuksista yms.bullshittiä..

        noi filosofiasi voit työntää ahteriisi
        mene tekemään jotain kokreettista hyvää
        eli mene jakamaan drinkkejä köyhille ja perusta yritys ja työllistä porukkaa
        ai et pysty? se on niin helppoa jeesustella ja olla tekemättä mitään

        mistä näitä vajukkeja sikiää??

      • Suoraan syvältä ...
        SuomiOnVajukkiTehdas kirjoitti:

        Katsele itsesi sisälle - sieltä oma ahterifilosofiasi kumpuaa. Oiva osoitus siitä, mitä omilla ajatuksilla voi aikaan saada.

    • bimbelibom1

      Tollasta höpölöpöä, 30 km pyörää ja oot ku uus ihminen.
      Ja lopeta nyt hyvä ihminen se rahan peräs juokseminen
      teet ittestäs ihan pellen. Hnaki vaikka kissa ja mies.

    • gneissipää

      Mä oon ainakin vain enemmän tukossa, jos vedän 30 km pyörää tms. Käveleminen voi auttaa vähän, mutta ei todellakaan poista mitään ongelmia. "Ihan kiva", että joku jaksaa kuitenkin aina niin kuvitella.

      • bimbelibom1

        Ja tiedät tämän koska et ole edes koittanut.
        Ainakin ylipainoa löytyy,se lähtee polkemalla.
        Mukaan sieltä niin katotaan kuinka tukossa olet.
        Tässä mitään kuvitella, oon dropannut 30 kg ja tässä
        alkaa taas olemaan jotain mieltä,jostain vielä puoliso ja menoksi.

    • Mötkyskä

      Toi on ihan hyvä vaihtoehto, päiviensä päättäminen. Tai sanoisin niin, että se on rauhoittava vaihtoehto siellä taustalla, jos kaikki menee aina vaan päin peetä eikä enää jaksa. Vähentää ahdistusta ja pienentää kynnystä ottaa riskejä elämän muuttamiseen, kun on tieto että aina pääsee pois jos haluaa. Kun ei ole mitään menetettävää, voi vaikka tehdä jotain toimivaa itsarin sijasta! Ehkä.

    • minni3

      Ihan pakko on minunkin tähän keskusteluun osallistua.
      Minulle apuna on ollut luonossa liikkuminen ja oikeanlainen (syvä )hengittäminen.
      Ulkoilun ei tarvitse olla mitään suorittamista vaan hetkestä nauttimista.
      Ensimmäinen askel on vaikein sen jälkeen helpottaa :)

    • jaikal.se

      On sinulla yksi ovi josta mennä sisälle.
      Ehkä et ole isommasti harkinnut mennä
      siitä ovesta etkä ole ajatellut sitä vakavasti.
      Mutta kokemuksesta voin sanoa että
      se kannattaa. Oven toisella puolella
      sisäpuolella paistaa aurinko ja elämä hymyileen.
      Puhun kokemuksesta, en teorioita enkä
      toiveita. http://www.jaikal.se/48683125

    • Ai olla onnellinen?

      Just.

      Onnellisuuden tavoittelu onkin pahin onnen este.

      Ihmiset ovat onnettomia, koska eivät tajua, että he ovat onnekkaita.

      • Change Your Thoughts

        Juuri näin. Koko ajattelu on täynnä paradokseja. Kun tunnustaa ne paradoksit, asiat alkavat aukeamaan.

    • siili3

      Jos kärsii oikeasti sairaudesta nimeltä masennus, raha ei auta mitään tietyn rajan jälkeen. Minulla ainakin se mitä asumisesta ja syömisestä jää, kertyy tilille, kun ei mihinkään ole mitään kiinnostusta. En jaksa edes ostaa mitään ja kaikki tavara vaan ahdistaa. Eläinsuojeluun sitä ylimääräistä mieluiten laitan, mutta ei sekään minulta masennusta poista. Ei vaikka saisin sen miljoonan laittaa sinne eläinsuojeluun. Itselleni en halua mitään.

    • dont do it!

      älä tapa ittees. veli teki nin ja samalla kun se sen teki se melkein tappo mutkin.. henkisesti. mikään ei kiinnosta käytän vain huumeita ja muuta paskaa. itsemurha on itsekästä, pakko munkin on ryhdistäytyy.

    • arkipäiväinen zen

      Kukahan täällä niin "onnellinen" sitten on. Onnen haikailu on sen suurin vihollinen. Joku venäläinen klassikkokirjailija on sanonut, että ihmiset ovat onnettomia, koska eivät ymmärrä olevansa onnellisia. (Tai onnekkaita, onnellinen ja onnekas ovat venäjässä sama sana.)

      Jos haluat olla onnellinen, ole.

    • Harmaa hahmo

      Minä jaksaisin elää huomattavasti paremmin jos joku rakastaisi minua koko sydämestään, joka olisi tukena ja jolle itse voisin olla tukena.

      • näin sen näen

        Rakkaus ja välittäminen on hienoja asioita, mutta niin kauan kuin ajattelet, että jaksat elää paremmin vain kun on joku joka rakastaa, niin kauan asia on näin. Mitäpä jos ajattelisit asian niin, että koska minä rakastan itseäni, elämä on suorastaan fantastista? Kun rakastat itseäsi, kumppaninkin löytäminen on paljon helpompaa.

      • Valoisampi

        Liian paljon vaadittu keneltäkään ulkopuoliselta ihmiseltä. Sinä olet vastuussa sinusta ja omasta onnestasi, ei kukaan muu.

    • "Katso meidän maailmaa
      Se murhetta peilaa
      Itsekästä onnistaa, valtapäissään rikastuen
      Sillä raha on valtaa, ja valta on huume
      Silti rakkaus ponnistaa, liekkien kirkastaen
      Se päivä vielä koittaa, kun kahleet riisutaan
      Ja rakkaus voittaa, valo pimeyden kukistaen
      Nirvanassa kelluntaa, mieli yli aineen
      Kosmista kelluntaa
      Veljet ja siskot!"
      -Callisto

    • suviaika

      Niin on Jumala maailmaa rakastanut, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä. Älä tapa, itsemurha on synneistä suurin, koska Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Muista, elämä on tässä ja nyt, ainutkertainen, yksinkin ihminen voi olla onnellinen, saa tehdä mitä haluaa, tulla ja mennä vapaasti. Kaikki harrastukset ovat valittavinasi, meetkö muiden mukana harrastamaan vai yksin lenkkeillen, pyöräillen jne. Matkusta ja katsele synnyinmaatasi, kuinka kaunis se on, hae sen juuria museoista, valokuvista, kirjoista, ajattele itse. Hoida sieluasi ja ruumistasi kaikin keinoin mitä sinulla on tiedossa. Lukemalla pääset pois muutenkin arjesta, kun tempaudut hyvän kirjan mukaan, joka voi olla muutakin kuin pelkkä tavallinen romaani. Laula ja meditoi, hiljenny miettimään, lapsuuden maisemista voimaa. Rakasta itseäsi, lähimmäisiäsi, luontoa, eläimiä jne. Vain itse voit tehdä elämästäsi nautinnon, ei toinen ihminen.

    • Jeesuksenoma

      Suviaika, periaatteessa samoilla linjoilla, mutta täytyy todeta itsekin uskovaisena, että masennus on kuitenkin masennus. Edes uskovaisuus ei ole minua siltä säästänyt. Jos on oikein huonosti hommat, niin ei vain kertakaikkiaan kykene tekemään tuota mitä tuossa yllä ehdottelit.

      Itselläni piti saada kunnon lääkkeet ensin, sairasloma, ymmärtävä lääkäri ja terapiatuki ja siinä rinnalla rukoilevat ystävät olivat ihan ehdottomat! Nyt on kunto sitä luokkaa, että ei kuolema siinnä näköpiirissä ja jaksaa ryhtyä ajattelemaan tulevaisuutta ja tekemään pieniä juttuja. Jopa kevään viherryksen ja tuoksut olen huomannut, toisin kuin vuosi sitten keväällä.

      Älkää kanssatallaajat hermostuko näihin hyvää tarkoittaviin neuvoihin. Ne ovat hyviä oikealla hetkellä. Huonolla hetkellä ne vain lisäävät turhautumista ja epätoivoa siitä, etteivät toiset ymmärrä. Se on myös totuus. Kukaan muu ei ymmärrä sitä pimeyttä, kuin itse siinä ollut.

      Minusta oli tärkeintä ymmärtää, että toivottomuus, väsymys, "laiskuus", ja ilottomuus ym kaikki johtuvat SAIRAUDESTA nimeltä masennus, eivätkä ole minun ominaisuuksiani, eivätkä totuus maailmasta ja elämästä. On tosi tärkeä ymmärtää, että jos teillä on diagnoosi, että se tarkoittaa oikeasti jotain, eli juuri sitä, että näkee mahdollisuutensa toivottomuuden lasien läpi. Se on masennus. Ei totuus, vaan sairaus.

      Sitten on mahdollisuus edes teoreettisesti ajatella, että tämän on mahdollista vielä muuttua ja loppua, koska se on sairaus, joka voi parantua. Elämäänsä ei kannata päättää sen sairauden takia kuvitellen, ettei toivoa ole.

      Minä mietin ja halusin kuolemaa joka päivä koko ajan vuosi sitten keväällä. Ahdistuskohtaukset olivat niin suuria, ettei pystynyt tekemään mitään ja no, en nyt enempää avaudu, mutta ihan oikeasti niin huonossa hapessa ettei ikinä. Ellei eräs muu henkilö olisi minuta pitänyt huolta, olisin sairaalaan varmaan päätynyt, mikä on siis HYVÄ ASIA, jos tarve on, mutta tarkoitan nyt vain, että niin huonosti oli.

      Nyt ei enää ole!!!! Oikeasti voin todella paljon paremmin, ilo ja toivo on palannut elämään ja näen tulevaisuuden. Älkää luovuttako. Vuosi sitten en ikinä olisi kuvitellut, että koskaan enää voi olla ilman sitä tuskaa ja että olisi mahdollista, että se loppuu ihan oikeasti ja että oikeasti saan voida taas näin hyvin ja haistella kesän tuoksuja.

    • suviaika:lle

      Itsemurha ei ole synneistä suurin, missään kohtaa Raamatussa ei sanota niin. Itsemurhasta ei edes suoranaisesti puhuta Raamatussa, vaikka jotkin Raamatun henkilöt lopettavatkin oman elämänsä. Kaikki synnit ovat "samanarvoisia": "Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia, mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin". Jaak 2:10.

      Sori, meni aloittajan asian vierestä.

      • jos löytää

        Alloittaja ei taida uskoa Jumalaan ja synteihin. Ilman Jumalaa, ei kyllä elämällä ole mieltä. Ei voi auttaa häntä. Saa sitten itse löytää jujunsa elämälleen.

      • Hah !
        jos löytää kirjoitti:

        Siksiköhän niin liian moni ei sitä löytä, kun odottaa, että se tulee jostakin ulkopuolelta.

      • tässä fakta
        jos löytää kirjoitti:

        Alloittaja ei taida uskoa Jumalaan ja synteihin. Ilman Jumalaa, ei kyllä elämällä ole mieltä. Ei voi auttaa häntä. Saa sitten itse löytää jujunsa elämälleen.

        Jumala ei ole mikään ulkopuolinen olio, joka pelastaa. Jumala on vain ajatus. Oikeasti Jumala löytyy meistä itsestämme ja omasta psyykeestämme. Jumala on pelastus epätoivoisille, jotka eivät ole nähneet todellisuutta sellaisena kuin se on. Koko oma elämämme ja koko tämä universumi on vain ajatuksia ja tulkintaa, ei mitään muuta. Sinänsä on hyvä, jos löytää onnen ja pelastuksen Jumalan kautta, mutta onnellisuus löytyy meistä itsestämme. Kun löydämme todellisen itsemme, olemme onnellisia ja pyrimme tekemään kaikki muut minän harhasa elävät onnellisiksi. Oikea onnellisuuus on lähimmäisen rakkaus, koska me kaikki olemme yhtä.

    • 16+5

      Lopulta huomasin, että ainoa syy elää on elämästä nauttiminen.
      - Rita Mae Brown

      • Minä

        Lopulta huomasin, että ainoa syy elää on itsensä voittaminen.
        -Minä

    • burnoutko

      Jaksatko kuitenkin tehdä töitäsi, vai teetkö ns. juuri ja juuri sen kaiken pakollisen? Työelämä voi pitää sinut yhteydessä muuhun maailmaan, mutta kuinka rankkaa sinulle on käydä töissä? Monethan menettävät masentuneena kokonaan työkykynsä.

      • DyingWoman

        En ole menettänyt työkykyäni, vaikka se on varmaan vähän heikennyt. Jotenkin masentuteena olen saanut yllättävän paljon työelämässä aikaiseksi, varmaankin koska haluaisin varmistaa, että jos tappaisin itseni kohta niin minut muistettaisiin aikaansaavana. Teen työni, mutta minulla ei riitä sen jälkeen MIHINKÄÄN muuhun energiaa, edes seuraavana päivänä, vaikka se olisi vapaapäivä.

        Onko minulla burnout vai masennus vai mikä? Onko jollain kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta?

      • haaleeta kahvia

        Niin.. Masennustakin taitaa olla niin monenlaista. Itse olen sairastunut masennukseen ensimmäisen kerran 90-luvun lopussa. 2005 aloitin lääkityksen ja tällä hetkellä lääkitystä ei ehkä koskaan tulla lopettamaan ja diagnoosina on toistuva masennus. Olen käynyt kolme vuotta terapiassa ja silti elämä ei vaan toimi. Käyn kyllä töissä joo, mutta kotona ei sitten enää jaksakaan. Ja pointti kirjoituksessa on: et ole yksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      47
      2974
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2808
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2590
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      106
      2163
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1832
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      22
      1715
    Aihe