Australianpaimenkoira ensimmäiseksi koiraksi?

sarppa..

Kaikki australianpaimenkoiran omistajat!

Sopiiko kyseinen rotu ensimmäiseksi koiraksi? Olen 25 nainen, asun isossa kaksiossa kerrostalossa, mutta hyvien lenkkeily ja ulkoilualueiden vieressä. Elämän tilanne on tällä hetkellä vakaa ja olen alkanut vakavissani harkitsemaan yli 20 v kestänyttä haavetta: oman koiran ostamista. Itselläni oli lapsuuden kodissa cavalier kingcharlesin spanieli, eli hyvin erilainen koira. Olen kuitenkin aina rakastanut juuri australianpaimenkoiria, kultaisianoutajia ja huskyjä.

Kiitos etukäteen :)
-Sara

7

2145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutustu kasvattajiin

      Australianpaimenkoiralla voi ilmetä jonkin verran vahtiviettiä vaikka muutenhan niitä näkee täällä kaupungissa. Narttua voisi miettiä ensikoiraksi koska urokset voivat olla melko kovapäisiä tai sitten juuri toista vaihtoehtoa kultaista noutajaa. Muista kuitenkin että molemmat rodut kaipaavat toimintaa eli tokoilua, agilityä tai juoksemista.

    • hölläää

      Kannattaa myös miettiä seikkoja: Kuinka paljon sinulla on aikaa laittaa koiraan? Haluatko aktiivisen harrastuskaverin lajiin kun lajiin? Vai olitko ajatellut ns. koti-koiraksi lenkkeilyyn. Aussit kun ovat aika aktiivisia.. Niinkuin paimenkoirat yleensäkkin, ainakin omani ei sopisi sohvan-valtaajiksi.

      Suosittelen olemaan yhteyksissä kasvattajiin, käymään heidän luonaan tutustumassa heidän koiriin. Koiranäyttelytkin on oiva paikka tavata rodun edustajia ja harrastelijoita.
      Ja tietty jos löydät kasvattajan ja päädyt lopulta aussiin niin ota sellaiselta joka on myös kiinnostunut koirasta sen jälkeenkin ja joka tarjoaa auttavaa kättä mahdollisissa ongelmissa.

    • Femma ja Gimma

      Itse hain tänään oman red merle australianpaimenkoiran pennun!;-) Narttu siis kyseessä. En tietenkään ihan vielä omasta pennustani voi kaikkia kokemuksia jakaa. Koska hain sen kasvattajaltaan vasta n. 2h sitten!!!! Mutta se on ainakin selvää, että se on kauhea energia pakkaus!!! Mutta kyllä se myös nukkuu paljon. Ei olla vielä käyty kertaakaan ulkoilemassa tänään. Nyt se tuossa jyrsii lempi leluaan. Eli kumi siiliä:-) Minusta aussi sopii oikein hyvin ekaksi koiraksi. Nimittäin tuo oma pentuni on eka koirani. Ei oo ollut mulla edes lapsuudessa koiraa. Tuo minun pentuni sai nimekseen Femma!:-P Kaverini otti myös tuosta samasta pentueesta minun pentuni siskon. Se kaverini pentu on blue merle värinen ja sai nimekseen kuulemma GimmaXD Suosittelen aussia sinulle lämpimästi!

      • hyvähyvä

        Kahden tunnin kokemuksella tietää jo kaiken!


    • 333888

      Ei huono valinta

    • BC-paras

      Ottaisin työlinjaisen BC:n mielummin, mutta kyllä se aussikin on ihan hyvä valinta, jos tuon tyyppistä hakee.

    • Aussie1234

      Itse olen 15v ja omistan 3/4 käyttlinjaisen aussie uroksen joka on nyt 9kk.
      Nyt heti alkuun pakko sanoa että itse asutaan maalla joten koira on päivät irti ulkona ja saa touhuta omia juttujaan joten en tiedä miten aussie sopeutuu kerrostalo elämää. Mutta minusta tämä koira on hyvä ensikoiraksi. Itse olen pärjännyt tämän kanssa tosi hyvin mutta kyllä tuo on energine ja vaatii napakan kurin. Harrastetaan tokoa ja agilitya ja treenien jälkeen koira on ihan väsy :) kannattaa tosiaan miettiä haluatko käyttölinjaisen vai näyttelylinjaise! Mutta koulutuksesta on aika paljon kiinni millainen koira siitä kasvaa jos päätät ottaa aussien pidä napakkakuri ja vaikka se onkin pentuna söpö älä anna sen hämätä koska kun pentu kasvaa niin jos sitä on hellinyt liikaa ottaa nopeasti paikan arvojarhestyksessä ensimmäiseksi. Ja opeta sitten yksin olo hyvin ja mieti jo valmiiksi mitäteet jos koira ei pärjääkkään kerrostalossa ja haukkuu päivät pitkät kun olet vaikkapa töissä. Mutta siis minusta aussie on hyvä ensikoiraksiainakin itse olen niin todennut! :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe