Täällä on kaikkineen hiljaista vastauksia ajatellen... Mutta mitä kaikkea äänellään voi tehdä? Nimittäin kuten monella kohtuullisen aloittavalla laulunharrastajalla, äänialani on kohtuullisen kapea. Ei vielä riitä sekakuorossa sopraanoon ja alton alimpiin ääniin en pääse. Koelaulussa kävin (tällä hetkellä pääsen ehkä g - g2).
Toisaalta samaan aikaan olen alkanut kammota klassisen laulun opetusta, nimittäin piiloihanteena taitaa olla tavoite laulaa kuin korkeimman äänialan sopraano. Ja en pidä välttämättä oopperalaulajan laulutapaa parhaana tai ilmaisuvoimaisimpana tai edes kaikille sopivimpana vaihtoehtona.
Muutenhan ääntä voi tietysti käyttää runojen lausumisessa, äänitteiden lukijana toimimisessa (esim. näkövammaisille), näyttelemisessä jne. Mutta ei noistakaan oikein mikään ole oma juttuni. Eli en ole riittävän kurinalainen yksinlaulutunneille enkä arvosta niiden tavoitteita (etenkin kun tavoitteet eivät ole omiani). Kuoroon en sovi ääneni puolesta, ja liian kaavoihin ahdistettua touhua on sekin. Katulaulajaksi taitoni eivät vielä riitä.
Kohtuullista karaoke- ja yhteislaulutaitoa voi tietysti pitää yhtenä tavoitteena, mutta itselleni se ei riitä ainoaksi tavoitteeksi. Ensi kuussa olen menossa lyhyelle improlaulun kurssille. Muita ajatuksia, mitä äänellään voi tehdä, mihin suuntaan sitä voi kehittää ja miten? Pop-/jazzpuolen ryhmä-/yksinlaulukursseja olen myös ajatellut.
Mitä kaikkea äänellä voi tehdä?
Äänellään se varis!
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357714Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834586Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080