Opettajat lomalle vaan

cashhh

Yksi suurimmista säästöistä saadaan kun opet laitetaan lomalle.
Ei ne niin tärkeitä ole etteikö lomautuksia voida tehdä.
Tasa-arvoisuuttakin voisivat hieman arvostaa suhteessa liian suureen palkkaan verrattuna tavalliseen duunariin.
Kellä muulla -kuin joulupukilla - on noin pitkä loma ..ja aiheetta.
Pukki on sen ansainnut sentään!
Eikä se auta että on kouluttautunut? aikanaan.

139

962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meitä on....

      "Ei ne niin tärkeitä ole..." Ei niin, mutta lapset ja nuoret ovat. Tavallisen duunarin palkka on muuten monestikin suurempi. Laittasitko lapset kesälläkin kouluun? Se opettajan palkka on on jaettu kahdelletoista kuukaudelle. Voisihin sen tietenkin jakaa vain noin yhdeksän kuukauden ajalle, mutta silloin palkkaan tulisi kuukaudessa se kesäajan osa. Kesän aikana ei sitten palkkaa tulisi, mikä olisi melko hankala juttu. Eikä opettajien kesäloma nykyään enää ole oikeastaan muiden lomia pitempi. Loman ansaitsemisesta en edes viitsi käsitystäsi kommentoida!

    • Kaikki säästävät väh

      Toki opetus on tärkeää, mutta säästettävä on. Oppitulokseen ei vaikuta, vaikka olisi yksi vuosi vähemmän peruskoulua.

    • ope8loma

      Sorry, mutta mun jakeluun ei mene miksei opettajia voisi lomauttaa kesällä.
      Varsinkin kun se palkka on jaettu niille 12 kuukaudelle. Sillon ei kärsisi opetus eikä oppilaat. Nämä kansankynttilät eivät halua kantaa korteansa kekoon, ovat kai omasta mielestään parempia ja tärkeämpiä kuin muut kaupungin työntekijät. Lomalle vaan kesällä, lomallahan ne jo muutenkin on...

      • Niin viisaita

        Ihan samaa usein miettinyt että miksi eivät voi laittaa 1 viikko joululomalta ja 1 viikko kesälomalta,siitä ei palkkapussi vielä kovin paljon kärsi eikä opetus,kun tiedos on että palkka on jaksotettu 12 kuukaudelle,mutta kun on tästä ammattikunnasta kyse niin eihän se käy päinsä,ne kun tuntuu olevan niin viisaita omasta mielestään,meillä rakennus ammattilaisilla on yhtenevä mielipide näistä,milloinkaan niille tekemään mitään jos vain pystyy laistaan,ne on niin kaikki tietäväistä sakkia,menee tehokas työaika väittelyyn vaan kuinka pitää tehdä tai saa.

    • hokshoks

      Opettajat pakkolomalle kesällä, niin ei vaikuta opetustyöhön tai lasten hyvinvointiin
      millään tavalla. Mukaan vaan kansallistalkoisiin :)

    • AIVAAN

      KAIKKI LAPUALAISET PAKKOLOMALLE KESÄLLÄ. JOS HEINÄKUU LOMAA NIIN LOMARAHAT LOMALTAPALUURAHAT YHTEISEEN HYVÄÄN KO KUUKAUDELTA!!!

      • Täkyjä

        Aivan!! Sais kaikki maistaa omaa lääkettä. Kuinkahan moni meistä paskanjauhajista olisikaan valmiita tähän....

      • Tsot-tsot...
        Täkyjä kirjoitti:

        Aivan!! Sais kaikki maistaa omaa lääkettä. Kuinkahan moni meistä paskanjauhajista olisikaan valmiita tähän....

        Kansankynttilät taipuvat kummasti alatyyliin, kun hieman arvostellaan.

    • VoiPyhäSylvi

      Mitäs jos säästettäis porukalla siten ettei kukaan tarttis erikoissairaanhoidon palveluja koko loppuvuonna?

      • Voimia sinulle!

        Huomaan , että olet väsynyt. Erikoissairaanhoito kuluttaa voimia ja rahaa. Onneksi et ole yksin vastuussa.

    • Retuperä

      Opettajat kesällä kuukauden pakkolomalle. Eikä lapset kärsi!

    • Sääret

      Hyvä juttu. Naisopettajat varsinkin saa pyöriä kesällä nimihameissaan esillä. Saisiko jälki- istuntoakin?

      • jälki-istunto

        Saisit kyllä tukiopetustakin! Toivottavasti opettajasi ei ollut aikanaan lomautettuna. Nimihameissaan kirjoitetaan: minihameissaan!

      • Tuki- opetus
        jälki-istunto kirjoitti:

        Saisit kyllä tukiopetustakin! Toivottavasti opettajasi ei ollut aikanaan lomautettuna. Nimihameissaan kirjoitetaan: minihameissaan!

        Jälki-istunto kirjoitetaan jälki- istunto. Annan tässä apua avuttomalle.

    • Vahva itsetunto

      Kuules nyt! Minä ainakin opettajana yritän saada lapsellesi koulutuksen kautta paremman elintason, sivistyneisyyden ja mielenrauhan, ettei tarvitse muita kadehtia. Kun on itseensä tyytyväinen voi vapaasti keskittyä myös muihin asioihin. Kaikkea hyvää! Säästetään muissa, mutta ei lapsissa ja vanhuksissa.

      • Viikon varrelta

        Kuuntelen pelkkänä korvana,jos vahva itsetunto sallisi lasten jäävän vaille heillekuuluvaa opetusta,vain siksi, ettei ole kuin oma eko niin tärkeä,että lapsista viis. Sattu pakkoloma muillakin työkuukausille,opettajan palkka on myös jaksotettu joka vuoden kuukaudelle.
        Ei lasten koulutus eikä elintaso, siinä paljon lisäänny eikä vähene jos opettajat pitävät pakkolomansa kesäkuukausina altapois, kun syksyllä kullannuput palaavat opintielle. Teidän opettajien, kannataa tehdä vähän vertailevaa analyysia, kunnantyöntekijöitte esim: sairaanhoito ja vanhustyön välillä. Pitäisihä opettjan ammati, niin kuin muutkin ammattien olla niin sanottuja kutsumusammatteja, jolle näin ole, on edessä ammatin vaihto jossa on vielä pitemmät vapaat.

      • eri aika
        Viikon varrelta kirjoitti:

        Ikävä kyllä, et tunne tätä päivää! Väliinputoajia ja ilman koulutuspaikkaa jääviä on paljon! Kunnioituksella!

      • viikonvarren
        Viikon varrelta kirjoitti:

        Kuuntelen pelkkänä korvana,jos vahva itsetunto sallisi lasten jäävän vaille heillekuuluvaa opetusta,vain siksi, ettei ole kuin oma eko niin tärkeä,että lapsista viis. Sattu pakkoloma muillakin työkuukausille,opettajan palkka on myös jaksotettu joka vuoden kuukaudelle.
        Ei lasten koulutus eikä elintaso, siinä paljon lisäänny eikä vähene jos opettajat pitävät pakkolomansa kesäkuukausina altapois, kun syksyllä kullannuput palaavat opintielle. Teidän opettajien, kannataa tehdä vähän vertailevaa analyysia, kunnantyöntekijöitte esim: sairaanhoito ja vanhustyön välillä. Pitäisihä opettjan ammati, niin kuin muutkin ammattien olla niin sanottuja kutsumusammatteja, jolle näin ole, on edessä ammatin vaihto jossa on vielä pitemmät vapaat.

        Revi hetki tästä: Jos opettaja voitaisiin lomauttaa kesän aikana, niin silloin lainsäädännön tulisi mahdollistaa kaikkien muidenkin työntekijöiden lomauttamisen vuosilomansa tai muiden vastaavien vapaiden aikana. Opettaja ei tee kesällä työtä, joten opettajaa ei voi kesällä lomauttaa.

      • Haluu tietää
        viikonvarren kirjoitti:

        Siis: Lain mukaan ketään ei saa lomauttaa loman aikana? Näinkö on?

      • Tsot-tsot...
        viikonvarren kirjoitti:

        Revi hetki tästä: Jos opettaja voitaisiin lomauttaa kesän aikana, niin silloin lainsäädännön tulisi mahdollistaa kaikkien muidenkin työntekijöiden lomauttamisen vuosilomansa tai muiden vastaavien vapaiden aikana. Opettaja ei tee kesällä työtä, joten opettajaa ei voi kesällä lomauttaa.

        Tässä kohtaa, kun puhutaan kesälomalla lomauttamisesta, opettajien oma etu menee oppilaiden edun edelle... Jännää.

      • hyyki

        Sivistyksellä ja hyvällä koulutuksella ei pitkälle pötkitä jos ei ole töitä.Näkeehän sen jo erkkikin mihin tämä hallitus on meidät vienyt.ps .eipä nuo pakkolomat muillekkaan herkkua ole.

    • näinkö tarkoitit

      Säästetään kaikissa muissa paitsi ei opettajien palkoissa. Niinkö opettajan oli tarkoitus sanoa

      • Voimia sinulle

        Olen valmis säästämään, kunhan säästöt kohdistuvat kaikkiin kansalaisiin tasapuolisesti. Siis tasapuolisesti! Minä opettajana näen perheiden vaikeudet ja välillä toimeentulon ongelmat, mutta silti koen että kun muut asiat pettää, lapsella on
        edes yksi tukikohta: Välittävä ihminen ja lämmin ruoka!

      • ilona.
        Voimia sinulle kirjoitti:

        mitä tarkoitat kaikiin kansalaisiin. eikös kaupungin pidä saada säästöjä. joutuuhan muutkin kaupungin työntekijät säästämään. ehdotan että pannaan kaikki kaupungin työ paikat kahdeksi viikoksi kiinni tulee säästöjä.....

      • Ymmi Hinaaja
        ilona. kirjoitti:

        Ok, Ilona! Pidin talkoovapaita vuonna -13! Mutta yhtäkkiä ne nollattiin! Vuoden-13 talkoovapaat eivät enää päteneetkään vaan taas tuli uudet säännöt.Lopetan keskusteluni tähän, mutta toivon lapsille koulussa edes lämpimän ruoan. Opettajana olen todella kyllästynyt lastenne hyvinvoinnin alasajoon tai sitten teillä ei ole kouluikäisiä lapsia!,

      • Sfff
        Voimia sinulle kirjoitti:

        Olen valmis säästämään, kunhan säästöt kohdistuvat kaikkiin kansalaisiin tasapuolisesti. Siis tasapuolisesti! Minä opettajana näen perheiden vaikeudet ja välillä toimeentulon ongelmat, mutta silti koen että kun muut asiat pettää, lapsella on
        edes yksi tukikohta: Välittävä ihminen ja lämmin ruoka!

        Tuskin katsot niitä perheiden ongelmia kesällä, voit hyvin ja hyvillä mielin olla lomalla vaikka sitten pakkolomalla silloin. Jos tosiaan kannat huolta lapsista, ymmärtäisit itsekin että kesäaikaan pakkolomalla olo olisi kaikista järkevintä, se ei haittaisi millään tavalla opetusta ja lasten sivistämistä ja sivistymistä josta muka kannat huolta. Uskon, että ymmärrät kyllä asian, mutta et haluaisi sitä itsellesi tunnustaa,
        Siihen olet omasta mielestäsi parempi kuin muut kaupungin työntekijät.

    • neljä miinus

      Täälläpä riittää noita apukoulustakin selviämättömiä, jotka eivät ymmärrä mitään opin ja sivistyksen arvosta.

      • Teaser Teacher

        Niinpä!

        Olen opettaja ja mielestäni meidän kansan sivistäjien tulisi pikemminkin saada kesän ajalta vähän normikuukausia enemmän palkkaa. Kas, kun kesällä on niin penteleen paljon erilaisia festareita ja muita mielenkiintoisia kulttuuritapahtumia, joihin uppoaa kohtuuttoman paljon rahnaa.

        Kaikki kateelliset hikiset duunarit: Opiskelkaa tekin opettajiksi ja lopettakaa lässytys.

      • gtyi
        Teaser Teacher kirjoitti:

        Jee oikeassa olet.festarilisät kaikille yli 60.lle

    • Kelpaa kyllä

      Naisopettajille pidemmät lomat, lyhyemmät hameet ja korkeammat korot!
      Kiitos.

      • kelle kelpaa

        Sivistyksen puute paistaa ja loistaa tuostakin kommentista. Hän kuvittelee olevansa jopa vitsikäs.

      • Kustakin kupista
        kelle kelpaa kirjoitti:

        Sivistyksen puute paistaa ja loistaa tuostakin kommentista. Hän kuvittelee olevansa jopa vitsikäs.

        Sivistyksen puute ja raju typeryys paistaa läpi kun kirjoittaa "kelle kelpaa". Kaksi sanaa, joista puolet väärin.

        Hienoa.

    • pekka06

      Opettajat voisivat täysin hyvin olla lomautettuina kesäkuun, hiihtoloma viikon, ym

    • ilona.

      ymmi hinaajalle. kyllä niistä talkoo vapaista on ruvettu puhumaan tänä vuonna.eikä niinkuin sanoit että 2013 olen myös kaupungilla töissä ja olen sitä mieltä jos pitää säästää niin säästetään koko kaupungin henkilöstö tasapuolisesti.ja kyllä ne lapset saa lämpimän ruuan. eikös se ohje mennyt jotenkin näin että talkoo vapaita oli 10 päivää ja yhden talkoo vapapäivän voi pitää kerran kuukaudessa.

      • Ymmi Hinaaja

        Höpö, höpö, höpö! Ehkä sinun yksikössäsi! Opettajilla tämä käynnistyi jo vuonna 2013! Ota selvää! 10 pv se on meilläkin tänä vuonna eli 2014! 10 pv, koska vuosi 2013 nollattiin?! En usko että esimieheni valehtelee...

    • Juupajoki

      Poliisin ja palokunnankin vois lomauttaa koko kesäksi!!

      • KaikVaan

        Ja eläkeläiset!!

      • tasa-arvoa

        Olipa harvinaisen tyhmä vertaus.
        Lomautus työpaikoilla tulee silloin kun ei ole antaa työtä tai kassa on tyhjä.
        Opettajien kesälomautukseen olisi tupla syyt.
        Oppettajien suojeltuun erityisasemaan tässä maassa olisi jo aika puuttua. Heidän vuosityöaika on todella pieni.

      • Lakko

        Tää on hyvä! Olen tavannut mieheni aikanaan poliisien lakon aikana! Hän ala-ikäisenä ajeli ympäriinsä ja löysi minut. Onneksi rikos on vanhentunut. Sanon voimakkaasti ei poliisien pakkolomille!

    • Työnantaja/yrittäjä

      Sehän olisi hienoa että kaikki työntekijät lomautetaan lomilla!!
      Kuinka moni lähtee kökkään?

      • ei työvelvoitetta ke

        Huomatkaa, että viralliseti opettajilla on vain samnlainen kesäloma kuin muillakin. Lopun aikaa kesästä heillä ei vain ole työvelvoitetta kun oppilaat ovat kesälaitumilla. Tänä aikana voisi hyvin lomauttaa, kuten tehdään usein koulujen muulle henkilökunnalle.

      • Yhteinensoppa
        ei työvelvoitetta ke kirjoitti:

        Huomatkaa, että viralliseti opettajilla on vain samnlainen kesäloma kuin muillakin. Lopun aikaa kesästä heillä ei vain ole työvelvoitetta kun oppilaat ovat kesälaitumilla. Tänä aikana voisi hyvin lomauttaa, kuten tehdään usein koulujen muulle henkilökunnalle.

        Eli millainen kesäloma on yläkoulun keittäjällä?

      • tasapuolisuutta
        Yhteinensoppa kirjoitti:

        Eli millainen kesäloma on yläkoulun keittäjällä?

        Ei he ainakaan täydellä palkalla kotona saa lomailla muuta kuin tavanomaisen loman, jonka olettaisin olevan 4- 6 viikkoa työsuhteen pituudesta riippuen. Muuna kesäaikana joko lomautusta tai töihin muihin yksiköihin. Korjatkaa jos tietoni on väärät...

    • kökkämiehet

      Pannaan ensin liituraitamiehet ja muut sellaiset finanssikeinottelijat kökkään. Nehän näitä talousahdinkoja ensisijassa aikaansaa. Pienemmät tekijät voivat sitten noudattaa esimerkkiä ja osallistua pikku pennosillaan siihen.

      Ps. Tämä ei ole kokoomukselle ja senhenkisille mieleen.

    • Vaihdoin alaa

      Vielä kolme vuotta sitten toimin opettajana. Nyt toimin yrityssektorilla. Ihmettelen edelleen ylioppilaiden etenkin tyttöjen innostusta opettajakoulutusta kohtaan. Se on Suomen onni! Esimerkiksi Ruotsissa opettajakoulutukseen on jo vaikea saada ammattiin sopivia hyviä hakijoita, koska koulumaailma on niin kovasti muuttunut viime vuosikymmenen aikana. Opettajan työstä kuluu suuri aika muuhun kuin opettamiseen. Opettajan työtä ei kannata kadehtia. Ennen vanhaan arvostettiin pappeja, lääkäreitä ja opettajia vaan ei enää.

      • Ymmi Hinaaja

        Minäkin harkitsen....Jo nyt on vaikeuksia saada miehiä alalle, koska työ on koulutukseen nähden alipalkattua! Työmäärä kasvaa ja koulujen viihtyvyys sisäilmaongelmien myötä arveluttaa. Terveys on tärkeämpi. Myös tällainen joutavanpäiväinen, energiaa syövä ajattelu kuluttaa. Jatkuvat säästöt, jotka johtuvat huonosti tai ajattelemattomasti toteutettujen investointien kautta harmittavat.

      • Lomaa 30 pv/v
        Ymmi Hinaaja kirjoitti:

        On niitä sisäilmaongelmia muillakin työpaikoilla, joissa työpäivät ovat pidempiä ja lomat lyhempiä sekä tuntipalkka tehdystä työstä paljon pienempi kuin opettajilla. Mutta eihän muilla ole merkitystä ...

    • Kansankynttelit

      Täytyy ihmetellä miksi opettajat vaativat itselleen erityiskohtelua ja asettavat itsensä muiden työläisten yläpuolelle? Peustelevat asiaa sillä, että lapset kärsivät ja joutuvat heitteille. Lomautuksia ei kuitenkaan voida pitää kesälomien aikana, kun se taas kuulemma on laitonta ja työehtosopimuksen vastaista. Tässä kohtaa näyttäisi kuitenkin oma etu siis ajavan lasten edun edelle. Aika törkeää kaksinaamaisuutta, sanoisin.

      Onko se nyt oikeasti niin vaikeaa opettajienkin ottaa osaa samoihin talkoisiin kuin KAIKKI muutkin kaupungin työntekijät??! Ei oikein lisää arvostusta opettajia kohtaan tälläinen rintamakarkuruus. Kuinkahan kävisi, jos tulisi uusi talvisota - opettajia siellä tuskin nähtäisiin?

      • Teaser Teacher

        Opettajille kuuluu erityiskohtelu nimenomaan siksi, koska he ovat muiden työläisten yläpuolella. Talvisodassa muuten olivat etulinjassa ja useimmiten johtamassa joukkoja edestä päin sillä aikaa, kun duunarit kitisivät poteroissaan palkoista ja työoloista.

      • justjootaas

        Höpö höpö. Miksi vain opettajat lomalla lomautukselle. KAIKKI kunnan työntekijät lomansa ajaksi pihalle (myös ne pitkään kunnan töissä olleet, joiden kesäloma on 6 vkoa pitkä....) lomautukseen. Lomakuukauden palkka ja lomaltapaluurahat yhteishyvä kassaan, niin hyvä tulee! Ei niin väliä, vaikka perheet eivät pääse lomareissuille ja/tai saa hankittua lomakaljoja ja makkaroitansa tai jos yksinhuoltajaperheissä on tiukkaa tms. Kyllä se siitä, sitten vaan sossun luukulle.

        Olipas taas välkky kommentti tuossa edellä.

      • Kansankyntteli
        Teaser Teacher kirjoitti:

        Opettajille kuuluu erityiskohtelu nimenomaan siksi, koska he ovat muiden työläisten yläpuolella. Talvisodassa muuten olivat etulinjassa ja useimmiten johtamassa joukkoja edestä päin sillä aikaa, kun duunarit kitisivät poteroissaan palkoista ja työoloista.

        Näin oli ennen, mutta miten on nyt. Taitaa olla kitisijän roolit vaihtuneet??!

      • Hoitoa lapsille!

        Kai niillä lapsilla vanhemmatkin on. Monet vanhemmat hakevat itselleen vapaa-aikaa ja sysäävät lapsensa yhteiskunnan hoidettaviksi.Ei koulu ole mikään ilmainen päivähoitopaikka, kun vanhemmat ovat töissä tai vapaalla. Tuntuu, että perus käytöstavatkin saa opettaa lapsille, kun perheet ei välitä edes opettaa niitä.Ja voi, kuinka monen lapsen perustarpeet jää huomiota vaille...likainen paita, likaiset korvat, likaiset kädet, pesemättömät hampaat.

    • Teaser Teacher

      Tottahan se on, että meillä opettajilla on pirun hyvät palkat. Nyt pyydänkin kaikkia teitä puutteessa eläviä kateellisia kirjoittelijoita laittamaan tänne palstalle nimensä ja tilinumeronsa, jotta voin ensi kuun tilistä laittaa teille hieman törsöörahnaa.

    • odotellaan rahaa

      Lapuan kaupungillehan ne ovat tarpeen ei meille köyhille vaan yhteiskunnalle.
      Siis tiedät varmaan tilinnumeron!

      • Teaser Teacher

        En tiedä Lapuan Kaupungin tilinumeroa, kun en ole lapualainen. Voitko välittää sen tämän palstan kautta? Toisaalta, jos tiedät yhteiskunnan tilinumeron, laita myös se. Voin laittaa sinnekin jotain vaikka sitten seuraavan kuun tilistä. Mikä olis sun mielestä ok summa?

    • apua tarvitseville

      Kaupungin opettajilla on taas uusi opetuspäällikkö rehtoreita ohjaamass

    • Se siitä

      Viranhaltijoiden lomauttaminen merkitsee virantoimituksen palkatonta keskeyttämistä. Lomautus siis ei voi tulla kysymykseen, jos virantoimitus on jo muulla peusteella keskeytynyt esim. virkavapaan tai vuosiloman johdosta. Tällä perusteella lomautus vuosilomalla on virkaehtosopimuksen mukaan laiton.

      Ves.

      • lomalle vaan

        Kuten edellä on mainittu, ketään ei olla vuosilomalla lomauttamassa, vaan työajlla jolloin ei kuitenkaan olla tekemässä töitä. Näinhän se menee muuallakin, kun ei oo töitä tulee lomautuslappu.

    • Valtuusto on heikko

      Kunnan väki on kokonaisuudessaan paisunut liian isoksi, hehän tuntevat kaiken omistavan, maat ja mannut, kaikki ostokohteet käydään läpi omistajan elein, touhut muutenkin isäntämiehen elei, siinä on palvelumieli kaukana, kun tornista puhutaan.

    • Jostakin a-yyssä on

      Yrittäjälle sopii että a-liike osallistuisi Suomen pelastamiseen myös. Toivosin muitakin keinoja kuin lakot ym. Tässä kun on jo kaksi vuotta maksettu työntekijöille palkat ja lomarahat, vaikka todellisuudessa on tehty tappiota. 2014 vuosi, työntekijät on vielä saanut palkan, yrittäjinä emme senttiäkään kuukausiin.

      • omanapa

        Huono yrittäjä kun niin huonosti menee, ettei yrittäisestään palkkaa saa.

      • että tällee..
        omanapa kirjoitti:

        Huono yrittäjä kun niin huonosti menee, ettei yrittäisestään palkkaa saa.

        miksei kaupunki lainaa työläisiltä tuota rahaa,ja maksais sen nousun kautta pois. kaikki varmaan suostuis tähän.

    • keiju2

      Voi hyvänen aika miten ihmisillä voi olla vääristyneet ajatukset opettajien kesälomista ja palkanmaksusta. Opettajien palkanmaksu jakautuu 12 kuukaudelle. Kesällä maksettava palkka on siis osa lukukauden palkkaa.Se vaan maksetaan kesäaikana. Opettajia ei voi lomauttaa kesäaikana. Opettajat eivät ole mitenkään eriarvoisessa asemassa tämän suhteen. Kuka haluaa lomillaan lomautettavaksi. Eipä muutakuin todellakin siihen kökkään kaikki halukkaat. Miettikää asiaa siinä suhteessa, että kuka opettajan lomautuksen ajan eniten kärsivät. Ne on rakkaat ihmiset ne teidän LAPSET!

      • Oma lehmä

        Eli opettajat/OAJ ovat järjestäneet itselleen tuollaisen suojarakenteen, jolloin opettajia olisi mahdotonta lomauttaa koskaan? Onko se reilunpelin mukaista muita työssäkäyviä kohtaan, jos muut joutuvat osallistumaan äästötalkoisiin? Tämä jos mikä on vääristynyttä ajattelua.

        Lapset, lapset lapset... Jos oikeasti ajateltaisiin rehellisesti niitä lapsia, niin silloin hyväksyttäisiin lomautukset kesäloman aikana. Piste.

      • heitä femma!
        Oma lehmä kirjoitti:

        Hienoa OAJ! Täydet pisteet!

      • opetarko

        Oletko sinä itse lomautettuna kesälomasi aikana?

    • Tässä

      "Lomautusta ei voi toteuttaa, jos virantoimitus on jo muulla perusteella keskeytynyt, esimerkiksi virkavapauden tai vuosiloman takia. Opettajaa ei voi lomauttaa kesäkeskeytyksen, syysloman, joululoman, hiihtoloman, pääsiäisloman tai muun vastaavan keskeytyksen aikana. Opettajaa ei voi lomauttaa päivinä, jolloin hänellä ei ole opetusta. Lomautus ei myöskään voi alkaa tai päättyä sellaisena päivänä, joka olisi normaalisti viranhaltijan vapaapäivä."

      • Lexope

        On aika muuttaa työehtosopimusta ja lakia, kyllä nämä kermaperseet joutaa lomalla lomailla. Ei perhana mitä sakkia....

      • Kares
        Lexope kirjoitti:

        On aika muuttaa työehtosopimusta ja lakia, kyllä nämä kermaperseet joutaa lomalla lomailla. Ei perhana mitä sakkia....

        sinulla on sivistys aukossa...

      • Ymmi Hinaaja
        Kares kirjoitti:

        sinulla on sivistys aukossa...

        Tässä tämä nähdään...Kodin ja koulun yhteistyö! Turha on meidän palavereissa tätä pohtia...Vaikka mitä tekisimme, niin tulos on yhteiskunnallinen luokkajako, kateus eriarvoisuus!

    • Eduskunta lakimuutos

      Kenen syy luokkajoen, kun toiset pitää lomaa kuukauden ja toiset
      yli 3 kuukautta vuodessa ?

    • menkää tosi töihin

      Miksi opettajilla on koulunkäyntiavustajat apunaan?
      Eihän muillakaan kaupungin työntekijöillä ole apunaan ketään!
      Ja nää avustajathan tekee sen likaisen työn opeiden puolesta halvalla taksalla!
      Kaikki kunnia avustajille jotka saavat sen negatiivisen sonnan niskaansa ja opet hävetköön.

      • aamulla töihin

        Ainoastaan täydellinen tietämättömyys voi saada aikaan noin varman mielipiteen asiasta. Itse en enää ole niin nuori, että voisin olla mistään muusta asiasta kovinkaan varma.

      • Kuramoottori

        Joo. Pitäis avustajien tulla tännekin meidän opeiden puolesta ottamaan tämä negatiivinen sonta niskaansa. Otan takkini ja meen häpeilemään ittiäni. Kellään muulla ei oo apuna koskaan ollu ketään. Onneksi on tuollaisia valopäitä, jotka tietää, kuinka asiat oikein on.

    • Haravan varteen

      Puistotyöntekijöiksi koko konkkaronkka kesäksi tai no joo,pitäkööt sen lomansa vaikka henkilöstöstä puolet ja puolet kesä/heinäkuun aikana,jos ei säästö ala muuten tulemaan kun niitä ei voida mukamansa lomauttaa niin ottakoot kaupunki säästönsä sillä etti tarvi sitten palkata muita puistotyöntekijöiksi kun näköään on joutilasta palkkaa nauttivaa porukkaa saatavilla.

      • Juuvai

        Mitäs säästöä siitä tulee? Pitäähän niille maksaa siitä haravoinnista!! Tuo kesäajan palkka on jo tienattua rahaa niinkuin tuolla edellä onkin jo kerrottu...

      • säästöä
        Juuvai kirjoitti:

        Mitäs säästöä siitä tulee? Pitäähän niille maksaa siitä haravoinnista!! Tuo kesäajan palkka on jo tienattua rahaa niinkuin tuolla edellä onkin jo kerrottu...

        Koulut kiinni kuukaudeksi. Saadaan säästöä ja vanhemmatkin voi viettää laatuaikaa lastensa kanssa.

    • On tämä raskasta

      Huh, vielä muutama vko töitä, ja sitten voi hypätä kesämoodiin. Työkuormaa on kyllä paljon, lähes 30 tunia kuukaudessa. Onneksi sitä on helppo junailla alaspäin.

      Pian saa hypätä lomalle, ja nauttia kesä-, heinä- ja melkein koko elokuun Suomen kesästä. Syksy kun alkaa, vaivaksi tulee pian syysloma, joka on ainoastaan viikon mittainen. Sitä pitäisi saada pidemmäksi jollain tavalla.

      Sitten onkin muutaman työviikon jälkeen taas noin kolmen viikon joululoma.

      Tämä on kuulkaas ammatinvalinta kysymys. Nam.

      • opetarko

        Miten niin "melkein koko elokuun"? Peruskoulut ja lukiot alkavat välillä 7-15.8. ja monasti päättäjäisiä juhlitaan 1-3.6. Syysloma on paikkakunnasta ja kouluvuodesta riippuen 2-5 työpäivää ja joululoma yleensä 7-10 työpäivää. Laske työpäiviä - älä viikkoja. Kuka muukaan toimistoaikaa tekevä päivätyöläinen on viikonloppuisin töissä, vuorotyöläiset poislukien?

        "On tämä raskasta" on työssä opettajana näköjään joko AMK:ssa tai yliopistossa noilla opetustuntimäärillä ja loma-ajoilla. Mikäli näin, niin unohdit mainita tutkimus- tai TKI-ajat! Tai sitten et ole opettaja lainkaan...

      • Kyllä maistuu
        opetarko kirjoitti:

        Jos koulu alkaa elokuun puolivälin jälkeen, ja muutamat ekat päivät ovat huuhaata, silloin lomaa on lähes koko elokuu.

        Syysloma on käytännössä aina viikon hieno loma. Tutkimusajat ovat niille, jotka haluavat tutkia. Minä vetelen löysin rantein, ja olen käytännössä melkein 4,5kk vuodesta lomalla. Nam.

    • K. Kynttilä

      Jep. Opettaja olen minäkin ja leppoisa hommahan tämä on pitkine lomine ja lyhyine työpäivineen. Palkkakin on työhön ja siihen tarvittavaan panostukseen suhteutettuna ihan ok, kyllä neljällä ja puolella tonnilla täällä Pohjanmaalla mukavasti pärjää. Pääkaupunkiseudulla olis varmaan nihkeempää.

      Jokainen näistä saavutetuista eduista kateellinen voi ihan oikeasti syyttää vain ja ainoastaan itseään. Ammatinvalinnasta todellakin on vain kysymys. Koskaan ei ole myöhäistä hakeutua koulutukseen ja vaihtaa alaa. Suosittelen!! Kuinkas se menikään? Jos naapurilla on komee auto, laitan sellaisen itsellenikin tavoitteeksi enkä sitä kateuksissani kivitä.

      Olis kai niitä ammatteja, joita minäkin voisin samoin kadehtia, mutta eipä maksa vaivaa. Tämä puheenaihe on niin loppuunkaluttu, että ei enää jaksa suurempaa kiihkoa ja puolusteluntarvetta herättää. Parikymmentä kevättä olen jo seurannut kirjoittelua. Niin se vain on, että eri yhteyksissä ja medioissa tämä opettajien loma-aihe pulpahtaa joka kevät esiin kuin leskenlehdet tien pientareelle. Kuuluu siis tämän ammatin mukanaan tuomiin pikku haittoihin tällaisen lapsellisen ja katkeran soopapuheen kuuntelu ja kirjoittelun lukeminen.

      Säästötalkoisiin osallistun muuten samoin ehdoin, kun muutkin työtä tekevät.

      • opetarko

        Kuukausipalkka 4500,- eli ihan selvästi AMK:n tekniikkapuolen miesinsinööriopettaja tai vastaava. Teitä ei ole kovin paljon ja yt-neuvottelut vievät lisää AMK-opettajapaikkoja.

        Siirry kuntapuolelle peruskouluun, niin palkka laskee puolella ja mukavat yhdessäolo- ja yhteydenpitohetket kultamuruteinien ja heidän vanhempiensa ovat tiedossa... Ainiin, mutta ethän pysty täällä mitään opettamaan ellen ole yliopistossa/teknisessä korkeakoulussa opiskellut matematiikkaa/fysiikkaa/kemiaa. Jos olet, niin silloin suosittelen enempi lukio-opetusta, niin palkkakin putoaa vain neljäsosalla!

        Aha.

        Nyt siis joku opettaja kadehtii jo toista? Ei todellakaan tarvitse olla AMK insinöörimiesopettaja vaan ihan tavallinen kuntapuolen erityisluokanopettaja kaikilla asiaankuuluvilla ikälisillä ja kunnon tuntimäärillä. Työ onkin sitten opetustyön ohella pääasiassa just tuota kultamuruvanhempien ja heidän teiniensä kanssa elämistä, mutta so not. Se on työtä ja siitä saa riittävän korvauksen.

        Opettajakunnan sisälläkin siis ammatinvalintakysymys. Mutta nyt taisi keskustelu livahtaa alkuperäisestä aiheesta sivuun. Offtopic, kuten tavataan leikkisästi sanoa.

      • Ottakaa toresta

        Provosointia. Ei saa langeta kommentoimaan tätä hyvät opettajat.

      • Ope kans
        Ottakaa toresta kirjoitti:

        Provosointia. Ei saa langeta kommentoimaan tätä hyvät opettajat.

        Saakos huonot opettajat kommentoida?

      • opetarko
        K. Kynttilä kirjoitti:

        "...kaikilla asiaankuuluvilla ikälisillä ja kunnon tuntimäärillä." Niinpä. Mutta älä yleistä tuollaista palkkaa, jonka olet itse saavuttanut homehtumislisillä ja 8 h ylitunteja tekemällä (erityisopen opetusvelvollisuus 22 h, joten sinulla näköjään yhteensä 30 h opetusta, jotta tuon mainitsemasi summan kuukaudessa ansaitset). Palkka ei todellakaan vastaa monen muun peruskouluopen todellisuutta: vastavalmistunut aineopettaja, jolla ei yhtään homehtumislisää tai muita lisiä eikä yliopetustunteja tarjolla, tienaa sen ruhtinaallisen 2762.89 €, joka itseasiassa on keskivertokuntapalkkaa pienempi. Pitkään työssä olleet peruskoulun ja lukion aineopettajat ansaitsevat kaikilla homehtumislisillä ja perusopetustuntimäärillä normaalisti korkeintaan 3500,- joten älä provosoi turhaan....

        http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/05/04/opettajan-palkka-on-nyt-3-550-euroa/20116293/139

        Miksi provosoidut? Väitinkö jossain kohtaa, että aivan kaikki opettajat tienaavat saman, kuin minä?

        Homehtumislisät, mitä ihmettä ne ovat? Varsin halventavasti kirjoitettu. Meitä aikuisia, 30 tuntia opetustyötä tekeviä on kuitenkin koulumaailmassa pilvin pimein. Miksi sitä ei saisi ääneen sanoa? Opettajilla on yleensä ottaen ihme tyyli korostaa työnsä rankkuutta ja palkkansa pienuutta.

        Aloitteleville opettajille tsemppiä! Kyllä se palkkakin siitä nousee, kun kokemus ja ammattitaito pikku hiljaa karttuvat. Toivottavasti siinä samalla helpottaa myös tuon tyylinen tuska, mikä edellisestä kirjoituksesta läpi paistaa.

        Uskokaa tai älkää, meillä opettajilla on pitkässä juoksussa asiat oikein hyvin. Älkää antako tuollaisen katkeruuden ja synkeämielisyyden vallata mieliänne.

      • Opottaja

        Samoolla linjoolla! Mullakin on kolokytä tuntia opetusta. Sen lisäksi kerkiän hyvin viälä teherä melekeen toisen päivätyän omas yritykses. Höpöhöpöpuhetta, kun opettaja valittaa tyänsä rankkuutta ja moittii palakkaansa. Asenteesta se on kuulkaa kiinni.

      • Mäessä on

        Ei ihme, että asiat ovat päin istumalihadta, kun tämmöiset opetar- karaktäärit asioista mouhaavat.

        Lopeta opetushommat, mikäli asiat ovat noin huonosti. Itse nautin monen kuukauden lomista, helposta työstä ja lyhyistä työpäivistä. En niinkään keskity ruikuttamiseen ja valittamiseen. Kannattaisi kokeilla.

      • opetarko
        K. Kynttilä kirjoitti:

        Miksi provosoidut? Väitinkö jossain kohtaa, että aivan kaikki opettajat tienaavat saman, kuin minä?

        Homehtumislisät, mitä ihmettä ne ovat? Varsin halventavasti kirjoitettu. Meitä aikuisia, 30 tuntia opetustyötä tekeviä on kuitenkin koulumaailmassa pilvin pimein. Miksi sitä ei saisi ääneen sanoa? Opettajilla on yleensä ottaen ihme tyyli korostaa työnsä rankkuutta ja palkkansa pienuutta.

        Aloitteleville opettajille tsemppiä! Kyllä se palkkakin siitä nousee, kun kokemus ja ammattitaito pikku hiljaa karttuvat. Toivottavasti siinä samalla helpottaa myös tuon tyylinen tuska, mikä edellisestä kirjoituksesta läpi paistaa.

        Uskokaa tai älkää, meillä opettajilla on pitkässä juoksussa asiat oikein hyvin. Älkää antako tuollaisen katkeruuden ja synkeämielisyyden vallata mieliänne.

        En minä ole provosoitunut. Pyysin, että älä provosoi muuta lukijakuntaa, jotka eivät ole perillä opettajien palkkauksesta. Palkkahaitari on välillä alakoulu - ammattikorkeakoulu todella suuri eli tuo 2700,- - 4500,- opetustuntimäärästä ja työkokemuksesta riippuen. Ja samoin kuten palkkahaitari, niin esim. ero opettajien kotona tehtävien kirjallisten työtehtävien määrässä on laaja - ääripäissä esimerkiksi teknisen työn ja äidinkielen opettaja. Joten mikäli ei ole toisen työtä itse tehnyt, niin ei sitä tai sen vaatimaa työmäärää voi mutu-arviolla määritellä. Toiselle opetustyö voi olla helppoa ja vähän aikaa vievää, kun taas toisella on töitä uupumiseen asti.

        "Homehtumislisät" ovat sitä edellä perään kuuluttamaasi leikkisyyttä. Huumoria toisille. Itselleen ja omalle kypsymiselle voi nauraa, joten kyse ei ole kenenkään halventamisesta. Mutta mea culpa, olisi varmaan pitänyt käyttää neutraalia termiä "henkilökohtaisen lisän vuosisidonnainen osa", sillä huumori on vaikea laji varsinkin sähköposti- ja nettikirjoituksissa - lukija kun tulkitsee asiat omalla tavallaan.

      • minämyös
        Ope kans kirjoitti:

        Saakos huonot opettajat kommentoida?

        Kuka tai mikä on huono ope 8-o ?

      • En valita, en uuvu
        opetarko kirjoitti:

        En minä ole provosoitunut. Pyysin, että älä provosoi muuta lukijakuntaa, jotka eivät ole perillä opettajien palkkauksesta. Palkkahaitari on välillä alakoulu - ammattikorkeakoulu todella suuri eli tuo 2700,- - 4500,- opetustuntimäärästä ja työkokemuksesta riippuen. Ja samoin kuten palkkahaitari, niin esim. ero opettajien kotona tehtävien kirjallisten työtehtävien määrässä on laaja - ääripäissä esimerkiksi teknisen työn ja äidinkielen opettaja. Joten mikäli ei ole toisen työtä itse tehnyt, niin ei sitä tai sen vaatimaa työmäärää voi mutu-arviolla määritellä. Toiselle opetustyö voi olla helppoa ja vähän aikaa vievää, kun taas toisella on töitä uupumiseen asti.

        "Homehtumislisät" ovat sitä edellä perään kuuluttamaasi leikkisyyttä. Huumoria toisille. Itselleen ja omalle kypsymiselle voi nauraa, joten kyse ei ole kenenkään halventamisesta. Mutta mea culpa, olisi varmaan pitänyt käyttää neutraalia termiä "henkilökohtaisen lisän vuosisidonnainen osa", sillä huumori on vaikea laji varsinkin sähköposti- ja nettikirjoituksissa - lukija kun tulkitsee asiat omalla tavallaan.

        Miksi lukijakuntaa ei saa valistaa erisuuruisista palkoista? On ihan turhaa hokea pieniä peruspalkkoja. Palkat ovat mitä ovat. Ikävuodet kasvattavat palkkapussia jokaisella alalla. Erilaiset palkkatiedothan ovat tiedon levittämistä, jonka jokainen lukija voi tulkita omalla tavallaan.

        Oli palkka mitä tahansa, silti opetustyössä vapaa- aikaa on erittäin paljon, päivät ovat lyhkäisiä ja työ sinällään helppoa.

      • Toren totta
        Ottakaa toresta kirjoitti:

        Provosointia. Ei saa langeta kommentoimaan tätä hyvät opettajat.

        Ettekös muista, että OAJ:lta tuli määräys olla kommentoimatta kiusallisiin kysymyksiin keskustelupalstoilla.

      • Lätty
        Toren totta kirjoitti:

        Ettekös muista, että OAJ:lta tuli määräys olla kommentoimatta kiusallisiin kysymyksiin keskustelupalstoilla.

        Tuli tai ei, onneksi on järjestö joka pitää huolta ammattikunnastaan ja oppilaiden hyvinvoinnista kaiken maailman jokakeväisten loma/palkkavuohottajien keskellä.

      • K. Kynttilä
        En valita, en uuvu kirjoitti:

        Miksi lukijakuntaa ei saa valistaa erisuuruisista palkoista? On ihan turhaa hokea pieniä peruspalkkoja. Palkat ovat mitä ovat. Ikävuodet kasvattavat palkkapussia jokaisella alalla. Erilaiset palkkatiedothan ovat tiedon levittämistä, jonka jokainen lukija voi tulkita omalla tavallaan.

        Oli palkka mitä tahansa, silti opetustyössä vapaa- aikaa on erittäin paljon, päivät ovat lyhkäisiä ja työ sinällään helppoa.

        Juuri näin. Miksi puhua peruspalkasta ilman ikälisiä, kun sellaisella joutuu oikeasti töitä paiskimaan vain hyvin harva? Olen tehnyt töitä mm. ala-asteen musiikkiluokalla, yläasteen aineopettajana sekä erityisopettajana. Kokemuksesta tiedän, että suurinpiirtein samanlaista hommaa se on joka paikassa. Kyse on enemmänkin siitä, millaiseksi työn itsellesi rakennat.

        Tottahan toki voi uuvuttaa itsensä kaikenmaailman ylenpalttisella hörhöilyllä, mutta ammattitaitoon kuuluu myös työnsä rajaaminen. Opettajantyötä pystyy kyllä tekemään tunnustetun laadukkaasti myös siten, että ei käytä suunnitteluun ja muihin "kotitöihin" koko elämäänsä. Ne ihmiset, jotka uuvuttavat itsensä opettajan hommassa, uuvuttaisivat itsensä samalla tavoin luultavasti joka ammatissa.

      • kokemusta on

        Kysy kirjallisen työn määrästä esim. joltain lukion kieltenopettajalta. Sitä kotityöhörhöilyä riittää.

      • opo2
        Lätty kirjoitti:

        Tuli tai ei, onneksi on järjestö joka pitää huolta ammattikunnastaan ja oppilaiden hyvinvoinnista kaiken maailman jokakeväisten loma/palkkavuohottajien keskellä.

        Kaikki muu paitsi opettajien etu on vouhotusta.

      • Punatoivetta
        Lätty kirjoitti:

        Tuli tai ei, onneksi on järjestö joka pitää huolta ammattikunnastaan ja oppilaiden hyvinvoinnista kaiken maailman jokakeväisten loma/palkkavuohottajien keskellä.

        Höpöhöpö. OAJ on normi AY- oksennus, joka pitää huolta ainoastaan omista johtajistaan. Lomautukset tulevat, ja OAJ uikuttaa housut kintuissa ja johtajat vaan lihovat.

      • K. Kynttilä
        kokemusta on kirjoitti:

        Kysy kirjallisen työn määrästä esim. joltain lukion kieltenopettajalta. Sitä kotityöhörhöilyä riittää.

        Siitä ei ole epäilystä. Mutta pointti on se, että opettajat tässäkin keskustelussa antavat sellaisen kuvan, että kaikilla opettajilla on lukion kieltenopen hommat ja aloittelevan alakoulun opettajan palkka. Se on täysin väärä kuva. Toisekseen, ken haluaa lukion kieltenopettaja olla, kantakoon mukisematta taakkansa. Kuka sinne on pakottanut?

      • nähtyon
        Opottaja kirjoitti:

        Samoolla linjoolla! Mullakin on kolokytä tuntia opetusta. Sen lisäksi kerkiän hyvin viälä teherä melekeen toisen päivätyän omas yritykses. Höpöhöpöpuhetta, kun opettaja valittaa tyänsä rankkuutta ja moittii palakkaansa. Asenteesta se on kuulkaa kiinni.

        Ja opetettavasta aineesta. Opo on töissä virka-ajalla klo 8-16 eikä teillä ole varsinaista opetettavaa asiaa, josta annetaan läksyä = opolla ei ole kotitöitä. Joten älä selittele.

      • ettubrute
        K. Kynttilä kirjoitti:

        Siitä ei ole epäilystä. Mutta pointti on se, että opettajat tässäkin keskustelussa antavat sellaisen kuvan, että kaikilla opettajilla on lukion kieltenopen hommat ja aloittelevan alakoulun opettajan palkka. Se on täysin väärä kuva. Toisekseen, ken haluaa lukion kieltenopettaja olla, kantakoon mukisematta taakkansa. Kuka sinne on pakottanut?

        http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288679202355.html

        Luepas tuosta.

    • Ja pian lomalle

      Ja pian piiiitkälle palkalliselle lomalle : ) Ammatinvalinta kysymys, katsos.

      • Kauhavalta kajahtaa

        Perhekoon kaupungilla ei oo varaa tenavien opetukseen .

      • Äly hoi sinullekin
        Kauhavalta kajahtaa kirjoitti:

        Perhekoon kaupungilla ei oo varaa tenavien opetukseen .

        Ei niitä kesällä opeteta. Ei ainakaan kouluissa.

    • jepjep4

      Suuri, vahva ja itsenäinen LAPUA. Kuinkas tässä nyt näin kävi

      • valmet

        Voi helevetti . Täällä karehditaan opettajia melekeen yhtä paljon kun maanviljelijöitä .ihime sakkia .

    • Tasa-arvo!

      Jos teherään kuten Alajärvellä, että kaikki kaupungin työntekijät sitoutuu joko viikon palkattomaan tai 2 viikon talkoovapaaseen tms. Jos ei sitoudu, niin sitten lomautetaan kahdeksi viikoksi!

      • yksi tosi kiukkuunen ope

        Tervetuloa vain kokeilemaan meidän opettajien arkea, voin milloin tahansa tehdä vaihtokaupat jonkun toisen ammatin edustajan kanssa. Ja yhtään ei sitten saa lusmuta, kun teet tätä työtäni: opetat lapsia, joita ei kiinnosta kuin uusi älypuhelin, ratkot oppilaiden välisiä kiistoja, kirjoitat kotiin tai soitat joka päivä viestejä lapsukaisista, istut koulupsykologin, tms. luona työpäivän jälkeen kuulemassa, miten oppilaan oppimisvaikeudet ja/tai tunne-elämän vaikeudet tulee opetuksessa huomioida, teet oppilaasta erilaisia arvioita/selvityksiä, kun hän tarvitsee tehostettua tukea tai erityistä tukea, annat tukiopetusta ja joka ilta korjaat kokeita/aineita tai vähintäänkin suunnittelet seuraavan päivän tunnit. Ja teet oppilaiden lomia tai sairaalajaksoja varten heille kirjallisia tehtäviä sekä laadit oppilaille, jotka syystä tai toisesta eivät kykene opiskelemaan kouluympäristössä, oppimissuunnitelmia ja yksilöllisiä tehtäväpaketteja. Joka koulupäivä olen vastuussa muiden lapsista. Omat lapset odottavat kesää, koska silloin äidillä on aikaa olla heidän kanssaan. Olen varmasti ansainnut jokaisen lantin palkassani ja myös lomani suhteen teen paljon työtä niinä kuukausina, kun oppilailla on koulua. On todella vanhanaikaista kadehtia opettajan lomia ja palkkaa tänä päivänä. Tiedän monta sellaista ammattia, jossa pääsisi huomattavasti vähemmällä. Ja säästämään olen valmis, kunhan tehdään se lakien ja yhdenvertaisuuspykälien mukaan. Kyllä opettajakin ansaitsee samat oikeudet kuin muut palkansaajat! Me opetamme mukuloillenne ne tiedot ja taidot, joita yhteiskunnassa tarvitaan. Vanhemmista ei siihen enää ole, kun pitää keskittyä siihen omaan hyvinvointiin niin kovasti.

      • Opekans
        yksi tosi kiukkuunen ope kirjoitti:

        Oho! Kylläpä ryöpsähti. Loman ja työnohjauksen tarpeessa?

      • Tallari

        Kirjoitat asiaa. Koitahan jaksaa. Enemmistön sympatiat puolellasi, vaikkakin aina riittää kuumapäitä arvostelijoita. Joka kevät samat ruikutuksen aiheet. Lomat ja muka isot palkat ja ettäkö vielä helpot hommat. Menisivät kattomaan. Koulu on avoin laitos.

      • Joku roti
        Tallari kirjoitti:

        Kirjoitat asiaa. Koitahan jaksaa. Enemmistön sympatiat puolellasi, vaikkakin aina riittää kuumapäitä arvostelijoita. Joka kevät samat ruikutuksen aiheet. Lomat ja muka isot palkat ja ettäkö vielä helpot hommat. Menisivät kattomaan. Koulu on avoin laitos.

        Opettajat eivät nyt tunnu tajuavan, että tässä ei ole kysymys siitä kuinka hyviä he ovat työssään, yms. Nyt on päätetty, että kaikki (lue: KAIKKI) ottavat osaa yhteisiin säästötalkoisiin. Miksi se on opettajien niin vaikea sulattaa? Jos opettajien ei tarvitse osallistua, niin miksi muiden pitäisi. Saako oppilaatkin koulussa valita osallistuvatko esimerkiksi matematiikan tunnille, jos ei huvita?

      • ONSEKUMMAA
        Joku roti kirjoitti:

        Jos KAIKKI ottavat osaa yhteisiin säästötalkoisiin tarkoittaa se että veroprosenttia pitää nostaa!!!!!!!!!!
        Ainoastaan tällöin KAIKKI ottavat osaa YHTEISIIN SÄÄSTÖTALKOISIIN !!

      • 4 on neljä
        yksi tosi kiukkuunen ope kirjoitti:

        Tervetuloa vain kokeilemaan meidän opettajien arkea, voin milloin tahansa tehdä vaihtokaupat jonkun toisen ammatin edustajan kanssa. Ja yhtään ei sitten saa lusmuta, kun teet tätä työtäni: opetat lapsia, joita ei kiinnosta kuin uusi älypuhelin, ratkot oppilaiden välisiä kiistoja, kirjoitat kotiin tai soitat joka päivä viestejä lapsukaisista, istut koulupsykologin, tms. luona työpäivän jälkeen kuulemassa, miten oppilaan oppimisvaikeudet ja/tai tunne-elämän vaikeudet tulee opetuksessa huomioida, teet oppilaasta erilaisia arvioita/selvityksiä, kun hän tarvitsee tehostettua tukea tai erityistä tukea, annat tukiopetusta ja joka ilta korjaat kokeita/aineita tai vähintäänkin suunnittelet seuraavan päivän tunnit. Ja teet oppilaiden lomia tai sairaalajaksoja varten heille kirjallisia tehtäviä sekä laadit oppilaille, jotka syystä tai toisesta eivät kykene opiskelemaan kouluympäristössä, oppimissuunnitelmia ja yksilöllisiä tehtäväpaketteja. Joka koulupäivä olen vastuussa muiden lapsista. Omat lapset odottavat kesää, koska silloin äidillä on aikaa olla heidän kanssaan. Olen varmasti ansainnut jokaisen lantin palkassani ja myös lomani suhteen teen paljon työtä niinä kuukausina, kun oppilailla on koulua. On todella vanhanaikaista kadehtia opettajan lomia ja palkkaa tänä päivänä. Tiedän monta sellaista ammattia, jossa pääsisi huomattavasti vähemmällä. Ja säästämään olen valmis, kunhan tehdään se lakien ja yhdenvertaisuuspykälien mukaan. Kyllä opettajakin ansaitsee samat oikeudet kuin muut palkansaajat! Me opetamme mukuloillenne ne tiedot ja taidot, joita yhteiskunnassa tarvitaan. Vanhemmista ei siihen enää ole, kun pitää keskittyä siihen omaan hyvinvointiin niin kovasti.

        Olen aina ihmetellyt tuota tuntien valmistelua. Samat asiat vuodesta toisen. Aakkoset ei muutu miksikään ja esimerkiksi lukion matikka samaa kuin 35 vuotta sitten.

      • Tuntuuolevan
        ONSEKUMMAA kirjoitti:

        Jos KAIKKI ottavat osaa yhteisiin säästötalkoisiin tarkoittaa se että veroprosenttia pitää nostaa!!!!!!!!!!
        Ainoastaan tällöin KAIKKI ottavat osaa YHTEISIIN SÄÄSTÖTALKOISIIN !!

        Jos et Onsemkummaa ole vielä tajunnut, niin nyt puhutaan ainoastaan Lapuan kaupungin menoihin kohdistetuista säästöistä.

      • tätä päivää
        yksi tosi kiukkuunen ope kirjoitti:

        Tervetuloa vain kokeilemaan meidän opettajien arkea, voin milloin tahansa tehdä vaihtokaupat jonkun toisen ammatin edustajan kanssa. Ja yhtään ei sitten saa lusmuta, kun teet tätä työtäni: opetat lapsia, joita ei kiinnosta kuin uusi älypuhelin, ratkot oppilaiden välisiä kiistoja, kirjoitat kotiin tai soitat joka päivä viestejä lapsukaisista, istut koulupsykologin, tms. luona työpäivän jälkeen kuulemassa, miten oppilaan oppimisvaikeudet ja/tai tunne-elämän vaikeudet tulee opetuksessa huomioida, teet oppilaasta erilaisia arvioita/selvityksiä, kun hän tarvitsee tehostettua tukea tai erityistä tukea, annat tukiopetusta ja joka ilta korjaat kokeita/aineita tai vähintäänkin suunnittelet seuraavan päivän tunnit. Ja teet oppilaiden lomia tai sairaalajaksoja varten heille kirjallisia tehtäviä sekä laadit oppilaille, jotka syystä tai toisesta eivät kykene opiskelemaan kouluympäristössä, oppimissuunnitelmia ja yksilöllisiä tehtäväpaketteja. Joka koulupäivä olen vastuussa muiden lapsista. Omat lapset odottavat kesää, koska silloin äidillä on aikaa olla heidän kanssaan. Olen varmasti ansainnut jokaisen lantin palkassani ja myös lomani suhteen teen paljon työtä niinä kuukausina, kun oppilailla on koulua. On todella vanhanaikaista kadehtia opettajan lomia ja palkkaa tänä päivänä. Tiedän monta sellaista ammattia, jossa pääsisi huomattavasti vähemmällä. Ja säästämään olen valmis, kunhan tehdään se lakien ja yhdenvertaisuuspykälien mukaan. Kyllä opettajakin ansaitsee samat oikeudet kuin muut palkansaajat! Me opetamme mukuloillenne ne tiedot ja taidot, joita yhteiskunnassa tarvitaan. Vanhemmista ei siihen enää ole, kun pitää keskittyä siihen omaan hyvinvointiin niin kovasti.

        Hyvä kiukkuunen ope. Tuo nyt vain kuuluu open työhön nykyään. Eli edelleen ihmettelen tyttöylioppilaiden hinkua opettajankoulutusta kohtaan. Ruotsissa on jo erittäin vaikeaa saada hakijoita opettajakoulutukseen. Esimerkiksi luonnontieteilijät eivät enää opettajiksi vaivaudu.

      • Isä 76
        yksi tosi kiukkuunen ope kirjoitti:

        Tervetuloa vain kokeilemaan meidän opettajien arkea, voin milloin tahansa tehdä vaihtokaupat jonkun toisen ammatin edustajan kanssa. Ja yhtään ei sitten saa lusmuta, kun teet tätä työtäni: opetat lapsia, joita ei kiinnosta kuin uusi älypuhelin, ratkot oppilaiden välisiä kiistoja, kirjoitat kotiin tai soitat joka päivä viestejä lapsukaisista, istut koulupsykologin, tms. luona työpäivän jälkeen kuulemassa, miten oppilaan oppimisvaikeudet ja/tai tunne-elämän vaikeudet tulee opetuksessa huomioida, teet oppilaasta erilaisia arvioita/selvityksiä, kun hän tarvitsee tehostettua tukea tai erityistä tukea, annat tukiopetusta ja joka ilta korjaat kokeita/aineita tai vähintäänkin suunnittelet seuraavan päivän tunnit. Ja teet oppilaiden lomia tai sairaalajaksoja varten heille kirjallisia tehtäviä sekä laadit oppilaille, jotka syystä tai toisesta eivät kykene opiskelemaan kouluympäristössä, oppimissuunnitelmia ja yksilöllisiä tehtäväpaketteja. Joka koulupäivä olen vastuussa muiden lapsista. Omat lapset odottavat kesää, koska silloin äidillä on aikaa olla heidän kanssaan. Olen varmasti ansainnut jokaisen lantin palkassani ja myös lomani suhteen teen paljon työtä niinä kuukausina, kun oppilailla on koulua. On todella vanhanaikaista kadehtia opettajan lomia ja palkkaa tänä päivänä. Tiedän monta sellaista ammattia, jossa pääsisi huomattavasti vähemmällä. Ja säästämään olen valmis, kunhan tehdään se lakien ja yhdenvertaisuuspykälien mukaan. Kyllä opettajakin ansaitsee samat oikeudet kuin muut palkansaajat! Me opetamme mukuloillenne ne tiedot ja taidot, joita yhteiskunnassa tarvitaan. Vanhemmista ei siihen enää ole, kun pitää keskittyä siihen omaan hyvinvointiin niin kovasti.

        Kun luin vuodatuksesi, ajattelin heti, että ehkä sun kannattaisi hakea muita töitä.
        Nuoria innostuneita opettajia kyllä löytyy!!!

      • ONSEKUMMAA
        Tuntuuolevan kirjoitti:

        Jos et Onsemkummaa ole vielä tajunnut, niin nyt puhutaan ainoastaan Lapuan kaupungin menoihin kohdistetuista säästöistä.

        Jos Tuntuuolevan ole vieläkään tajunnut...

        ELI menot ovat suuremmet kuin tulot niin tuloja on lisättävä tai menoja karsittava. Kenelle kenkää vai veroprosentiin korotus?

        Siinä vaihtoehdot...

        Voisko siis vaikka Ruuhkasta laittaa ekaluokan open kilometritehtaalle??
        Vai nostettaisko prosenttia????

      • 20 v. opena
        Isä 76 kirjoitti:

        Kun luin vuodatuksesi, ajattelin heti, että ehkä sun kannattaisi hakea muita töitä.
        Nuoria innostuneita opettajia kyllä löytyy!!!

        Kyllä se into siitä laantuu.... Muttaku ei voi näyttää oppilaille.

    • lasku ja lukutaito

      Nykyisin päntätään kaikkea turhaa, mitä ei missään tule koskaan
      tarvitsemaan, juuri uutiset kertoi, että akateeminen työttömyys ei enää takaa
      mitään, vaikka olisi monta maisterin tai tohtorin tutkintoa.

      Se on ihmisestä itsestään kiinni, löytyykö töitä, ainakin monessa tapauksessa.
      Paljon sais opetussuunnitelmista karsia, mutta kun sinne on päässeet
      semmoset ihmiset niitä sorvaamaan, joille ne on tärkeitä.
      Siinä tulis säästöö kun turhat asiat oppikirjoita jätettäsiin pois.

      • muilu-jussi 1

        siinä yhdessä työvaatemainoksessa sanotaan hyvin,ettei pukumiehet tätä maata rakenna. Haalarimiehet tulevat ikävä kyllä 10 v kuluttua tienaamaan enemmän kuin opettajat.Osa tienaa jo nyt. Mutta niitä lomia ei ole vielä (30v töissä) näkynyt. Harva muurari,putkimies tai kirvesmies saa jäädä terveenä eläkkeelle työn fyysisen rasittavuuden takia,joten kyllä heillekin kuuluisi syysloma(viikko),joululoma(yleennsä 2 viikkoa),hiihtoloma(viiikko) pääsiäisloma(4pv) ja kesäloma( n.10 Viikkoa) kuten opeillekin. Huhhuh,kukas ne oikeat työt vaan sitten tekis.

        kiteytys: Arvostetaan kaikkia ammatteja,mutta kaikki eivät voi olla tulevaisuudessa opettajia tai nörttejä,jonkun on tehtävä myös TYÖTÄ.Eihän se yhteiskunta muuten pyöri.

      • Pässi_vapaana
        muilu-jussi 1 kirjoitti:

        Paljonkos niitä pekkasia kertyy?? 2/kk? Tällöin lomia 12 x 2=24päivää. About 5viikkoa (yhtä päivää vaille). Päälle 4viikkoa kesälomaa... kuka töissä pitkänäperjantaina tai toisena pääsiäispäivänä? ei edes lehti ilmesty...

        Muilu-nussi!! herää
        tai ole onnellinen että näinä aikoina on edes töitä!!! Ja mistä niitä työmiehiä tulee jonsei ne ensin opiskele ammattimieheksi. Tiedetään että työ opettaa mutta...

    • you mans land

      Opeilla on selvä suojatyöpaikka joka kunnassa ja kaupungissa.
      Mutta: ajat ovat muuttumassa ja pian kesätkin ovat opeilla palkattomia.

      • Ulkoistetaan

        Ulkoistetaan ja otetaan kaikki virosta sieltä saadaan paljon halvemmalla ja ne ei valita mistään olemattomista sisäilmaongelmista ja ne laskuttaa vain siitä mitä tekee ei kesäajalta

    • Töihin jos soitetaan

      Olkaa nyt hyvät opettajat hyvin hiljaa asioistanne! Teillä on kaikista parhaat olot kaupungin kaikista työntekijöistä ja vielä kehtaatte marista mistään oloistanne. Päivä duunarina tai työttömänä pistäisi teidänkin suunne aivan toisenlaiseen asentoon. Olkaa siis tyytyväisiä!

    • Tietääkö ope kaiken

      Ongelma voi olla siinä, että opettajat ovat jo vuosia kieriskelleet siinä uskossa, että opettaja on ylin ja tietäväisin olio maapallolla. Sen huomaa kun asioi heidän kanssa. Opettaja tietää eniten rakentamisesta, autoista, urheilusta, terveydestä, luovuudesta, rahoituksesta, luonnon hyvinvoinnista, ruuasta, terveydestä ym.... Kun luulee tietävän, onko toisin ajattelevat väärässä.

    • Puolustaja cvv

      Suomalainen opetus on maailman parhaimpiin kuuluvaA! Ollaan ylpeitä siitä!!
      Ja suurin syy siihen on että opettajankoulutus on meillä vielä arvostettua ja sinne hakee fiksuja viisaita ihmisiä!
      Onhan se meidän muksuillemne hienoa että saavat hyvää opetusta ja sitä kautta löytänät sitten paikkansa työelämässäkin.
      Surullista se on että pitää lomauttaa opettajia kuten muitakin kunnan työntekijöitä.. .
      Suomi muuttuu mutta itse toivon että yhteiskuntamme edelleen panostaisi hyvään
      Opetukseen ja koulutukseen . Niiden kautta syrjäytyneet perheenkin lapsella on mahdollisuus pääsyä vaikka kuinka pitkälle ja muuttaa elämänsä suuntaa.
      Niinhän se muutos tapahtuu kehitysmaissakin. Koulutuksen kautta.

    • Koulutus kannattaa

      Koulutus on jokaiselle mahdollisuus. Ei kannata niitä kadehtia jotka ovat jaksaneet läksynsä lukea ja päässeet arvostettuihin työtehtäviin.
      Aina ei tartte olla niin lahjakaskaan, riittää että on motivaatio.

      Monet ihmiset eivät vaan itse viitsi nähdä vaivaa ja kun sitten jumiutuivat epämiellyttäviin työtehtäviin sitten muita kadehtivat .

    • Opeta vai luulet

      Opettajat koetaan hivenen yksinkertaisiksi. Johtunee siitä, että he pyrkivät aina opettamaan muita, vaikka eivät todellisuudessa ymmärrä koko asiaa.

    • persu10

      Tämän syyn vuoksiko opet pitää sitten lomauttaa ? Taitaa ajatus nyt hiukan karata meiltä paremmilta. Lomautus heti kesäkuussa, pysytään siis asiassa!

    • Luovutaan lomautuksista

      Ei ketään tarvitse lomauttaa. Kaupungilla on erittäin vähän työntekijöitä. Kaikki ymmärtävät opettajien ja hoitohenkilökunnan lomautuksen seuraukset, mutta esim. teknisen puolen tai hallinnon lomautusten vaikutukset ovat erittäin suuret. Verojen on vain vastattava kuluja, ei kaupungin palveluksessa oleville vähille työntekijöille voi määrätä rangaistusveroluonteista lomautusta, menot on jaettava kaikkien kesken. Kaupungin työntekijät ovat kuntalaisten palveluksessa.

      • Idiotismin Nobel

        Voi jeessus, nyt on kylän talousnero päästetty irti. Kirjoitus on sinällään harvinainen, että siinä ei ole yhtään asiaa oikein. Saavutus tietysti tuokin ääliölandiassa.

    • lisää veroja ok.

      Kaikkien lapulaisten tulee osallistua säästötoimenpiteisiin.
      Ei syytä voi ainoastaan kaupungin työntekijöiden lomautuksista hakea.
      Jos aiomme selvitä niin kaikki mukaan ja verotus ylös tasapuolisesti.
      Ellei -niin pian on lähin rautatieasema ja muut tärkeät asiat Seinäjoella.

    • Hyvä juttu

      Jaahas, on se hyvä että opettajat pääsevät pian lomalle. Palkattomalle kylläkin, mutta lomalle kuitenkin.

    • Oma lehmä vai

      Oliko opettajat jääviä, kun koulupäätöksestä äänestettiin?

    • hihhuluhei

      Uskonnon opettamisen voisi kouluissa lopettaa. Ihan hyvin körttiläisten kotiopetus riittää.

      • ISÄMEIRÄN

        Kuinkas tämä nyt sitten liittyy lomautuksiin?
        Veikkaanpa että jokainen meistä todellisen härän
        hetkellä turvautuu ylempään...

    • Vääryys

      Ei ulkomaillakaan opettajat saa palkkaa lorvailusta kesällä. Ainakin ansiosidonnaisella pitäisi olla.

      • Työttömät kouluille

        Työttömät vois vaatia valvomaan järjestystä kouluilla, työttömyyskorvausta
        vastaan.
        Kyllä porukkaa löytyy ja vois olla jämäkkää kurinpitoa ettei lapsukaiset
        hypi silmille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1763
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1441
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1242
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1214
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      889
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      225
      852
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      845
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      785
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe