kertokaa kokemuksianne narsisteista (henkinen/fyysinen) väkivälta)

narsistejavastaan

Itselläni on monta kokemusta narsisteista. Ehkä inhottavin on tällä hetkellä tapahtuva itseäni selvästi nuoremman teinitytön (itsekkin olen vain 16) käytös minua ja yhtä toista tyttöä kohtaan.
Eli siis tämä tyttö oli minulle hyvin kiltti vielä viime vuonna, ei jättänyt ulkopuolelle porukasta eikä mitään (olen siis hänen kanssaan samassa koulussa joka on hyvin pieni), jossain vaiheessa aloin kyllä ihmettelemään miten hän sai aina kaikki ihmiset ympärillään kiinnittämään juuri hänen taitavuuteensa huomiota..no vuoden alussa hän alkoi sitten vähitellen viedä hyväksi muodostunutta ystävääni pois luotani jatkuvalla kertomisella hänen hienosta elämästään mihin kuuluu julkkis,hieno talo,paljon rahaa ja kavereita. Huomasin vähitellen että hän ei puhunut mistään muusta kuin itsestään. Minun melkeen samanlainen elämäntapa kuin tämän tytön oli hänelle mitätön eikä häntä juurikaan kiinnostanut, yleensä vastaus häneltä oli vain "kiva" tai "ok". Vaikka en hirveästi elämäni hienoista jutuista puhukkaan. Lisäksi rupesin huomaamaan hänen hymystään pilkan ja ilkeyden..tätä samaa hymyä olen ennen pitänyt ihanana ja söpönä.. pari päivää sitten hän otti kuvan jossa itse on jota sitten näytti kaikille että kuinka hieno se on..itse teen mallintöitä enkä todellakaan aloita kuvistani puhumista kertomalla että ne ovat hienoja tai ylistämällä omaa naamaa jne. Mutta siis tämän toisen tytön (joka oli entinen ystäväni) kaveri on nyt sairaalassa ja häntä ei voisi vähempää kiinnostaa koska hän hengaa tämän narsistin kanssa... eniten ärsyttää että hän vie ystävän toisilta ja vielä kuvittelee voivansa pompotella itseään vanhempaa ihmistä,sillä hän kohtelee minua kuin lasta joskus ja aina kuin sanon hänelle vastaan nii vastaus on "no sori" ja hirvee sääli itku tai raivari perään...kerran jopa lähetti kuvan missä itkee niin ryhmä chattiin ku ei halunnu olla syyllinen..-.-

5

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ujwrktjryl

      No ihan rehellisesti...
      sinä kuullostat enemmänkin kateelliselta kun kaverisi narsistilta.

    • Rose Red

      Ei kyllä narsissi. Ennemmin tulppaani. Tai voikukka. Tai horsma?

    • yksvaa1

      Hei..

      Minusta sinun kannattaisi nyt miettiä, oletko aidosti huolissasi vai oletko vain surullinen / katellinen ystävän menetyksestä? Toisaalta, jos ystävä lähtee "hienon " elämän perään, onko hän koskaan ollutkaan ystävä?

      Olet vielä nuori ja sanot että sinulla on paljon kokemuksia narsisteista?
      Mikäli tuo kuvaamasi tyttö on mielestäsi narsisti, kyseenalaistaisin hyvin nopeasti myös muut tuntemasi "narsistit".

      Narsismi sano on muotia.. ja sillä on helppo leimata ihminen, mutta sitten kun kohtaa sen todellisen narsistin.. sen jälkeen sitä oikeasti tietää, minkälainen ihminen on narsisti.

      Toivon siis ettet koskaan saa sitä tietää.

      Hyvää jatkoa.

    • ei ehkä narsisti?

      Itse lähtisin määrittelemään ystävääsi- tai ex-ystävääsi itserakkaaksi, en narsistiksi. Jos noin pintapuolelta häntä tarkastelen, tekstisi perusteella. Mutta lähinnä kysymyksessä voi olla hyvin hyvin epävarma tyttö, jonka sisällä on asioita, joita hän yrittää peittää puhumalla ulkoisista asioista, kuten ulkonäöstä ja rahasta. Hän puhuu, jotta antaisi vaikutelman siitä, että kaikki on hyvin, jottei kukaan vain kysyisi, että miten oikeasti voit, koska se saattaisi saada hänet murtumaan. Ihmiset pelkäävät toistensa reaktioita- kukaan ei halua leimautua surulliseksi tai masentuneeksi, siksi pyritään luomaan kiiltokuva ulkokuori.
      En siis usko että ystäväsi on narsisti, tai ainakin on tässävaiheessa, noin nuorena, vielä liian aikaista mennä häntä diagnosoimaan. Anna hänelle aikaa, kyllä elämä häntä vielä opettaa. jos et jaksa odottaa,niin voithan kysyä häneltä suoraan, miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy.

    • PsychoPower

      Joo, huhhuh, olepa varovainen sen narsisti -sanan käytössä. Narsismi on persoonallisuushäiriö, joka diagnosoidaan psykiatrisessa arvioinnissa erikoislääkärin määrittämänä. Kuvailemasi perusteella ei ole mitään syytä epäillä narsismia.
      Jotkut ihmiset toki korostavat enemmän omaa erinomaisuuttaan - mitä ikinä itsessään hyvänä pitävätkin. Joitakin ihmisiä voisi kuvailla arkitermillä itsekeskeiseksi tai pintapuoliseksi, mutta narsismi kokonaisuudessaan ei kyllä tuon perusteella tule kysymykseen. Älkää hyvät ihmiset ja teini-ikäiset viljelkö sitä sanaa. On todella arveluttavaa (=loukkaavaa) viitata mielenterveyteen liittyviä termejä ilman minkäänlaista asiantuntemusta ja totuuspohjaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1792
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1459
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      123
      1240
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1150
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      922
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      245
      907
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      867
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      805
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe