Suomen kiireelllisin sotehanke tässä!

Demarit+Vihr+Vas?Rk

THL:n suositukset laajoista terveyspalveluista eivät vaikuta Helsinkiin
http://www.hs.fi/kaupunki/Helsingissä ei vieläkään ohjeistusta paperittomista/a1398050415531

Helsingissä ei vieläkään ohjeistusta paperittomista
22.4.2014 2:000

Paperittomien terveydenhuoltoa on yritetty saada läpi Helsingissä jo syksystä 2012.

Paperittomia ovat esimerkiksi Romanian ja Bulgarian romanit, joilla ei ole kotimaassaan sairausvakuutusta, sekä EU- ja Eta-maiden ja Sveitsin ulkopuolelta tulleet, luvatta maassa olevat ihmiset.

Epäselvyys terveyspalveluiden tarjoamisesta paperittomille ulkomaalaisille jatkuu edelleen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos totesi maaliskuussa, että Suomea velvoittavien ihmisoikeussopimusten mukaan paperittomien pitäisi saada samat terveyspalvelut kuin suomalaisten.

Suositus ei kuitenkaan vaikuttanut Helsinkiin. Helsingin kaupunginhallitus päätti joulukuussa, että kaupunki tarjoaa raskaana oleville ja alle 18-vuotiaille paperittomille samat palvelut kuin helsinkiläisille. Tämän päätöksen mukaan mennään, sanoo terveyspalveluista vastaava osastopäällikkö Hannu Juvonen.

"Emme me voi jäädä odottamaan THL:n suositusten perusteella tehtäviä valtion toimenpiteitä", Juvonen sanoo.

THL:n julkaisemassa raportissa todettiin myös, että paperittomien terveydenhuolto tulisi kattaa valtion kassasta.

Juvosen mukaan Helsinki ei kaupunginhallituksen päätöksen myötä saa enää valtiolta edes kiireellisen hoidon kustannuksia.

"Tämä johtuu siitä, että Helsingissä päätettiin, että hoidosta ei peritä maksua asiakkailta, joten maksamatta jääneitä kustannuksia ei myöskään voi periä Kelalta", Juvonen kertoo.

Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto ei ole vielä antanut terveysasemille ohjeita paperittomien hoidosta. Hannu Juvosen mukaan tämä johtuu siitä, että vähemmistövaltuutettu haluaa varmistaa, ettei ohjeistus ole syrjivää. Ongelmat liittyvät esimerkiksi henkilötietojen kirjaamiseen ja paperittoman oleskelulupatilanteen raportointiin.

"Maassa oloon liittyvät asiat pitäisi selvittää, jotta tiedetään, kuka hoidon maksaa", Juvonen perustelee.

Tähän asti terveyspalveluita paperittomille on tarjonnut Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämä vapaaehtoisvoimin pyörivä Global Clinic. Laitoksen päihde- ja mielenterveyspalveluiden johtaja Pekka Tuomola sanoo, että he eivät ole vielä saaneet kaupungilta toimintaohjeita. He eivät siis tiedä, minne lähettää raskaana olevat tai lapset, jotka tarvitsevat lääkäriä tai vaikka rokotuksia.

"En ymmärrä, että mitään ei tapahdu, vaikka korkein päättävä elin on tehnyt päätöksen jo viime vuoden puolella", Tuomola kummastelee.

Äärimmäisen turhautunut on myös vihreiden kaupunginvaltuutettu Emma Kari, joka on ajanut pitkään paperittomien oikeuksia terveydenhuoltoon.

"Tämä on vain viivästynyt ja viivästynyt. Enää ei olisi pitänyt olla mitään syitä sille, ettei palveluita olisi tarjottu lapsille ja raskaana oleville jo vuoden alusta", Kari sanoo.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        0
        7907
      2. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        176
        1734
      3. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        77
        1114
      4. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        113
        1113
      5. Nainen, millainen tilanne oli

        kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
        Ikävä
        60
        1006
      6. Persut petti duunarit

        Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
        Perussuomalaiset
        190
        928
      7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

        https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
        Maailman menoa
        182
        910
      8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

        Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
        Maailman menoa
        271
        876
      9. Mitä ajattelen sinusta

        Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
        Ikävä
        35
        803
      10. Mitä vastaat jos

        Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
        Ikävä
        36
        704
      Aihe