Räkyttää kaikille vastaantuleville ihmisille, pyörille, mopoille ja koirille. Ei kuule eikä näe minua ollenkaan ku alkaa se mekastus. Kotona uskoo kerta laakista ja on tottelevainen.
Mökillä mahdoton olla sen kanssa kun sielläkin haukkuu kaikki ohikulkijat ja muiden mökkien väen.
En kestä enää tota koiran räkyttämistä
4
134
Vastaukset
- Ärsyttävää......
Ainiin ja kyseessä 3- vuotias pieni uroskoira.
- 12+8
Sun pitää olla koirasi johtaja joka antaa sille turvaa pahaa maailmaa vastaan. Ota siis koira vierelle kulkemaan ulkona kun joku tulee vastaan. Oli se sitten ihminen, pyörä, mopo tai koira, niin koirasi kulkee aivan vierelläsi ohituksen ajan.
Mökillä pidä päivän hiljaisuustalkoo sen kanssa ja komenna koira sisälle mökkiin joka ikinen kerta kun haukahtaa. Itse olette ulkopuolella. Pari sekuntia alkuun karkotusta ja lupa tulla. Seuraavasta haukahduksesta pidennä aikaa muutaman sekunnin ja edelleen aina noin 5 minuuttiin saakka. Ole tarkkana että et lipsu. Ja kukaan ei ole samassa tilassa koiran kanssa kun karkotus on voimassa.
Seuraavana päivän jatkat jos tarvetta on. Veikkaan että tarve on ainakin huomattavasti vähäisempi. Se on monesti pienistä asioista ja oivalluksista kiinni että saa koiran pysymään tyytyväisenä ja olemaan häiriköimättä itseä ja naapureita. - apua saa
Joo voit koittaa kouluttaa.Jos ei osaa käyttäytyä niin vie sisälle, ja kokeile hetkenpäästä uudelleen, jos ei onnistu, koira taas hetkeksi sisälle.
Jos ei mikään muu auta, mene koirien koulutusryhmään. - hiljainen koira
Palkitse koira siitä, että se ei aloita räkyttämistä. Kun kohde ilmaantuu koiran näköpiiriin, eikä koira ole vielä ehtinyt aloittaa haukkumista...palkitse! Toimii. Palkitseminen on motivoivampaa kuin rankaisu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418044Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834676Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673391- 552206
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171626Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591543Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.601220Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128