Olen itse jo aikuinen, mutta kummasti vain lapsuudenperheen asiat kummittelevat elämässäni. Äiti soitteli tuossa hiljattain ja kertoi, että isä oli pe-la välillä kumonnut vähintään 1,5 litraa vahvaa alkoholia ja oli pitänyt raahata sairaalaan. Kotoa oli löytynyt useita piilopulloja. Isä oli käyttäynyt aggressiivisesti, vihamielisesti ja jäänyt vielä samassa rytäkässä kiinni pettämisestä.
Mitään uutta ei tuossa minulle ollut, mitä nyt vastaavaa ei ollut muutamaan vuoteen tapahtunut. Lapsuutta ja nuoruutta värittivät aika pitkälti isän alkoholin käyttö ja vieraat naiset ja toisaalta äiti, joka minulle avautui isän typeryyksistä ja kyseli, onko todella ansainnut tämän kaiken ja onko hullu, jos vielä jää. Ensimmäisen kerran kuulin nämä kysymykset muistaakseni viisivuotiaana. Nyt taas ne toistuivat puhelun aikana.
Äiti kokee kai olevansa vastuussa isästä. Hän puhui taas kerran, kuinka isä juo itsensä sillan alle, jos äiti suhteesta lähtee. Kuuntelin taas kerran kiltisti ja yritin neuvoa, mutta samalla mielessä pyöri, että olenko minä todella vastuussa vanhempieni päätöksistä erota tai olla eroamatta. Pitääkö minun toimia neuvonantajana äidilleni? Miten tämän jälkeen pitäisi suhtautua isään?
Äiti pyyteli myös käymään, mutta tällä hetkellä koen kiusalliseksi mennä paikan päälle. Luultavasti siellä on edessä "kaikki on ihan ok" -teatteria, mikä on raskasta sekin.
Lisäksi äidillä ja isällä on varattu matka ulkomaille ensi kuuksi. Vähän pelkään, mitä siellä tapahtuu, jos tosiaan lähtevät... Tiedän, etteivät nämä asiat ole minun vastuullani ja päätettävissäni, mutta äiti kuitenkin jatkuvasti on minuun yhteyksissä ja purkaa omaa oloaan. Hyvä tietysti, että jollekulle pystyy puhumaan, mutta en tiedä, mikä minun roolini oikeastaan tässä sopassa pitäisi olla.
Lapsesta asti olen ollut vahva ja välillä tuntuu, että se aikuinenkin, joka selvittää, miksi toisesta tuntuu siltä kuin tuntuu. Ymmärrän, että vanhemmat tilanteessaan tarvitsevat apua ja tiedän myös sen, että jos äiti suhteesta lähtee, saattaa isä tosiaan heittäytyä täyspäiväiseksi juopoksi.
Onko muita ollut vastaavassa tilanteessa? Miten olette selvinneet?
Jotenkin en haluaisi kokonaan kääntää selkääni, mutta en myöskään enää vajota samaan kaaokseen, jota lapsuudessa aina säännöllisen epäsäännöllisesti pääsin todistamaan. Oma elämä on ihan hyvällä mallilla, mutta tuntuu, että tämä varjo ei hellitä koskaan ja saan aina olla äiti psykologi ja isäni vartija.
Alkoholisti isä, läheisriippuvainen äiti
10
400
Vastaukset
- voimia sulle
Ole kuuntelija äidillesi, älä neuvo tai anna ohjeita. Äitisi tekee itse päätökset miten elämänsä elää ja isäsi ei lopeta juomistaan vaikka kuinka äitisi tai sinä sitä toivoisitte, se päätös lähtee hänestä itsestään. Äitisi taitaa pelätä yksin olemista, kun ei ole jättänyt isääsi vaikka isäsi on pettämisestä jäänyt kiinni. Puutu sitten tilanteeseen, jos isäsi on väkivaltainen äitiäsi kohtaan. Jospa äitisi jossain vaiheessa ymmärtäisi ettei hänen tehtävä ole juoposta huolehtia, tuskin isäsi huolehtisi äidistäsi, jos hän sairastuu tai jotain. Itsellä on myös isä, joka on juonut ikänsä ja äiti piti huolen kaikesta ja eikä jättänyt isää vaikka joskus puhuikin siitä. Äitisi tarvitsee sua tuekseen kuuntelijaksi, jolle voi puhua asioista suoraan, koska olet nähnyt ja kokenut saman minkä hänkin. Voithan kysyä äidiltäsi että onko varma että pärjää kahdestaan isäsi kanssa siellä reissussa vieraassa maassa, jos sattuu jotain eli isältäsi karkaa juominen käsistä. On hyvä että pystyt ottamaan jo etäisyyttä tuohon tilanteeseen, sä olet heidän lapsensa, sun tehtävä ei ole olla vanhempi kummallekaan sun vanhemmista. Vaikea tilanne, kun joudut vierestä seuraamaan miten äitisi kärsii tuossa suhteessa ja että isäsi ei piittaa muitten perheenjäsenten tunteista minkään vertaa, kun juo ja pettää avoimesti äitiäsi.
- Alkoholistiperhe
Nämä kirjoitukset osoittavat sen totuuden, että alkoholismi sairastuttaa koko perheen.
Lapset joutuvat kuuntelijoiksi ja toisen vanhemman tukijaksi viisivuotiaasta. Itse he eivät edes huomaa, että ovat ottaneet velvollisuudekseen kuuntelemisen ja jopa neuvojen antamisen, vaikka on ilman muuta selvää, että alkoholismi ei puheilla parane, vaan asiantuntijoiden ja terveysalan ihmisten olisi pitänyt päästä jo aika päiviä puuttumaan tilanteeseen. Kotiin jää aina lopuksi vain se toinen puoliso, joka on yhtä vammautunut kuin alkoholistikin.
Pitäisi auttaa häntä ja järjestää hänelle paremmat olot. Kukaan ei ole velvollinen uhraamaan koko elämäänsä ja jopa lastensa elämää siihen, ettei isä joutuisi siltojen alle.
Kunpa vihdoinkin alettaisi ymmärtää, että kukaan ei parane hyssyttelemällä mistään sairaudesta. Kaikki sairaudet vaativat hoitoa. Ennalta ehkäisevä hoito olisi kaikkein tehokkainta, ja siihen varmasti olisi apua, jos rapajuoppojen elämä tuotaisiin mediassakin näkyviin siinä kuin muidenkin kärsimyksien kantajat.
Kunpa joku uskaltaisi tehdä tositv-sarjan erilaisten alkoholistien elämästä ja varsinkin alkoholistien viimeisimmistä vuosista. Mukaan perheet ja se vanha raamatunaikainen uhkaus: kolmanteen ja neljänteen polveen!
- Taakka.
Sekä sinun että äitisi on syytä ottaa yhteyttä vertaistukiryhmään mitä vetävät ammattiauttajat , alkoholistien aikuiset lapset sekä alkoholistien läheiset käyvät niissä, sinä lapsena olet liian lähellä ja osallisena tapahtumissa eikä sinua tulisi asialla raskauttaa sillä tarvitset tukea ja kaikupohjaa omille kokemuksillesikin etteivät ne aiheuta sinulle suotta epätoivon hetkiä tai masennuskausia, tuollainen tilanne aiheuttaa taakkoja joita on mahdollista keventää elääkseen tasapainoisempaa arkielämää linkki tässä
http://www.al-anon.fi/ryhmat
Vertaistukea alkoholistien läheisille - ....................
Sinun ei tarvitse kuunnella äitisi vuodatusta, et ole hänen lika-ämpärinsä! Itse tuo on päättänyt suhteeseensa jäädä. Ammattiauttajat on sitä varten, että kuuntelevat!
Paitsi, jos et koe, että tuo sinua stressaisi. Epäilen kyllä... - yrtyyrty
Ihan sama tilanne.
Isäni riippuvaisuuden alkoholista käsitän ja hyväksyn jokainen taaplaa niinkuin haluaa. Mutta huomaan että äitini enemmän ärsyttää koska hänellä ei ole syytä valittaa jos itse valitsee tiensä.
Hän haluaa leikkiä marttyyria/hoitajaa kun kestää kaiken ja hoitaa kaiken yksin ja kerää siten jatkuvaa huomiota. Jos on tiensä valinnut se pitää itse hyväksyä.
ja hieman olen katkera lapsuudesta jossa ei ollut rauhaa mutta aikuisena minulle ei kuulu vanhempien elämä ja sen hoitaminen.Aikuiset ei ollut aikuisia ja lapset kasvoi itsenäiseksi ja olisin kaivannut että lapsena olisi ollut vanhemmatkin jotka olisi tukenut kouluasioissa sun muissa
Suojele itseäsi ja älä mene heidän suhdepeliinsä.Hei nimimerkki, Väsynyt
Enpä ihmettele yhtään, että olet väsynyt tilanteeseen, jossa olet elänyt ja osin elät vieläkin. Sanon samaa kuin muutama on jo sanonut sinulle; suojele itseäsi. He ovat aikuisia, päättävät itse miten elävät ja joutuvat kantamaan vastuun omista päätöksistään ja ratkaisuistaan. Sinä voit ilman huonoa omaatuntoa siirtyä takavasemmalle. Tottakai voit ja kannattaakin pitää yhteyttä, olla tekemisissä ja kertoa heille, että välität - sitähän teet. Mutta voit myös sanoa sopivan tilaisuuden tullen, ettet voi olla enää "liian lähellä", koska auttaa et voi, heidän on haettava apua muualta, jos haluavat; jos olet "liian lähellä", voit huonosti. Eivät kai he sitä toivo. Äitisi kanssa voisit yrittää jutella asioista rauhassa, mitä hän tahtoo tulevaisuudelta ja kuinka hän aikoo pärjätä jatkossa. Ehkä hän pärjääkin.
Voimia ja iloa kesääsi
Pirkko-pappi
- Pauliinalei
Mun äiti oli alkoholisti ja kuoli siihen myös. Yksinhuoltaja ja voit varmaan kuvitella minkälainen mun lapsuus oli. Ymmärrän että on vaikeaa olla tekemisissä kun ne kauhut tulee mieleen ja ainiainen huolehtiminen ja vastuun tunto tulee esiin, se semmonen ei normaali eikä terve suhde vanhempiin. Mua pelotti joka päivä mitä äidin luona tapahtui ja onko hän ok kun muutin pois 18v. Kannoin vastuuta hänestä kun omasta lapsesta. Lähetin vaatteita ja ruokaa kun pelkäsin että hän ei pidä itsestään huolta kun juo kaikki rahat. Kun hän kuoli se oli kauheaa kun menetin äidin vaikka oli mikä oli mutta kauheelta kun kuulostaa olin myös helpottunut hänen puolestaan ja minun ei tarvinnu enää pelätä. Äiti oli ihana kun selvin ja nyt muistan ne päivät. Voikun mulla olisi vielä äiti elossa mutta selvä sellanen ja tasapainoinen. Olen aikuinen perheen kanssa ja mun lapset ei ole ikinä tavannu mummia mutta kerron heille hänestä aina hyvää, Rakastan äitiä aina vaikka oli mikä oli ja ei käy päivääkään kun en häntä ajattele, En tiedä mikä sulle neuvoksi mutta älä pistä välejä poikki,,ole äidilles tuki ja isälleskin niin paljon kun jaksat ja voit. Yritä ehkä nähdä äitiäs kodin ulkopuolella .. tsemppiä paljon!!
- Elämäntie
Pauliina nimimerkin kirjoitus koskettaa. Olet viisas ja rakastava ihminen. Olet henkisesti hyvin kehittynyt. On oikein ja oikeudenmukaista, että muistat äitiäsi sellaisena kun hän oli selvänä. Se oli totuus. Elämän koettelemukset veivät hänet viinamäen tielle. Sen tien kulkeminen vääristi hänen persoonaansa ja elämäänsä. Sinä tiedät minkälainen hän todellisuudessa oli.
Äidissäsi oli paljon hyvää. Hän jätti jälkeensä noin hienon ihmisen; tyttärensä. - ihmiseltä ihmiselle
Elämäntie kirjoitti:
Pauliina nimimerkin kirjoitus koskettaa. Olet viisas ja rakastava ihminen. Olet henkisesti hyvin kehittynyt. On oikein ja oikeudenmukaista, että muistat äitiäsi sellaisena kun hän oli selvänä. Se oli totuus. Elämän koettelemukset veivät hänet viinamäen tielle. Sen tien kulkeminen vääristi hänen persoonaansa ja elämäänsä. Sinä tiedät minkälainen hän todellisuudessa oli.
Äidissäsi oli paljon hyvää. Hän jätti jälkeensä noin hienon ihmisen; tyttärensä.Nimimerkki "Pauliinalei"n kommentti toi kyyneleet täälläkin silmiin.
Voi että.
Ollaan me ihmiset niin ihmeellisiä kapistuksia.
- Jussi Jussi
Minä olen ollut aika vastaavassa tilanteessa. Menin niin pitkälle, että tarjosin äidille apua asunnon löytämiseksi ja olisin maksanut takuun jne. Asuntokin aikalailla valmiina. Kun päivä lähestyi, alkoi hän jutustelemaan kaikkea miten hyvä mies se isä sittenkin on jne. jne. Enää eivät merkanneet lyönnit ja haukkumiset. Sanoin ihan rauhallisesti, että sinä itse päätät miten haluat elää. Ja että en enää halua kuulla tarinoita miten kauhea se on ja mitä kauheaa on taas tehnyt.
Jätin tuon loputtoman pyörän pyörimään ihan itsekseen. Välillä soitellaan äidin kanssa, mutta jos alkaa taas valittamaan, teen siitä lopun. Sanon vaan, että olet aikuinen ihminen ja itse teet päätökset. Lisäksi sanon, että tuen, jos haluat tehdä jotain, mutta en enää kuuntele kun ei se johda mihinkään.
Tietenkin vähän surulliseksi tuo vetää, mutta tajusin, että minun on pakko suojella itseäni tuolta. On niin äärettömän raskasta muuten. Oma oloni helpottui huomattavasti, kun pääsin ottamaan etäisyyttä. En myöskään anna enää isäni pompotella itseäni. En ole enää vuosiin nähnyt heitä, koska ne tilanteet ovat suunnattoman ahdistavia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.661642Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1621369- 881212
- 1201194
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te481076- 67838
- 104825
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi92717Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-184713Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36654