Hiihtäjien rasvaprosentti

Ylipaino...

Ilta-Sanomien urheiluliitteessä oli kirjoitus, että norjalainen Kristin Störmer Steira ei saa harjoitella Norjan maajoukkueen mukana, koska hänen rasvaprosenttinsa on liian pieni.
Itse olen sen verran iäkäs hiihdon harrastaja, että ole nähnyt hyvinkin läheltä niin Veikko Hakulisen, Sixten Jenbergin, kuin Marja-Liisa Hämäläisenkin kilpailuja. Ainakin siltä näytti, että heidän rasvaprosenttinsa ei jäänyt yhtään jälkeen Steiran prosenteista. Silti moninkertaisia olympiavoittajia jokainen.
Vielä 1980 luvulla suomalaisten mieshiihtäjien rasvaprosentit olivat siinä 6 prosentin luokkaa ja naisilla 15-18. Sen jälkeen on tapahtunut jotain ja taso on romahtanut.
Kun katseli Sotkamon kesäkisaa, niin ainoastaan Laura Ahervo oli hiihtäjän näköinen.
Kaikilla muilla oli liikaa painoa, joillakin ihan älyttömästi, eikä mistään lihasmassastas ollut kyse.
Rasvaprosentti on myös motivaation mitta.

22

2785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Öysten

      Ahervo lienee hiihtäjän näköinen noilla standardeilla, mutta siihen se sitten jääkin. Ei pienintäkään jakoa kansainvälisissä kisoissa. Kun vertaa esim. vaikka Kallaan joka on ruumiinrakenteeltaan täysin erilainen. Toisella kulkee toisella ei.

      • Hmmm....

        Mistä sen tietää, etteikö tämä Ahervo vielä nousisi maailman kärkeen. Kyseessä on varsin nuori urheilija.


      • huoh.
        Hmmm.... kirjoitti:

        Mistä sen tietää, etteikö tämä Ahervo vielä nousisi maailman kärkeen. Kyseessä on varsin nuori urheilija.

        Vai muka nuori....30 jo täyttänyt. Ei todellakaan ole mikään nuori ollut enää aikoihin.


    • kiinteä 39m

      Pakko myöntää että olen kyllä urheilijan näköinen verrattuna näihin kansallisen kärkitason hiihtäjiin. Osa lienee päässyt sille tasolle silkalla tahdonvoimalla, niin älyttömän kankean näköistä löntystämistä oli se juoksu monilla, ja vielä muka treenaavat ammattimaisesti 800 tuntia vuodessa.

      • piste

        Hahhah. Mitähän sinä omasta löntystämisestäsi sanoisit jos näkisit sen televisiosta ja jos olisit vaikka osallistunut samaan kisaan? Saattashan se tosiaan olla koomista katteltavaa. Etkä sinä pysyisi niiden hiihto ETKÄ juoksuvauhdissa hetkeäkään. Ensimmäisen metrin jälkeen olisit jo viis metriä jäljessä. Sitä paitsi, saanen huomauttaa, TV-kuva vääristää erittäin paljon urheilijoita. Jos esim. kuvittelet että vaikkapa Marit Björgen on joku valtavan paksu lihaskimppu tai jätti, niin tulisit kyllä toisiin aatoksiin kun näkisit senkin livenä. Minä oon nähny ne kaikki huiput niin monta kertaa että tiedän.


    • hiihtonipa

      Hiihto on muuttunut lajina sitten vuoden 1980-1990 jolloin jokainen matka hiihdettiin väliaika lähtönä ja pääosin perinteisellä. Silloin pieni rasva% oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Nyt hiihdon muututtua yhteislähtö tyyppisiksi jossa puolet hiihdetään vapaalla edellyttää hiihto suuria lihasmassoja ylävartalossa. VO2 max lukemat ovat pudonneet n. 5-10 % huipuilla sillä latuprofiilit ovat helpompia. Harjoittelemisessa käytetään entistä vähemmän juoksua sillä se palvelee enemmän perinteisen hiihtoa kuin vapaata.

      • Hmmm....

        Perinteisen hiihto vaatii enemmän ylävartalon lihaksia kuin vapaan hiihto.

        Latuprofiilit eivät ymmärtääkseni ole muuttuneet helpommiksi.

        Taitaa olla enimmäkseen sprinttihiihdon ansiota, että lihasmassaa on kasvatettu entiseen nähden. Ja kyllä kansainvälisen huipun hiihtäjillä näyttäisi olevan todella pieni rasvaprosentti.


    • kiinteä 39m

      Myllylä hakkaisi kaikki maailman huiput kirkkaasti kolmenkympin ja viidenkympin väliaikalähdöllä, sellainen karpaasi se mies oli jopa puhtaanakin ollessaan. Voitti varmaan useita arvokisoja ihan puhtaana urheilijana, sitä ei kannata koskaan unohtaa. Hän vain jaksoi harjoitella niin älyttömän kovaa useita vuosia, ettei sitä kukaan ole sen jälkeen uskaltanut yrittää toistaa. Turha mennä dopingpuheiden taakse kenenkään, se oli 99% vähintään äärettömän kovaa jokapäiväistä TYÖTÄ.

      Katsokaa dokumentti Ei mitään ilmaiseksi, niin asia alkaa pikku hiljaa valjeta kaikille ylimielisillekin lohkaisijoille. Sitä hommaa ei jaksaisi päivääkään ilman valtavaa motivaatiota.

      • voi jeessus

        Tottakai sitä doupattuna jaksaa reenatakin. Et kai ole niin tyhmä että kuvittelet niiden douppaavan ainoastaan kisoja varten?


      • Kokomusta

        Aivan.Sehän on koko doupin juju, että jaksaa harjoitella.Sitten kisoissa ollaan puhtaita.Esim Norjalaiset käyttää nyt uusia ultrasuperkatoavia douppeja.


    • no benchpress

      Ihmeen huonosti Kalla ottaa penkkiä, 50 kg:llä viides toisto jää jo rinnoille.

      Maarit (Mara Björkka) ja Justiina ottaa kevyesti tuplat.

      http://www.youtube.com/watch?v=pzA3M0ciskQ

      -- siinä minuutin jälkeen --

      • höh

        Mistä sä tiedät montako se oli jo nostaa nytkäyttäny ennen tuon pätkän alotusta?


      • 5+9

        Kannattais opetetella ruotsia sen verran että tajuaa kun valmentaja laskee toistoja :)

        Kerro tuo väitteesi 4:llä niin ollaan lähempänä totuuta.


      • höh
        5+9 kirjoitti:

        Kannattais opetetella ruotsia sen verran että tajuaa kun valmentaja laskee toistoja :)

        Kerro tuo väitteesi 4:llä niin ollaan lähempänä totuuta.

        Käsketsä mun opetella ruotsia? Kuule enköhän minä osaa sitä paremmin kuin moni muu. Todistuksissakin ruotsista pelkkää kymppii. Se ei vaan hirveesti auta jos koneesta jolla tuon videon katsoin, ei kuulu ääniä. Vai oisko pitäny jotenki lukea huulita henkilöltä jonka päätä ei edes videolla näy?


      • benchpress YES
        höh kirjoitti:

        Käsketsä mun opetella ruotsia? Kuule enköhän minä osaa sitä paremmin kuin moni muu. Todistuksissakin ruotsista pelkkää kymppii. Se ei vaan hirveesti auta jos koneesta jolla tuon videon katsoin, ei kuulu ääniä. Vai oisko pitäny jotenki lukea huulita henkilöltä jonka päätä ei edes videolla näy?

        Opettele kattoo ihmisten paukkuja, kyllä sen käsivarsista suunnilleen osaa päätellä paljonko nousee.


      • mitä se monkertaa
        benchpress YES kirjoitti:

        Opettele kattoo ihmisten paukkuja, kyllä sen käsivarsista suunnilleen osaa päätellä paljonko nousee.

        valmentaja huutaa: SYYHY eli kutiaako sillä munat, siis Charlie Källälä ?


      • einari pitopohja

        20 x 50 kg naiselta joka ehkä itse painaa vain hieman enemmän - ei huono kun ei kyse voimalajin harrastajasta kuitenkaan…
        Charlotte on suosikkini naishiihtäjistä !! (oliko muuten peräti niin että hänen kumpikin isoäitinsä on suomalainen ??)


      • hirveetä
        einari pitopohja kirjoitti:

        20 x 50 kg naiselta joka ehkä itse painaa vain hieman enemmän - ei huono kun ei kyse voimalajin harrastajasta kuitenkaan…
        Charlotte on suosikkini naishiihtäjistä !! (oliko muuten peräti niin että hänen kumpikin isoäitinsä on suomalainen ??)

        http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ka/charlotte-kalla-1.html juu, lihasta on koko nainen 60kg/162 cm


      • Hiiihtäjä
        einari pitopohja kirjoitti:

        20 x 50 kg naiselta joka ehkä itse painaa vain hieman enemmän - ei huono kun ei kyse voimalajin harrastajasta kuitenkaan…
        Charlotte on suosikkini naishiihtäjistä !! (oliko muuten peräti niin että hänen kumpikin isoäitinsä on suomalainen ??)

        Laskurin mukaan jos vetää 20x 50kg maksimi on 80kg.
        http://www.kalanen.fi/sarjapainolaskuri/?ex=8&reps1=20&weight1=50&reps2=&weight2=

        Kalla ei ole lähellekään vahvin naishiihtäjä. Suomalainen maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski, joka painaa 5kg vähemmän kuin Kalla eli n. 55kg veti 12x 70kg penkkiä
        vuonna 2014 http://www.hs.fi/urheilu/a1414650297491

        Saman laskurin mukaan menee lähes 100kg 1x ja varmaan Pärmäkoskella nykyään meneekin ylikin sillä nykyään hän on vahvempi kuin kaksi vuotta siten.


      • 20toistoa
        mitä se monkertaa kirjoitti:

        valmentaja huutaa: SYYHY eli kutiaako sillä munat, siis Charlie Källälä ?

        TJUGO SE HUUTAA, suomalainen kuulee sen tsyyky


    • Anopin Kauhu

      Ei massaa vaan räjähtävää nopeutta ja valtava vitalikapasiteetti. sekä perintötekijät kunnossa, jotta maalilman huipulle pääsee puhtain konstein.

    • Klapamato

      Varmasti oli kyse kumminkin muusta alkuperäisestä syystä kuin tuo rasvaprosentti.Siis Steiran harjoituskieltoon.
      Doupit ym. ehkä oikeasti, mutta virallisesti kyseessä oli "Loinen" ruoansulatuselimistössä eli lapamato.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe