Ensimmäistä kertaa oltiin kunnassa jossa eräretkialue.karttana oli mahdollisuuksien mukaan matkailijan summittainen printtikartta. Monetkaan suomalaiset eivät näytä ymmärtävän t. Kenties varkaiden pelossa eivät merkitse mökkiteitään minkäänlaisella kilvellä tms. Ja jos tie huonokuntoinen tavallisen tukkitien näköinen luulisi olevan mökinomistajankin näkökulmasta selvää että ikäviä tilanteita voi tulla molemminpuolin.
2 nuorta poikaa ajeli autoni ohi kahdesti tunnin sisään.
Ehkeivät havainneet että olin lähettyvillä. Katselivat metrin kahden päästä auton ikkunoista sisään ja useita minuutteja.
Katsoin parhaaksi vaihtaa varmuuden vuoksi paikkaa ja mahdollista pari tienhaaraa jotka syvemmälle metsään ja tukkitien tapaisia huonokuntoisia.
Ensimmäisestä näkyi asutusta muutaman sadan metrin päästä.
Toista ajoin rengas keskikorokkeen päällä välillä. Ei ollut kovin hyvä tie. Vajaa kaksi sataa metriä. Tiedusteli sata metriä eteenpäin. Ei näkynyt muuta kuin oletettava tukkitien jatkuminen.retkeilypolku meni arveluni mukaan parin muutaman sadan metrin päästä. Klo oli n. 22. 23 jälkeen hieman 3 miestä sattui tulemaan yhtäkkiä näin omalta kannalta ja toki heidänkin. Molemmat tietysti yllätyimme. Pari miehistä jos nyt jätetään ymmärrettävät kunkin persoonalliset senhetken havainnot pois..kuitenkin vaativat että lähden yön selkään uutta paikkaa etsimään huolimatta että kerroin edeltävästä tapauksesta.mielestäni pyyntönsä olisi kuulunut luopua samantien yönselkään kuitenkaan silti ajamasta kun osa tarvikkeistakin oli jo maastossa. Itse en maanomistajana olisi kehdannut ajaa ketään silti pois. Harmittaa kun ei terveys ja perusasiat mene oikein nippelitietojen ja ajatusten edelle ja myönnänkin että ihan tekisi mieli kysyä eikö tuollainen yönselkään ajo ole ihan ilman muuta lainvastainen huolimatta siitä mitä tilpehöörihavsintoja tms. Kullekin varmaan subjektiivisedti tulee. Voiko saada korvausta rahallisesti vai mistä tietää että turvallisesti suomessa voi kulkea ja ihmisten harkintakykyyn luottaa?
voikohan ihan näin vain yön selkään retkeilijän karkottaa?
htf427
1
72
Vastaukset
- nvaleo
Mitä? Kysymyksestäsi ei ikävä kyllä saa selvää, että mitä haluat kysyä. Voitko kysyä kysymyksesi hieman yksinkertaisemmin, kiitos
Lisäksi on epäselvää, mitä eräretkeilyllä on tekemistä palstan aiheen (ulosotto, perintä, häädöt) kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357804Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834626Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673291- 552176
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171526Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581508Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581199Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2781098