Tervehdys!
Ensiksi hieman taustaa, eli olen suht normaalit elämäntavat omaava 25-vuotias mies. Olen kärsinyt noin 4 vuotta erilaisista oireista, ja saanut mm. paniikkihäiriö, masennus ja tension neck cum vertigo diagnoosit, myös lievää asentohuimausta havaittu. Elämäni on suht kiireistä työni takia, ja joudunkin olemaan n. 60% ajasta muualla kuin kotipaikkakunnalla (myös yöt), ja olenkin huomannut hieman uupumuksen merkkejä (en ole kerennyt edes lomia pitämään) ja pieni stressi päällä kokoajan, koska perheenlisäystä on luvassa 2kk päästä =)
Minulla alkoi tuossa muutama viikko sitten tuntumaan molemmilla ohimoilla outoa paineentunnetta, sekä jatkuvaa kipua ja polttelua lapojen seuduilla, myös jonkinverran tuikkivaa päänsärkyä havaittu, joka tuntuu yleensä samoilla kohdilla, mm. päälaella oikealla puolella.
Kävin myöskin pariviikkoa sitten terveystarkastuksessa, jonka työnantajani vaati joka 5. vuosi. Siellä ei ollut mitään vikaa missään, kuulo, näkö, paineet ja verikokeet kaikki kunnossa. Edellisen kerran käynyt reilu vuosi sitten, jossa otettiin myös kilpirauhaskokeet, ja nekin olivat ok.
Eilen kuitenkin oli todella surkea olo joka johtui luultavasti itseaiheutetusta ahdistuskohtauksesta, ja sainkin varattua ajan lääkärille, jolle kerroin hartioista, paineentunnusta, päänsärystä ym. jonka perusteella lääkäri teki erinäisiä kokeita, mm. katsoi silmien reagoinnin valoon, tasapainon, näkökentän, kasvojen tuntemukset sekä koordinaatiokyvyn. Nämäkin olivat kaikki kunnossa, ja lääkäri totesi että "ei sinussa mitään lääketieteellisesti ole vialla, joten uskoisin niskojen olevan pääsyy", ja sainkin lähetteen OMT fysioterapeutille.
Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että tällaiset oireet johtuisivat niskoista!? Mitäs mieltä kotilääkärit ovat, tai onko kohtalotovereita joilla samankaltaista?
Paineentunnetta, päänsärkyä ymym
2
130
Vastaukset
- Sirdalungisti
Lisäyksenä vielä, että aika useasti tuntuu myös että leuan lihakset olisi jotenkin jumissa, ja puhuminen on hankalaa. Kuulemma narskuttelen öisin hampaita, joten johtuisiko siitä?
- Vaihtoehtoja
Miehelläni todettiin yliopistollisessa sairaalassa MRI-kuvauksessa kallonsisäinen paine verenpainetaudin lisäksi. Veikkaan, että sinulta puuttuu MRI-kuvaus. Hänellä oli ensin voimakas päänsärky, vuorotellen vasemmalla ja oikealla ohimolla. MRI:n mukaan vasemman amygdalan vierestä oli verisuoni katkennut. Toinen vaihtoehto saattaisi olla kasvain, mutta tarvitaan ensin KNF:n ja/tai KF:n kuvauksia.
Tensiossa on kipua mm. niskassa, mutta siihen kuuluu myös päänsärkyä. Pelkkä niskanpuutuminen ei siis ole kyseessä. Saat tarkemman kuvauksen Migreeniyhdistyksen julkaisuista.
Varmin asiantuntija tapauksessasi olisi tohtori.fi-sivujen päänsärkyklinikan neurologit, mieluiten Kuopion, Helsingin ja/tai Turun neurologit listalta. Sen ulkopuolelta ylivoimainen ykkönen on Kuopion Mehiläisen Sivenius, kokemuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2194217
- 1214056
- 483662
- 673079
- 2002771
- 222568
- 492548
- 202426
- 412319
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412275