Haapavesi jättäytymässä liitoksesta

Ihmettelen isosti

Hallitus esittää..
Itsenäinen kuntako hinnalla millä hyvänsä.
Taisi olla tuossa keskisuomen pohjois osassa kunta, jossa
veroprosentin nostopaine on 5%. Ajattelivat nyt vain nostaa
3,5%:lla.
Yleisessä mediassa ei tullut sympatiaa siitäkään, että valtionavut
tippuu ja muut rakenteelliset tuet ovat huonontumassa.
EI päin vastoin manattiin kunnan päätöksentekijöiden naiviutta.
Naiviutta siitä, että saattavat kunnan siihen tilanteeseen.
Sielläkin on jyrkkä EI liitoksille.

Eräässä kommentissa mainittiin, että kohta ei ole kunnassa kuin
muutama todellinen veronmaksaja.

Ihmetelläänkö nyt syytä, miksi Haapavedellä käydään töissä, mutta
ei tänne välttämättä asumaan siirrytä.

Kannattaa miettiä ja laskea. Ei oma kunta ole itseisarvo ainakaan
kuntalaisen kannalta.

Kertokaahan nyt ihmessä ne oman kunnan edut?
Kyllä täällä kauppat ja osuuspankit pysyy. Muita palvelujahan täällä ei
ole oikein ollutkaan. Isommilla asioilla on käyty Ylivieskassa ja jos sairaus
iskee, niin saattaapi löytää itsensä Pulkkilan odotushuoneesta.

Mitä järkeä on vastustaa kehitystä. Jääräpäisyyskö?

28

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liika kallista

      Minä kuntalaisena haluan säilyttää oman kunnan on kaikki lähellä, oulun talouskin on nyt aivan kuralla kun tekivät suurliitoksen!

      • kuraperän

        kuulumisia ,terkkuja Haapaveeltä.
        Näinhän se on menny jo vuosikausia ja näyttää vaan jatkuvan.


    • Ilman suojaa

      Kunnalliset sopimukset - SUOJATYÖPAIKKA, aiheuttavat suurta
      harmia.

      • Vieläkö huononee ?

        Liitosselvityksen mukaan Haapaveellä monen asian kohdalla palaa rahaa enemmän kuin naapureilla,eli taloudenhoito on huonoa ?

        Kuitenkin lomaitukset ovat taas menossa, oli ilmoitus mm. HELMEN terveysasemista milloin mikäkin on viikon kiinni...jolloin lääkärivastanottoa ei myöskään ole..

        Tämäkö surkeus on itsenäisyyen arvoista ?


      • kato peiliin
        Vieläkö huononee ? kirjoitti:

        Liitosselvityksen mukaan Haapaveellä monen asian kohdalla palaa rahaa enemmän kuin naapureilla,eli taloudenhoito on huonoa ?

        Kuitenkin lomaitukset ovat taas menossa, oli ilmoitus mm. HELMEN terveysasemista milloin mikäkin on viikon kiinni...jolloin lääkärivastanottoa ei myöskään ole..

        Tämäkö surkeus on itsenäisyyen arvoista ?

        Älä valita, tee itse jotakin hyödyllistä!


      • vai etkö sää saa?
        kato peiliin kirjoitti:

        Älä valita, tee itse jotakin hyödyllistä!

        sitä vartenhan on valittu päättäjät ja virkamiehet
        ja
        tosiasioista saa aina puhua


    • Ei kun hienoa,

      Upea uutinen! Ilman Haapavettä uusi kunta voi oikeasti toimia! Jatkoja vaan Haapavedelle!

      • junnaamalla?

        Mitens hoopola nyt enää keulii ?


    • Siitäs saatte

      Se on kyllä totta
      Jos ja kun Haapavesi jättäytyy pois, niin hieno homma.
      Saattaa olla, että jotain kehitystä tapahtuu uudessa kunnassa.
      Pystytään tekemään päätöksiä!

      Haapavesi näivettyköön, kuten kehitys vääjäämättä näyttää
      etenevän.

      Se on kivinen ja raskas tie veronmaksajille. Korostan veronmaksajille.
      Ei montaa suurituloista tarvitse kunnasta lähteä, kun aina yhden
      elätin palkka kopsahtaa pois kassasta. Ja vauhti kiihtyy..

      • Jepjeppanen

        Kalajaska kertoo,kuinka valtava väestönlisäys on Ylivieskassa,kouluja laajennetaan,henkilökuntaa palkataan lisää.

        Haapavedellä taasen pyörii lomautukset,vaikka juuri koulupuoli sai valtavan rahamäärän ryhmäkokojen pienentämiseen.


    • Jomppari

      Haapavedellä vain virkamiehiä lisätään koko ajan. Kohta kuitenkin siirrytään kuntaliitokseen ja hallinnon työntekijät alkavat käydä ylivieskassa töissä.

    • KAIKKI NOUSUUN.

      Kyllä Haapavesi täytyy pitää itsenäisenä , ja alkaa toden teolla kehittämään.

      Jos liitytään esim. ylivieskaan, niin toimistopalvelutkin menevät sinne, ja meillä kaikki luukut ammottavat tyhjyyttä.

      Ei mitään liitoksia, vaan kaikki porukalla kehittämään uusia työpaikkoja, sekä hankkimaan lisää väkeä paikkakunnalle, ensimmäinen tavoiten nyt piakkoin saada 76oo henkeen. Kokonaistavotteeksi saada
      toden teolla nousemaan 1000 henkilöä lisää.

      • Järkeä käteen

        Ei pelkkä väkimäärän nousu mitään auta.
        Pitää olla ansitulon omaavia, veroja maksavia asukkaita.

        Miten se on mahdollista?
        Joko paikkakunnalla on työpaikkoja (muita, kuin veroeuroilla rakennettuja) TAI
        Paikkakunnalla asuu henkilöitä ja paikkakunnalle tulee asumaan henkilöitä,
        jotka käyvät töissä muualla. Tehdä Haapavedestä tavoittelemisen arvoinen.

        VAIKUTTAAKO REALISTISELTA? Ei

        Lyhytnäköistä on esimerkiksi kasvattaa asukasmäärää pakolaisilla
        tai muuta vastaava. Kyllä ne köyhän valtion tuet loppuu tai pienenee.

        Pitää tehdä vahvasti rakeenteellisia muutoksia, eikä virkamiehillä SAA
        olla suojatyöpaikkoja.

        Mahdollisuuksia on, mutta onko haluja

        "Haapavesi itsenäisenä hinnalla millä hyvänsä" - Lohdutonta


    • Maa-Jussi

      Jussilla on ehtymätön siemenvarasto. Kaikki siemen mitä Jussi kylvää, ottaa orasta

    • helmipako

      Väestönlisäys on nopeasti ratkaistu: Paakinahon 20 linja-autoa x 50 istumapaikkaa tekee tasan tuhat. Valtion elvytysrahoilla Irakista ja Syyriasta lennätetyt pakolaiset noudetaan Oulunsalon kentältä tänne Piipsannevalle varta vasten pystytetylle leirille. Siitä heitä sitten aletaan kotouttaa tänne ja ensitöikseen kaikki täysikäiset saavat useamman vuoden määräaikaisia kuntahallinnon esimiestehtäviä. Tosin jokunen ehkä löytää ihan oikeankin työpaikan.

    • Epäilen vahvasti

      Minä, tavallinen veronmaksaja, työssäkäyvä.
      En ole kertaakaan käynyt Haapaveden kaupungintalolla poislikien,
      entinen äänestyspaikka.
      Ihan yks ja hailee, istuuko siellä yhtään ketään.

      Muutkin tavalliset palvelut ovat jo verkossa. Sopii.

      Apteekki jää, Pankki jää ja kaupat, mitä tarvitaan pysyy.
      Lääkärit on jo tähän asti olleet, mitä on. Hajautettu
      Vanhustenhoito - ei katoa nykyisellä mihinkään.

      Mitä sillä itsenäisellä Haapavedellä oikein on virkaa?
      Isompi alue luo mahdollisuuksia.


      Perustelkaa nyt ihmeessä.
      Perustelkaa reaalisesti niin, että on vain juupas eipäs.

    • kaikki nousuun.

      tottahan toki palvelut pysyy, jos on tarpeeksi asukkaita.
      Ja kuka se sanoo, että tänne pitäs sosiaalipummeja tulla, ei tietenkään, vaan sellaisia ahkeria ihmisiä, jotka löisivät uusia yrityksiä pystyyn, kuin sieniä sateella.

      Sitten kun väestöpohja olisi iso, niin osto, ja kulutusvoimaa olisi yritysten tarpeisiin, ja kaikki pyöris.

      Ei tämäkään suunnitelma tämän kummempaa ole, mutta tuo iänikuinen marina täytyy loppua, ja alkaa ihmisiä tänne saada tulemaan.

      Pitäisköhän aloittaa kunnan siivous sillä, että poistettais tämä palsta, kun enimmäkseen täällä on vain tyhjänjauhajia !

    • ???

      missä sinä sitten esität mielipiteesi??

    • sotesoppa

      Jos nyt jäädään yksin, niin tulevaisuus on ihan varmaan se, että Siikalatva ja voipi olla Pyhäntäkin, liitetään väkipakolla meihin. Siinä sitä onkin ihmettelemistä, jos kaikki toimii yhtä kepulisti kuin nykyinen yhteinen terveyspalvelualue.

    • Kuten aina

      Kaikki nousuun:
      Ja joulupukki tulee taas joulukuussa

    • Voi harmi

      Voi surkeuden surkeus.
      Yhteistyökyvytön Haapavesi taas yksin.
      Niin sitä pitää.

    • ei niin :(

      Jos liityttäisiin johonkin, niin Haapavesi jäisi nuolemaan näppejään ja isommalla väkiluvulla oleva pitäjä saisi kaikki palvelut :(

    • oodi2014

      Ei niin..
      No sitten ei voi liittyä, kuin Kärsämäkeen :)
      Oikein kehityksen keskittymä

    • Jos totta puhutaan

      Ei tässä kukaan ole liittymässä minnekään!

      • Yka pelottaa

        Piippolaan Hoopola aikoo liittyä.
        Voi sitte olla suurta.


    • velivaltaaja

      Piippola pitäisi todellakin valloittaa poies Siikalatvalta. Vähän kuin Putlerkin ottaa Ukrainasta osan ellei kokonaan.

    • tunne vai järki ?

      Ei ole hallituksen mielestä kuntaliitos tarpeen vaan sote-alue riittää. Haapavedellä siis ilmeisesti tuotetaan muut palvelut edullisemmin kuin naapurikunnissa. Senhän luulisi olevan peruste itsenäisenä kuntana jatkamiselle. Selvitykseen tutustumisen jälkeen olen vähän ihmeissäni, että mikähän se peruste oikein on ? Selvityksen mukaan näyttävätkin kustannukset olevan suuremmat kuin naapureissa...Haapaveden palvelurakenne on kaikkein kallein. Mutta onhan ne kyllä parhaat luottamushenkilöiden palkkiotkin. Selvityksen aikana on kyläpolitikoinnin huomattu olevan todellinen uhka uudelle kunnalle. Ei kai vaan sorruttu Haapavedellä siihen ( tai yhteistyökyvyttömyyteen...) taas kerran. Luottamushenkilöiltä odottaisin nyt kovasti perusteluja, mitä se itsenäinen kunta meitä palvelurakenteen maksajia jatkossa hyödyttää ? Onko valmiit suunnitelmat miten palvelut jatkossa tuotetaan edullisemmin kuin jos olisi yhdistytty ? Ja milloin niistä voidaan odottaa päätöksiä ?
      Ihmeen hyvää elämää blogeista ei oikein asia selvinnyt, ei kyllä muukaan....

    • sotesoppa

      Tulevasta sotesta tulee kunnille niin kallis systeemi, että sen kanssa ollaan vielä helisemässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      38
      771
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe