Kansannousu

MKJ1

Vastarintakaarti ry on nyt perustettu. Alla olevat tiedostot valaisevat yhdistyksen toimintalinjaa ja sääntöjä.

Myös nykyinen Suomen hallitus toimii maailman laajuisen talous- ja pankkiirieliittien asiamiehinä Suomessa. Siten ”maamme” poliittinen eliitti pitää esimerkiksi kansainvälisten talous- ja pankkiirieliittien sekä kriisimaiden etuja paljon tärkeämpänä kuin Suomen ja sen kansalaisten hyvinvointia.

Tämä riistämispolitiikka täytyy saada loppumaan, joten tulkaa mukaan yhdistykseen ja myös sen kenttätyöskentelyyn. Olisimme kiitolliset, jos jakaisitte ihmisille oheista julkaisua ja samalla esittäisitte kuinka tärkeää on ensivuoden eduskuntavaaleissa jättää äänestämättä niitä, valtapuolueita ja niiden edustajia, jotka uhraavat Suomen hyvinvoinnin ja maan rikkaudet ulkomaisille vallanpitäjille. Sitä vastoin tulisi antaa äänensä heille, jotka tahtovat rakentaa hyvinvointivaltiota sekä luoda itsenäisen Suomen.
Tulkaa mukaan nujertamaan kokoomusvetoista kriminaalia hallitusta ja muita sen kaltaisia Suomen ryöstäjiä.

Myöhemmin, kun saamme avattua pankkitilin yhdistykselle, niin luonnollisesti olette tervetulleita jäseneksi. Meidän pitää saada hiukan varallisuutta kasaan, että voimme tehostaa julkaisemista ja muutoin laajentaa toiminta sektoria.

http://vastarintakaarti.wordpress.com/vastarintakaarti-ry/

Vastarintakaarti ry:n rekisteröinti ilmoitus

Yhdistyksen säännöt
https://www.facebook.com/groups/u.m.j.v.v/791389977584786/?notif_t=like

6

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leuku

      Asioiden yksinkertaistaminen riemuvoitto.

      Persujen kritiikki oli suunnilleen saman sisältöistä ja joku kansanosa mylvi riemusta.
      Ensin tuli jytky -> sitten paluu todellisuuteen ja osallistuminen OIKEAAN päätöksentekoon ja lopulta ... mikä liekin pihaus.

      Ensin kuvitellaan että on vastaus kaikkeen , mutta sitten huomataan etteivät asiat olekaan ihan niin yksinkertaisia.

      Menestystä vaan vastarintakaartille , josta jonkin ajan kuluttua tulee sitten käpykaarti...

    • Ei kiitti hei

      Sori, ei vakuuta millään tavalla.

      Ei tuolla sivuilla ollut muuta kuin nykyisen hallituksen ym. arvostelua ja vaatimuksia "herroille".

      Ei yhtään ainoaa ratkaisua asioihin.

      Kritisointi ja haukkuminen on helppoa. Vaikeampaa on esittää oikeasti toimivia vaihtoehtoja niiden haukuttujen tilalle. Kehittäkääpä sellaisia, niin katsellaan asiaa uudestaan.

      Minä en ainakaan äänestä ketään vain siksi että joku molopää haluaa itse haukkumiensa päättäjien tilanne ja itselleen lisää rahaa.

      • Bror-Erik

        Ei paikalliset kurkunleikkajaiset ratkaise mitään ihmiskunnan hyväksi.Isommat suonet
        ne pitää katkaista globaalisti jotta vapauden laulut soisivat.Työn alla ovat.


      • MKJ1

        Nimimerkki "Ei kiitti hei": Siellä on sivukaupalla ratkaisuja asioihin parannusehdotuksina, jotka toivon mukaan toimivat vaihtoehtoinen nykyisen hallituksen SDuomen itsenäisyyttä ja kansallisvarallisuutta syövän mallin tilalle.


    • ä_ö

      Mähtääköhän Västäristäkäärti säädä möntääkään tyhättä ääntä vääleissä. Sääti sitten yhtään edystäjää edyskyntään

    • 987512987129r8y

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2270
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1771
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1629
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1392
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1388
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1251
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1119
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1063
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      948
    Aihe