Heräily öisin

27v mies

Olen nyt kahden kuukauden ajan mennyt nukkumaan 21-22 ja herännyt joka aamu 5-5.30. En ole kahden kuukauden aikana nukkunut yhtäkään yötä niin että nukahtamisen jälkeen herään vasta herätykseen.

Usein herään ensimmäisen kerran kello yhden aikaan yöllä ja sen jälkeen tunnin välein herätykseen asti.

Ennen tätä kahta kuukautta oli kahden vuoden jakso jolloin menin nukkumaan 2-3 aikaan yöllä ja heräsin 12-13 päivällä.

80

3982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkäri.

      Sinulla on jokin sairaus.

      • Jota ei kuitenkaan

        saa parantaa "unilääkkeillä" koska sen jälkeen olet todella sairas, sillä "unilääkeet" tuhoavat elimistön oman unimekanismin.


    • yökukkuja

      Lyhytunisuus ja heräily usein liittyvät stressiin tai masennukseen varsinkin, jos selkeää fyysistä vaivaa ei ole ja olet aikaisemmin nukkunut hyvin. Jos elämäntilanne ja mieliala tulevat kuntoon, niin unikin varmaan taas löytyy.

      • omaan sänkyyn

        Olen vasta vähän yli 5-kymppinen ja koko ikäni, lapsuudesta lähtien nukkunut "huonosti", vain pätkittäin.
        En usko unettomuuteen; kun ihminen on vuorokauden tai ylikin raskaassa ruumiillisessa työssä, nukkuu melko varmasti hyvin sen jälkeen.
        Turhaa stressata ja vahtia kelloa, mikäli jaksaa päivisin tai silloin, kun täytyy, pysyä hereillä.

        Siis mielestäni unettomuus keksitty juttu. Kun ihminen on tarpeeksi fyysisesti väsynyt, nukahtaa vaikka seisaaltaan (kokemusta siitäkin on).


      • Kroonisesti uneton
        omaan sänkyyn kirjoitti:

        Olen vasta vähän yli 5-kymppinen ja koko ikäni, lapsuudesta lähtien nukkunut "huonosti", vain pätkittäin.
        En usko unettomuuteen; kun ihminen on vuorokauden tai ylikin raskaassa ruumiillisessa työssä, nukkuu melko varmasti hyvin sen jälkeen.
        Turhaa stressata ja vahtia kelloa, mikäli jaksaa päivisin tai silloin, kun täytyy, pysyä hereillä.

        Siis mielestäni unettomuus keksitty juttu. Kun ihminen on tarpeeksi fyysisesti väsynyt, nukahtaa vaikka seisaaltaan (kokemusta siitäkin on).

        Entäs jos se työ onkin henkisesti raskasta (jatkuva kiire, stressi, liikaa töitä jotka on pakko tehdä tai saat potkut jne.?) Ylitöitten jälkeen ei jaksa itseään edes fyysisesti enää rasittaa, kun on aivan puhki kotiin raahautessaan. Ei sun tarvikaan uskoa unettomuuteen. Ei se uskon asia ole. Mä voin kokemuksesta sanoa, että omalla kohdallani pitkäkestoinen unettomuus johti pitkälle sairauslomalle, toi mukanaan muita oireita ja puhkaisi pari sairautta, minkä jälkeen jouduin kahden vuoden kuntoutustuen jälkeen pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle.

        Että näin!

        PS Uni ei tule vieläkään vuosien jälkeen muuta kuin satunnaisesti unilääkkeellä.


      • totta töriset
        omaan sänkyyn kirjoitti:

        Olen vasta vähän yli 5-kymppinen ja koko ikäni, lapsuudesta lähtien nukkunut "huonosti", vain pätkittäin.
        En usko unettomuuteen; kun ihminen on vuorokauden tai ylikin raskaassa ruumiillisessa työssä, nukkuu melko varmasti hyvin sen jälkeen.
        Turhaa stressata ja vahtia kelloa, mikäli jaksaa päivisin tai silloin, kun täytyy, pysyä hereillä.

        Siis mielestäni unettomuus keksitty juttu. Kun ihminen on tarpeeksi fyysisesti väsynyt, nukahtaa vaikka seisaaltaan (kokemusta siitäkin on).

        Totta puhut...nykyään ei liikuta paljoa vaan istutaan tietokoneella ja katotaan kirkasta näyttöö, niin ei ihme kun ei nukuta ja sitte valvotaa.
        Kyllä se on niin että kun tekee ruumillista työtä tai sitten kuntoilee niin kyllä unikin tulee....Armeijassa kun on, niin siellä on pakko nousta ja koko päivä touhuta kaikkee ulkona, niin siellä nukahtaa jo kuorma-auton lavalle koko kompania, eikä siellä ole mitään uni ongelmia... ei edes vemppa rivissä....
        Nykyään vaan syödään hampurilaisia ja cocista ja tullaan lihaviksi...

        no joo....tää on vähän tällästä yleistämistä, eikä mitään omakohtaista kokemusta, ettei tarvii alkaa mollaamaan....


    • 12+9

      Kuorsaatko?
      Uniapnea?
      Käytätkö kofeiinia tai muita piristeitä? Jätä ne pois.
      Älä juo suuria määriä iltaisin, ettei tarvitse nousta pissalle.

      • 27v mies

        En tiedä kuorsaanko, asun yksin.

        En käytä ollenkaan piristeitä.

        Onko outoa jos ei saa koskaan unta selälteen? Nukahdan vain kun olen vatsalteni tai kyljelteen.


      • Selälällään nukkuja
        27v mies kirjoitti:

        En tiedä kuorsaanko, asun yksin.

        En käytä ollenkaan piristeitä.

        Onko outoa jos ei saa koskaan unta selälteen? Nukahdan vain kun olen vatsalteni tai kyljelteen.

        Jokainen nukahtaa siinä asennossa mihin on tottunut nukahtamaan. Ennen nukuin aina oikealla kyljellä mutta sitten aloin herätä aina olkapääsärkyyn.

        Nyt olen jo vuosikaudet nukkunut selälläni kun totuttelin siihen tuon olkapäävaivan takia. Nykyään en osaisi muuten nukkuakaan kuin selälläni. Pidän unirättiä silmilläni varsinkin valoisina vuodenaikoina, ettei ulkoa tuleva valo herätä liian aikaisin.
        Eihän tuo unirätti pysyisikään edes jos olisin kyljelläni.


    • qetrwret

      Aloittaja tiedostaa aamun pakollisen herätyksen ja siksi sisäinen kello on valmiustilassa siihen.

      • 27v mies

        Eli heräily jatkuu niin kauan kun ei tartte enään herätä töihin??


      • ex-lääkäri
        27v mies kirjoitti:

        Eli heräily jatkuu niin kauan kun ei tartte enään herätä töihin??

        Kyllä. Älä mene töihin.


      • kyllä se siitä
        27v mies kirjoitti:

        Eli heräily jatkuu niin kauan kun ei tartte enään herätä töihin??

        "Eli heräily jatkuu niin kauan kun ei tartte enään herätä töihin?? "

        Tuskinpa sentään, mutta uuteen vuorokausirytmiin sopeutuminen vie oman aikansa. Kannattaa pitää rytmi säännöllisenä, huolehtia unihygieniasta ja kokeilla tarvittaessa lääkitystä tueksi.

        Joskus voi kyse olla siitä, että uusi rytmi ei kerta kaikkiaan sovi. Esimerkiksi vuorotyö ei sovi kaikille ollenkaan. Asian kanssa ei pidä hätäillä, mutta jos uuteen rytmiin ei sitten mitenkään pysty sopeutumaan, niin sitten täytyy katsella jotain itselle sopivampaa. Pari kuukautta (jonka olet vaivasta kärsinyt) ei mielestäni kuitenkaan ole hirveän pitkä aika, jos olet pitkään noudattanut hyvin erilaista rytmiä sitä ennen. Kannattaa lukea unettomuudesta, siitä on kirjoitettu paljon.


    • jhtyr

      Tiedän kuinka pyttymäistä tuo heräily on. Tosin itse olen nainen ja 43v ja ymmärtääkseni tämä heräily on naisilla tavallisempaa kuin miehillä ja varsinkin nuorella miehellä. Naisia kun pitää hereillä milloin mikäkin, lapset , kuukautiset ym, itse olen ns. kellon kyttääjä eli jos ja kun herään klo 5.00 on kattellen nukahdanko enää vai jäänkö odottottamaan kellon herätystä. Joka yö herään myös noin tunnin kuluttua nukahtamisesta. Aikanaan lapsi valvotti ja monta vuotta meni nukkuessa tunnin pätkissä vain muutama tunti yössä. Miehet ovat yleensä parempia nukkujia.
      Tietysti oleellista sun kohdalla on se, oletko mielestäsi tosi väsynyt päivällä vai riittääkö tämä katkonainen uni sinulle. Minä olen jo tottunut tähän noin 3 kertaa yössä heräämiseen. Päivällä on paikko ottaa 15 min. unet.

      • oi näitä aikoja..

        VOI VOI...OLEN SATAVARMA ETTET LIIKU TARPEEKSI PÄIVÄN AIKANA,TEITÄ UNIONGELMISTA KÄRSIVIÄ PULLAMÖSSÖSUKUPOLVEN EDUSTAJIA ON SUOMI TÄYNNÄ.LIIKU,KÄVELE,KUNTOILE,YMMÄRRÄTKÖ!?RUPEET NUKKUUN KU PIKKUVAUVA KUN ALAT VÄSYTTÄMÄÄN VELTTOA KROPPAASI PÄIVITTÄIN.


      • NinEr
        oi näitä aikoja.. kirjoitti:

        VOI VOI...OLEN SATAVARMA ETTET LIIKU TARPEEKSI PÄIVÄN AIKANA,TEITÄ UNIONGELMISTA KÄRSIVIÄ PULLAMÖSSÖSUKUPOLVEN EDUSTAJIA ON SUOMI TÄYNNÄ.LIIKU,KÄVELE,KUNTOILE,YMMÄRRÄTKÖ!?RUPEET NUKKUUN KU PIKKUVAUVA KUN ALAT VÄSYTTÄMÄÄN VELTTOA KROPPAASI PÄIVITTÄIN.

        Ei pidä paikkaansa. Ei auta vaikka kuinka huhkis ja urheilis koko päivän. Uni kyllä tulee, mutta heräily tunnin parin välein ei poistu.


      • rrrr5
        oi näitä aikoja.. kirjoitti:

        VOI VOI...OLEN SATAVARMA ETTET LIIKU TARPEEKSI PÄIVÄN AIKANA,TEITÄ UNIONGELMISTA KÄRSIVIÄ PULLAMÖSSÖSUKUPOLVEN EDUSTAJIA ON SUOMI TÄYNNÄ.LIIKU,KÄVELE,KUNTOILE,YMMÄRRÄTKÖ!?RUPEET NUKKUUN KU PIKKUVAUVA KUN ALAT VÄSYTTÄMÄÄN VELTTOA KROPPAASI PÄIVITTÄIN.

        Mitä sää raivoat, onko ongelmia? Itse kuule teen vuorotyötä sairaanhoitajana ja vapaa-ajalla harrastan urheilua ja silti en nuku kuin pikkuvauva (jotka todellisessa elämässä ei nuku :) ), työssäkin tulee useampi askel työvuoron aikana otettua. Sinä voit rauhoittua.


    • ...

      Normaalit yöunet sinä nukut ei mitään hätää. Mene myöhemmin nukkumaan ja herää kelloon jos niin haluat.

      • muutos-vaikeus-varmaan

        Aivan sama mietin. Muutos aikaisemmasta on suuri ja elimistö siksi reagoi siihen. Huomasin käydessäni USA:ssa että elimistöni eli yötä kun siellä on päivä ja myös toisinpäin, kun oli yö, niin elimistöni päivä. Esim. suolisto toimi kellon mukaan, ei sen, että olinko nukkumassa. Outoa se oli.
        No siis aloittajalle ehdottaisin, että meneekin nukkumaan klo 23 esim.
        Sitten on lähempänä aikaisemmin totuttua. Voihan noita aikoja hienosäätää sitten pidemmällä juoksulla.


    • asl

      Kannattaa käydä testauttamassa kilpirauhasarvot. Itellä oli sama ongelma, heräilin paljon, jos edes nukahdin.
      Kun sitä oli jatkunut jo toista kuukautta, kävin lääkärissä ja lääkäri epäili kilpirauhasen liikatoimintaa.

      • ..oi näitä aikoja..

        Joo lekuriin lekuriin,lekuri auttaa kaikkeen,ei omaa järkeä tarvi todellakaan käyttää! Lekuri antaa unilääkkeet ja kun silti väsyt juot energiajuomia! TE OOTTE IHAN PIHALLA ..TUN SÖSSÖIDIOOTIT!


      • .o i näitä aikoja
        ..oi näitä aikoja.. kirjoitti:

        Joo lekuriin lekuriin,lekuri auttaa kaikkeen,ei omaa järkeä tarvi todellakaan käyttää! Lekuri antaa unilääkkeet ja kun silti väsyt juot energiajuomia! TE OOTTE IHAN PIHALLA ..TUN SÖSSÖIDIOOTIT!

        asI,LEKURI EPÄILI? Mäki epäilen,ja mä epäilen et säki oot yks ..tun velttoruoto!


    • voi jee näitä

      Aloittaja ja moni muu kommentoija on melko vajakkeja, suoraan sanottuna. Jos ihminen nukkuu 7-8 tuntia yössä ei ole mitään unihäiriötä. Minullakaan ei ole unihäiriöitä vaikka nukun 4-6 tuntia yössä, se riittää minulle. Laskekaa s**'tanat ennen kuin kommentoitte, lääkäri naurais ainakin tuollaisen pellen ulos.

      • joojooX

        >>Jos ihminen nukkuu 7-8 tuntia yössä ei ole mitään unihäiriötä.

        Tämä itsellekin tuli mieleen, mutta sitten luin pidemmälle. Ei ole normaalia, että heräilee tunnin välein. 1-2 yössä herääminen on vielä normaalia.


    • 55v mies

      "Olen nyt kahden kuukauden ajan mennyt nukkumaan 21-22 ja herännyt joka aamu 5-5.30. En ole kahden kuukauden aikana nukkunut yhtäkään yötä niin että nukahtamisen jälkeen herään vasta herätykseen.

      Usein herään ensimmäisen kerran kello yhden aikaan yöllä."

      Tämä on tähän asti ihan normaalia. Itse herään 2-3 kertaa yössä, mutta nukahdan pian uudelleen.

    • kokeile1

      Iltaisin sellainen puolen tunnin kävely ,kvyehkö ei mitään repimistä auttaa myös asiaa . Makuuhuoneen ilmastointi. Illan "rituaalit"pesut, valmistautuminen kaikin puolin nukkumaan menoon jo tuntia ennen kun menee sänkyyn auttaa myös asiaan. En tiedä kuinka vanha olet, mutta iäkkäillä ihmisillä tämä on hyvin yleistä.

      • ggguiui

        Nimim. LÄÄKÄRI,kirjotit alottajalle SINULLA ON JOKIN SAIRAUS..Mitä ..ttua sä selität !? Alottajahan nukkuu aivan normiluvut,sä LÄÄKÄRI oot sa ammatiltas tai et,sä oot täys ..tun idiootti,noi unitunnit on peruskauraa,heräilyt myös,niin tekee kaikki jotka ei rasita itseään tarpeeksi päivän aikana! TOLLASET MENGELET MEITÄ NYKYSIN TÄÄLLÄ HOITAA JA JAUHAA TÄYTTÄ ..SKAA LÄNSIMAISEN LÄÄKETIETEEN PUOLESTA,ELI TABUJA TABUJA !!!


      • Äitini kesti byrogra

        Äitini oli vanhainkodissa ,hoitajat huomasivat, äitini oli hereillä joskus öisin ,kun kiersivät huoneita . Olivat päättäneet, se tarvitsee unilääkettä. Äiti kieltäytyi ja sanoi että kyllä hän nukkuu vaikka onkin välillä hereillä.Äiti kieltäyti seuraus oli se ,että lähetettiin mielisairaalaan tarkkailuun, onko tuo hullu, kun ei tottele hoitajia. Tarkkailuajan jälkeen äiti lähetettiin takaisin vanhainkotiin toteamuksella vanhus ei ole hullu, vaikka ei tottelekkaan hulluja määräyksiä.


    • Yökyöpeli31
    • skarpatkaa

      Minä en viitsi kieriskellä yöllä pedissä, jos ei nukuta menen takkahuoneeseen polkemaan kuntopyörää. Tuleepahan "heitettyä" muutama kymmenen kilometriä siitä vain ja taatusti unti tulee silmään ja kunto nousee. Sitä pitää rasittaa itseään, vaikka nämä rentouttajaterapeutit taitavat olla eri mieltä.

      Toinen keino minulla on se, että vien ajatukseni sellaiseen asiaan, jossa en päässyt nukkumaan, vaikka olin niin väsynyt. Oma kovalevy muistaa tämän tilanteen ja ah nutkut melkein silmänräyksessä. Pitää osata ohjlemoida itseään nukkumaan mennessä mukaviin tilantaiseen ja noita tilanteita meillä jokaisella lapsuudesta asti haettuna riittää. Voi voi siellä isän kainalossakin nukutti niin makeasti ja uni tulee, kun vie ajatuksensa menneisyyteen. Ei pidä vatlavoa ikäviä asioita, pitää katkaista tälläiset itseään rasittamalla tai kuka mitenkin. Viinalla ei pidä hukuttaa pahoja ajatuksia, vaan kehoa rasittamalla ja jumppaamalla.

    • apneetikko

      jossain kysyit et onko normaalia kun ei osaa nukkua selällään. mun kävi sama 15 vuotta sitten, en enää yksinkertaisesti nukahtanut selälleen,ei ollut hyvä olla. 10 vuotta sitten todettiin uni apnea, nyt c-pap laitteen kanssa ihana kun saa nukkua myös selälleen. se oli ilm alkamassa silloin jo ja elismistö "tiesi" et selälleen hengitys salpautuu kun nukun niin se alkoi tuntua vastemieliseltä tai jotain. en sano että sinulle on apnea tulossa mutta jos tuohon heräilemiseen liittyy lähes joka kerta pissalla käynti (elimistö ei nuku hetkellisten heräämisten aikana, vaan erittää aineita kuten hereillä) ja aamuisin olet väsynyt, voisi ehkä olla syytä varmistaa tai pois sulkea uni apnea. tarkistus on helppo, lääkäriltä lähete, kutsu tulee hakea tutkimuslaite, joka asennetaan sairaalassa, nukut kotona yön ja aamulla palauttamaan se.kuorsaus ei liity välttämättä siihen, eikä edes lihavuus., eikä ikä. jo 5 vuotiailla lapsilla on todettu uni apneaa. liittyy jotenkin kait kurkun rakenteeseen ja lihasten "rentoutumis" käyttäytymiseen. ja voin sanoa että sain uuden elämän hoidon kanssa (ei lääkkeitä) harmittaa vaan että en älynnyt pyytää testeihin jo vuosia sitten.

      • kuorsausta 20 vuotta

        Tervehdys apneetikolle kohtalo toverilta. Minä sain myös Cpapin laitteen kotiini. No muutamia kuukausia opettelin mutta lähes aina heräisin maski lähellä korvaani, eli paineet meni poskelle. Mietimme lääkärini kanssa miten parhaiten unen pituutta saisi pidennettyä ja päädyimme leikkaukseen. Nielustani poistettiin kaikki löysät kudokset ja näin saatiin nielu avarrettua melkoisesti.
        Toisena konstina opettelin selällään nukkumista joka alkoi sujua hienosti. En kuorsannut enää ja ns. kusella käynnitkin jäivät kokonaan pois öiseltä ajalta. Sain pudotettua painoani 130, kg:stä alle 90, kg.
        Voin sanoa muutaman vuoden jälkeen, että elämä hymyilee jälleen ja muutenkin mielialassa tapahtunut parempaan muutos.


    • perintösai

      minä herään tunnin välein kuselle
      nukun huonosti muutenkin.
      Onkohan joku virtsavaiva kun niin joutuu
      tiheään käymään yöllä.
      päivällä ei tarvi.
      yleensä herään joka aamu ennen 6 oli arki tai pyhä
      ikää kertynyt 64v
      työtressiäkin voi olla,
      en malta jäädä eläkkeelle vielä.

    • nainen 47 v

      ehkä olet nukkunut tarpeeksi, 7 tuntia on jo ihan hyvä unen määrä. Jos nukut vaikkapa kello 22-05:30, se tekee jo 7 ja puoli tuntia, mikä on riittävä määrä monelle aikuiselle.
      Tunnetko itsesi levänneeksi kun heräät?

    • ikämies

      Minä herään joka aamu klo 6 eli säännöllinen uni mutta siihen liittyy suolentominnallinen ongelma koska kakka tulee joka aamu klo 5.

    • voi sitä kokeilla

      Kun olen nukahtanut herään ensimmäisen kerran parintunnin päästä ja jatkuvasti kahden tunnin välein ,nukahdan pian aina uudelleen. Tätä se on mutta olen ikämies, niin että työasiat ei ole enään häiritsemässä.

      Melatoniini on apteekista saatava lääke ilman reseptiä, mutta parhaimmillaan se on keväällä ja kesällä vaikuttava lääke .Se "huijaa" elimistöä unitilaan ,kun ulkona on kirkasta ja valoisaa

    • kundikaiffari2

      Mikä tuossa on ongelma jos nukahdat aina uudelleen?

    • luetun ymmärtäminen

      En puhunut ongelmasta, vaan tavasta kuinka minun yöni kuluu

    • orkkiborkki

      Apteekista saa melatoniinia ilman reseptiä. Joillekin toimii, joillekin ei. Kokeile. Mut 7 tunnin uni on normaali määrä. Jos haluat nukkua pitempään, mene myöhemmin nukkumaan.

    • 16+19

      nukut ihan normaalisti. kyllä se uni syvenee, kun totut uuteen rytmiin. 2 kk on vielä lyhyt aika. olet todennäköisesti ennenkin herännyt jo 5-7 tunnin jälkeen nukkumaanmenosta mutta et ole asiaa ajatellut,

    • Hyvää yötä

      Pitää pakottaa itsensä noudattamaan selkeää päivärytmiä. Päivällä ei saa nukkua, ei edes ottaa torkkuja. Pitäisi jaksaa iltayhdeksään saakka, niin pikkuhiljaa elimistö tottuu tuohon rytmiin. Nukkumapaikka pitäisi pitää mahdollisimman pimeänä, niin melatoniinin eli unihormoonin tuotanto omassa elimistössä toimisi moitteettomasti. Pimeys on kummaa unilääkettä. Kannatta miettiä kaikenlaista, itse on saanut nuo vaihdevuosiin liittyvät uniongelmat korjattua helpoilla kotikonsteilla.

    • Kokeillut

      Kokeilin mangnesium sitraattia. Saa ottaa, kun on sängyssä. Jos otat n. tunnin aikaisemmin et nuku.

    • Vartin yli

      Merkki normaalista ihmisestä. Todennäköisesti olet saanut töitä joka hetkellisesti häiritsee untasi. Ihminen sopeutuu kaikkeen. Kun työt loppuvat, saat takaisin entisen rytmisi. Itsekin olen opetellut nukkumaan vai silloin kun nukuttaa, oli kello mitä hyvänsä. Internet on onneksi auki 24h.

    • katajanmarja5

      No mulla on auttanut ensin melatoniini, mutta jopa vielä tehokkaammin nykyisin tryptofaani-jauhe jota otan mitallisen iltaisin.
      Myös aion ostaa yöproteiinijauhetta ja siirryn sen käyttöön, jos hyvin toimii.
      Siinä on kaikki tärkeät aminohapot ja nimenomaan tryptofaani mukana, sekä teaniini ja fenylalaniini jotka kaikki rentouttavat ja parantavat unenlaatua. Että silleen...

      • Piste!

        No joo. Noi tryptofaanit, melatoniinit, yömaidot, kaukoparantajat, happihyppelyt fyysinen rasitus ja muut "löysät" keinot on kaikki kokeiltu; samoin järeämmätkin keinot käyty läpi (unipatjatutkimus, hypnoosi, rentoutusharjoitukset, psyk. sairaala., muutama kymmenen lääkemerkkiä jne.). Vaan kun eivät auta. Piste!


    • Tästä jokaiselle 32 euroa ilmaiseksi:
      https://www.comeon.com/raf/Federation

      Liittymällä 5€ ilmaisveto ilman talletusvaatimusta.

      Varmat kohteet tälle päivälle on Chelsea, Washington, Chicago, NY Islanders.

      5€ ilmaisella panoksella 32€. Ei tarvi ollenkaan omaa rahaa ja homma lähtee käyntiin :) Suomalainen sivusto, joka on toiminut alalla jo pitkään. Kannattaa kokeilla sunnuntaipäivän iloksi!

    • Kannattaa kokeilla lakkakääpää eli reishiä

    • ei onkelmaa

      Nukut 7-8,5 tuntia yössä, ennen nukuit 9-10 tuntia eli mikä on ongelma ? Ennen nukuit liikaa ja nyt sopivasti. Tunnen ihmisiä, itseni mukaan lukien, joille se 7 tuntia on maksimi, normi unet 4-6 tuntia. Myöhemmin nukkumaan niin heräät myöhemmin.

    • porkkananpurija

      Itse sain kokeilun kautta selville, että unettomuuteeni auttoi parin banaanin syöminen noin tuntia ennen nukkumaan menoa. Jostain kuulin, että sen vaikutus perustuu verensokerin pitäminen koholla pitempään. En uskonut mutta kokeilin ja kyllä se toimii.

    • sirkkusv

      Banaaneis on tryptofaania :)

      • .....

        muttei paljoa.


    • äänikirja

      Jos vilkkaat ajatukset valvottaa yöllä herätessä tai viivyttää nukahtamista, ehdottaisin kokeilemaan äänikirjan kuuntelua. Silloin omat ajatukset eivät pääse intoutumaan. Itselläni tämä auttaa, eli heräilen kyllä, mutta nukahtelen uudestaan, enkä valvo aamuun asti.

    • myös univaikeuksia

      Tv:n ja tietokoneen ruudun katselu kannattaa jätää vähemmälle ennen nukkumaanmenoa. Tänään kopsasin itselleni Iltasanomista unta parantavia ruokia.Kirsikkamehu tai kirsikat: nostavat melatoniinitasoa.Pistaasipähkinät sisältävät B6-vitamiinia, jota elimistö tarvii tuottaakseen serotoniinia ja muita välittäjäaineita. Kiivi:Kannattaa syödä 2kpl tunti ennen nukkumaanmenoa. Serotoniinia ja antioksidantteja.
      Toisesta lähteestä luin, että runsaalla annoksella lehtisalaattia on myös unettava vaikutus. Eipä kokeilu ainakaan kallista ole: kaikki tuo on myös terveellistä ruokaa.

    • yöpussi

      Heitän arvauksen, että saat nukuttua tärkeimmän, eli syvänunen jakson (vaihe 3-4), mutta kun uni alkaa kevenemään, heräät aina seuraavan unisyklin REM-osassa (vaihe 1).

      Onko huoneesi riittävän pimennetty? Onko häiritseviä valoja? Digitaalisia kelloja hohtamassa? Onko jotain häiritseviä ääniä?

      Koettaisin sinuna laittaa jotain tasaista taustaääntä stereoista. Youtubesta löytää monia rentoutus/uni medioita.

      Illalla kannattaa myös syödä jotain hitaasti sulavaa, jotta elimistöllä riittää energiaa nukkuessa. Leipää, kananmunaa tms.

      Valaistustakin kannattaa alkaa säätelemään illasta. Mitä lähempänä nukkumaanmenoa, sitä vähemmän kirkkaita valoja. Pätee myös tietokoneen ruutuun.

      Säätää tietokoneen ruudusta kirkkauden tai värilämmön himmeemmälle/punertavammaksi. Tai voi käyttää tälläistä ilmaisohjelmaa:
      https://justgetflux.com/
      Saattaa edesauttaa elimistöä valmistautumaan yöpuulle.

      Ja tuttua on, että jos aamua jännää liikaa, ei nukkumisesta ole tulla mitään. Ainakin 2 eri herätyskeinoa kannattaa olla, ettei tarvitse stressata, että herääkö.

    • nukkuja

      Itse ainakin heräilen öisin jos pitää nousta aikaisin luennolle tai töihin. Jos luento alkaa esim. vasta klo 12 niin en heräile niin usein, vaikka nukkuisin tunnillisesti saman määrän. Joidenkin ihmisten keho ei vaan tykkää yhteiskunnan aikaisesta rytmistä. En tiedä miksi mutta itse en ainakaan millään totu aikaiseen rytmiin. Arkena nukkuu huonosti ja väsyttää ja sitten viikonloppuna ei mitään ongelmaa kun saa nukkua puoleen päivään.

    • 27v mies

      Edelleen sama jatkuu. Olen nyt kolmen kuukauden ajan mennyt nukkumaan 21-22 ja herännyt joka aamu 5-5.30. En ole kolmen kuukauden aikana nukkunut yhtäkään yötä niin että nukahtamisen jälkeen herään vasta herätykseen.

      Nukahdan nopeasti, se ei ole ongelma, mutta tälläkin viikolla heräsin joka yö klo 01-02 ensimmäisen kerran ja sitten se on sellaista jatkuvaa heräilyä sinne herätykseen asti.

      Ja nyt viikonloppuna sitä luulee että nukkuu kuin tukki univelat pois mutta silti heräilee.

      • 27vmies

        Sama jatkuu. Nyt on 6 kk mennyt jo.

        Nukahdan nopeasti mutta välillä herään ensimmäisen kerran jo parin tunnin nukkumisen jälkeen.

        Pahimmillaan heräilen yön aikana noin 5-10 kertaa.


      • 27vmies

        Voiko minulla olla jokin sairaus???

        nukuin noin 4 tuntia ja sitten herään ensimmäisen kerran. En ole vuosiin nukkunut yötä ilman heräilyä.


      • Lääkäri
        27vmies kirjoitti:

        Voiko minulla olla jokin sairaus???

        nukuin noin 4 tuntia ja sitten herään ensimmäisen kerran. En ole vuosiin nukkunut yötä ilman heräilyä.

        Kyllä voi olla ja ehkä onkin!!


      • LÄHIHOITAJAA
        27vmies kirjoitti:

        Voiko minulla olla jokin sairaus???

        nukuin noin 4 tuntia ja sitten herään ensimmäisen kerran. En ole vuosiin nukkunut yötä ilman heräilyä.

        SINULLA ON SYÖPÄ!!!


    • Hattaraaivo58

      Itse kyllä hyppisin riemusta, jos nukkuisin klo 22-5.30 välisen ajan. Menen nukkumaan yleensä noin klo 23. Kahden aikaan käyn yleensä kerran vessassa, sitten torkun jotenkuten pari tuntia ja klo 4 aamuyöstä herään valvomaan. Sitten kun herätyskello 6.30 soi en millään jaksaisi nousta. Tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan ja viisikymmentä täytettyä homma ei kun paheni. Ei ole vikaa kilpirauhasessa, ei liikkumattomuudessa, ei tietokoneen tuijottelussa, ei ruokavaliossa, ei uniapneassa. Olen liikunnallinen ja hoikka. Ymmärrän jos stressaisin jotain, mutta kun ei sekään kaikkea selitä. Kahvia juon vain aamuisin ja vähennän nesteen nauttimista yötä kohti, jotta ei pissattaisi. On kokeiltu Oxepamit, Tenoxit, Stellat, Ketipinorit, melatoniinit, koko yön valvomista, joogaa, rentoutusharjoituksia, hypnoosia - you just name it. Stellat lensivät roskiin kahden käyttökerran jälkeen, Tenoxilla kyllä nukkui, mutta sitten oli koko aamupäivän tokkurassa, melatoniini alkoi vaikuttaa muutaman viikon käytön jälkeen, mutta sitten vaikutus hiipui, Ketipinoria ei kannata kenenkään syödä (lihoin nopeassa tahdissa useita kiloja ja ajatus ei juossut). Olen nukkunut seitsemän tuntia yhteen menoon viimeksi joskus viisi vuotta sitten. Ja sen kyllä huomaa. Muisti pätkii, olo on kuin alituisessa krapulassa, kaikkeen tekemiseen pitää itsensä ikäänkuin käskeä ja pakottaa. Oikeasti pelkään jo että loota leviä ennen kuin olen eläkeiässä.

      • 83kmd

        Voi kun saisi edes pari tuntia yössä putkeen nukuttua. Itselläni on menossa taas unettomuusputki ja pelkään että jossain vaiheessa luhistun kun olen niin väsynyt ja uupunut.


    • hoikkapoika1

      Löytyykö jokin seuraavista: ylipaino, paksu kaula, isot nielurisat, pieni alaleuka/yläpurenta, kuorsausta? Itselläni jotkin kohdat täsmää ja on yöllisiä hengityskatkoksia, hartia/niskakipua, heräilyä, painajaisia, yöllisiä wc-käyntejä, hengen ahdistusta.. Oireita helpottamaan sain kuorsauskiskot joita voin suositella kaikille jotka kärsivät samoista vaivoista!

      • 27vmies

        Nyt on alkanut sellainen oire että herään yöllä ja kurkussa tuntuu kova kipu ja kun nielaisen niin sattuu kurkkuun todella paljon. Tämä tapahtuu noin 2-3 kertaa kuukaudessa.

        Johtuuko tämä kuorsauksesta? En tiedä kuorsaanko koska asun yksin.


      • lääkäri
        27vmies kirjoitti:

        Nyt on alkanut sellainen oire että herään yöllä ja kurkussa tuntuu kova kipu ja kun nielaisen niin sattuu kurkkuun todella paljon. Tämä tapahtuu noin 2-3 kertaa kuukaudessa.

        Johtuuko tämä kuorsauksesta? En tiedä kuorsaanko koska asun yksin.

        Ikävää, mutta tuo viittaa selvästi UNIAPNEAAN tuo kurkkukipu.


    • ihannormaaliamutta

      'Viivästynyt Unijakso'. Googleta vaikka. Siis aiemman vuorokausirytmin vuoksi saatat elää ikäänkuin eri aikavyöhykkeellä. Rytmin siirto eteenpäin voisi auttaa, vähitellen.

      • 27vmies

        Mitenköhän tuollainen rytmin siirto eteenpäin nyt sitten toteutetaan?

        Olen nyt 9kk mennyt joka ilta nukkumaan 21-22 ja herännyt joka aamu 5.30

        Ei ole yötä ilman heräilyä.

        Viime yönä heräsin jo 0.30 ekan kerran ja sen jälkeen muutaman kerran kunnes heräsin 3.30 ja sitten pyörin sängyssä noin tunnin ja ehkä nukahdin hetkeksi kunnes piti herätä 5.30. Hyvin väsynyt koko päivän, silmät väsyneet ja punoittaa kun unta liian vähän.


      • 27vmies

        Nukahdan aina nopeasti. Nukahtaminen ei ole ongelma.


    • fart_wakeup

      Pieraisin niin kovasti viime yönä että heräsin itsekin.

      • jslfkjsklfj

        krooh... puuh... krooh... puuh... PRÄÄÄTRÄTRÄT!! Täh, mitä helv... jaa se olikin vaan pieru...


      • now_w_emoticons

        Nyt myös ilmeet mukana:
        krooh... puuh... krooh... puuh... -_-
        PRÄÄÄTRÄTRÄT!! Täh, mitä helv... O_O
        jaa se olikin vaan pieru >_<


      • 27vmies

        Kohta vuosi mennyt ja vain muutama yö kun on nukkunut ilman katkonaisuutta.

        Ei ole energiaa mihinkään.


      • Kysymys---
        27vmies kirjoitti:

        Kohta vuosi mennyt ja vain muutama yö kun on nukkunut ilman katkonaisuutta.

        Ei ole energiaa mihinkään.

        Onko sinullakin niin, että muistat yhdeltä yöltä monta unta heräilyjen takia?


      • 27vmies
        Kysymys--- kirjoitti:

        Onko sinullakin niin, että muistat yhdeltä yöltä monta unta heräilyjen takia?

        Joo joskus on monia unia mielessä.

        Melatoniinia 1mg olen ottanut mutta ei vaikutusta unen laatuun.


    • 27vmies

      Nukun edelleen noin 4 tuntia syvää unta ja loput 4 tuntia katkonaisesti.

      Lääkäri määräsi masennuslääke venlafaxinia. Ei ole auttanut uneen. 2 viikkoa käyttänyt.

    • Pelokaz

      Itselläni vastaavaa oireilua nyt helmikuusta alkaen.

    • Anonyymi

      suosittelen kaikkia epäilijöitä teettämään uniapneatutkimuksen. Maksaa kansanterveydellisesti takaisin...

    • Anonyymi

      Mimmone se tutkimus on

      • Anonyymi

        Ja miksi. Mitä siitä hyötyy? Lysyn vaam koska ylernsä ei mitään hyötyä.


    • Anonyymi

      Saat lääkäriltä pulssioksiometerin semmoisen mittarin sormen päähän joka mittaa happisaturaatiota.. jos on huonot arvot niin uniapnea ja sitten saat sen cpap vehkeen joka painaa lisäilmaa nukkuessa nassuun.. Auttaa monella mutta ei suinkan kaikilla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2032
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1569
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      150
      1505
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1105
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1012
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      127
      1007
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      112
      988
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      52
      818
    Aihe