Poikaystäväni kuolema

BlueSky18

Poikaystäväni kuoli 3 vuotta sitten. Hän hyppäsi 9 kerroksisen talon katolta. Silloin en tiennyt rakastaako häntä vai ei koska hän oli minua 5vuotta vanhempi, ja minä tyhmä menin ajattelemaan mitä muut ajattelisivat jos olisin itseäni 5 vuotta vanhemman pojan kanssa yhdessä. Olin hiukan välinpitämätön poikaystävääni kohtaan koska en tiennyt mitä sanoa hänelle. Hän oli ennenkin yrittäny itsemurhaa. Mutta kun olin niin nuori ajattelin ettei kukaan voisi tehdä itselleen mitään sellaista. Ikävä on kova. 2 vuodesta en muista mitään. Muistini huononi. Se vuosi oli kauhea moni teki itsemurhia, jopa 2 vanhaa luokkatoveriani. Ikävöin poikaystävääni niin paljon että tahtoisin kuolla. Ei vaan huvittaisi elää, kun tuntuu ettei voi enää rakastua niinkuin silloin. Masentaa. Kävin viime syksynä koulun psykologilla masennus hävisi vähäksi aikaa, mutta nyt se on taas palannut. Poikaystäväni äiti kertoo hänestä paljon hyviä muistoja. Aina kun lähden hänen luotaan tulee kauheen paha mieli. Mikäköhän saisi takaisin elämisen halun? :(

11

4158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KKYKY

      VITTU OMAT ON MURHEES

      • BlueSky18

        Helppo sunon sanoa kun et ole varmastikkaan itse kokenit mitään samanlaista. Omat on murheeni, mutta tulin kysymään täältä apua en sitä että joku tulisi vittuilemaan asiasta.


      • ihminen

        Aivan käsittämätöntä on suhtautumisesi. Yritä kasvaa ihmiseksi tai ainakin itsessäsi, jooko ennen kuin esität kovia mutta sitäkin tyhmempiä asenteitasi enempää.

        Viestiketjun aloittaneelle: luulenpa, että vain ihmisten kanssa keskustelu auttaa sinua.


      • kaisis

        No onko pakko tulla tänne lueskelemaan, jos noin paljon ottaa hermoon.


    • surullista

      En osaa oikeita vastauksia antaa, mutta elämän on todellakin jatkuttava, vaikka ikäviä asioita on tapahtunutkin. Keksi jotain uusia harrastuksia, että saat muuta ajateltavaa.

    • että

      tee miten parhaimmalta tuntuu, sanoisin. Mutta aioit tehdä sitten mitä tahansa, niin mieti ensin asia todella tarkkaan ja monelta kannalta ja mitä muutkin aina sanoo: puhuu jonkun/joidenkin kanssa. Ei se välttämättä helpota, mutta voi olla että se auttaa.
      Mutta en tiedä kuinka moni uskoo siihen että vaikka joku läheinen ei enää olekaan siinä, niin ei se minnekään katoa lopullisesti. Se tulee aina olemaan sinun luonasi. Sydämessäsi.
      Mutta kaikki ei välttämättä usko tuohon, tai en tiedä onko noin ajatteleminen mitenkin vaikeaa, mutta uskon noin.

    • lakunero

      Hieman kuulostaa, että olisit masentunut, minäkin olen ollut, syytä siihen en tarkkaan tiedä, mutta sun kannattaa mennä lääkärille ja pyytää apua masennukseen, se voi antaa lääkettä, joka auttaa pahimman yli, ei tarkota sitä että söisit niitä lopun ikääsi, mutta saat elämänhalusi takaisn ja voit tehdä kaikenlaista.Mulla elämänlaatu parani huomattavasti,välillä jätin lääkkeet ominpäin pois kun kakki tuntui hyvältä, mutta tulikin takapakkia ja syön niitä vaikka loppuelämän mieluummin kuin kärsin masennuksesta.Joutuuhan jotkut syömään esim.verenpainelääkkeitä, en näe eroa

    • kaisis

      Olen kovasti pahoillani. Voimia.
      Mutta elämän ON jatkuttava, niin se vaan menee. Hakeudu terapiaan, vertaisryhmään, mihin vaan, varmasti saat apua. Saithan jo psykologiltasikin hieman valoa tunneliin.
      Olet vieläkin niin kovin nuori, kaikki on vielä edessäpäin. Aivan varmasti sinulle vielä koittaa
      uusi onni ja hienoja kokemuksia. Et voi jäädä paikoillesi.
      Tietenkin asia seuraa sinua ehkäpä lopun elämääsi, mutta eihän sitä voi pois pyyhkäistäkään. Sinun on vaan opittava elämään asian kanssa. Terapian avulla saat ehkä tehtyä surutyösi niin, että masennuskin pikkuhiljaa poistuu. Ehkäpä juuri masennuksen takia et ole voinut keskittyä juuri siihen surutyöhön. Masennus ottaa liikaa ylivaltaa, se on niin kokonaisvaltaista. Yleensä 3 vuotta jo jo sellainen aika, että suurimman tuskan olisi pitänyt jo hellittää, eli selvästi sinulta on jotakin jäänyt väliin.
      Toivon todella että jonain päivänä taas pääset elämään kiinni. Uskon siihen ja myös SINUN on uskottava. Älä jää yksin "rypemään", hae sitä apua, ota katse eteenpäin, hae edes jokin valoisa asia elämässäsi. Pura tuskaasi vaikka johonkin harrastukseen, niinkuin eräs tuossa neuvoikin. Itse olen saanut ajatuksia muualle liikunnan avulla.

    • voimia eteenpäin

      lopeta itsesi syyttely asiasta. Minun isäni teki itsemurhan ollessani 22-vuotias, puoli vuotta myöhemmin veljeni jäi auton alle ja loukkantui vakavasti ja sattui muutakin ikävää. Ne ajat olivat tosi synkkiä mutta niistä selvisi hyvien ystävien ja kun yritti aina ajatella että jotain hyvääkin on edessä, ettei elämä voi olla tälläistä koko ajan.Tästä ajasta on nyt yli 20 vuotta ja tuska niistä on ohi mutta ei niitä koskaan unohda.

    • jaska 17

      otan osaa kuolema on aina surullista ja ,kun vielä läheinen kuolee se tuntuu todella pahalta.minunkin mummo kuoli 3kuukautta sitten ja olen voinut jatkaa elämääni hyvin mielin.jaksele;).mitään neuvoa en osaa sanoa ku ,että elämä se jatkuu.........:::::::::::)))))))

    • .........

      Aloitus on 6 vuoden takaa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4959
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      59
      3974
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      100
      2880
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2708
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2433
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      59
      2099
    Aihe