Persoonallisuushäiriö rikkoo suhteemme

Hei!

uskon, että tilanteeseen voi saada huomattavaakin parannusta, mutta se ei varmasti onnistu ilman ammattiapua. Toivoa on aina, muista se.

Sinunkin jaksaminen on tietysti rajallista ja kaikkea ei tarvitse sietää. Tarkoitan siis, että pidä huolta myös itsestäsi.

Yksi mahdollisuus on, että varaat ajan itsellesi terveyskeskuksesta ja juttelet lääkärin kanssa tilanteesta. Lääkärihän on vaitiolovelvollinen, joten asia ei mene eteenpäin ellei tyttöystäväsi ole halukas hakemaan apua. Mutta sinua ajatellen voisit saada lääkäriltä tukea tilanteeseen ja neuvoja miten kannattaa toimia.

Positiivista on mielestäni se, että tyttöystäväsi ei ole kokonaan tyrmännyt ajatusta ammattiavusta. On ns. normaalia, ettei koe olevansa sairas silloin kun sairaus(ahdistus/masennus) on päällä. Silloin kun apu olisi todella tarpeen, niin henkilö ei siis ehkä ole halukas hakemaan apua koska ei koe olevansa sen tarpeessa.

Omassa parisuhteessani toimin juuri näin. Miehelläni oli mielenterveysongelmia, mutta hoitoa hän ei mielestään halunnut. Kävin itse lääkärillä juttelemassa ja sain hyviä neuvoja sekä tukea itselleni. Nyt mieheni on ollut hoidossa muutaman vuoden. (terapia on pitkäaikainen). Tällä hetkellä on hyvä tilanne, ollut jo pitkään. Lääkitys ja terapia ovat auttaneet ja suhteemme voi paremmin. Kivuton tie ei tietenkään ole ollut, se on vaatinut paljon meiltä molemmilta. Mutta se on ehdottomasti kannattanut.

Sen vielä mainitsen, että mieheni hoitoprosessi alkoi kun hän meni psykoosiin erään vaikean jakson päätteeksi. Siitä seurasi hoitojakso sairaalassa lääkärin määräyksestä eli ns.pakkohoito.

Toivon sydämestäni sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää teidän suhteellenne. Taisteleminen ei ole turhaa jos et itse koe sitä turhaksi. Rakastamasi ihminen ei oikeasti katoa mihinkään vaikeidenkaan jaksojen aikana vaikka se siltä tuntuukin.

parempaa syksyä toivottelee Nea

Käsitykseni mukaan persoonallisuushäiriö ei ole sairaus, vaan kehityshäiriö, jossa persoonallisuuden kehitys kohti toimivaa persoonaa on pysähtynyt tietylle alhaalla olevalle kehitystasolle. Älykkyys ja biologia ovat aikuisen, persoonallisuus on lapsen.

Persoonallisuushäiriöinen ei voi parantua, koska ei ole milloinkaan ehtinyt kehittyä ns. normaaliksi aikuiseksi. Hän ei ole sairastunut, vaan pysähtynyt, lopullisesti, ikävä kyllä, niin uskon. Sama kuin alkaisi muuttaa homouteen orientoitunutta heteroksi. Ihminen kun kasvaa suhteessa varhaiskasvattajiinsa!

Persoonallisuushäiriöisen kanssa eläminen on loputonta taistelua. Sen tietää vain itse asian kokenut tai sellainen, joka pystyy syvällisesti eläytymään lukemaansa tai toisten kertomaan informaatioon.

Hae itsellesi apua niin nopeasti kuin pystyt. Auta itseäsi tai tuhoudu!

mahdollista että kyseessä on jonkinlainen puolustusmekanismi joka on opittua?
Kun mainitsit tuosta stressistä että tulee siitä päälle.
Mutta itsehän tilanteen parhaiten tiedät, ja tyttöystäväsi.

Voi kai se olla persoonallisuudestakin johtuvaa...
Mutta en menisi sanomaan niin jyrkästi kuin tuo yksi kirjoittaja. "pelasta itsesi tai tuhoudu" pöh.

Suosittelen lääkäriä. Fyysinen/psyykkinen tutkimus.

on ihan sama eli persoonallisuus muuttuu stressin alla. hänellä se vähäsen parani kun sain hänet juttelemaan. jopa tän toisen persoonan.

mutta kannattaahan se yrittää saaaha lääkäriin se tyttöystäväs jos meinasit jatkaa suhdetta.

koska mielenterveys häiriöt on yhden tutkimuksen mukaan yksi joka ei ole hyväksi pitemmälle parisuhteelle.

Mitähän jos...mitähän jos antaisit hänen olla silloin kun huomaat että stressi painaa. Antaisit tilaa rauhoittua levätä ja rentoutua.

Mikään ei voi olla rasittavampaa kuin se että kokoajan joku haluaa huomiota, tuo itseään jatkuvasti esiin, vaatii koko ajan huomatuksi tuloa.

Ongelmaanne sen syvemmin perhetymättä tulee mieleeni lähinnä se että olette varsin nuoria vielä ja suhteennekin on tuore joten 'omien kuvioiden' löytyminen vie aikansa.    

Kaksisuuntainen mieliala kuvaisi paremmin tyttöystäväsi ongelmaa. Saako hän lääkkeitä tai terapiaa ? jos ei saa, niin sitä pitää hankkia !!! Lääkkeillä pahempia mielialan huippuja ja laskuja voi katkaista. Eli maniat ja masennukset pois. Lääkkeiden avulla voi elää normaalimpaa elämää.

Persoonallisuushäiriöitä on erilaisia. Esim. yksilö ei kykene milloinkaan ottamaan toista huomioon, paitsi jos itse hyötyy. Erilaiset väkivallan teot ja mieltymykset tai perversiot. Kyvyttömyys pitkäaikaisiin suhteisiin eli ei voi ottaa vastaan toisen rakkautta. Toisen käytöksen arvaamattomuus ja ennakoimattomuus.

Hei! Minulla on ihan sama tilanne mieheni kanssa..8 vuotta oon yrittäny auttaa ja ymmärtää häntä..Puoli vuotta sitten meille syntyi poika ja sen kautta ymmärsin, että tälläinen elämä ei ole hyväksi minulle eikä varsinkaan pojalleni..Niinpä otin ja lähdin..Siitäkös riemu repesi uhkailuja ym..Selvinpäin niin katuva et oikein säälix käy, mut kännis taas haukkuja ja uhkailuja. En tiedä loppuuko tää koskaan, mut mun on parempi olla ilman häntä. Tajusin loppujen lopux etten voi häntä auttaa/pelastaa, mut itteni voin! ja ennen kaikkea poikamme!En vaan yksinkertaisesti jaksanu enää! Haluisin vaihtaa sun kans ajatuksia jos mahdollista

Olen myös nainen ja tapaillut erästä toista naista - hän kertoi sittemmin että hänellä on kehittymätön persoona. Hänen tunne-alämänsä on todella rikkonainen, hänen mielestään esim. pettäminen "vahvistaa suhdetta" ym ym. Taidan todellakin ottaa jalat alleni ja saman neuvon annan sinulle...

... toistakymmentä vuotta sivusta seuranneena tällaista taistelua, en suosittele että pilaat elämäsi, nää ihmiset imee kaiken tyhjäksi ympäriltä. sorry. valitan.

Pohja:

Olen 17kesää täyttänyt naisenalku, ja seurustellut kohta puoli vuotta 22-v miehen(alun[ko?]) kanssa. Kihlaus tapahtui viime viikolla. Näitä teinikihloja on enemmän kun tarpeeksi, mutta suostuin koska en tiedä kummalta idea tuli. Molemminpuolista.

Hän on alkoholisti, ollut 12 vuotiaasta asti. 14vuotiaana sydänpysähdys ja lieviä alkoholipsykooseja on ollut toki juontiputkien varrella.

Nyt:

Ei koskaan ennen toissaöisen tapaista:
Persoonan jakautuminen.
Olen lukenut jo kaikista "luokitelluista" psykooseista ja ne eivät kuvaa tällaisia oireita.
Hän tuli kavareidensa kanssa laivalta lauantaina (laivalla tapahtui: ilman järkevää syytä nousuhumalassa hyppäsi pää edellä toisesta kerroksesta alas. neljä tikkiä silmäkulmaan ja poskipäässä ruhjeita. Jos olisi osunut portaan kulmaan niin...), ja oli 4pv selvänä joten annoin ottaa tuotuja saarenmaa-pulloja tyhjäksi kaverinsa kanssa. He lähtivät baariin. Tulivat takaisin.
ottivat parit paukut vielä, ja kaveri meni nukkumaan. Sammui. Jäin kahdestaan kultani kanssa valveille. Hän yritti nukkua mutta päähän koski. Sammalsi taas jotain mustasukkaista sössötystä johon olen jo tottunut kun hän juo. Luulin hänen sammuneen, menin tupakalle.

Kohta rysähti. Ovi pamahti auki ja hän seisoi siinä hetken ja tuli parvekkeelle sepittämään samat kännitarinat kuin ennenkin. Kuuntelin ja sanoin että mennään nukkumaan.

Pari min nukuttuani heräsin kun hän unissaan myllersi ympäri sänkyä niin että melkein putosin. Hän repi kaikki kolme tyynyä unissaan minulta joten anastin yhden takaisin (niskakivut=migreeni). Hän heräsi tähän ja alkoi riehua.

Katsoin, että hän kännissä örveltää. Nousin rakkaani päälle istumaan ja sanoin, että rauhotu Niklas(Ei oikea nimi). Hän katsoi minua erittäin julmasti hetken paikoillaan, tönäisi pois ja huusi ettei "oo mikään Niklas". Pyysin katsomaan passista, että niin siinä ainakin sanotaan, kuten myös kihlasormuksessa. Hän katsoi vielä tuimemmin ja oudon näköisenä ja kysyi uudella äänteellä kuka olen? Sanoin "Miira"(Ei oikea nimi)ja halasin, ja sanoin että "kaikki hyvin."
"Tiiätsä sä satutat Niklasta" tuli sieltä.. Tiesin tästä hetkestä eteen päin heti, mikä oli kyseessä, kiitos lukemani kirjan: Sidney Sheldon - Kerro minulle unesi.
Kuin *naps* hän oli taas oma itsensä. Muuttuessa otti sydämestä, tms. kouristelua ja vihlontaa.
Vaikutti uniselta. Kysyi "miks itket kulta?" ja halasi. Sanoin "ei mitään, mielikuvitus laukkaa.."
Kävelimme parvekkeelta keittiöön, jonne kuului makuuhuoneesta kantautuva poppilevy. Hän halasi vielä kerran ja yritti viedä minua kömpelöä. Sanoin "heh.. Ei musta oo nyt tähän, kulta, mennää nukkumaan, väsyttää ihan pirusti!"

Yhtäkkiä kasvot muuttuivat taas ja hänen ilmeensä synkkeni, kasvot terävöityivät ja hän sanoi "Mikset sä tanssi mun kans!?". Suostuin hymähdellen kun tiesin mitä tapahtui, ja kun vedin Niklaksen lähemmäs, hän sanoi " Tiiätsä te kaikki vaa satutatte Niklasta! Siihen poikaan sattuu!" Johon minä "Sori, Erkki, mut sä satutat.", johon hän "Mikä vitun Erkki mä sulle oon?", johon minä: "Ethän sä halunnu et sua sanotaan Niklakseks? Ni oo sit mun puolest vaik Erkki, miksikä sä haluut sit et sua sanon?" Niklas: "No sano vaik Niilo, sama se." Minä: "Tietääkseni Niklas se mua petti en minä sitä..! Niilo, ja Niklas satuttaa ite itteään muidenkin edestä!"

Jatkan kohta -->

http://www.huuto.net/fi/register-confirm-email.php3?id=9f0282549dh3EvjqLX12

Tää viestiketju teki mut aika surulliseksi...

Mun poikaystävä kuvailee mua samalla tavalla kuten sinä omaa tyttöystävääsi. Olen kuulemma kuin enkeli ja itse piru samassa paketissa.

"koko olemus muuttuu, ääni, ilmeet ja käyttäytyminen.
häneen on vaikea saada mtn kontaktia. hän on vaan ahdistunut kaikesta ja sulkee kaiken. on niin kuin millään ei olisi mtn väliä."
Juuri näin hän sanoo minusta.

Olemme seurustelleet useita vuosia ja asuttu yhdessä niistä melkein kaksi. Olen halunnut erota miljoona kertaa ja aiheuttanut kamalia kriisejä ja rikkonut poikaystävääni. Mutta joka kerta minulla on ollut silloin vaikeaa.

Minulla on todettu deppressio, jonka vakavuus on vaihdellut vuosien aikana keskivaikean ja psykoottisen välillä. Minulla on myös diagnosoitu sosiaalistentilanteidenpelko, anorexia nervosa ja, ylläripylläri, epävakaa persoonallisuushäiriö.
Häiriööni kuuluu impulsiivisuus, asioiden mustavalkoisena näkeminen(eli käytännössä ehdottomuus ja taipumus yksipuoliseen katsantotapaan, en ehkä näe asioita kokonaisuuksina, saatan nähdä asioissa vain hyvät tai vain huonot puolet), aggressiivisuus, mielialojen heittely(voi tapahtua erittäin nopeasti). Kanssani voi olla vaikeaa elää. Myös taipumus masennukseen ja syömishäiriöihin kuuluvat epävakaaseen persoonallisuuteen. Ja masennus on usein saanut minut "hälläväliä"-tuulelle. Se kuuluu masennukseen...ei jaksa välittää kun on niin paha olla tai on niin voimaton.

Minusta kuulosti kamalalta jotkin vastaukset tässä ketjussa. En tiedä kaikista persoonallisuushäiriöistä, mutta omani on lieventynyt hirmuisesti. Minulla oli nuorempana aivan järkyttäviä raivokohtauksia, en nyt jaksa niistä selittää tarkemmin. Mutta nykyään olen paaaaaaljon pitkäpinnaisempi ja hermostuessanikin nykyään vain tyydyn korkeintaan huutamaan ja itkemään kuten normaalit ihmiset :) En ole niin itsetuhoinen kuin ennen jne. Myös se on auttanut kun lähimmäiseni tietävät ongelmistani ja kun elämänkumppanini on oppinut tuntemaan minut muutenkin paremmin. He osaavat käsitellä minua ja osaavat jättää minut rauhaan kun olen hankalimmillani. Kun olen "hulluna" ei minun kans oikeastaan kannata ainakaan riidellä. Kun rauhotun niin näen asiat taas normaalimmin. Ja kun "sekoilen" muita ihmisiä kohtaan, he osaavat olla loukkaantumatta joistakin asioista, koska ymmärtävät että liioitteluni on osa sairauksiani/persoonallisuushäiriötäni.
Vähän vaikea selittää lyhyesti mutta tarkasti miten persoonallisuushäiriöni on aiheuttanut ongelmia ja miten niistä on selvitty ja selvitään. Mutta ainakin se on tosi kuin vesi, että persoonallisuushäiriöinen ihminen ei ole toivoton tapaus. Jo ensimmäiset masennuslääkkeeni(Ciprlex) rauhoittivat aggressiivisuuttani niin että isäni alkoi kutsua niitä rauhoittaviksi :D Terapiasta ja sairaalahoidosta on myös ollut tavaton apu niin masennukseni, pelkojeni kuin varmasti myös persoonallisuushäiriöni suhteen. (BTW Sehän on totta että onneton ihminen ei kestä stressiä hyvin ja että onnellinen ihminen kestää rauhallisena...)

Melkein aloin vollaamaan kun luin tuosta persoonallisuushäiriöisten vihasta. Minusta minä olen kasvanut persoonallisuudeltani. Ja minä olen kärsinyt häiriöstäni varmaan siinä missä muutkin. Onneks ihmiset minun ympärilläni eivät ole hyljänneet minua vaan ovat auttaneet minua kasvamaan ja rakastaneet minua vioistani huolimatta.

Tyttöystäväsi kaipaa apua...

Aloittaja hei!, löydät vastauksen ongelmaasi nimimerkki L: n viestistä, lue se,... se antoi ainoan oikeanlaisen vastauksen sinun kysymykseesi.

Tikanne on vakava. Avuksi voisi olla selvittää mikä on perussyynä ahdistuneisuulelle ja mikä sen laukaisee.
Suosittelen hypnoosia sellaisen hypnologin kanssa, jolla on kokemusta persoonallisuushäiriökäyttäyty-
misestä. Oma mielenterveytesi saattaa olla vaarassa, jos ahdistuneisyyden perussyytä ei pystytä selvit-
tämäään. Henkilön itsensa on kutenkin tiedostettava halu sada asiaan apua.

Olettekos koskaan edes pohtineet, että voisi olla käyttämättä elämästään 12 vuotta piipitykseen ja sanojen persoonallisuushäiriö, itsetunto, harhaluuloisusshäiriö jne. hokemiseen. Entäs, jos kokeilisi ihan vain elää ja nauttia elämästään. Miten ihmeessä nykyiset nuoret puhuvat kuin vanhat mummot. Mulla on tämä ja tämä oire, sairaus, lääke. Luoja mitä typeryksiä. Asioille ei voi mitään.