Mitä suomenkielistä raamatunkäännöstä mormonit käyttävät vain onko se kenties "käännetty Smithin "käännöksestä.? Entä onko mormonien Raamatussa risti kannessa?
Mormonien Raamattu
8
344
Vastaukset
kuin muutkin. Meillä ei ole siitä omaa painosta. Risti on kannessa eikä se yhtään haittaa. Vuoden 1992 käännös on hyväksytty käytettäväksemme. USA:ssa käytetään King James -versiota.
- brutuz
Pitkästä aikaa taas jotain tännekin.. Aikaa ei ole kyllä yhtään sen enempää kuin koskaan ennenkään tällaiseen kirjoitteluun, mutta pistetään nyt jotain vaihteen vuoksi..
Mormonit kyllä käyttävät samaa Raamattua kuin esim. luterilaiset, mutta he suhtautuvat Raamattuun hyvin eri tavalla. Perinteisen luterilaisen inspiraatio-opin mukaan kaikki, mitä Raamatussa sanotaan on oikeintulkittuna totta eikä siinä ole siis mitään valheellista. Lisäksin luterilaisen opin mukaan Raamatussa on kaikki pelastuksen kannalta olennainen tieto.
Mormonit sen sijaan uskovat, että Raamattu on Pyhä kirja, mutta he pitävät mahdollisena, että siinä on virheitä. Yksittäinen henkilö ei voi sanoa, että Raamatussa on tuo ja tuo kohta väärin, mutta yleensä mormoneilla voi kuitenkin olla oppeja, jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Tämä johtuu siis siitä, että
1) mormonit eivät usko, että Raamattu on virheetön,
2) mormonien mukaan Raamatussa ei ole kaikki olennainen tieto pelastuksen kannalta eli siitä on jäänyt olennaisia asioita pois, ja
3) Raamattua on mormonien mukaan mahdollisesti aikojen saatossa muunneltu.
Näin ainakin minä olen asian ymmärtänyt..Tosin viime aikoina en ole ehtinyt juurikaan perehtyä enää mormonioppiin, joten voin joissain asioissa olla pahastikin väärässä tai olen saattanut unohtaa joitain asioita. - knippelknappel
brutuz kirjoitti:
Pitkästä aikaa taas jotain tännekin.. Aikaa ei ole kyllä yhtään sen enempää kuin koskaan ennenkään tällaiseen kirjoitteluun, mutta pistetään nyt jotain vaihteen vuoksi..
Mormonit kyllä käyttävät samaa Raamattua kuin esim. luterilaiset, mutta he suhtautuvat Raamattuun hyvin eri tavalla. Perinteisen luterilaisen inspiraatio-opin mukaan kaikki, mitä Raamatussa sanotaan on oikeintulkittuna totta eikä siinä ole siis mitään valheellista. Lisäksin luterilaisen opin mukaan Raamatussa on kaikki pelastuksen kannalta olennainen tieto.
Mormonit sen sijaan uskovat, että Raamattu on Pyhä kirja, mutta he pitävät mahdollisena, että siinä on virheitä. Yksittäinen henkilö ei voi sanoa, että Raamatussa on tuo ja tuo kohta väärin, mutta yleensä mormoneilla voi kuitenkin olla oppeja, jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Tämä johtuu siis siitä, että
1) mormonit eivät usko, että Raamattu on virheetön,
2) mormonien mukaan Raamatussa ei ole kaikki olennainen tieto pelastuksen kannalta eli siitä on jäänyt olennaisia asioita pois, ja
3) Raamattua on mormonien mukaan mahdollisesti aikojen saatossa muunneltu.
Näin ainakin minä olen asian ymmärtänyt..Tosin viime aikoina en ole ehtinyt juurikaan perehtyä enää mormonioppiin, joten voin joissain asioissa olla pahastikin väärässä tai olen saattanut unohtaa joitain asioita.Oon useinkin tutkinut map:in juttuja, ja usein törmännyt sellaiseen seikkaan että map pitää Raamattua vain oheislukemistona.
Käsitykseni mukaan kaikki mapin oppihan perustuu mormonikirjaan, Orson Pratt, Kallisarvoinen helmi, Talmage Jesus the Crist, J.F Smith Doctrines of salvation, Journal of Discourses, ym ym, -ei viitsi luetellakaan- juttuihin.
Onhan Raamatussa asioita joita ei mormonitkaan kiellä.
Mutta täytyy muistaa että eksytys kulkee enemmän tai vähemmän lähellä totuutta.
Raamattu on kristityn ainoa totuus! Mutta map:illa toinen evankeliumi, -eli toinen jeesus. 2 kor 11. 4. knippelknappel kirjoitti:
Oon useinkin tutkinut map:in juttuja, ja usein törmännyt sellaiseen seikkaan että map pitää Raamattua vain oheislukemistona.
Käsitykseni mukaan kaikki mapin oppihan perustuu mormonikirjaan, Orson Pratt, Kallisarvoinen helmi, Talmage Jesus the Crist, J.F Smith Doctrines of salvation, Journal of Discourses, ym ym, -ei viitsi luetellakaan- juttuihin.
Onhan Raamatussa asioita joita ei mormonitkaan kiellä.
Mutta täytyy muistaa että eksytys kulkee enemmän tai vähemmän lähellä totuutta.
Raamattu on kristityn ainoa totuus! Mutta map:illa toinen evankeliumi, -eli toinen jeesus. 2 kor 11. 4.Raamattu on tasa-arvoinen muiden pyhien kirjoitustemme kanssa, mutta se on Jumalan sanaa vain sikäli, kun se on käännetty oikein. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppi perustuu ilmoituksiin, joita on Raamatussa ja muissa pyhissä kirjoituksissamme. Oppi ja liitot kirjassa on enemmän oppia koskevia ilmoituksia kuin Mormonin kirjassa.
Meillä on juuri sama Jeesus Kristus, josta kerrotaan Raamatussa, mutta emme pidä Häntä sellaisena kuin olisi kolminaisuusopin mukaan uskottava. Raamattu ei ole riittävän selkeä, vaan sitä on tulkittu tuhansin eri tavoin.brutuz kirjoitti:
Pitkästä aikaa taas jotain tännekin.. Aikaa ei ole kyllä yhtään sen enempää kuin koskaan ennenkään tällaiseen kirjoitteluun, mutta pistetään nyt jotain vaihteen vuoksi..
Mormonit kyllä käyttävät samaa Raamattua kuin esim. luterilaiset, mutta he suhtautuvat Raamattuun hyvin eri tavalla. Perinteisen luterilaisen inspiraatio-opin mukaan kaikki, mitä Raamatussa sanotaan on oikeintulkittuna totta eikä siinä ole siis mitään valheellista. Lisäksin luterilaisen opin mukaan Raamatussa on kaikki pelastuksen kannalta olennainen tieto.
Mormonit sen sijaan uskovat, että Raamattu on Pyhä kirja, mutta he pitävät mahdollisena, että siinä on virheitä. Yksittäinen henkilö ei voi sanoa, että Raamatussa on tuo ja tuo kohta väärin, mutta yleensä mormoneilla voi kuitenkin olla oppeja, jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Tämä johtuu siis siitä, että
1) mormonit eivät usko, että Raamattu on virheetön,
2) mormonien mukaan Raamatussa ei ole kaikki olennainen tieto pelastuksen kannalta eli siitä on jäänyt olennaisia asioita pois, ja
3) Raamattua on mormonien mukaan mahdollisesti aikojen saatossa muunneltu.
Näin ainakin minä olen asian ymmärtänyt..Tosin viime aikoina en ole ehtinyt juurikaan perehtyä enää mormonioppiin, joten voin joissain asioissa olla pahastikin väärässä tai olen saattanut unohtaa joitain asioita.Lainaan tässä erästä kirjoitustani joka sivua Raamattua.
Kristuksen jälkeen ruvettiin jo Apostolien aikana kutsumaan kristityiksi niitä kalamerkiä käyttäviä, joiden johtaja oli kuollut ristillä pahimpien rikkojien tavoin. Nimitys oli alunperin haukkumanimi. Kalamerkki taasen oli tunnut jonka avulal yksi "kristitty" sattoi tuntea toisen tai vaikka löytää apua tai kokouspaikan. Vasta 156 Polycrap Smyrnalainen kutsui itseään kristityksi. Hän kertoi Rooman prokonsulille rohkeasti juuri ennen marttyyrikuolemaansa "olen kristitty". Kesti siis 156 vuotta kunnes kristityt omaksuivat tuon haukkumanimen itselleenkin. Ennen 200 vuotta kaikki kristitty viittaukset ovat kotoisin pakanallisiat tietolähteistä.
Myöhemmin on tullut kuvaan muitakin rajoituksia. 325 Nikean kirkolliskokous kutsuttiin koolle keisari Constantinen k¨äskystä. Hän ei pitänyt siitä että kristityt hänen valtakunnassaan oliva erimileisiä jopa niin paljon että hän pelkäsi heidän rupeamaan taisteluun hänen valtakuntansa sisällä. Constantinellä oli tarpeeksi tekemistä maansa rajojen pitämisessä muutenkin, joten hän käski silloista Rooman piispaa kokoamaan kaikki kristityt saman pöydän ääreen. Kokouksessa heidän tuli päästä yhteisymmärrykseen opista jotat vältyttäisiin jatkuvilta riidoilta hänen maansa sisällä. Vaikka näihin kokouksiin ei aina kaikki tulleetkaan ja heidät erotettiin ryhmästä ei heitä koskaan määrätty ei-kristillisiksi. Esimerkiksi Areolaiset ja Quartodecimans erotettiin koska eivät tulleet Nikean kokoukseen, mutat kyllä heistä aina puhutaan kristittyinä kaikissa kirjoisa ja tutkimuksissa.
Monet pitävät Raamattua siinä ainoana, jonka mukaan erotetaan kristityt muista. Siihen ei saa lisätä eikä otta pois... Johanneksen Ilmestyskirja jonka lopussa tuo lause josta tuo määritelmä on kotoisin oikeastaan oli ensimmäsiä kirjoitettuja Raamatun kirjoja eli sitä nuorempia kirjoja on sitä ennen Raamatussa eli ovatko nekin kirjan sitten ei kristillisiä? Muuten saman tapainen lause on myös erään Mooseklsenkijan lopusa ... onko siis koko loppu Raamattu väärin? Oikeastaan tuo lause oli aivan tavallinen loppulause kun kirjoitettiin jotakin tärkeätä sillä siihen aikaan usein tekstin kopijoijat panivat hieman omiaan teksteihin... ja tuo teksti koskee vain Ilmestyskirjaa ei muuta.
Eri ryhmittymillä on erilaisia Raamattuja esim Rom Kat sisällyttävät Apogryyfit Raamattuunsa... ovatko hekin ei kristillisiä? Luther pujolestaan halusi poistaa 2 Pietarin kirjeen ja Esterin ja silloisen 2 Maccabealaisen, muutte 1 Maccabealaiset olisi pitänyt sisällyttää Raamattuun, hän ei myöskään pitänyt Matteuksesta, Markuksesta tai Luukkasta. Vuorisaarna oli hänen mielestään "Paholaisen mestariteos".
Eli tuskin enemmän tai vähemmän pyhiä kirjoituksia tekee uskonnosta ei kristillisen.
Kysymyksessä on vain se että voittaja määrää, suurempi määrää pelin säännöt.
Minun käitykseni siitä mikä on kristitty on kaikki ne jotka uskovat Jeesukseen Krsitukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Eli aivan kuten alkukristityillä.knippelknappel kirjoitti:
Oon useinkin tutkinut map:in juttuja, ja usein törmännyt sellaiseen seikkaan että map pitää Raamattua vain oheislukemistona.
Käsitykseni mukaan kaikki mapin oppihan perustuu mormonikirjaan, Orson Pratt, Kallisarvoinen helmi, Talmage Jesus the Crist, J.F Smith Doctrines of salvation, Journal of Discourses, ym ym, -ei viitsi luetellakaan- juttuihin.
Onhan Raamatussa asioita joita ei mormonitkaan kiellä.
Mutta täytyy muistaa että eksytys kulkee enemmän tai vähemmän lähellä totuutta.
Raamattu on kristityn ainoa totuus! Mutta map:illa toinen evankeliumi, -eli toinen jeesus. 2 kor 11. 4.Mitä Raamtussa sitten on jota mormonit kieltävät?
Mormonien opit pojautuvat evankeliumiin ja se on esillä pyhissä kirjossamme.
Sanotaan että hedelmistään puu tunnetaan. Kyllä minusta kaikkialalla maailmasas ovat MAP hedelmät parhaita!
Luettelemasi miehet ovat sanoneet OMAN mieleipiteensä ja käsityksensä kirjoissaan se ei kuitenkana tarkoita että se olisi kirkon oppia! Käytännöt ja käsitykset voivat vaihdella. Ainoastaan suora ilmoitus antaa sinetin opille.- to..
nenada kirjoitti:
Lainaan tässä erästä kirjoitustani joka sivua Raamattua.
Kristuksen jälkeen ruvettiin jo Apostolien aikana kutsumaan kristityiksi niitä kalamerkiä käyttäviä, joiden johtaja oli kuollut ristillä pahimpien rikkojien tavoin. Nimitys oli alunperin haukkumanimi. Kalamerkki taasen oli tunnut jonka avulal yksi "kristitty" sattoi tuntea toisen tai vaikka löytää apua tai kokouspaikan. Vasta 156 Polycrap Smyrnalainen kutsui itseään kristityksi. Hän kertoi Rooman prokonsulille rohkeasti juuri ennen marttyyrikuolemaansa "olen kristitty". Kesti siis 156 vuotta kunnes kristityt omaksuivat tuon haukkumanimen itselleenkin. Ennen 200 vuotta kaikki kristitty viittaukset ovat kotoisin pakanallisiat tietolähteistä.
Myöhemmin on tullut kuvaan muitakin rajoituksia. 325 Nikean kirkolliskokous kutsuttiin koolle keisari Constantinen k¨äskystä. Hän ei pitänyt siitä että kristityt hänen valtakunnassaan oliva erimileisiä jopa niin paljon että hän pelkäsi heidän rupeamaan taisteluun hänen valtakuntansa sisällä. Constantinellä oli tarpeeksi tekemistä maansa rajojen pitämisessä muutenkin, joten hän käski silloista Rooman piispaa kokoamaan kaikki kristityt saman pöydän ääreen. Kokouksessa heidän tuli päästä yhteisymmärrykseen opista jotat vältyttäisiin jatkuvilta riidoilta hänen maansa sisällä. Vaikka näihin kokouksiin ei aina kaikki tulleetkaan ja heidät erotettiin ryhmästä ei heitä koskaan määrätty ei-kristillisiksi. Esimerkiksi Areolaiset ja Quartodecimans erotettiin koska eivät tulleet Nikean kokoukseen, mutat kyllä heistä aina puhutaan kristittyinä kaikissa kirjoisa ja tutkimuksissa.
Monet pitävät Raamattua siinä ainoana, jonka mukaan erotetaan kristityt muista. Siihen ei saa lisätä eikä otta pois... Johanneksen Ilmestyskirja jonka lopussa tuo lause josta tuo määritelmä on kotoisin oikeastaan oli ensimmäsiä kirjoitettuja Raamatun kirjoja eli sitä nuorempia kirjoja on sitä ennen Raamatussa eli ovatko nekin kirjan sitten ei kristillisiä? Muuten saman tapainen lause on myös erään Mooseklsenkijan lopusa ... onko siis koko loppu Raamattu väärin? Oikeastaan tuo lause oli aivan tavallinen loppulause kun kirjoitettiin jotakin tärkeätä sillä siihen aikaan usein tekstin kopijoijat panivat hieman omiaan teksteihin... ja tuo teksti koskee vain Ilmestyskirjaa ei muuta.
Eri ryhmittymillä on erilaisia Raamattuja esim Rom Kat sisällyttävät Apogryyfit Raamattuunsa... ovatko hekin ei kristillisiä? Luther pujolestaan halusi poistaa 2 Pietarin kirjeen ja Esterin ja silloisen 2 Maccabealaisen, muutte 1 Maccabealaiset olisi pitänyt sisällyttää Raamattuun, hän ei myöskään pitänyt Matteuksesta, Markuksesta tai Luukkasta. Vuorisaarna oli hänen mielestään "Paholaisen mestariteos".
Eli tuskin enemmän tai vähemmän pyhiä kirjoituksia tekee uskonnosta ei kristillisen.
Kysymyksessä on vain se että voittaja määrää, suurempi määrää pelin säännöt.
Minun käitykseni siitä mikä on kristitty on kaikki ne jotka uskovat Jeesukseen Krsitukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Eli aivan kuten alkukristityillä."Eli tuskin enemmän tai vähemmän pyhiä kirjoituksia tekee uskonnosta ei kristillisen"
Mutta enemmän tai vähemmän jumalia tekee siitä varmasti ei-kristillisen .
- mustaa ja valkoista
Miksi suhtaudut kristityihin ja heidän historiaansa niin kyynillisesti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612656Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve412306Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1012126Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502022Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611715Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171578