Hirttivätkö suomalaiset vakoilijoita?

Mutta ei suomalaisten vakoilijoiden kohtelu poikkea mitenkään muista, aivan samalla tavalla vakoojia on kohdeltu kaikkialla sotien aikaan. Hirttäminen taisi kuitenkin olla harvinaisempaa, en tiedä harrastettiinko sitä Suomessa. Ampumalla täällä vakoojista oli tapana päästä.

Suomalaiset suorittivat teloitukset ampumalla, en usko tuohon hirttotuomioon koska Suomen laki ei sitä tunne.

Mutta onhan ne voineet ampua sen.

Vakoilijan ampuminen ei taida olla edes laitonta.

Minäkin epäilen että kertomus tältä osin on propagandaa. Yritän edelleen selvittää sitä.
Carelia-lehdessä on mielenkiintoisia tarinoita rajan takaa, heidän kulttuuria, elämää, historiaa.
Mutta yksi asia pistää silmään: Missään jutussa ei tuomita Talvisodan aloittanutta Stalinia. Sen sijaan suomalaiset syyllistyivät sodan aikana julmuuksiin, ei Puna-armeija. Ilmeisesti neuvostopropaganda on edelleen virallinen ja sallittu totuus. Meillä on varaa tunnustaa omat rikoksemme, mutta niin pitäisi tehdä myös Karjalan Tasavallan.

ja pian ovatkin vakoojan siskot,veljet,mahdollinen jälkikasvu ja muut sukulaiset vaatimassa suomen valtiolta rahallisia korvauksia mm. henkisistä kärsimyksistä.Todistajiahan löytyy,hekin tullevat vaatimaan pakkokatselun vuoksi saamiansa traumoja lievittämään tukun euroja,mm. menetetyistä tuloista ja fasistisesta kohtelusta.Että hirttämällä,eppäillä tuota soppii.On tainnut kertoja sekoittaa nähneensä asiat,venäläiset kun laittoivat mielellään heidän mielestään vihollisen kanssa toimineet kaulakiikkuun.Tällaisen tapauksen on tainnut nähdä.

Mitä helvetin väliä sillä on hirttivätkö vai ampuivat? Se, joka vakoilee vieraan vallan hyväksi, tietää kyllä itse, että kiinnijoutuessaa menettää henkensä.

Suomi miehitti Itä-Karjalaa. Vakoilija oli Neuvostoliiton kansalainen. Ehkä voisi käyttää termiä partisaani. Saksalaisethan hirttivät ja polttivat täysin viattomia, naisia ja lapsia.
Kysyin vain, hirttivätkö suomalaiset vakoilijoita, onko minkäänlaista tietoa? Se tuntuu uskomattomalta. Yleensä vakoilija ammuttiin. Voisi kuvitella että karjalaisten parissa karjalaisen hirttäminen julkisesti nostattaisi vihaa suomalaisia kohtaan entisestään.

Täälläkin pyyhkii sensuuri ja jotkut aiheet ovat siis edelleenkin TABU!

Kaksi neuvostoliittolaista naisvakoojaa jäi kiinni Itä-Karjalassa. Toinen menehtyi kiinniotossa (mahdollisesti?). Toinen jäi elävänä vangiksi.

Hänet teloitettiin Petroskoissa julkisesti. Todennäköisesti hirtettiin.

Vai onko tässä kyse samasta tapauksesta?

En muista linkkiä, mistä sain tämän tietooni. Mutta lähde on varmuudella suomalainen. Samaisesta tapahtumasta on olemassa myös venäläinen kertomus.

Tämä juttu senrusoitiin jo kerran täältä, tässä lukemat telotetuista vakoilijoista:

Jutussa on mainittu KAIKKI lähdeviitteet ja sen todenperäisyyden voi jokainen HELPOSTI tarkistaa!

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipolitiikka&t=39681

Katsotaan samalla montakos minuuttia tämä pysyy kehässä! Suomi24:lla se aika oli molemmilla kerroilla muutaman tunnin ja tämä sentään on *parannettu laitos!*

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipolitiikka&t=39457

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000011327400

*Ruoditaanpas sitä suomenruotsalaisten sotilaiden karkuruusasiaa 1944 kesällä vielä vähän perusteellisemmin ja käytetään lähteenä kolmea kirjaa:*

Juutilainen, Antti: Rinta rinnan. Suomenruotsalaisten joukkojen sotatiet 1939-1944. WSOY. Juva 1997 . 250 s.

Esko Salminen tutkimustyö, väitöskirja:
Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944 Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus Jatkosodan aikana.

http://www1.edita.fi/publishing/ajankohtaista/tiedotteet/20041209111953.html

Uuno Tarkki Taistelu Viipurista 20.6.1944 IBSN 951-20-4983-x

*Tästä Juutilaisen kirjasta puhutaan aina ja kaiken aikaa ikäänkuin suomenruotsalaisten sotilaiden maineen puhdistajana*,
vaikka siinä on kummallisia epätarkkuuksia muutamassa tärkeässä kohdassa. Onkohan kyseessä tahallinen vai tahaton peittely vai huolimattomuus? Vai selittääkö päälähteenä käytetty Lars Stenströmin teos Krigsvägar nuo puutteet?

*Kerrotaanpas vähän johdannoksi tappioista:*

Sivulla 274 alkaa luku 5.27 jossa käsitellään suomenruotsalaisten panosta sodassa.
Siinä kerrotaan, että yli puolet ruotsinkielisistä jalkaväkimiehistä palveli 17.Divisioonan joukoissa ja kerrotaan tappioprosentit seuraavasti: vuonna 1941 yhtymän tappioprosentit oli pienimmät 2.5% yhtymäkohtaisissa vertailuissa ja vuonna 1944 pienehköt 4.0% muihin yhtymiin verrattuna. Vuona 1944 pitäjittäin laadittu tilasto Jatkosodassa kuolleista näyttää osoittavan, että ruotsinkielisten pitäjien menetykset jäivät Jatkosodassa hieman yli kahteen prosenttiin (2%) miespuolisista asukkaista, kun vastaavat luvut koko maassa olivat keskimäärin noin neljä prosenttia (4%). Eräissä kunnissa jopa yli 6 prosenttia.

*Munsalalaisuudesta, missä ei liene muuta kummallista kuin itse tapahtumat:*

Sivulla 275-276 kerrotaan Munsalalaisuudesta seuraavasti:

Kun 1980- ja 1990 -luvuilla puhuttiin rintamakarkuruudesta, se yhdistettiin usein ruotsinkieliseen Pohjanmaahan ja JR61:een.
Tähän syyllisiksi ei voida osoittaa pahansuopia suomalaiskiihkoilijoita, vaan *asian on pitänyt esillä se voimakas keskustelu, jota ruotsinkielisella Pohjanmaalla asiasta on käyty.*

Munsalalaisuus jatkoi 1944 myyräntyötään ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Moni hylkäsi kotikontunsa ja Isänmaansa ja lähti joko ennen palvelukseen astumista tai lomilta Pohjanlahden yli. Ruotsiin siirtyminen ruotsinkielisen Pohjanmaan kunnista oli vuonna 1944 selvästi yleisempää kuin muualta, sillä matka oli lyhyt ja lahden takana puhuttiin samaa kieltä. Tehdyn tilaston mukaan kolme neljäsosaa (3/4) Ruotsiin paenneista sotilaskarkureista oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta.
Erityisen pahaksi tilanne oli kehittynyt Munsalan seudulla. Myös ruotsinkielisen Pohjanmaan kenraali F. U. Fagernäs kiinnitti huomiota samaan tahraan hänelle niin rakkaan Pohjanmaan kilvessä useaan otteeseen. Vuoden 1944 heinäkuun alusta lähtien kuolemanrangaistus oli mahdollista langettaa karkureita tuomittaessa. Kun Pohjanmaalla tästä kysymyksestä on taitettu peistä, monelle on muodostunut kuva, että Pohjanmaan ruotsinkieliset olisivat yliedustettuina teloitettujen joukossa. Sodan aikainen tilasto kertoo päinvastaista, sillä *ruotsinkielisistä kunnista teloitus kohdistui vain kahteen karkuriin.*

Tämä EI taida täysin pitää paikkaansa. Tarkistin itse kaikki neljä Tarkin kirjassa mainittua henkilöä tuolta tietokannasta ja kolme niistä löytyi!
Vai onko tarkoitus ollut kuitenkin kikkailla noilla kuntien kielirajoilla?

http://tietokannat.mil.fi/menehtyneet/index.php3

Kuolinpaikkana (teloituspaikkana) oli Lautalan kylä Nuijamaalla ja menehtymisluokka KUOLI, kahdella oli äidinkielenään ruotsi ja yhdellä suomi, neljättä ei löydy millään haulla. Kotipaikkakunnat oli Kristiinankaupunki, Purmo ja Koivulahti. Lisäksi henkilöiden nimet oli kaikki ruotsinkielisiä.
Kotikuntansa (sankari?)hautausmaille näyttävät kuitenkin ainakin nuo kolme päässeen!
Itse olen luullut että karkurit ja teloitetut haudattiin teloituspaikalle, missä sitten sattui olemaankin.

Salattiinko nuo 17.D:n teloitusluvut tietoisesti? Oliko syy sama kuin Talvisodan Summan pääpuolustuslinjan murtumisen aiheuttama ankara suomenruotsalaisiin kohdistunut kritiikki heti Talvisodan jälkeen. Sivulla 87-88 Juutilainen kertoo asiasta.
Silloinhan Summan Lähteen lohkon likapyykin pesijäksi ja villien huhujen siipiä katkomaan, tai ainakin yrittämään sitä,
tarvittiin ihan eräs etevimmistä sotahistoriallisista asiantuntijoista eli Evl. J. O. Hannula, joka pestattiin laatimaan läpimurrosta ja sen syistä tutkimus.
Tätä tutkimusta ei ole tässä Juutilaisen kirjassa vaansitä on siteerattu myönteisen loppukommentin verran ja vähän johdantoa.
Sen tilaajina oli Maan turva -järjestö yhdessä Hembygdsfronten -järjestön kanssa. Tämä järjestö jakoi asiamiehilleen vuoden 1940 toukokuussa Lähteen lohkon murtumista koskevan selvityksen, jonka johdannossa sanotaan:
"Tehostamme sitä, ettei tätä tutkimusta ole annettava ulkopuoliseen käyttöön"
Miksiköhän ei, noudattikos Juutilainen tuota kieltoa edelleenkin, vaikka Summan tapahtumat on kerrottu kymmenissä kirjoissa ihankin tarkasti, vai sisältääkö se sellaista mikä EI kestä julkisuutta vieläkään?
Tuo J. O.Hannula: Summan läpimurto. Maan turva, Selostus C35. Helsinki 1940.
Löytyy myöskin teoksesta Sotahistoriallinen aikakausikirja 15/1996

Juutilaisen kirjassa on pitkät lähdeluetelot ja päälähteenä on siis käytetty Lars Stenströmin teosta Krigsvägar.

Kirjahan on julkaistu1997, mutta esim. Uuno Tarkki Taistelu Viipurista 20.6.1944 IBSN 951-20-4983-x kirjaa, julkaistu vuonna1996, sieltä *EI löydy*.

Lähdeluettelossa on kyllä mukana Jukka Kulomaa:
Käpykaartiin? 1941-1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Väitöskirja 1995.

Julkaisemattomat lähteet Jukka Kulomaa: Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana
1941. Suomen historian pro gradu-tutkimus Helsingin yliopistossa v.1979. Sota-arkistossa.

Juutilaisen Rinta rinnan -kirjan lähdeluettelossa *EI OLE* tätä mainiota kirjaa:

Esko Salminen väitöskirja:
Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944 Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus Jatkosodan aikana.

Missä on 17.D eli tämän ruotsinkielisen divisioonan teloitustiedot?
Vaikka Tarkin kirjassa on sivulla 214 päiväkäsky nro 33 päivättynä 23.7.1944
ja jakeluna on JR13, JR61, Er.p 27, 27.Krh.K, 59.Tyk.K, ErPst.Os., Jär.Psto 4, V AKS tiedoksi,
niin tuntuu kummalta, ettei sitä olekaan tilastoitu eikä noteerattu aiemmin eikä myöhemmin.
Oliko tuo "SALAINEN" leima niin tehokas...suomenruotsalaisten kohdalla?
Kuitenkin nuo onnettomat löytyvät Mil.fi tietokannasta, kolme neljästä, vieläpä hautauskuntineen.
Tuo luku 46 tai 47 esiintyy useinmiten sotakirjallisuudessa, kun puhutaan virallisista lukemista kesältä 1944
ja sitten aina tuo sama 11 "pikatuomiota". Mutta nythän mennäänkin sitten jo yli viidenkymmenen eli 51.
Aika erikoista on tilastointi ollut ja eri tutkijoiden saamat lukemat.

Esko Salminen:
Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944 Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus Jatkosodan aikana.

http://www1.edita.fi/publishing/ajankohtaista/tiedotteet/20041209111953.html

Tuossa erittäin mielenkiintoisessa kirjassa käsitellään tapahtumia joukkojen sisällä ja
rintaman takana ja mukana oli todellinen yllätyskin:
Taulukko Jatkosodan aikana teloitetuista suomalaisista, niin sotilaista kuin vakoilijoista yms. tuomion saaneista.

Sivulla 161 kerrotaan näin:

Jatkosodan aikana 1941-1944 armeijassa langetetut kuolemantuomiot:

A. Yhteensä:

1941 48 joista 2 kieltäytymistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta
1942 89 kaikki vakoilusta tai vastaavasta
1943 36 kaikki vakoilusta tai vastaavasta
1944 75 joista 47 karkaamistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta

B. Vuoden 1944 karkaus- tai kieltäytymistapaukset, joista on ilmoitettu PM:lle 28.8.44 mennessä:

Yhtymä (Y) Tuomittu kuolemaan (T)Ammuttu SJ:n 5§:n perusteella (A)

Y T A
1.D 2 2
2.D 6 0
3.D 2 0
4.D 2 0
5.D 5 0
6.D 6 4
7.D 3 0
8.D 1 0
11.D 4 0
12.D 5 0
18.D 3 1
PsD 0 1
3.Pr 2 0
15.Pr 2 0
20.Pr 1 1
21.Pr 1 2
RvPr 2 0
-------------------------------

Yhteensä 47 (T) 11 (A)

Nyt tulee se mielenkiintoisin osuus:

Missä on 17.D eli tämä ruotsinkielinen divisioona?

17. D:ssa teloitettiin ainakin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944.
Tahallaanko suomenruotsalaisia suojellaan mahdolliselta mustamaalaukselta epäsotilaallisen käytöksen suhteen?
Tilastoissa ei yllättäen olekaan tuota joukko-osastoa laisinkaan ja oikein ihmetellä pitää että miksi ei!
No onneksi on muitakin lähteitä, kuten tämä mainio Uuno Tarkin kirja Taistelu Viipurista.
Teloitusajankohta 17.D:ssa on kuitenkin paljon ennen tuota 28.8.44, joka on tilaston takarajana.
Teloituksethan suoritettiin Tarkin kirjan päiväkäskykopion mukaan jo 23.7.1944 klo 5.14 ja kirjassahan on siis KOPIO tuosta päiväkäskystä, joten lähde lienee riittävän autenttinen.
Kirjan sivulla 214 on päiväkäsky nro 33 ja siinä on kaikki neljä 23.7.1944 klo 5.14 teloitettua
nimeltä mainiten ja 2 on JR13:sta ja 2 JR61:n sotilaita, oikein "sotamiehiä".
Surullista mutta totta

17. D:ssa teloitettiin ainakin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944 ja lisäksi tulee se SuRullisen kuuluisa Mustasaaren vänrikki, joka oli siis upseerikarkuri!. Hänetkin teloitettiin siis kesällä 1944ja mitä luultavimmin hänkin oli 17.D:sta.
Siis yhteensä 5 teloitettua eli likimain 10% kokonaismäärästä oli ruotsinkielisessä joukko-osastossa, ruotsinkielisiä tai niiltä alueilta kotoisin! Ainakin henkilöiden nimet oli kaikki ruotsinkielisiä.
Se on jo aika paljon verrattuna ruotsinkielisten väestömäärään ja sotilaisiin, joita oli likimain 1 divisioonallinen muutama erillinen pataljoona ja eri aselajiyksiköitä jonkin verran!

Samainen kirja kertoo sivulla 162, miten IV armeijakunnan osalta koottiin 22.6.1944 mennessä selustasta yli 19000 sotilasta eksyneinä tai karkureiksi luokiteltuina. Summittaisen arvion mukaan heistä voitiin pitää n. 10%-20 % asemansa jättäneinä sotilaskarkureina. Karkureiksi vahvistettiin koko armeijan osalta ratkaisuvaiheessa 1944 vain 5338 miestä. Todellisuudessa luku oli paljon suurempi. (lähde: Katsaus IV AK:n sotapoliisin toimintaan 10-30.6.1944, IV AKE:n kirjelmä n:ro513, 2.7.1944, T 1060/16, SA, Junttila 1952, 70, Junttila, P J, Taistelutehon laskemiseen vaikuttaneet tekijät sodan 1941-1944 aikana ja siitä tehtävät johtopäätökset. Sotakorkeakoulun diplomityö 1952)

Myöskin tämä lähde esiintyy jatkuvasti palstoilla:

Käpykaartilaisista kertoo Matts Andersenin kirja Flykten västerut (Sahlgren Förlag 1987): "Kesällä, 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet.

Helsingin Sanomat kirjoittaa samasta aiheesta eri luvuin:
Romahtaneelta rintamalta karkasi noin 12 000 sotilasta kesällä 1944

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/tulosta/1076153136490

Kenttäoikeuksissa tuomituista pakoilijoista teloitettiin 46

Julkaistu 14.6.2004 0:00

Arviolta 12 000 suomalaissotilasta karkasi rintamalta kesä–elokuussa 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua. Kolme neljäsosaa karkaamisista sattui kesäkuussa, kun hajalle lyödyt joukot perääntyivät epäjärjestyksessä.
Valtaosa joutui eroon joukoistaan hyökkäyksen läpimurtokohdissa Karjalankannaksella. Sotapoliisit ottivat kesäkuun loppuun mennessä kiinni noin 29 000 linjojen takana harhaillutta miestä.
Kannaksen joukkojen taisteluvahvuus oli toukokuun lopussa 89 000 miestä.

Karkaajien tarkkaa määrää ei tiedetä. Paenneita tai johtajistaan eroon joutuneita ei ollut helppoa erottaa toisistaan.
Suurin osa karkureista palautettiin puhuttelun jälkeen yksikköihinsä. Vankilatuomioiden täytäntöönpanoja pääosin lykättiin, ja tuomitut komennettiin takaisin rintamalle. Sodan jälkeen suurinta osaa tuomioista ei pantu toimeen.
Karkailu tyrehtyi, kun vetäytyminen päättyi ja taistelut hiljenivät heinäkuussa.

Päämaja halusi koventaa sotaväen rikoslakia niin, että karkaamisesta voisi saada kuolemantuomion. Eduskunta hyväksyi lakiluonnoksen pikavauhtia 4. heinäkuuta. Pakoilija tuli panna syytteeseen aina, jos kyseessä oli uusittu karkaaminen tai sotapelkuruus.
Kenttätuomioistuimet langettivat kuolemanrangaistukset 76 sotilaalle, joista 46 teloitettiin. Teloitetut olivat jalkaväestä, ja kahta lukuun ottamatta miehistöön kuuluneita.
Yksitoista sotilasta ammuttiin sotaväen järjestyssäännön päällystölle antamien kurinpitovaltuuksien perusteella.

Lähde: Jukka Kulomaa:
Käpykaartiin? Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Väitöskirja 1995.