Eräänä päivänä näemme, kuinka EU:ta juhlitaan kansoille onnen, vapauden ja puhtaan ympäristön tuojana.
EU on tulevaisuuden historiaa!
11
624
Vastaukset
- Ent. koululainen
Rooman vallan ajalta meillä on jäljellä ajanlaskumme. Tosin se oli ensin juliaaninen (voimassa Venäjällä aina vallankumoukseen asti), jota myöhemmin korjattiin gregoriaaniseksi. Se on voimassa kaikkialla Euroopassa. Seuraavaksi vanhin, jonka osaan ajatella, on Ranskan vallankumouksen perintönä oleva metrijärjestelmä, joka on otettu käyttöön Brittein saarillakin. Entä milloin on syntynyt jako aikavyöhykkeisiin - direktiivin veroinen sekin.
Osattiin sitä ennenkin. Ties mitä tästä EU:sta jää elämään. Emme päivittäin huomaa eroja, mutta jos vertaamme nykyistä menoa viidentoista vuoden takaiseen, havaitsemme muutoksen, eikä se ole huonompaan suuntaan.
On helppohintaista ilvehtiä kurkkudirektiivien perusteella, mutta kauppatapoja oli ennenkin, ja kuka haluaa ostaa hevosenkengän mallisen kurkun? - mr.douglas
Vaikka EU ei tällä hetkellä kovassa huudossa olekaan, voi sen tulevaisuuden kuitenkin nähdä melko valoisana. Unioni on elintärkeä juuri Euroopan maiden kaupankäynnin ja kilpailukyvyn turvaamisen kannalta, turvallisuustekijöitä unohtamatta.
Kaiken tärkeimmäksi tehtäväksi EU:lle näkisin kuitenkin Euroopan johtavien maiden (Saksa, Englanti, Ranska) keskenäisen rauhan ylläpitämisen.- talollinen
10 vastauksestasi! Onneksi on vielä ihmisiä, jotka eivät ole antautuneet EU:n vastustajaänkyröiden edessä kannattamaan heidän naurettavia pöllötyksiään.
EU on tuonut rauhan Eurooppaan. Olisipa EU ollut jo toisen maailmansodan aikana. - KLE
talollinen kirjoitti:
10 vastauksestasi! Onneksi on vielä ihmisiä, jotka eivät ole antautuneet EU:n vastustajaänkyröiden edessä kannattamaan heidän naurettavia pöllötyksiään.
EU on tuonut rauhan Eurooppaan. Olisipa EU ollut jo toisen maailmansodan aikana.Johan sä valeen möläytit.Kaikki dynastiat tuhouttuu omaan mahdottomuuteensa ennemmin tai myöhemmin myös EU.
- katselee
EU on uusi 'kolmas valtakunta', vai sanotaanko neljäs valtakunta. Hitler onnellisena katselee pilven päältä työnsä jatkajia...
- weeee....
Voihan se Aatu yrittää kattella, mutta tuskinpa ihan pilven päältä vaan hieman toisenlaisesta paikasta.. :)
- talollinen
En ole Hitlerin kannattaja, toisin kuin "Suomen etua" puolustavat typerykset. EU on tulevaisuus.
- Starikku
Ilman EU:ta Suomi pärjäisi paremmin jos suomalaiset olisivat viisaampia. Kun EU:hun liittymisestä äänestettiin ajattelin seuraavasti:
Vuosisatoja olimme Ruotsin vallan alla. Satakunta vuotta Venäjän autonomiana. Kun vähän niinkuin vahingossa saimme itsenäisyyden, heti rupesimme lahtaamaan toisiamme! Orjakansa valitsi itselleen uuden orjuuttajakuninkaan Saksasta!
Suomalaiset eivät kykene hallitsemaan itse itseään. Me tarvitsemme ulkolaisen isännän. On onnellista meille, että EU huoli tällaisen orjalauman jäsenekseen.- talollinen
"Suomalaiset eivät kykene hallitsemaan itse itseään. Me tarvitsemme ulkolaisen isännän. On onnellista meille, että EU huoli tällaisen orjalauman jäsenekseen."
Suomella on hyvät valmiudet itsenäiseen toimintaan Euroopan Unionin jäsenyydessä ja valvonnassa. EU:ssa Suomen valtio on itsenäisempi kuin koskaan, ja voi ottaa osaa tulevaisuuden haasteisiin ja parantaa kilpailukykyään Eurooppalaisten normien mukaiseksi. Se ei ole orjuutta, vaan yhteistyökykyä. - suomalainen
talollinen kirjoitti:
"Suomalaiset eivät kykene hallitsemaan itse itseään. Me tarvitsemme ulkolaisen isännän. On onnellista meille, että EU huoli tällaisen orjalauman jäsenekseen."
Suomella on hyvät valmiudet itsenäiseen toimintaan Euroopan Unionin jäsenyydessä ja valvonnassa. EU:ssa Suomen valtio on itsenäisempi kuin koskaan, ja voi ottaa osaa tulevaisuuden haasteisiin ja parantaa kilpailukykyään Eurooppalaisten normien mukaiseksi. Se ei ole orjuutta, vaan yhteistyökykyä."Suomella on hyvät valmiudet itsenäiseen toimintaan Euroopan Unionin jäsenyydessä ja valvonnassa. EU:ssa Suomen valtio on itsenäisempi kuin koskaan..."
- Olet todella pipi päästäsi. - Starikku
suomalainen kirjoitti:
"Suomella on hyvät valmiudet itsenäiseen toimintaan Euroopan Unionin jäsenyydessä ja valvonnassa. EU:ssa Suomen valtio on itsenäisempi kuin koskaan..."
- Olet todella pipi päästäsi.Ei nimim. Talonpoika ole päästään pipi. Hän on valtion viraston toimistopäällikkö, joka tottunut juuri tuolla tavalla tekemään vuodesta toiseen toimintasuunnitelmia. Jokainen tietää, että toimisto ei kykene eikä halua tehdä mitään asian eteen, eikä kukaan siitä moiti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907522Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216257Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604387Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333024Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902608Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh241846Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1821427- 1171406
Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21741"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693