Globaalietiikkaa yrityksiin - ja yhteiskuntaan

Globaalietiikkaa yrityksiin osuustoiminnalla

I.   Taustaa

Maailmanlaajuiset markkinavoimat jylläävät. Kannattaako meidän uhrata oikeudenmukaisia ja kohtuullisia, sosiaalisia ja demokraattisia päämääriä, sekä oikeuksia että velvollisuuksia globaalien markkinavoimien edessä? Ei.

Nykyisessä kansainvälisessä maailmassa taloudellinen epätasa-arvo on kasvamaan päin. Politiikalla, oikeilla valinnoilla olisi mahdollista tehdä paljon hyvää yhteiskunnassa sen kaikilla tasoilla, myös maailmanlaajuisesti. Valitettavasti monet poliitikot eivät juurikaan ole ottaneet huomioon eettisiä päämääriä päätöksiä tehdessään.

Etiikka on sitä että pidämme huolen toinen toisistamme, välitämme toisistamme. Pyrimme eettisesti hyvään toisillemme, koska odotamme sitä samaa itsellemmekin. Elämämmehän muodostuisi täysin sietämättömäksi, jos kokisimme pelkkää pahaa, sitä jännittyneinä alati pelkäisimme, tai saisimme osaksemme vain pelkän tyhjyyden ja tylsyyden.

Optimaalisesti ja optimistisesti globaalietiikka nähdään ihmisten keskinäisenä vuorovaikutuksena niin työssä kuin vapaa-aikanakin, joka win-win-periaate perustuu sopusuhtaiseen, harmooniseen yhteisymmärrykseen ja luottamukseen kulttuuriin, uskontoon, syntyperään ja asuinpaikkaan katsomatta.

Itsestämme riippuu paljon. Omissa, samoinkuin yrityksellisissäkin kuvioissamme voimme aloittaa eettisten ratkaisujen hakemisen. Toivoa tässä pahaisessa maailmassa sentään vielä on.

Rikkaat rikastuvat - köyhät köyhtyvät

Osakeyhtiöiden ja lakien suomat optiojärjestelmät xxx-miljoonaosuuksineen ovat herättäneet esiin tämän perustavaa laatua olevan eettisen ongelman: valinnanvapaus osakkeisiinkin on sinänsä kaikilla, mutta valinnanmahdollisuudet ovat vain eräillä onnekkailla, usein kaikkia haitaten pelureilla, onnnenonkijoilla.

Ahneus ja kateus on hyvä renki riuskana, mutta huono isäntä sairaaksi äityneenä. Paha kello kauas kuuluu, hyvä vielä kauemmas - oikeudelle ja kohtuudelle rakennettuna.

Kaikessa sellaisessa vaihdannassa, joka ei tapahdu ideaaleilla markkinoilla, vapaiden ja tasa-arvoisten yksilöiden kesken, ilman etuoikeuksia ja valta-asemia, on osa suoranaista varkautta. Tällaista voidaan kutsua rakenteelliseksi varastamiseksi.

Osakkeisiin liittyy etuoikeus, joka tekee niillä käydyn kaupan rakenteellisesti epäeettiseksi. Ne, jotka pystyvät hankkimaan enemmän osakkeita kuin muut, saavat ylimääräistä etua muihin nähden ja pystyvät hankkimaan osakkeita entistä enemmän.

Osakeyhtiön osakkaat vastaavat yrityksenä veloista vain osakepääomallaan, yksityinen ihminen vastaa periaatteessa veloistaan koko omaisuudellaan.

Talouden kohetessa ja kansainvälistyessä epäeettisyyden seuraukset nähdään rikkaiden rikastumisena ja köyhien köyhtymisenä.

Laman kohdatessa epäeettisyys konkretisoituu konkursseissa, joissa velat jätetään muiden maksettaviksi, vaikka osakkaiden varallisuus riittäisi niiden maksamiseen.

Osakeyhtiöjärjestelmä voitaisiin kyllä tehdä eettisemmäksi, jos vain yhteistä hyvää tahtoa riittävästi löytyy. Kypsyminen siihen kansainvälisesti taas kestää varmasti kauan, liian kauan. Eettinen ja markkinataloudellinen, vanha ratkaisu tähän on kuitenkin jo olemassa: osuustoiminta.
Yrityksellinen järjestelmäratkaisu: osuustoiminta

Osuustoiminta-aate syntyi 1820- luvulla, jolloin ns. utopistit kehittelivät vaihtoehtoisia taloudellisen toiminnan muotoja. He eivät hyväksyneet sen ajan tosiasioita; taistelua vallasta, heikompien riistoa, lapsityövoimaa ja ihmisten kurjuutta tehtaissa. Solidaarisuuden ja yhteenliittymisen arvon julistaminen muodostui monelle elämäntyöksi. Innostus kanavoitui sen ajan ammattiyhdistyksiksi, vakuutusrenkaiksi sekä kuluttajien osuuskunniksi. Oikeudenmukaisuuden ihanne ja sen käytännön toteutus olivat pioneereille hyvin tärkeitä. Ystävyys ja kaveruus kasvoivat otollisessa maaperässä.

Suomalaisen osuustoiminnan synty 1800/1900- lukujen vaihteessa, sortovuosien alussa oli räjähdysmäisen voimakas ja nopea. Uudet, yhteiskunnalliset ongelmat ja epätasa-arvoisuus olivat tuolloin kärjistymässä sekä maaseudulla että työväestön keskuudessa. Tähän tilanteeseen osuustoiminta toi ratkaisun, joka hyväksyi markkinatalouden, mutta luotti yhteistoimintaan.

Vuonna 1899 perustettu Pellervo-seura oli satojen osuuskuntien sekä kaikkien osuustoiminnan keskusliikkeiden alkuunpanija. Osuustoiminnan leviämisen käytännössä mahdollisti vuonna 1901 säädetty osuustoimintalaki. Viime sotien jälkeen osuustoiminnan asema vakiintui Suomessa, mutta osuustoimintaa alkoivat leimata suuret keskusliikkeet.

Osuustoiminnan kansainvälinen kattojärjestö ICA (International CO-operative Alliance) hyväksyi vuonna 1995 kannanoton, joka sisältää osuuskunnan määritelmän, avainarvot sekä periaatteet ja strategiat.

Osuustoiminta tänään

Osuustoiminnalla Suomessa on tänä päivänä merkittävä sija. Yli puolet aikuisista suomalaisista on jäsenenä ainakin yhdessä osuuskunnassa. Perinteistä osuustoiminnallista yrittämistä edustavat tänäänkin mm. SOK, Metsäliitto, osuuspankkiryhmä sekä osuusmeijerit ja -teurastamot. Osuuskunta on pienimuotoisena yritysmuotona löydetty 1990- luvulla uudelleen.

Kiinnostus osuustoimintaa kohtaan on virinnyt jälleen maailman myllerryksessä. Markkinavoimien ja kehittyvän uusteknologian yhteisvaikutus on ollut voimakasta. Haasteita hyvinvointiyhteiskunnalle ovat pitkäaikaistyöttömyys, lisääntyneet tuloerot, yhteiskunnan uusi kahtiajakautuminen, ympäristökysymykset sekä maaseudun ja teollisuuden rakennemuutokset EU:n myötä. Keskitettyyn ja maailmanlaajuisesti ahdinkoon ajauttavan kulttuuriin tasapainottamiseksi kaivataan vastavoimaa. Yhteisvastuuseen ja paikalliseen omatoimisuuteen perustuvalla osuustoiminnalla on jälleen sosiaalinen tilaus.

Osuuskunta on osoittautunut tämän päivän yhteiskuntaan hyvin soveltuvaksi yritysmuodoksi. Uusosuustoiminnaksi on alettu kutsua 1990-luvulla virinnyttä, osuuskuntamuotoista toimintaa. Uutta perinteiseen osuustoimintaan verrattuna ovat sekä uudet toimialat että uudet jäsenryhmät.

Uusosuuskuntia ovat perustaneet mm. kuluttajien erityisryhmät (esim. luomu, vegaani), eri kulttuurialojen ryhmät, luonnontuotteiden keräilijät, vammaisryhmät, erityisammattien harjoittajat (mm. uusmedia) sekä hyvin koulutetut, ammattitaitoiset työttömät.

Nykypäivänkin osuustoimintaliikkeen jäsenet uskovat rehellisyyden, avoimuuden, yhteiskunnallisen vastuun ja muista ihmisistä välittämisen eettisiin arvoihin. Osuustoiminta liittää yhteen jäsentensä toimeentulon sekä henkisen hyvinvoinnin. Osuuskunnassa toimiminen antaa jäsenilleen mahdollisuuden aitoon elämänhallintaan, yhteiseen yrittämiseen. Osuuskuntien voima on siinä, että niissä yhdistyvät liiketoiminta ja yhteisöllinen luottamus.

II.   Yritysmuotona osuuskunta

Osuuskunta on sopiva yritysmuoto, kun yrityksen tarkoituksena on harjoittaa taloudellista toimintaa jäsentensä elinkeinon ja talouden tukemiseksi. Osuuskunnan toiminnan tavoitteena ei siis ole voiton maksimointi (vrt. osakeyhtiö), vaikka sen yhtenä motiivina on luonnollisesti myös mahdollisimman hyvä tuotto jo kansantaloudellistenkin periaatteiden mukaisesti. Jäsenet voivat olla suhteessa osuuskuntaansa tuottajina, palvelusten käyttäjinä tai kuluttajina. Osuuskunnassa voi olla myös kannattajajäseniä.

Osuuskunnan perustaminen

Osuuskunnan perustamiseen tarvitaan viisi jäsentä, mutta käytännössä kannattaa pyrkiä vähintään seitsemään jäseneen. Tällöin jäseniä ei kohdella yrittäjinä, koska omistusosuus jää alle 15 prosentin ja näin ollen mm. jäsenten oikeus soviteltuun päivärahaan säilyy.

Osuuskuntaan on helppo ottaa uusia jäseniä ja osuuskunnasta eroaminen on helppoa. Pienemmissä osuuskunnissa kannattaa kuitenkin perustettaessa miettiä ryhmän sitoutuvuutta ja yhteistyön muotoja siten, että kaikki perustajajäsenet ovat alusta pitäen täysillä mukana toiminnassa.

Osuuskunta toimii demokraattisesti

Osuuskuntaa hallitaan demokraattisesti, jäsen ja ääni periaatteella, eli toisin kuin osakeyhtiössä sijoitettu pääoma ei anna enempää päätösvaltaa. Osuuskuntaa perustettaessa päätetään osuusmaksun suuruudesta, joka on kaikille jäsenille yhtä suuri. Osuusmaksun suuruutta ei ole ennalta määritelty.

Toiminta organisoidaan käytännössä niin, että osuuskunta pidättää tulosta tietyn prosenttiosuuden kulujen kattamiseksi (esim. toimistokulut). Lisäksi vuosittain kartutetaan vararahastoa viiden prosentin voitto-osuudella, kunnes rahastossa on (esim. 2500 €). Ylijäämään ei pyritä, mutta tarvittaessa sitä voidaan jakaa jäsenille osuusmaksun korkona tai lisäpalkkana. Osuuskunnalle voidaan myös perustaa mm. koulutus- ja investointitarpeisiin rahastoja, joita kartutetaan ylijäämästä. Osuuskunnan jäsenillä ei ole henkilökohtaista vastuuta toiminnasta - menettää voi ainoastaan maksamansa osuusmaksun. Rikosoikeudellinen vastuu väärinkäytöksistä koskee tietysti myös osuuskuntia ja niiden jäseniä.

Rahoitus perustamiseen

Osuuskunnan alkupääoma koostuu kohtuullisista osuusmaksuista. Tarvittaessa toimintaa voidaan rahoittaa myös lainoilla, tuilla tai avustuksilla. Työvoimaviranomaisten hakemuksen perusteella myöntämä omatoimisuusavustus on yleisin osuustoiminnan aloituskuluihin myönnetty tuki.

Osuuskunta on taloudellinen yritys, jota koskevat samat kirjanpito-, vero- ja työnantajavelvoitteet kuin yrityksiä yleensäkin. Osuuskunnan kirjanpito on viisainta teettää ammattilaisella ja myös erilaisia vakuutustarpeita on syytä pohtia.

Osuuskunnan jäsenet maksavat normaalit palkansaajan maksut eikä esim. yrittäjäeläkevakuutuksia tarvita, jos osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä.

Osuuskuntamuotoinen yrittäminen säästää jäsenilleen selkeästi sekä aikaa että rahaa, keskitettyjen ja jaettujen kustannusten kautta.

Selkeät säännöt toiminnan perustana

Osuuskunnan toimintaa ohjaavat perustamisen yhteydessä laaditut säännöt. Sääntöjen sisältö on määrätty osuuskuntalaissa, mutta vain pieni määrä sääntöpykälistä on pakollisia. Tarpeellisiksi katsomiaan sääntöjä voi kukin osuuskunta lisätä. Säännöt toimivat osuuskunnan "perustuslakina", joten ne kannattaa laatia huolella.

Osuuskuntaa perustettaessa laaditaan perustamisasiakirja. Perustamiskokouksessa valitaan hallitus ja nimetään mahdollinen hallinnon hoitaja. Lisäksi perustamiskirjassa tulee olla liitteenä osuuskunnan täydelliset säännöt sekä tieto osuuskunnan ensimmäisistä tilintarkastajista. Perustamiskirjan laatimisen jälkeen hallitus pitää järjestäytymiskokouksen, jossa käsitellään kaupparekisteri-ilmoitusta varten määrätyt asiat. Näiden toimenpiteiden jälkeen osuuskunta voidaan ilmoittaa kaupparekisteriin. Ennen toiminnan aloittamista tehdään alueen veroviranomaisille aloittamisilmoitus, joka sisältää työnantajaksi rekisteröitymisen ja ilmoittautumisen arvonlisäverolliseksi. Lisäksi mahdollisiin luvanvaraisiin elinkeinoihin, mm. hoiva-alalle haetaan lääninhallitukselta elinkeinolupa.

Osuuskunta joka tarpeeseen

Tunnetuin osuuskuntamuoto tällä hetkellä on työosuuskunta , joita työttömät henkilöt ovat perustaneet. Työosuuskunta toimii niin, että se sopii asiakkaan (yrityksen tai yksityisen) kanssa toimeksiannosta ja palkkaa jäsenensä tekemään työn. Työosuuskunta voi myös valmistaa tuotetta tai tavaraa, jota myydään osuuskunnan kautta, mm. alihankintatyöt. Asiakas saa työstä yhden, selkeän laskun, koska osuuskunta hoitaa työnantajan lakisääteiset maksut. Jos työt ovat osa-aikaisia sirpale- tai pätkätöitä, säilyy osuuskunnan jäsen työttömyysturvan piirissä (vähintään 7 jäsentä) sekä työmarkkinakelpoisena.

Työosuuskunnissa yleisiä toimialoja ovat esimerkiksi:

* rakennustyöt         * toimistotyöt
* ATK-palvelut         * kirjanpito
* teollisuuspalvelut   * siivoustyöt
* sosiaali-, hoiva- ja terveyspalvelut      * koulutus ja konsultointi
* ympäristöpalvelut    * mainonta ja viestintä, uusmedia
* erilaiset alihankintatyöt

Muita osuuskuntamuotoja ovat esimerkiksi:

Markkinointiosuuskunnat, joille jäsenet myyvät tuotteitaan tai valmistamiaan tavaroita edelleen markkinoitavaksi (esim. käsityöt, pienimuotoinen jalostus, elintarvikkeet, luonnontuotteet, puu, kivi).

Kulutus- ja hankintaosuuskunnat, jolloin jäsenet voivat hankkia kotitaloudessaan tai ammatissaan tarvitsemiaan tuotteita tai palveluita osuuskunnan kautta (esim. elintarvikeosuuskunnat, maatilaosuuskunnat, vesi- ja energiaosuuskunnat).

Sosiaaliosuuskunta tuottaa hyvinvointipalveluja. Hoivaosuuskunnan tehtävä voi olla esim. päiväkodin pito tai vanhusten huolto. Sosiaaliosuuskunnan toiminta voi olla myös puhtaasti sosiaalista, jolloin osuuskunta järjestää esim. suojatyöpaikkoja.

Kehittämisosuuskunta, jotka toimivat edellytysten luojina sekä ideoiden vastaanottajina ja välittäjinä (esim. maaseudun kehittämiseen tähtäävät osuuskunnat).

Työosuuskunnan etuja

•   matala kynnys yrittämiseen, harjaantuminen yrittäjyyteen
•   vähäinen pääoman tarve
•   rajattu taloudellinen vastuu
•   oikeus työttömyysturvan säilymiseen (vähintään 7 jäsentä)
•   keino työllistyä omaehtoisesti
•   mahdollisuus säilyttää ammattitaito ja saada työkokemusta omalta alalta
•   yhteistoiminnan ja verkostoitumisen edut
•   demokraattisuus
•   työn tilaajalle helppo tapa teettää työtä - osuuskunta hoitaa lakisääteiset maksut

Osuuskunnan tärkein voimavara on aktiivinen ja toiminnasta innostunut jäsen. Onnistumisen edellytyksiä ovat jäsenten sitoutuminen tavoitteisiin sekä tietotaito. Osuuskunnan jäseneltä vaaditaan kipinää sisäiseen yrittäjyyteen sekä halua kasvaa keskinäiseen luottamussuhteeseen. Osuuskunta perustetaan toiveena vuosien jopa vuosikymmentenkin mittainen yhteistyö.

Olisiko tässä hiukan eettistä mallia koko yhteiskuntaankin? IOH