Turun uusi kirkkoherra, onko valittu jo?

Bohdiskelija

Osio numero 2.

196

13659

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiusaantunut

      Turussa kuoro on kuulemma lauleskellut juovuksissa ens. pääsiäispäivän ehtoopalveluksessa

      • nickari7

        olen käynyt usein lauantai-iltojen palveluksissa Turussa. Musikaalisena ihmisenä minua on häirinnyt kuoron haparoiva laulanta. Syy ei varmaankin ole kanttorissa, vaan joissakin laulajissa. Onko sielläkin alkoholiongelmaa?

      • olé
        nickari7 kirjoitti:

        olen käynyt usein lauantai-iltojen palveluksissa Turussa. Musikaalisena ihmisenä minua on häirinnyt kuoron haparoiva laulanta. Syy ei varmaankin ole kanttorissa, vaan joissakin laulajissa. Onko sielläkin alkoholiongelmaa?

        viran- tai toimenhaltija. Kuorolaiset ovat seurakuntalaisia, joilla todellakin voi olla monia ongelmia ja riippuvuksia. Kirkko on syntisiä ja moniin ongelmiin joutuneita ihmisiä varten. Kirkko on parantola, mutta tuossa parantolassa työssä olevien on noudatettava ammattiin kuuluvaa käytöstä.

      • annuleena
        olé kirjoitti:

        vastaus! Jos kerran riviseurakuntalaiselle osotetaan ovea, niin miksi sitten kuorossa saa laulaa päihtyneenä?

        En ymmärrä!

    • Hesekiel

      että jos kirkkoherra ei ole sopiva ja taivuteltavissa kähmintöihin, niin se pitää vaihtaa keinolla millä tahansa!

      Mistähän löydätte sopivan "jees miehen." Ja kinteistölautakunta siunaa!!!

      • anjapanja

        arkkipiispa!

    • ovat

      Turun kuuluisat kirkkotekstiilit?
      Jos ne ovat Turussa, niin eikö niitä voisi siirtää Hesaan Sofia kulttuurikeskukseen? Olisivat ainakin näytillä!
      Vai mitä tekstiilivastaava Mikael Miikkola?

      Inkeri Tikkasellahan ei ole mitään käyttöä kulttuurissa, vaikka hän onkin korkeasti koulutettu kulttuurihistorian henkilö?

      • Inkei Tikkanen

        Painua jonnekin! Olen todellakin kulttuurin korkeasti koulutettu henkilö. Enpä usko että Turun ort.kirkko on ensimmäisenä kaipaukseni kohteena.

    • olla

      juovuksissa jos ei hoipertele, eikä haise viinalle, eikä sohella enempää kuin normaalisti?

      Olin lähikosketuksessa kirkkoherran kanssa kyseisessä palveluksessa, jonka jälkeen soititte piispalle, suutelin kolmekertaa, niin kuin ortodokseilla on tapana hyvästiksi, koska lähdin matkoille! Palattuani huomsin kaikenlaista, pahansuopaisuutta ilmassa. Oliko alkometrin tai verikokeen tulos näillä "terveydenhoitajilla"? Eppäilen vähän!
      Syyt lienevät tunnepuolella!

      • äimistynyt2

        lisäksi isä-Petrillä oli flunssa. Allekirjoittanut antoi hänelle flunssalääkettä tai kehoitti ottamaan sitä ettei ääni kokonaan menisi.

      • seurakuntalainen myös
        äimistynyt2 kirjoitti:

        lisäksi isä-Petrillä oli flunssa. Allekirjoittanut antoi hänelle flunssalääkettä tai kehoitti ottamaan sitä ettei ääni kokonaan menisi.

        Olinpa typerä kun en aiemmin tullut ajatelleeksi, että viisi kertaa rattijuopumuksesta kärähtänyt ex-kirkkoherramme olikin palveluksessa taudin kourissa / mielialalääkkeiden vaikutuksen alaisena / kuoro olikin humalassa. Nehän ovatkin tosiaankin ne todennäköisimmät syyt hänen hoiperteluunsa ja soperteluunsa.

        Sääliksi käytte te. Ja flunssainen, väärin ymmärretty i-P.

    • Pelastaa¤

      Rakas Piispa

      minä tiedän että teillä on paljon työtä ja mietittävää. Silti kysyn: Oletteko ajatellut miten isä-Petrin sielu voi? Voisitte kysyä häneltä. Hän ei ehkä vastaa, mutta ainahan kannattaa yrittää.

      Sanoitte, että pidätte taiteesta ja kauneudesta. Ne pelastavat maailman. Tästä olen samaa mieltä kanssanne.

      Meillä Turussa ei olekovin kaunista nykyään.
      Tässä Turun ort. seurakunnan jutussa ei ole sankareita, eikä roistoja. On vain suunnaton ikävä ja tyhjyys.

      Miten teidän sielunne voi?

      • sadetuuli9

        Me voimme erittäin huonosti, Andrei Arsenjevits!
        Me olemme yksinäisiä.Me olemme väsyneitä. Minä alan itkeä helposti. Sinä et kyllä pitäisi tästä, minä itken nykyään usein!

      • ihmetteleväinen ihminen
        sadetuuli9 kirjoitti:

        Me voimme erittäin huonosti, Andrei Arsenjevits!
        Me olemme yksinäisiä.Me olemme väsyneitä. Minä alan itkeä helposti. Sinä et kyllä pitäisi tästä, minä itken nykyään usein!

        Minusta kuitenkin on niin, että pappien pitää olla piispoille kuuliaisia. Mitä kirkostamme tulee, jos emme noudata tätä perinnettä?

      • ällistynyt!
        ihmetteleväinen ihminen kirjoitti:

        Minusta kuitenkin on niin, että pappien pitää olla piispoille kuuliaisia. Mitä kirkostamme tulee, jos emme noudata tätä perinnettä?

        tähän liittyy. Tarkoitit varmaan alamainen kuten vaimo miehelle!

      • ällistynyt?
        ällistynyt! kirjoitti:

        tähän liittyy. Tarkoitit varmaan alamainen kuten vaimo miehelle!

        kunnioitan tietenkin piispaa! Kömmähdys. Anteeksi, katsoin väärin mihin vastasitte!

      • arja7
        ihmetteleväinen ihminen kirjoitti:

        Minusta kuitenkin on niin, että pappien pitää olla piispoille kuuliaisia. Mitä kirkostamme tulee, jos emme noudata tätä perinnettä?

        kuuliaisuuden suhteen virkaan nähden! Koskeeko kuuliaisuus vapaa-aikaakin, jos sitä sattuu olemaan. Kuuliaisuus ei minusta sulje pois mahdollisuutta olla eri mieltä!

      • kuuluu&
        ihmetteleväinen ihminen kirjoitti:

        Minusta kuitenkin on niin, että pappien pitää olla piispoille kuuliaisia. Mitä kirkostamme tulee, jos emme noudata tätä perinnettä?

        Piispoille kuuluu hoitaa alaistensa sieluja. Näin olen ymmärtänyt. Ja mistäs me tiedämme vaikka hän hoitaisikin. Ei meidän tarvitse ihan kaikkea piispan tekemisistä tietää!

      • Jonnekin pois
        kuuluu& kirjoitti:

        Piispoille kuuluu hoitaa alaistensa sieluja. Näin olen ymmärtänyt. Ja mistäs me tiedämme vaikka hän hoitaisikin. Ei meidän tarvitse ihan kaikkea piispan tekemisistä tietää!

        "Tai ehkä keksin kaiken jälkeenpäin. Silloin hän tuli luokseni ja sanoi: " Lähdetään." Minä läksin enkä ole koskaan katunut. En koskaan." (A.T.n elokuvan Stalker, vaimon repliikki)

      • lähden
        Jonnekin pois kirjoitti:

        "Tai ehkä keksin kaiken jälkeenpäin. Silloin hän tuli luokseni ja sanoi: " Lähdetään." Minä läksin enkä ole koskaan katunut. En koskaan." (A.T.n elokuvan Stalker, vaimon repliikki)

        minäkin! Maailma on avoin kulkea. Jos joskus näemme toisemme isä-Petri niin moikataan iloisesti! Luulen ettei Turku ole kummankaan koti!
        Pelastaudu kun vielä voit!

    • kiinnostamasta

      koko juttu! Toivottavasti tulee joku oikein "rautaharava" kirkkoherraksi!

    • joku*

      on tallentanut nämäkin sivut arkistokäyttöön! Jos ei, niin tuumasta toimeen!

    • sensurointia

      Olen huomannut epäoikeudenmukaista sensuuria. Kuoroa ei näköjään saa arvostella, mutta isä-Petriä ja Ambrosiusta saa lyödä kuin vierasta sikaa!
      Merkillistä!

      • merkillinen!

        Hui! Riviortodoksi oli juovuksissa! Kotonaan!

    • valitaan koko

      ajan! Turussa mustahuivipakko kaikille! Jopa miehille.

      • miehillekin

        pitää olla. Turku on uusi alkukirkko! Vapiskaa juopot ja huorintekijät! Ja varsinkin naiset!

        Koska on olemassa Turun runoliike, niin täytyy olla myös Turun alkukirkkoliike!

      • ainoneitikka
        miehillekin kirjoitti:

        pitää olla. Turku on uusi alkukirkko! Vapiskaa juopot ja huorintekijät! Ja varsinkin naiset!

        Koska on olemassa Turun runoliike, niin täytyy olla myös Turun alkukirkkoliike!

        että isä-Petri on sairaslomalla! Tuollainen "rotestiliike" ja jupottelevat seurakuntalaiset. Vähemmästäkin sitä pappi sortuu!
        Kuorohan ei juo edes vettä kuin pakosta.

    • kauskanto

      Venäläiset haluavat palata 1970-luvulle! Silloin täällä oli kuulemma tiukkoja venäläisiä pastoreita jotka haukkuivat erityisesti murrosikäiset tytöt synnintunnustuksella!(Potentiaalisina huorina.)

      Mielenkiintoista! Kirkossa käytiin kielen mukaan. Tätäkö nyt halutaan?

      • "venäläinen"

        Ensinnäkin kirkossa ei käy enää nuoria tyttöjä. Toiseksi venäläiset pastorit ovat nykyään liberaaleja. Ei mitään ryhtiä! Entiset jäärät ovat kuolleet.

      • kyseliäs
        "venäläinen" kirjoitti:

        Ensinnäkin kirkossa ei käy enää nuoria tyttöjä. Toiseksi venäläiset pastorit ovat nykyään liberaaleja. Ei mitään ryhtiä! Entiset jäärät ovat kuolleet.

        "Ensinnäkin kirkossa ei käy enää nuoria tyttöjä."

        Onko milloin käynyt?

        "Toiseksi venäläiset pastorit ovat nykyään liberaaleja."

        Mitään suoranaista venäläisten pastorien invaasiota ei liene havaittu?

        Liekö suurikin karhunpalvelus, että kun nyt sitten yksi syntyjään venäläinen pastori on värvätty, on pitänyt värvätä juuri sellainen, joka on siinä mielessä liberaali, että häneltä nähtävästi puuttuu asiaankuuluva teologinen ja muu sivistys ja sitä myötä taju sekä ortodoksisuudesta että venäläisyydestä?

    • pullah.

      Ei ole! Mutta jotkut nimensä kirjoittaneet ovat kääntäneet takkinsa! Stasilaistako?

      • Kiiltomaton

        Se on normaali kuvio taistoissa. Harvat jaksavat olla uskollisia loppuun saakka. Sitten on niitä jotka puhuvat oikeudenmukaisuudesta ja lakoavat vastuusta.

        Kirkkoherraa ei ole valittu, joten entinen isämme on kirkkoherra.

        Miksi muuten kuorolla on erivapauksia? Ovatko he taivaallinen joukko? Vai ovatko he korottaneet itse itsensä piispojen ja papiston yläpuolelle?

        Miksi he Turussa istuvat kirkkokahvilla omassa pöydässään ja seurustelevat ainoastaan kuorolaisten kanssa! Käyttäytyvät aivan kuin olisivat parempaa säätyä. Eikö heille voisi lohkaista omaa kabibettia serakuntasalista?

    • Veronikai

      Ei pidä pyytää koko ajan anteeksi, ei pidä kiitellä koko ajan. Kiittää kyllä pitää. Aihetta on kyllä!

      Turussa on mustaa ja pimeää. Kaiken keskellä tuikku valoa pihalla.

      En enää itke niin paljon. Ehkä pitäisit tästä Andrei A.

    • Dostojevskaja

      Ei pidä katso sitä miten ihminen elää. Pitää katsoa miten ihminen kuolee.( Dostojevski)

      • Tutkijana

        Analogissa on virhe. Ion Durack on vt kirkkoherra, ei kirkkoherra. Isä-Petri on sairaslomalla. Hän ei eroa vapaaehtoisesti virastaan.

      • ei varmaan
        Tutkijana kirjoitti:

        Analogissa on virhe. Ion Durack on vt kirkkoherra, ei kirkkoherra. Isä-Petri on sairaslomalla. Hän ei eroa vapaaehtoisesti virastaan.

        "Hän ei eroa vapaaehtoisesti virastaan."

        Koskapa ei, onkin hänet eroitettu.

    • piinkovapiht.

      tule! Meillä on jo isä-Petri!

      • heipparallaa

        Turkuako tutkisin. Pois se minusta. Maailmalla tuivertavat kovat puhurit. Elämä jatkuu Pietarin jälkeenkin. Menisinkö Lissaboniin. Kaamosta pakoon. Pakenen Turkua ja ahdasta ajattelua.

        Olen kotona ja poissa. Muualla minun kotini ja rakastettuni. Täällä on joulu tulossa ja kasvatan tukkaa pitemmäksi. Kukaan ei tunne ja uskallan mennä sytyttämään lähtötuohuksia.

        Dostojevskit matkalaukussa seison asemalla. Taskussani pieni ikoni.

        Tässä on merkityksiä joita voi arvailla. Onko piispa hyvällätuulella ja muistaa minua? En usko, sillä minusta ei voi olla hyötyä. Edes itselleni. Olen valinnut köyhyyden ja ulkopuolisuuden.
        Olen vapaa!

    • Destemona;

      älä koskaan luota naiseen jota olet loukannut ja joka on luonteeltaan uskollinen kuolemaan asti. Hän ei petä koskaan, ei edes vihassa.

      Prahan kevät oli kaunis, syksyssä ei ollut hurraamista. Krysanteemien tuoksukin saa aikaan pahaaoloa.

      Omenien aika on ohi!

      Miten on sielusi laita! Ihminen yleensä.

      • heitulain

        on taas kirkossa,tunnustan syntini syvät kerralla.

      • Prahankevätt

        Siitä on niin kauan jo. Ja vuosikaudet jo sinua etsin. Ja jotain tuttua tunsin ja minä sanoin: piispahan se aiinä! Muistatko mua! Etkä sinä muistanut.

    • Hillevit.

      Petri Ratilainen on kirkkoherra!

      • millimetrill.

        Tietenkin on! Kun piispa kutsuu kylään juttelemaan kaikessa rauhassa ja kahden kesken, vain tyhmä luule sitä ystävällisyydeksi tai kauniiksi eleeksi. Kutsulla on aina tarkoitus ja sen tarkoituksen on tuettava hänen linjaansa.

        Kun Nixsonin sormi osoittaa kuuta, vain houkka katsoo kuuta.

    • vinokassinen

      mutta nyt on Turussa kaksi kirkkoherraa.Kyllä meidän kelpaa. Toinen on sairaslomalla ja toinen istuu kansliassa. Kukahan mahtaa hoitaa matkapapin hommat. Ai niin, eihän papit ja piispat ole ihmisiä varten, vaan ihmiset ovat heitä varten.

      Miksi muuten eräs kiinteistöpuolen ihminen haluaa keinolla millä hyvänsä päästä isä-Petristä eroon? Ja miksi hän haluaa kuristaa henk.kohtaisesti erään sinnikkään naisihmisen,joka on kiinnostunut ort.kirkon Kiovan mafian mahdollisista välistävedoista?

      Kiitos Turun Seudun työttömille eilisestä tilaisuudesta. Luennoitsija oli tosi hyvä!

    • natalianas

      on entinen. Kirkko on auki joka päivä nykyään, jahka joulu saa.

      Joulupuuron keittäjälle: tänä vuonna ei sitten teatteriryhmän eräs jäsen tarjoa juolulögiä kyökissä ahkerille! Pahoittelen!

    • saaroninlilj.

      Ei ole. Onpi entinen tosin sairaslomalla! Itsenäisyyspäivän liturgia Turusta. Onko tulkki paikalla?

      • Toimittaa

        Radio 1. mukaan kirkkoherra Petri Ratilainen toimittaa itsenäisyyspäivän liturgian.
        Kumpa tämä olisi totta!

      • ainoneitikka
        Toimittaa kirjoitti:

        Radio 1. mukaan kirkkoherra Petri Ratilainen toimittaa itsenäisyyspäivän liturgian.
        Kumpa tämä olisi totta!

        On naivia uskoa ja väittää että Turun ort.seurakunnan kähinät loppuisivat kirkkoherraa vaihtamalla ja joidenkin seurakuntalaisten pois häätämisellä.

        Fiksut ihmiset kyllä älyävät lähteä häätämättäkin,ja ovat jo tehneetkin sen. Luulempa että isä-Petri jää elämään legedana ort.historiaan. Luovat ihmiset pitävät siitä huolen. Marttyyriksi hän ei varmasti halua, mutta miten olisi epätavallisen papin tarina?

    • Desdemona

      Joulun odotuksessa on oma viehätyksensä:
      Jouluun on aikaa, Vanhalla suurtorilla, kaikkien Kiiltokuvaenkelten keskellä enkelintekijä kojussaan rujon kauniiden enkelten keskellä, sai aikaan hyvän mielen.

      Kiireettömyys tuntuu lahjalta. Ihmisellä ei ole kiirettä minnekään, kaikki kiire on keinotekoista! Aika ei ole vankila, mutta ihminen voi olla ajan vanki!

      Kiireetöntö joulua kaikille!

      • Pielinenn

        Ihmeitä tapahtuu: Pielisestä lähtivät orastavat jäät liikkeelle! Taitaa tulla musta joulu. Turussa aurinko näyttäytynyt sekunnin, juuri kun Ylimääräinen kirkolliskokous alkoi.

      • tuonenviita
        Pielinenn kirjoitti:

        Ihmeitä tapahtuu: Pielisestä lähtivät orastavat jäät liikkeelle! Taitaa tulla musta joulu. Turussa aurinko näyttäytynyt sekunnin, juuri kun Ylimääräinen kirkolliskokous alkoi.

        Olen kotona kylässä, kielessä, ihmisen mielessä. Sade piiskaa ikkunaa.
        Minä elän.

        Toistaiseksi!

      • kaamoksess
        tuonenviita kirjoitti:

        Olen kotona kylässä, kielessä, ihmisen mielessä. Sade piiskaa ikkunaa.
        Minä elän.

        Toistaiseksi!

        Sairasloma jatkuu. Kirkkoherra on edelleenkin sama. Joulutervehdykset hänelle voi viedä kansliaan!

    • enkeliminä

      Luulempa että ei valitakaan!

      Jollakin on jokeri taskussa. Huutajat hajalla. Oliko Tihonilla dementia? Matkalippu tulossa. Määränpää tuntematon. Jollakin on töitä.

      Ikoni löytää siunaajansa!

      • yö hautausmaalla

        Tsehovilla on novelli Uusi vuosi. Siinä ollaan juovuksissa hautausmaalla. Sanoma tämä: kaikki jotka toivottavat Hyvää Uutta Vuotta, puhuvat paskaa. Uusi vuosi on aivan yhtä nuhjuinen ja arkinen kuin mennytkin. Tämä ei estä juhlimasta, sillä juhliminen on aina suotavaa.

        Mitä taas Turun kirkkoherran valitsemiseen tulee, niin hänet valittiin jo monta vuotta sitten.

    • Desdemona

      mutta minäpä juon punkkua ja kuuntelen sateen laulua ikkunan takana. Luutut tuntuvat heiluvan jossakin. Ennen liehuivat liput. Tänään oli luterilsien ystävämme hautajaiset Pohjois-Karjalassa.

      Mieleltään jämäköitä ihmisiä löytyy syrjäseuduilta. Heidät on unohdettu, joten heidän ei tarvitse miellyttää ketään.

      Isä-Petrissä on samaa konstailematonta luonnetta.

    • Desdemona

      valittu uutta. Rukousrinki toimii. Muistakaa myös Ambrosiusta, sillä hänkin tarvitsee rukousapua, vaikka onkin piispa(Juuri siksi.)

    • Ainokaino

      valittu. Eikä ole valittu näköjään Helsimgin seurak. tiedottajaakaan. Turkulainen on hakenut?
      seurakuntalainen Pakolainenko? Huu, haa! "Elämä on karu, kaulassa on naru" Saddam ennen hirttämistä.

      • omarinkultaa

        vuoden alusta. Onnea!
        Onnea isä-Petrille syntymäpäivän johdosta. Oliko se 5 vai 6.1.Kauriin merkeissä!

      • Seurakuntapakolainen
        omarinkultaa kirjoitti:

        vuoden alusta. Onnea!
        Onnea isä-Petrille syntymäpäivän johdosta. Oliko se 5 vai 6.1.Kauriin merkeissä!

        jäälyhdyt jäädy. Tule takaisin isä-Petri. olisi paljon puhuttavaa ja siunattavaa ja tunnustettavaa! Monilla on ikävä välitöntä kontaktia seurakunnassa.

    • Rationaalin

      ole valittu!

      • rationaalin

        tarkoitin että ei ole ollut vaaleja. Tiettävästi edelleenkin kirkkoherrat valitaan vaaleilla? Vai onko käytäntöä lakiuudistuksen seurauksena muutettu?

    • Sarashina

      valittu.
      Turussa jokirantojen valot säilyvät. Jotain tolkkua sentään toimissa.

      Onkohan tässä ilmastonmuutoksessa jotain mikä koskettaa ihmisen mieltä. Vähälle aikaa kaksi pätevää ja lahjakasta ihmistä on poistunut oman käden kautta. Mieliala on alakuloinen. Tähän ei auta viini, ei laulu.

      Teofania olisi kirkossa ylihuomenna, mutta sinne ei uskalla mennä. Voihan olla että kukaan normaali ei mene silloin kirkkoon, kuten eräs sanoi keskiviikon rukoushetkistä.
      Sitä on kummasti oppinut tuntemaan ihmisiä näissä seurakuntayhteisöissä. Kukin on kummempi!

      Absoluuttinen usko yhdistettynä absoluuttiseen valtaan saa pahaajälkeä aikaan.

    • kaunisreeta

      vieläkään valittu! Kävin kirkossa. Petyin. Poistuin. kiilloitin linssini, mutta ei isä-Petri siellä ollut. Saisi jo tulla takaisin, sillä minäkään en mene ehtoolliselle, enkä synnintunnustukselle ennen muin hän on tullut takas. Jos ei tule niin joudun varmasti helvettiin!

    • Sarashina

      Turussa sataa märkiä rättejä taivaalta. Luen ostamaani Athosvuoren näyttelyn juhlakirjaa.

      Kirkkoherra on edelleenkin isä-Petri ja se on hyvä.

    • desdemona

      silkkiä vaan! Suosittelen Aamun Koittoa kaikille, mikäli ette vielä ole lukeneet.

      Turun ort.seurakunnan kirkkoherra on edelleenkin sama eli isä-Petri.

      Jäi Teofaniakin väliin tänä vuonna. Sääli. Suomi on turvallinen paikka asua, huomasin palattuani.
      Kaikisa kirkollisissa piireissä tuntuvat puhaltavan tuulet. Minullahan on sukuni vuoksi ainakin neljän kirkkokunnan jäseniä. Aina kun on murros, syntyy jotakin uutta.

    • desdemona

      Turussa. Sama vanha nurkkakuntaisuus kuin ennenkin. Se on turvallista. Tuttu ortodoksi käy nykyään itä-Suomessa sukulaisissa ja hoitaa sieluaan siellä.

      Mitähän muut isä-Petrin rippilapset tekevät? Vainon makua! Homokeskustelussa vaadittiin homolistoja julkiseksi. Joku ehdotti isä-Petrin kannattajien nimilistoja julkisiksi. Listoja voitaisiin tehdä loputtomasti...

      Synnintunnustustahan ei isä-Petriltä kuulemma ole saanut toimintakiellon vuoksi moneen kuukauteen. Olisi riski mennä tunnustamaan syntinsä tässä tilanteessa kenellekään muulle.( katoliset käyvät keskustelua rippisalaisuudesta)

      Suuripaasto alkaa. Miten käy sovintosunnuntain.

    • sopraanos

      valittu. Seurasin homokeskustelua ja oivalsin että keskustelun ainoa motiivi on harhautus. Koko keskustelu tehtailtiin pääkallonpaikalta. Mistäkö tiedän? Totuus voi olla joskus yksinkertainen.

      Kaikilla ei ole isä-Petrin rehellisyyttä toimissaan. Mitähän saamme kuulla tulevalla viikolla? Arkkipiispakin on sairaslomalla. (Huh,huh!)

      • Nimetön

        Ei nyt sentään Ambrosiusfobiaa, vaikka hän onkin ylen tuikea priha.

        Desdemona meni taas sinne lämpimään. Masentui muutamassa tunnissa täällä.

    • sarovilainen

      väittää jonkun olevan juovuksissa vaikka ei puhalluteta, eikä oteta verikoetta? Naapurini väitti minun olleen illalla juovuksissa. Kysyin että mistä hän niin päätteli. Hänen mielestään olin ollut tavallista salaperäisempi. Näillä perusteillako sitä ihmisiä juopoiksi leimataan?

      Pitäisiköhän nostaa suvun perinteet kunniaan ja ruveta hankalaksi. Kysyin että olisitko soittanut polliisille jos olisin lähtenyt ajamaan. Hän sanoi että sen verran v.........n hän olisi ollut että olisi soittanut.
      Minä siihen, että olisipa auto niin olisin ajanut. Olin nimittäin pelkästään rakastunut.

      Pätee syksyiseen ilmiantoon tuo edellinen!( olettamuksia)
      Jäi joulu väliin ja taitaa jäädä pääsiäinenkin.

      • Sininen hämärä

        on puhuttava hiljaa.(H. Anhava) Ja niille joilla on särjetty sydän annetaan vapautus.

        Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa...

        Olin matkalla. Pietari, Kiova, Sofia, Bukarest ja Lissabon. Olen väsynyt ja halu kuolla on iskenyt kyntensä minuun. Jos tällaisia puhuisi ortodokseille, he eivät lohduttaisi vaan alkaisivat saarnata melankolian synnistä. Hae lohtusi muualta.

        Ihmettelen vieläkin viimesyksyn piispan tuomiota
        toimintakiellosta isä-Petrin oletetun juopumisen vuoksi. Kuitenkin ei ollut itse paikalla toteamassa. Ei ollut alkometriä eikä verikoetta. Näillä perusteilla koko juttu on laiton. Miten tämä on mahdollista.
        En ymmärrä. Olen epäseurakuntalainen. Kohta en ole seurakuntalainen ollenkaan.( jos todella kuolen, en halua tulla haudatuksi Turussa.)

      • Väsynyt
        Sininen hämärä kirjoitti:

        Isä Petriä ei ole oletettu juopuneeksi, hänet on jo nyt tuomittu kuudesta rattijuopumuksesta. Itse olen aikanaan todennut hänen juopumuksensa keskusteluissa, tila oli sitä luokkaa, että siitä ei voi erehtyä. Sopimukset eivät pitäneet, koska hän ei niitä enää muistanut selvittyään. Ehtoollisen jaossa vanha ja parannettu viina haisi hänen hengityksessään - sen hajun kyllä erottaa ehtoollisviinistä Älkää viitsikö enää puolustella, juoppo mikä juoppo.

      • Kiusaantunut
        Väsynyt kirjoitti:

        Lehdessä vajaa kaksi vuotta sitten mainittiin viidennestä rattijuopumuksesta. Miksi liioittelet kuudennen?

      • lokakuussa
        Kiusaantunut kirjoitti:

        Lehdessä vajaa kaksi vuotta sitten mainittiin viidennestä rattijuopumuksesta. Miksi liioittelet kuudennen?

        Luepa vaikka Iltalehti, jossa i Petri itse antaa haastattelun, siis torstain 1.2. Käsiteltiin Savonlinnan käräjäoikeudessa perjantaina 26.1., koska tapahtunut joskus lokakuussa viime vuonna itä-Suomessa

      • saivat
        lokakuussa kirjoitti:

        Luepa vaikka Iltalehti, jossa i Petri itse antaa haastattelun, siis torstain 1.2. Käsiteltiin Savonlinnan käräjäoikeudessa perjantaina 26.1., koska tapahtunut joskus lokakuussa viime vuonna itä-Suomessa

        fiboja ja väristyksiä!

    • Nimetön

      sisäinen tutkimus? Olen syntinen. Haluan sisäisentutkimuksen sieluni tilasta. En tarvitse poliisia, vaan papin. Piispakin kävisi mutta diakoneja en huoli.

      Sininen hämärä ei ole enää täällä. Hän lienee onnellinen siellä missä lienee. Jätti jälkeensä enkelinmentävän reiän. Jokaisella pitäisi olla enkelinmentävä reikä seinässään(T.Lehtinen) että hän muistaisi sen kaikkein oleellisemman.

      Arvoisa Esipaimen

      Tiedän että Teillä on nykyään paljon tehtävää
      mutta uskallan kuitenkin ehdottaa että muistaisitta täällä Turunprovinssissa eläviä sieluja. Jotkut meistä eivät voi hyvin.
      Tiedätte kyllä miksi.

      Muistan Teidät kauan sitten seisomassa lumisataassa ja olitte kuin maalauksessa. Lumi oli välissämme. Ja minä itkin tulevaisuutta. Mitä meille on tapahtunut näinä vuosina?
      Kokonainen läpinäkyvä jäävuori lumisateen tilalla.
      Antakaa meille meidän isämme takaisin.
      Teidän arvovaltanne ei siitä murene. Päinvastoin.
      Teitä kunnioittaen.

      • Teidän

        sielunne voi Ihmiset yleensä. Ja miten voi Teidän oma sielunne?

      • seurakuntalainen myös

        "Antakaa meille meidän isämme takaisin.
        Teidän arvovaltanne ei siitä murene. Päinvastoin.
        Teitä kunnioittaen."

        Asiahan on juuri päinvastoin. EIVÄT KAIKKI TODELLAKAAN halua "isäänne" takaisin. Mutta asialle
        pitäisi jo pikkuhiljaa tapahtua jotain, pitääkö seurakunnan kellua tiedottomuudessa useampikin vuosi? Arvoisa Esipaimen, voisitteko saattaa asiaa mitenkään eteenpäin? Silloin Teitä erityisesti kunnioitetaan.

    • ajetaan

      Turkuun kirkkoherraa Helsingistä. Kanslisti Nina Lasarov sai potkut stasilaiseen tapaan. Koviaotteita Turussa.

      Suuren homokeskustelun alle haudattiin katalia juttuja. Kuorolaiset saavat mitä haluavat. ONNEA!

      Ikävää että Arkkipiispa on sairaslomalla. Vai voiko häneenkään enää luottaa?

      • voittaa

        sillä olemme kaikki Anbrosiuksen pelinappuloita.
        Joten juhliin ei ole aihetta kenelläkään! Ei edes isä-Ionilla!

    • Romaniaan

      arkistoja penkomaan ja tiedettä tekemään. Olen vapaa!

    • valittu

      Älkää ihmiset erotko kirkosta Turussa. Aina löytyy jokin ratkaisu ongelmiin. Jos piispat ja kirkolliskokous eivät pysty ratkaisemaan, niin ihmisillä on vapaatahto tehdä omia ratkaisujaan.

      On surullista jos syntyjään ortodoksit ja aina Turun ort. kirkossa käyneet joutuvat luopumaan kirkostaan ja hautapaikastaan.

    • ollut kirkkoherran vaaleja

      joten Durac ei voi olla muuta kuin vt.
      En ole pitänyt hänestä koskaan. Mutta eihän hänenkään tarvitse minusta pitää.

      Meillä on bussi jolla voi mennä muualle menoihin.
      Synnintunnustuksen voi saada muuallakin.
      Ja onhan meillä mahdollisuus tehdä rukousnurkkaus uuteen työpajaamme. Emme ole heitteillä enää.
      Eikä kukaan tule sanomaan että vain epänormaalit käyvät rukoushetkissä.
      Tarvitsemme muutaman laulajan! Elämä jatkuu.

    • kaikki onkaan

      Ja hiljaista! Tyyntä myrskyn edellä. Itämeri saastuu ja jäätiköt sulaa! Ja Jumalan henki liikkuu kaiken yllä.

      "Haaksirikkoiset ovat erityisen arkoja kylmälle" (Tua F.)
      Arkkipiispa Leo sairaslomalla, kumpa se loppuisi pian.

      • saa minut

        hermostuneeksi Dimitri. Mieluummin puhelisin niitä näitä ja taputtelisin ihmisiä päähän.

        Pietarissa käy viima Nevan jäistä selkää pitkin. Kuviteltu troikka kiitää. Minä elän. Toistaiseksi!

        Mutta enää ei tule samaan pöytään Andrei...liikaa vainajia vähälle aikaa.

        Turun ort.kirkko ei enää ole kovin tärkeä minulle.
        Kun palaan, kukaan ei tunne minua ja olen onnellinen siitä.( jos palaan)

    • Kossisenhane

      KERTAUS on opintojen äiti!
      Turussa mikään kuohu!

      "Haaksirikkoiset ovat erityisen herkkiä kylmälle."

    • löytää naisen

      on romanttinen elokuva.
      Olen onnellinen toisen seurakuntalaisen puolesta!
      Tsemppiä!!!

      Muuten olen sitä mieltä että Turun ort.kirkkoherran virka ei ole kovin tavoiteltava asia.

      Jestas että minua naurattaa hyvästämielestä.
      Juompa lasillisen shamppanjaa tämän kunniaksi!

      Isä-Petrille heleja!

    • rakkautta!

      Olen onnellinen toisen seurakuntalaisen puolesta!
      Tsemppiä!!!

      (Muuten olen sitä mieltä että Turun ort.kirkkoherran virka ei ole kovin tavoiteltava asia.)

      Jestas että minua naurattaa hyvästämielestä.
      Juompa lasillisen shamppanjaa tämän kunniaksi!

      Isä-Petrille haleja! jippii!!! Rakastamme sinuakin!

    • kirkkomatka

      informaatiota myöhemmin. Seuratkaa koodia!

    • lasillisen

      punkkua. Kuljettaja viettää siestaa!

    • teatteriryhmän

      mukana Athosvuorinäyttelyssä: kiinnostaisiko kirkkomatka Tapiolan Pyhän Herman Alaskalaisen kirkkoon? Jos joku teistä näkee tai lukee tämän, niin ottakaa yhteyttä Mataleenaan.

      • notkeita.

        menkäämme itseemme(lainattu Heinimäeltä) ja 25.2. olkaamme aamuvirkkuja.
        Luopukaamme lähes kaikesta, lihasta, lihallisuudesta ja maallisistahuolista! Tulin Turkuun ja täällähän vasta onkin pakkanen ja viima.

      • irinainen
        notkeita. kirjoitti:

        menkäämme itseemme(lainattu Heinimäeltä) ja 25.2. olkaamme aamuvirkkuja.
        Luopukaamme lähes kaikesta, lihasta, lihallisuudesta ja maallisistahuolista! Tulin Turkuun ja täällähän vasta onkin pakkanen ja viima.

        sirrämme kirkkomatkaa noin kuukaudella. Pitääköhän kanslistin olla ortodoksi?

      • vaatimuksissa
        irinainen kirjoitti:

        sirrämme kirkkomatkaa noin kuukaudella. Pitääköhän kanslistin olla ortodoksi?

        mutta ehkä se olisi avuksi. Suosittelen terapeutin koulutusta.

      • kuka vaan,
        vaatimuksissa kirjoitti:

        mutta ehkä se olisi avuksi. Suosittelen terapeutin koulutusta.

        mutta jos olet pätevä, niin voit hakea korvauksia syrjinnästä,ellet tule valituksi. (Mikäli valittu on epäpätevämpi.) Maksaako vaivan.

      • piispanpikkupiiaksi
        kuka vaan, kirjoitti:

        mutta jos olet pätevä, niin voit hakea korvauksia syrjinnästä,ellet tule valituksi. (Mikäli valittu on epäpätevämpi.) Maksaako vaivan.

        niin siitä vaan.

        Ruusujen matematiikalla ei ole sijaa täällä. Tästä lähtien bussikuljetus joka kuukausi jonnekin ort.kirkkoon tai Valamoon. Kunnollinen retkibussi vammaispalvelulla.

        Yhdistys Mataleena/ seuratkaa palstaa. Yhteyshenkilö toimii.

      • piikaiseksi
        piispanpikkupiiaksi kirjoitti:

        niin siitä vaan.

        Ruusujen matematiikalla ei ole sijaa täällä. Tästä lähtien bussikuljetus joka kuukausi jonnekin ort.kirkkoon tai Valamoon. Kunnollinen retkibussi vammaispalvelulla.

        Yhdistys Mataleena/ seuratkaa palstaa. Yhteyshenkilö toimii.

        onhan renkejäkin olemassa. Hups! Totta puhuen mulle on sama kuka siellä kuhkii! En ole vielä varsinainen seurakuntalainen ja voi olla etteivät otakaan jos saavat tietää henkilöllisyyteni.
        Tarkkailkaa kirkossakävijöitä.

      • Desdemona
        piikaiseksi kirjoitti:

        onhan renkejäkin olemassa. Hups! Totta puhuen mulle on sama kuka siellä kuhkii! En ole vielä varsinainen seurakuntalainen ja voi olla etteivät otakaan jos saavat tietää henkilöllisyyteni.
        Tarkkailkaa kirkossakävijöitä.

        luonnonvoimat ovat mahtavat. Terveisiä isä-Petrille! Siunausta ja pitkää ikää.

      • maa, ei taivas
        Desdemona kirjoitti:

        luonnonvoimat ovat mahtavat. Terveisiä isä-Petrille! Siunausta ja pitkää ikää.

        kirkkoherrakin on entinen. Teatterharjoitukset muistakaa! "soi vienosti murheeni..."

        Olen uskossa luja. Koska rippi-isäni on toimituskiellossa en mene synnintunnustukselle, en käy ehtoollisella. Paastoan kyllä. Minä en anna periksi, eikä minua osteta, lahjota eikä pakoteta. Jeesus kristus Jumalanpoika armahda minua syntistä!(Onneksi nykyään ei enää ammuta)

    • Nimetön

      Kultalammikossa käy kuhina. Kuningaskala katsoo lasin läpi. Ovelat pikkusintit näkevät kaiken ja se ken tulee viimeisenä on kuolema!

      Jumalan tuvassa hiljaista.

      • veisata

        siioninvirsiä vieraalla maalla...kanteleemme ripustimme pajuihin kun muistelimme...Hallelujaa!

        Paaston aika alkaa!

        " En minä sinua vihannut. Tappaa minä sinut halusin! Nyt en enää edes muista kasvojasi ja puheesi ovat käyneet yhdentekeviksi. Vanhoiksi tulimme, emme yhdessä kuten kuvittelin. Sinä kuolit ja äkkiä minä kaipasin sinua suunnattomasti. Kuka ymmärtäisi kaipuuni määrän."
        Ote naisen monologista piispan arkun äärellä.
        näytelmässä Kirjeitä esipaimenelle.

      • puhuu levottomia
        veisata kirjoitti:

        viestimistä! Mereltä tuulee ja kala käy pyydykseen. Isokiho laskee rahoja. Kohta lakaistaan roskat läjään ja poltetaan. Varokaa vanhaa rakennusta, rotat asuvat siellä.
        Jumala rakastaa iloista antajaa.

        Seurakuntalaisten tavarat ovat yhteisiä!
        "Haaksirikkoiset tuntevat kylmyyden herkästi."

    • unohtuisi

      niin kirkkoherra on edelleenkin isä-Petri.

    • tuulee hyisesti

      mutta kirkkoherra on edelleen isä-Petri.
      Joku pohtii: tarvitaanko Turussa omaa seurakuntaa? Eikö Hesan matkapappi hoitaisi koko homman. Tämän ratkaisun jälkeen me turkulaiset ortodoksit voisimme keskittyä olennaiseen!

      Odotamme jatkoa! Tässähän alkavat jo vihulaisetkin kaivata isä-Petriä ja menneitä aikoja!

      • tehdä museon

        jota luteilaiset amanuenssit hoitaa. Hups! Kävin viemässä vainajien pöytään kukkia. En ostanut tuohuksia. Tunnelma oli ankea. Yhtään tuohusta ei palanut missään.

        (Sitten näin kuolleen seurakuntalaisen, joka oli eläessään hyvä seurakuntalainen, hätääntyneenä kulkevan edelläni ulos.) Sanokaa mitä hyvänsä, mutta tämä edellämainittu on ollut tunnistettavissa usein kirkon lähellä ollessani.

    • vaan niin

      kauhiasten ihmettelen miksi kansliassa pitää olla niin monta kuoron naista tekemässä Ninan duunia! Hän selvisi yksin monta vuotta.

      Eikö voisi tehdä talkoilla myös kirkkoherran duunikin. Ainakin vt.n ulkomaanlomamatkojen aikana. Kuka vastaa sairaan ja kuolevien voiteluista jos tarvitaan silloin kun seurakunnassa ei ole pappia?

      Kirkkoherra on isä-Petri ja hän asettaa aina seurakunnan ja ihmisen edun oman etunsa edelle, toisin kuin muutamat muut tässä seurakunnassa.

      Olen ihmetellyt piispa Ambrosiusta, hän ei vastaa. Eikä ota vastuutakaan. Onko hän olemassa. Mediassa joskus näkee kuvia.

      • circulosmeos

        liian monta naista säheltämässä... Tulee mieleen, että miten mahtaa käydä salassapitovelvollisuuden? Olen ollut huomaavinani, että siellä on paljon juoruiluhalukkaita seurakuntalaisia!

        Älä sinä papin töitä murehdi, kyllä sijaisuudet aina on järjestetty ja hoidettu ja sairaat ja kuolevat saavat apunsa. Onhan teillä Turussa muutama varsin ansioitunut eläkepappi, hehän muuallakin suomessa tuuraavat tarvittaessa!

      • eläkepapit?
        circulosmeos kirjoitti:

        Viktor Turhanen sairastaa. Teppo Siili on Saukkolassa. En kyllä tiedä muita pappeja. Eikä täällä kyllä järjesty. Jos ette tiedä seurakunnan todellista tilaa niin, olkaa vaiti!

        Naiset ovat aina pitäneet seurakuntia ja kansoja pystyssä, kun miehet tekevät suuria tekoja.

    • eivät

      nykyään tule yliopistoista, sieltä tulevat putkiaivot. Ajattelijat tulevat aivan muualta. Instituutiot ylipäätään tappavat luovan ajattelun.

      Olen ajatellut tänään omaa suhdettani Turun ort.seurakuntaan. Olen muukalainen. Ihmettelen ihmisiä jotka hallitsevat seurapiiri moraalin ja käyttäytymistavan; he ovat kuin kameleontit. Vaihtavat väriä ihmisen mukaan ja tilanteeseen sopivaksi.

      Isä-Petri ei ole kameleontti. Siksi hän onkin vaikeuksissa teeskentelijöiden ja selkäänpuukottajien kanssa.

      Hän on edelleenkin kirkkoherra.

    • Hesekiel

      valittu! Terveisiä isä-Petrille pitkästä aikaa! Nunnanlahden uuni lämmittää! Eläköön Pohjois-Karjala ja sen upeat ihmiset!

    • kun voi

      osallistua ort.kirkon palveluksiin Turussa muuallakin kuin Aleksandran kirkossa. Johan tätä pakolaisuutta on kestänytkin.

      Vartiovuorenk.2 on vanhan Venäjän konsulaatin osoite. Siellä toimii Venäjän patriarkaatin alainen kirkko.

      Isä-Petri on kuitenkin kirkkoherra edelleen!

      • katsoo se

        se voi sokaistua omasta erinomaisuudestaan. peili voi myös heijastaa. Mitä tässä enää jossittelemaan! Eräs kansainvälinen järjestö on ilmaissut huolensa erään isän kohtelusta rikollisena.

        Hyvää paastoa!

      • että olen sivuuttanut
        katsoo se kirjoitti:

        se voi sokaistua omasta erinomaisuudestaan. peili voi myös heijastaa. Mitä tässä enää jossittelemaan! Eräs kansainvälinen järjestö on ilmaissut huolensa erään isän kohtelusta rikollisena.

        Hyvää paastoa!

        Turun Tiistaiseuran! Kysyin kerran pääsiskö sinne osallistumaan? Vastattiin että käsittelemme johtokunnankokouksessa kelpoisuuttanne. Kutsumme jos...
        Ei kutsuttu. (ilmoitin eräälle tädille ettei minulla ole rikosrekisteriä, aviottomialapsia eikä seksuaalivammaa.) Oli hyvä ettei kutsuttu!Olisin ollut väärässä paikassa totaalisesti.

    • että,

      kirkkomatka Tapiolan kirkkoon ensi viikonloppuna peruuntui. Menemme myöhempänä ajankohtanan.

      Antakaa roponne paastokeräykseen. Jumala rakastaa iloista antajaa!

      Viime yönä näin unen jossa Turun ort.kirkosta olivat kaikki ikonit ja pyhäinkuvat kadonneet.

      Oliko se merkki lähteä yhteisöstä.

      • sanoisin,

        jos raamit olivat tallella, mutta kuvat puuttuvat on kysymyksessä muutos. Jos taas kaikki oli autiota ja tyhjää kertoo se luovasta kriisistä.

        Olette aivan ilmeisesti liian lahjakas ja älykäs yhteisöönne. Olette vaihtanut kirkkoa ennenkin, älkää nyt vaihtako sillä Teille tarjotaan toisessa yhteisössä tietämystänne vastaavaa työtä. Vaihdatte kaupunki. Korkea kirkollinen henkilö suojelee Teitä. Luottakaa häneen.

        Välttäkää turhaa kontaktia nykyiseen yhteisöön!

        Rippi-isänne pysyy kirkkoherrana.

      • Amnestykynttilä

        palaa. olen kiinnostunut niistä rikollisista joita ei koskaan tuomita. Juuri he ovat kovimpia tuomitsijoita.

        Seurakunnan siveät juopot puhuvat minusta huorana, vaikka en ole ollut eläessäni kuin kahden miehen kanssa, eri aikaan. (heillä täytyy olla omia juttuja komeroissaan)

        Juon vihreätä teetä. Luminen kenttä, vastarannalla valoa.

        Sormi kirjoitti lumeen: Loppu.

    • joukoista poissa

      mutta haitanneeko tuo mittää! Elämää voi jatkaa yhteisön ulkopuolellakin.

      Isä-Petri on edelleenkin kirkkoherra.
      Mahdoittekohan, rakas Esipaimen, tietää mitä saitte aikaan viime keväänä?

      Kunpa ei kuoro olisi tanssittanut Teitä pillinsä mukaan?

      Kuka ketäkin tanssittaa? Ja kuka tanssii?

      • Desdemona

        olen yksinäni. Isä-Petrin kilvoittelu on kestänyt niin kauan että voisi perustaa luostarin. Uhraanko perintärahani ja maalliset varani siihen? Yleensä minun toimeni johtavat tulokseen.

        Kaupunkiluostari olisi hyvä.

        Minun on turha erota yhteisöstä, sillä olen fyysisesti sairas ja kuolema kolkuttaa ennen pitkää.

        Suo Herra että tämän yöni syntiä tekemättä viettäisin.

      • tuottakoon

        tulosta! Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. pieni ja vaatimaton on kaunista!

      • on sama
        tuottakoon kirjoitti:

        tulosta! Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. pieni ja vaatimaton on kaunista!

        mutta kuka onneton haki seurakuntasihteeriksi? Turussa pakkanen on laantunut. Portimaossa kukkivat kukat. Mimosapuun keltainen hivelee sielua!
        Pääsiäinen tulee tuotapikaa. Kilvoitelkaa itsenne kanssa! Omissa synneissä on tarpeeksi kannettavaa,
        ihminen uupuu jos yrittää kantaa toistenkin synnit.

      • paastoperhe
        on sama kirjoitti:

        mutta kuka onneton haki seurakuntasihteeriksi? Turussa pakkanen on laantunut. Portimaossa kukkivat kukat. Mimosapuun keltainen hivelee sielua!
        Pääsiäinen tulee tuotapikaa. Kilvoitelkaa itsenne kanssa! Omissa synneissä on tarpeeksi kannettavaa,
        ihminen uupuu jos yrittää kantaa toistenkin synnit.

        jos perheeseen kuuluu neljän uskontokunnan, kolmen kielen ja kolmen kansallisuuden edustajaa, niin paastot ovat moninaisia. Olen aina ihmetellyt sanaa suvaitsevaisuus? Ennen kuin voidaan suvaita täytyy olla jotain jota ei suvaita. Parempi sana olisi toisen elämän kunnioittaminen. Paasto ei ole vain ruumiinruokaa, enemmänkin sielun hoitoa ja puhdistusta.

        Pitää etsi kirkko jostakin, ettei kadottaisi yhteyttä. Turun aika on loppu. Minulle.

      • tuumasta toimeen
        Desdemona kirjoitti:

        olen yksinäni. Isä-Petrin kilvoittelu on kestänyt niin kauan että voisi perustaa luostarin. Uhraanko perintärahani ja maalliset varani siihen? Yleensä minun toimeni johtavat tulokseen.

        Kaupunkiluostari olisi hyvä.

        Minun on turha erota yhteisöstä, sillä olen fyysisesti sairas ja kuolema kolkuttaa ennen pitkää.

        Suo Herra että tämän yöni syntiä tekemättä viettäisin.

        ensin pesämuna säätiötä varten ja sitten, jos Jumala suo, niin luostari syntyy. Ei luostarin tarvitse olla Turun alueella. Ei edes tässä hiippakunnassa.
        Vaatimaton ja pieni on kaunista!

      • kirkkoherra,
        tuumasta toimeen kirjoitti:

        ensin pesämuna säätiötä varten ja sitten, jos Jumala suo, niin luostari syntyy. Ei luostarin tarvitse olla Turun alueella. Ei edes tässä hiippakunnassa.
        Vaatimaton ja pieni on kaunista!

        miten hän nyt rupeaisi ikumeeniksi. Toiseksi ne ihmiset jotka ovat mukana teatteriryhmässä niin tiettyyn paikkaan keskiviikkona. Ottakaa remonttihaalarit mukaan!

        Kässäri takkuilee meikäläisen flunssan takia.
        kuka kokkaa pääsiäisyön aterian meille?

      • tietenkin,
        kirkkoherra, kirjoitti:

        miten hän nyt rupeaisi ikumeeniksi. Toiseksi ne ihmiset jotka ovat mukana teatteriryhmässä niin tiettyyn paikkaan keskiviikkona. Ottakaa remonttihaalarit mukaan!

        Kässäri takkuilee meikäläisen flunssan takia.
        kuka kokkaa pääsiäisyön aterian meille?

        anteeksi kirjoitusvirhe.

        Siunaamaton lahjaikoni hyllyssä
        keskeneräinen elämä
        älä jätä minua kesken.

        Jossakin soivat sodan äänet.
        Eikö mister presidentti
        ole tehnyt terroristeja tarpeeksi?
        Pitääkö hyökätä vielä Iraniin?

      • Inkeri Tikkanen
        tietenkin, kirjoitti:

        anteeksi kirjoitusvirhe.

        Siunaamaton lahjaikoni hyllyssä
        keskeneräinen elämä
        älä jätä minua kesken.

        Jossakin soivat sodan äänet.
        Eikö mister presidentti
        ole tehnyt terroristeja tarpeeksi?
        Pitääkö hyökätä vielä Iraniin?

        paaston aika on jo alkanut. Siunattua paastoa!

        Talkoot ja kunnostustyöt "Mataleenassa" jatkuvat Galleria ja teatteritilat valmistuvat tuota pikaa.
        Työ palkitsee tekijänsä.

        Tulevista kirkkomatkoista informoidaan puskaradiolla. Tämä palsta hiljenee (toivottavasti)paastonajaksi. Sieunausta ja pitkää ikää isä-Petrille!

      • Desdemona
        Inkeri Tikkanen kirjoitti:

        isä-Petri on edelleenkin kirkkoherra!

        Talkoot edistyvät ja löysimme vanhoja"munkkien jalanjälkiä".

        Talkooihme on osoitus yhteisöllisyydestä! Miten lähes rahattomat ihmiset tekevät ihmeen! Ei kulttuurikeskuksia raknenneta pelkästään rahalla.
        Samanmieliset ja yksituumaiset saavat Jumalan avulla ihmeitä aikaan! Itä-suomalaista ja satakuntalaista hulluutta!(siirtokarjalaisten jälkeläisiäkin)

      • kirkkokahvit

        vanhan frouvan luona. Ne jotka tietävät tulevat. Pääsiäisyön ateria vieraassa kaupungissa. puskaradiosta vihjeitä. Iso kiho itkee harmista.
        Monni möyrii pohjamudassa. Ikoni on kaunis ja katsoo suoraan sinua.

      • maanhiljainen,
        kirkkokahvit kirjoitti:

        vanhan frouvan luona. Ne jotka tietävät tulevat. Pääsiäisyön ateria vieraassa kaupungissa. puskaradiosta vihjeitä. Iso kiho itkee harmista.
        Monni möyrii pohjamudassa. Ikoni on kaunis ja katsoo suoraan sinua.

        ort.uskonsisar siirtyy tuonilmaisiin on haikeaa. Anna oi herra hänelle iankaikkinen muisto!
        tapaamme taivaan laiturilla!

    • kirkkoherraa

      ei ole valittu! Mataleena puuskuttaa intoa uhkuen!
      Nyt on paaston aika.

      • tiedottaminen,

        omalla kanavalla. Tämä kanava hiljenee. kulttuurikeskus kehittyy.

        Isä-Petrille siunausta ja pitkää ikää. Ollos aina tervetullut Mataleenan matalaan majaan! Todellinen Jumalan palvelija ei tarvitse komeita raameja ollakseen ihminen.

      • poistettiin,
        tiedottaminen, kirjoitti:

        omalla kanavalla. Tämä kanava hiljenee. kulttuurikeskus kehittyy.

        Isä-Petrille siunausta ja pitkää ikää. Ollos aina tervetullut Mataleenan matalaan majaan! Todellinen Jumalan palvelija ei tarvitse komeita raameja ollakseen ihminen.

        tältä palstalta, jostain minulle käsittämättömästä syystä, niin kirjoitan sen uudelleen isä-Petrin ollessa edelleenkin Turun ort.seurakunnan kirkkoherrana:

        Herra, minun elämäni Valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.

        Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.

        Oi kuningas ja herra! Anna minun nähdä minun rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen.

    • unohtuisi,

      niin isä-Petri on kirkkoherra! Toiseksi pääsiäisyö "Hämeenlinnassa" on totta. Ilmoittautua voi Mataleenan blogilla, seurakunnassa kiertävällä listalla tai soittamalla I.T.lle
      Hyvää paastoa!

      • kuoltua,

        Tärkeintä ei ole hautajaiset, vaan se mitä on niiden jälkeen. Ollos iäti muistettu!

    • vieläkään,

      valittu! Piispat valvoo, piispat komentaa, mutta miten käy piispoilta rock?

      Tänään on sairaanvoitelun sakramentti! Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat! Ihminen on syntinen ja siksi sairas.

      • sairaanvoitelu ole tänään,

        sairaanvoitelu on vasta kahden viikon päästä!(Analogin mukaan) Kirkkoon kannattaa silti mennä.
        Talkoot sekoittaa aikataulut ja ajantajun.

    • valittu,

      Mitä tekee kiiltävänappinen arkistossa? Tutkii, tutkii!!! Karhut heräilevät pikkuhiljaa talviunestaan. On eksoottisten siemenien idätyksen aika.

      Poliitikoilla ei ole paljonkaan tärkeää sanottavaa. Kuitenkin äänestin.

      Jos olisin kuulusteltavana "Quantajamon" vankilassa, kertoisin varmaan melko pian mitä kuulustelijat käskevät.(radio ykkösen uutisia tunnustajasta) Terrorismin vastainen sota on synnyttänyt enemmän terroristeja kuin koskaan!

      Tule ja tuo naulan nypittäjä tullessas!

      Jos kukaan muu ei siunaa, niin Esipaimen siunaa!
      Tulisi Turkuun siunaamaan.(isä-Petri siunaa aina)

    • huhtikuun,

      vuosipäivä lähestyy!Kun hetki lyö, sytytämme kynttilät.

      isä-Petri on edelleenkin kirkkoherra!

    • muistaminen,

      Viime vuonna 23.4. Turun ort.seurakunnassa tapahtuneen johdosta pidetään Mustan Huhtikuun muisto hetki: sytytämme kynttilän ja luemme rukouksen! Kellon aika ilmoitetaan myöhemmin.

      Kirkkoherra on edelleen isä-Petri.

    • krapula,

      iskee tajuntaan mediasta. Kuka hävisi ja voitti.
      Olen pahoillani Tarja C.n putoamisesta.

      Pelon maantiede on tullut osaksi elämääni. Tämä ei johdu pelkästään poilitiikasta. Vallanhalu tuhoaa yhteisöjä ja ihmissuhteita. Missä on kotisi matkalainen. Vaihda paikkaa ennen kuin "mafia" iskee ja sinusta kerrotaan pahoja asioita, joita et omiksesi tunnista!
      Ihmisten kivisydämet soivat kivisin kielin!

      Onneksi kirkkoherra on sama kuin ennenkin.

    • käyttäytymismuotoja,

      jätä avaimet ja häivy!

      Me ollaan kimpassa ja tehdään susta selvää!

      Teen kaikkeni että hän ei tule takaisin! Kyllä keinoja löytyy!( esim. perättömät jutut, jotka vetoavat ihmisen alempaan henkiseentasoon.)

      Mitä ihmettä? Onko tämä kirkko sinun huoneesi? Minä luulin että Jumalan!( hämmästynyt seurakuntalainen eräälle neuvoston jäsenelle)

      Siunattua paastoa kaikille!

    • sinisessä,

      huoneessa sunnuntaina liturgian jälkeen puhetta ja kahvia. Talkoolaiset ja johtokunta( sama porukka) Odotamme kirkollista vierasta käymään.

      (Konjakkia ei ole, mutta taskumatin voi tuoda.)
      (Pitääkin tuoda)

      Tapaamisiin!

    • ja onnellisuus

      " Tällaisessa maassa ei voi olla onnellinen, jos on omatunto. Epäoikeudenmukaisuutta vastaan pitää taistella. Pitää olla hullujen ja huorien puolella."( Sofia Oksanen/ Suomen Kuvalehti)

      Mitäpä tähän lisäisi. Tällaiset taistelijat ovat harvassa nykyään!

      Ihmiset menevät helposti vahvemman puolelle mukavuuden halusta/tai/ja hyödyn vuoksi!

      Pahinpia ovat ne, jotka istuvat kahdella tuolilla.

    • puhumme,

      silloin kun puhumme piispan kunnioittamisesta. Olin elänyt Jumalanpelossa viisivuotiaaksi. Järkytyin kun piispa meni meillä ulkovessaan. Olin luullut että piispat ovat tällaisten asioiden yläpuolella.

      Tämän jälkeen rupesin tarkkailemaan seurakunnan pappeja ja olin ymmälläni. Nykyään en enää ihmettele mitään. Yhdestä asiasta olen vakuuttunut: Jumala ei ole kiltti ukko, joka yrittää olla kaikille mieliksi. Hän on lahjomaton ja ankara. Vieläkin joskus tähyilen taivaalle josko sieltä suuri kivi putoaisi päälleni.

      Yksinäisyyden tajuaa silloin kun menettää rippi-isänsä. Opettele olemaan yksin ja hiljaa! Etsi kirkkosi muualtä

      • ja muita mahottomia

        tehtäviä. Ruusuni muistuttavat tunnistamatonta kukkaa. Tein kaksi pääsiäispuuta. Olen kyllästynyt vitsoihin, sitäpaitsi pääsiäispuun kukat ovat määrittelemättömiä. Vien myyjäisiin kaksi pääsiäispuuta. Tulkaa ihmettelemään ja ihailemaan. Vitsat viedään illalla kirkkoon siunattavaksi. Vienkö puut myös? Ajatella, jos lähtisin kirkosta kaksi puuta kainalossa ja ristinmerkki jäisi tekemättä.

        Vatruskoita tekemään. Hopi, hopi!

        Jos olisin menossa Hesaan, niin veisin piispalle pääsiäispuun. En virpoisi, sillä puu on liian kova siihen! Ihanaa kun on kevät! (katupöly aiheuttaa kuumeilua. jokaisella on riesansa.)

    • on sakramentti,

      Papin, joka toimittaa sakramentin kuuluisi sanoa toimituksen alussa että voiteluun voivat osallistua vain ort. kirkon jäsenet. Jaa, mitä minäkin taivastelen päivänselviä asioita.

      Käy kylmä henkäys kevätsäässä!

      Retkelle Poriin pääsiäisyön palvelukseen on vielä muutama paikka jäljellä.

      • kiusaantunut

        Ei-ortodoksien osallistuminen sakramentteihin ei ole yksin papin vika. Siitä on vastuussa myös ne ortodoksit, jotka opastavat niihin ort. seurakuntaan kuulumattomia seuralaisiaan.

      • yhdentekevää,
        kiusaantunut kirjoitti:

        Ei-ortodoksien osallistuminen sakramentteihin ei ole yksin papin vika. Siitä on vastuussa myös ne ortodoksit, jotka opastavat niihin ort. seurakuntaan kuulumattomia seuralaisiaan.

        koko juttu. Sakramentit ovat sakramentteja. Hyvävelijärjestöt viisveisaavat niistä. Olen kyllästynyt!!!

      • ruvettu,
        yhdentekevää, kirjoitti:

        koko juttu. Sakramentit ovat sakramentteja. Hyvävelijärjestöt viisveisaavat niistä. Olen kyllästynyt!!!

        pitämään kirjaa kuka käy kirkossa ja kuka taas ei? Erään tuttavan tokaisu kirkossa: kyllä me tiedämme että henkilöX ei käy enää kirkossa! Onko myös tietoa käykö hän mahdollisesti muissa kirkoissa tai luostareissa. Koskahan henkilö X. on tullut noin tärkeäksi persoonaksi? Ennen muinoin häntä ei edes huomattu kävi tai ei!

      • kuuluvalla
        kiusaantunut kirjoitti:

        Ei-ortodoksien osallistuminen sakramentteihin ei ole yksin papin vika. Siitä on vastuussa myös ne ortodoksit, jotka opastavat niihin ort. seurakuntaan kuulumattomia seuralaisiaan.

        voi olla sellainen käsitys, että ehtoolliselle ja sairaanvoiteluun voi viedä luterilaisia vaimojaan

      • ei siellä pappilassa
        kuuluvalla kirjoitti:

        voi olla sellainen käsitys, että ehtoolliselle ja sairaanvoiteluun voi viedä luterilaisia vaimojaan

        oppinut käytäntöä. Suutarin lapsella ei ole kenkiä.

      • Ja perinnöstä
        ei siellä pappilassa kirjoitti:

        oppinut käytäntöä. Suutarin lapsella ei ole kenkiä.

        Nyt on niin että Turun ort.seurakunta ei saa perintöä senttiäkään Wanhalta frouvalta! Kaiken sen jälkeen miten olette kohdelleet isä-Petriä, joka on minulle kuin oma poika! Ette saa mitään! Tiedän kyllä kenelle kuoltuani rahat menevät. Herra armahtakoon meitä kaikkia!

      • sisäinen tutkinta,
        Ja perinnöstä kirjoitti:

        etenee? Vai eteneekö mitenkään? Taidatte nahjustella siellä!

      • Ei mikään nimimerkki isosisko
        Ja perinnöstä kirjoitti:

        Nyt on niin että Turun ort.seurakunta ei saa perintöä senttiäkään Wanhalta frouvalta! Kaiken sen jälkeen miten olette kohdelleet isä-Petriä, joka on minulle kuin oma poika! Ette saa mitään! Tiedän kyllä kenelle kuoltuani rahat menevät. Herra armahtakoon meitä kaikkia!

        Kuinka ollakaan löysin nämä sivut vasta tänään.

        Kiitos Wanhalle Frouvalle lämpimistä ajatuksista, sekä veljeni Petrin tukemisesta sanoin ja nähtävästi myös teoin. Onneksi ei äiti tiedä..., että poika-polo on tuommoisessa riepotuksessa.

        Miten uskomanta ja surullista luettavaa, kun lukee niin, että näkee ne rivien välit!

        Petri ei koskaan ole sanonut yhtään pahaa sanaa seurakuntalaisistaan, mutta luettuani kaikki nämä viesit, aistin, että totta totisesti olisi ollut ainakin vähän aihetta.

        KAUNISTA KESÄÄ kAIKILLE ja ennenkaikkea Sinulle veljeni Petri!

    • alkaa.

      Suuren viikon hiljaisuus laskeutukoon kaikkien ylle! Isä Petrille voimia, jaksamista ja uskoa tulevaan! Kristus nousee kuolleista tänäkin Pääsiäisenä! Hyvää Pääsiäistä kaikille!

      • matkalle,

        Poriin ei tullut tarpeeksi lähtijöitä. Yksilöt voivat mennä bussilla tai jopa polkupyörällä sinne! KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

        Olin eilen Turun ort.kirkossa. Olin iloinen siitä, että se "hullu Tyttö" käy siellä edellenkin. Kunpi on parempi, nuiva suhtautuminen häneen, vai hyväksyminen? Luulen ettei hän itse noteeraa kumpaakaan!

    • huumoria,

      Naura! Jos uskot Jumalaan, sinulla on siihen varaa; jos et, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta.(Torsti Lehtinen)

      Kristus ja Kristitty

      Jeesus Kristus, poika Herran,
      kulki metsätietä kerran
      hymyhuulin, avojaloin
      linnunpoika kämmenellään.

      Siinä kulki kristittykin
      mustissansa, ilmein mykin,
      paheksuvin mielialoin
      seudun synnit sydämellään.

      Kohtasivat
      ohi astuissaan
      tuntematta toistaan kumpikaan.

      Oiva Paloheinä: Elopeltojen yli, 1943

    • vaikea hyväksyä

      Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta jätti hänet vajavaiseksi. Rakkaudettomuuden seurauksena tulee häpeämisen aika. Häpeämme kaikkea mahdollista itsessämme ja muissa.

      Täydellistä kirkonmiestä ei ole, ei kuoroa, eikä seurakuntalaista.

    • Magda,

      TOTISESTI NOUSI!

      Munkki Serafim puhui viisaita Voimalassa.

      13.5. Matkaamme kevätretkelle Helsinkiin, Uspenskin katedraaliin. Mukaan mahtuu vielä.
      Kysy Inkeriltä!

      Käykää ikonikerhon näyttelyssä seurakuntasalilla!

      • ja muita uskomattomia rahan...

        niin kaunis on maa. Kevät saa!
        Jumalan ruoska saisi jo heilua seurakunnan yllä. Sillä aika alkaa olla kypsä hedelmien korjaajille!

        Kirkkoherra on edelleenkin Petri Ratilainen.

      • neuvosto neuvoaantavaa
        ja muita uskomattomia rahan... kirjoitti:

        niin kaunis on maa. Kevät saa!
        Jumalan ruoska saisi jo heilua seurakunnan yllä. Sillä aika alkaa olla kypsä hedelmien korjaajille!

        Kirkkoherra on edelleenkin Petri Ratilainen.

        ennen viimeistä kokoustaan. Hip, hei! rallala lei,
        leikki sikseen! Nahkurin orsilla tavataan!

      • voivat,
        neuvosto neuvoaantavaa kirjoitti:

        ennen viimeistä kokoustaan. Hip, hei! rallala lei,
        leikki sikseen! Nahkurin orsilla tavataan!

        keskustella hänen kanssaan edelleenkin. Ei hän ole Turusta mihinkään kadonnut. Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä. Ja muutenkin kuin sielunhädässä.

    • kukkii jo,

      Turussa tupa puhtaaksi. Ei tästä niin vähällä päästä. Ihmisen kiusaamisellakin on rajansa ja hyväntahtoisimmankin Jumalanpalvelijan mitta tulee täyteen. Poliisilaitos ei ole ollenkaan pelottava paikka kun oikeutta haetaan. Kävin siellä eilen.

      Katsotaan tämä kähinä ihan pohjaan asti!

      • mataleena,

        23.4. klo. 18.00 Jokainen sytyttää oman kynttilänsä kotonaan, tai missä onkaan. Luemme Isä meidän rukouksen.

        Isä-Petrille voimia, siunausta ja pitkää ikää!

      • rukoukseni,
        mataleena, kirjoitti:

        23.4. klo. 18.00 Jokainen sytyttää oman kynttilänsä kotonaan, tai missä onkaan. Luemme Isä meidän rukouksen.

        Isä-Petrille voimia, siunausta ja pitkää ikää!

        Turussa sataa räntää! Useilla ministereillä on ollut erinäisiä rikkomuksia ja tuomioita kautta historian.
        Jopa rattijuopumistuomioita. Miten he ovat saaneet hoitaa noin vastuunalaista virkaa? Uutisissa kerrottiin eilen, ettei se ole koskaan ollut este ministeriyyteen.

        Muistakaa maanantiana klo.18.00.

      • häitä,
        rukoukseni, kirjoitti:

        Turussa sataa räntää! Useilla ministereillä on ollut erinäisiä rikkomuksia ja tuomioita kautta historian.
        Jopa rattijuopumistuomioita. Miten he ovat saaneet hoitaa noin vastuunalaista virkaa? Uutisissa kerrottiin eilen, ettei se ole koskaan ollut este ministeriyyteen.

        Muistakaa maanantiana klo.18.00.

        kello löi jo kakstoista, keisari seisoo palatsissaan. Niin mustaa kuin multa, niin valkeaa kuin lumi. Se ken tulee viimeiseksi onpi kuolema!!!

        Suo Herra,että minä yöni syntiä tekemättä viettäisin.

      • kristityt,
        häitä, kirjoitti:

        kello löi jo kakstoista, keisari seisoo palatsissaan. Niin mustaa kuin multa, niin valkeaa kuin lumi. Se ken tulee viimeiseksi onpi kuolema!!!

        Suo Herra,että minä yöni syntiä tekemättä viettäisin.

        ortodoksit ja kaikki muutkin. Isä-Petrin puolesta ja kannustukseksi voi rukoilla koska tahansa. Ne jotka eivät voineet osallistua olosuhteiden pakosta vaikka halusivat tämän iltaiseen kynttilärukoukseen, voivat
        rukoilla milloin sopii. Rukoilemiselle ei ole kiintiöitä.

        Nouskoon minun rukoukseni...

    • väärää

      todistusta lähimmäisestäsi!

      Jos minun pitäisi valita Kristuksen ja kirkon välillä, niin ottaisin Kristuksen ja olisin uskollinen hänelle kuolemaani asti!

      Kanslian aukioloajat ovat muuttuneet. Jos kolkutatte ja ei avata, johtuu se edellämainitusta asiasta! Älkää syyttäkö kanslistia.

    • sulkeutunut,

      tilanne Turun ort. seurakunnassa. Ennen niin ulospäinsuuntautunut ja ystävällinen henki on muuttunut suljetuksi systeemiksi. Virastoon ei voi enää mennä ellei ole asiaa, jota ei voi hoitaa muutoin. Nina L. toimi "terapeuttina" keskustelemalla työnsä ohessa vanhojen ja nuorenpienkin seurakuntalaisten kanssa. Nyt ei pääse keskustelemaan edes vs. kanssa. Hän ei ole paikalla juuri koskaan.

      johtuneeko pappien vähyydestä? Olen huomannut että muissa seurakunnissa on pappeja useitakin. Täällä ei ole kuin yksi.

      Iso joukko seurakuntalaisia on sielunhoidollisesti
      heitteillä. isä-Petrin kanssa voi keskustella, mutta hän ei saa ottaa vastaan synnintunnustusta.

      Todellisuudessa Te piispat ja turkulaiset seurakunnan päättäjät ettevälitä vähääkään jumalanpalvelijoista. Te ette välitä!!!

      Olisiko liikaa vaadittu, että seurekunnan tiedotussivu saatettaisiin ajan tasalle ja viraston aukioloajat olisivat kaikkien tiedossa!

      • kuorolainen emerita

        Viimeisen Analogin mukaan kanslian aukioloajat ovat kuten ennen, siis ma,ti,to klo 10.00-13.00, ke klo 14.00-18.00, perjantaisin suljettu.
        Tämä tarkoittaa sitä, että näinä aikoina tulee asioida kansliassa, ei sen muina työaikoina. Kanslistille tulee suoda työrauha. Kanslistin työ on osa-aikaista, ja jos siellä on koko ajan ihmisiä, ei hän pysty tekemään hommiaan.
        On saattanut aiemmin käydä niin, että jotkut ovat käyneet kansliassa vähän miten sattui, kun vain ovat nähneet kanslistin, tai täsmällisempi nimeke on seurakuntasihteeri, olevan työhuoneessa.

        Tänne kirjoittavilla taitaa olla käytössään sähköposti. Analogissa on myös pappimme, todella tällä hetkellä ainoan, sähköpostiosoite. Sen kautta voi myös lähestyä isä Ionia ja sopia asioista.
        Myös seurakuntasihteeriltä, Leena Petriotikselta, voi kysyä, milloin pappi olisi tavoitettavissa, mahdollisesti lähettää hänen kauttaan pyyntöjä.

      • emeritusliis,
        kuorolainen emerita kirjoitti:

        aukioloajat voisi laittaa oveen ja seurakunnan nettisivulle.

        Ihmisläheisyydestä ei totta vie voi syyttää surakuntaamme nykyään. Vika ei ole isä-Ionissa eikä seurakuntasihteerissä. Vika onpi johdossa, neuvostossa ja johdateltavassa piispassa.

        Onko piispan tahto neuvoston taskussa?

        isä-Petrin puhetta cd:llä Mataleenassa. Nimmarilla!

      • kuorolainen emerita
        emeritusliis, kirjoitti:

        aukioloajat voisi laittaa oveen ja seurakunnan nettisivulle.

        Ihmisläheisyydestä ei totta vie voi syyttää surakuntaamme nykyään. Vika ei ole isä-Ionissa eikä seurakuntasihteerissä. Vika onpi johdossa, neuvostossa ja johdateltavassa piispassa.

        Onko piispan tahto neuvoston taskussa?

        isä-Petrin puhetta cd:llä Mataleenassa. Nimmarilla!

        Hyvä ystävä, aukioloajat ovat seurakunnan nettisivulla, juuri nuo samat kuin edellä sanoin. En ole varma, ovatko ovella. Jos eivät, ei ole kovin hankalaa pyytää ystävällisesti niitä sinne laittamaaan - tosin, kyllä ne taitavat sielläkin olla.
        Kukahan kirjoittaja mahtaa olla, kun ei ole tarkistanut seurakunnan nettisivua?

        Hyvää pääsiäisajan jatkoa. Kristus nousi kuolleista!

    • sivusto sammuu

      niin kerrottakoon että kirkkoherra on edelleen sama.

      Kukaan elossa oleva ei ole pyhimys, jotkut pyrkivät siihen tietoisesti, joistakin tulee pyhiä tahtomattaan.

      isä-Petri ei ole pyhimys, kaukana siitä, mutta hän ei teeskentele, eikä pidä fasadia.

      toivon "partisaani" pappia Turkuun. Muun lainen ei täällä pärjää.

    • vanhasta

      tarinasta on nimi kadonnut.
      Vain paikka on jäljellä!

      Vusien saatossa me unohdamme asioita. Sulavan jäätikön vesi peittää kaiken alleen ja me olemme kotona alkumeressä taas!

      Taas liikkuu Jumalan henki vetten yllä.

      Huominen on arvoitus!

    • levotonta

      Virossa kuohuu ja patasa vaihtoi paikkaa. Miten voikaan ystäväni Tallinnassa tänään.

      Jyväskylässä kuohuu. En tunne sieltä ketään. Minulla ei ole mielipidettä siitäkään asiasta.

      Äkkiä kaikki tuntuu samantekevältä. Tai kun on kulkenut matkan loppuun tai saanut työn tehdyksi.

      Maailmassa on paljon tekemättömiä asioita.
      Me emme ole ikuisia täällä!

    • Mariam.

      kun nyt täällä Turussa olisi tilaus synnintunnustamiselle, niin ehdotan että Ambrosius tulee itse ottamaan ne vastaan.

      Ajatelkaa mitä ensikäden syntitietoa Turusta. Tämä olisi vähintä mitä hän voisi tehdä meille!

      Tule apuun Esipaimen!

    • kolmannetta

      sanotaan. Kukahan on seuraava kirkkoherra, joka lentää kortistoon tai sairaspäivärahalle? Sitä emme tiedä vielä.

      Erään neuvoston jäsensnen tokaisu: Miua eivät kirkot kiinnosta!

      Kirkkoherra on sama edelleenkin.

      Ort.kirkko on muuttunut kovin luterilaiseksi ajattelutavaltaa. En tarkoita liturgiaa ja muita menoja.

    • Leninin Patsasta

      Puolalanmäessä! Satunnainen vappukukkanen voipi eksyä paikalle. Miten tämä liittyy ortodoksiaan?
      Ei mitenkään! Ruusuja Leninille! Edes Vappuna.

      Pakenen pois! Antivappua Juopot, raittiit, puolijuopot, ruorijuopot, raivoraittiit ja aivan kaikki syntiset. Samassa veneessä ollaan!

    • kuohuviinikuningatar

      tänä Vappuna vanhat puut odottavat kaatajaansa. Aurajoki kuin savinen silmä, vahtii taivasta, jonka sineä ei voi heijastaa.

      Vajavuutensa kaikilla.

      Mies seisoo pulun pyrtön päällä ja syö sämpylää. Pulu räpistelee. Huomautan asiasta. Mies nostaa jalkansa ja pulu menee murjottamaan kivetyksen reunalle.

      Onkohan leivo jo lentänyt?

      Maailmalta kantautuu kumina. Patsaita menee ja tulee.

      On hieman levotonta! Kevät on tullut.

      Olen ruvennut pelkäämään oikeita uskovaisia.

    • Destemona

      onko täällä ollut kirkkoherran vaalit! Taitaa olla ennen aikaista riemuita hyvät hurskaat.

      Tämän palstan loppumisen myötä katoan minäkin autuaimmille kirkkovainioille!

      Rakenna kirkkosi ja toimita talosi.

    • krusiffix

      kirkollisissa kähinöissä ennen muinoin riita ratkaistiin kuolemalla. Syntipukki myrkytettiin, teloitettiin noitana, heitettiin eläinten luolaan tai muulla tavalla.

      Nykyään on vaikeaa kun sivistyneet ihmiset eivät voi
      meillä ratkaista ongelmaa noin näppärästi.

      Olisikohan syytä ottaa vastuuta ja miettiä yhteisöllisesti syyttelemättä ketään. Sillä:" ne haavat, ne haavat pelkään ikiarpia synnyttää..."

      Filmasimme muuten Leninin muistomerkillä toisen oton tänään. Ruusu oli yön aikana hävinnyt. Toivottavasti jollakin on hyvä mieli!

    • 2007

      Jää ort.historiaan mustien tapahtumien ennakkotapauksena. Suomen ort.kirkko on muutoksen edessä. Millaisen? Kekkosen aika on ohi, mutta ort. kirkossa rehottaa despotismi!

    • kuulu /kolahda.

      ortodoksien vahvinpiin puoliin. Suomi24. ort.palstalla on yritetty tavan takaa älyllistä huumoria, mutta ei mene perille.

      Olkoon!

    • Kalaharin hiekkaa

      ja jos minun mielipidettä kysytte niin vaikeaksi se vaihtaminen käy. Ettehän te kysy.Ja se on hyvä.

      Miksi käydään kouluja, kun kuitenkin tehdään huonoja päätöksiä? Akateemisyys näivettää ihmisen ellei pidä varaansa.

      Jos ihminen hakee oikeutta itselleen, niin se tulee kalliiksi. Tämä maailma on hinnoiteltu valmiiksi.

      Venäjältä kuuluu uhon ääni. Nuoret nostavat päätään. Pronssipatsas on oiva syy saada sota aikaan. Kohta maailma palaa.

      Aamulla en uskalla avata radiota.

      "Elo ihmisen huolineen ja murheineen, väliaikaista kaikki on vaan.
      Tämä elomme riemu ja rikkaus,
      ja se rinnassa riehuva rakkaus
      ja tottumus tuo totta tosiaan,
      väliaikaista kaikki on vaan!"

    • on yhtä

      tyhjä kuin Turun seurakunnan ajastaan jäljessä laahaava sivu. On se vaikeata!
      Turkulaiset ortodoksit ovat aina halunneet olla piispan kaltaisia. Kuka nyt kulloinkin sattuu olemaan.

    • 876-768

      että yöni syntiä tekemättä viettäisin. Amen

    • mariam,

      on kohtuullista
      ylistää autuaaksi sinua, Jumalansynnyttäjä, aina
      autuas ja viaton ja meidän Jumalamme Äiti.
      Me ylistämme sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti
      jalompi, sinua puhdas Neitsyt, Sanan synnyttäjä, sinua totinen Jumalansynnyttäjä.

    • Jumalan Äiti, Neitsyt

      armoitettu Maria, Herra on sinun kanssasi.
      Siunattu olet sinä naisten joukossa, ja
      siunattu on sinun kohtusi hedelmä, sillä
      sinä olet synnyttänyt sielujemme pelastajan.

    • Lohduttaja,

      totuuden henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

    • tällekin palstalle

      Herra, minä huudan sinua, kuule minua! Kuule minua, oi Herra. Herra, minä huudan sinua, kuule minua. Ota korviisi minun ääneni, kun minä sinua huudan. Kuule minua, oi Herra.

      Nouskoon minun rukoukseni niin kuin suitsutussavu sinun kasvojesi eteen, minun kätteni ylennys olkoon sinulle ehtoouhri. Kuule minua, oi Herra.

    • rukousten

      tähden, Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen.

    • ontuu

      kirkkopäivien tiedotteessa on virhe: Ion Durac ei ole kirkkoherra, vaan vt. Täällä ei ole pidetty vaaleja.

    • tällekin palstalle

      Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu te olette Kristukseen pukeutuneet. Halleluja.(kolmasti)

    • suoritettu

      kirkkopäivien nettitiedotteeseen. Ion Durac on vt.

    • päivänä

      Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia.

    • Desdemona

      Arvoisa piispa

      Vuosi on vierähtänyt siitä kun kävitte Turussa. Seurauksia en rupea setvimään. Tiedämme ne kumpikin hyvin.

      Sataa. Merkillistä miten sade liittyy lähes jokaiseen tapaamiseemme. Tarkovski sanoi aikoinaan, että vesi, sade ja luonnonmullistukset ovat osa elämäämme. Toden totta ilmastonmuutoksen myötä nämä ovat käynyyt jokapäiväisiksi. Katoaako pyhyys?

      Toivon että ette kadottaisi herkkyytänne kokonaan.
      Toivon Teille :Monia vuosia, armorikkaita vuosia,monia armorikkaita vuosia.

    • Mataleenat

      Oi Jeesus Kristus, sinä pyhän kunnian, iankaikkisen taivaallisen Isän, pyhän autuaan, ihana Valkeus. Elettyämme auringon laskuun, nähtyämme illan koiton, me veisaten ylistämme Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Jumalan Poika, Elämänantaja. Kohtuullista on, että sinulle kaikkina aikoina hartain äänin ylistystä veisataan. Sen tähden maailma sinua ylistää.

      Isä-Petrille sydämellisiä terveisiä. Jumala kanssamme!

      P.S. Hän on edelleen kirkkoherra.

    • taituli

      valittu. Toivottavasti ei valitakkaan.

      Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu te olette Kristukseen pukeutuneet!

    Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      104
      7838
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      146
      6582
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4715
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      242
      3207
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      89
      2198
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1886
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      148
      1832
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      23
      1675
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe