käsittämätöntä

vuosisadan särky

Heräsin aamulla hammassärkyyn. Yhdessä hammasvälissä on ilmeisesti ollut reikä jo pidempään, mutta nyt se sitten kai on pahentunut. Pitäisi saada gradu kirjoitettua loppuun ennen joulua, ja tänään on ainoa vapaapäivä töistä joten otin aamulla buranan ja painuin kirjastoon. Kahden tunnin päästä särky oli jo sietämätöntä. Soitin YTHS:ään, selitin tilanteeni ja kysyin olisiko mitään mahdollisuutta päästä tänään tai huomenaamulla hammaslääkäriin. Sain ylimielistä naureskelua ja kommentin tyyliin 'ei meillä oo kuin muutama hassu aika huomisellekaan, voithan sä soittaa aamulla ja katotaan kuka meistä sit vastaa ja miten me arvioidaan sun tilanteesi.' Koska kuuma ei vihlo, tilannettani ei otettu lainkaan vakavasti. Sain tyrmistykseltäni kysyttyä, että ai onko kuuman aiheuttama vihlonta pahempi kuin jatkuva särky, ja sain epämääräistä naureskelua vastaukseksi. Kuinka se kuuma voisi jotenkin erityisesti vihloa, kun hammasta, juuria ja koko alaleukaa särkee koko ajan?!? Ja se särkylääke ei auta, olen napsinut buranaa tunnin välein ilman mitään vaikutusta.
Mitä H****TTIÄ??? Täällähän väänän itkua ja odotan kauhulla yötä ja aamua. Minun on kertakaikkiaan PAKKO päästä aamulla hammaslääkäriin, tämä särky on jotain ihan uskomatonta. Mutta kun tuo vastaanottoaikojen jakaminen perustuu puhelimeen vastanneen henkilön mukaan muille seikoille kuin jatkuvalle kovalle särylle, niin aika epävarmalta näyttää.
Onko kellään kokemusta siitä miten nopeasti Helsingin kunnallisesta hammaslääkäripäivystyksestä saa ajan? Tai suositelkaa jotakin yksityistä hammaslääkäriä Länsi- tai Etelä-Helsingistä. Pliis. Revin kohta sen hampaan irti käsipelillä.

23

13305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvon

      En ole koskaan käynyt julkisen puolen päivystyksissä. Epäilen, että meno on samanlaista kuin saamasi kohtelu. Yhtäkkiä hammashoitosi takia olet menettänytkin monta päivää hoitoa odotellessa ja joulukin saattaa mennä särkiessä.

      Tilaa samantien yksityiselle. Yksityisillä hammaslääkäriasemilla on (parhailla niistä) 24 h takuu päästä hoitoo. Käytännössä siis, jos soitat aamulla heti herättyäsi (jotkut asemat aukeavat ennen kahdeksaa) saat ajan saman päivän illaksi. Valitse asema, jossa työskentelee mahdollisimman monta hammaslääkäriä, pääset nopeammin ja - varmemmin. Menee useammalta maine, jos vuorokauden takuuta ei pidetä.

      Itse olen saanut ainoastaan erittäin hyvää kohtelua asemalta nimeltä Cityhammaslääkärit. Ainakin vähän aikaa tämä nyt esim. ehtii olla tässä, ennen kuin joku poistaa, ettei saa mainostaa täällä. Löytyy googlella. Keskustassa Stockamannia vastapäätä. Ja on kalliimpiakin hammashoitoloita olemassa ja paljon. Ihan perus(yksityiset)hinnat on siellä.
      MUTTA HEI! Älä ajattele hintaa, jos gradusi on urasi on sinulle tärkeä.
      Mieti mieluummin sitä, mitä tapahtuu, jos valmistumisesi myöhästyy, etkä pääsekään niin pian töihin kuin halusit. Siitä tulee vielä isommat ansionmenetykset kuin yhdestä paikasta. Puhumattakaan, jos tämän reiän takia joudut epäkiinnostavampaan työpaikkaan kuin alunperin ajattelit.

      Jos sinulla on vain iso reikä, sen paikkaaminen maksaa noin 100 e kaikkinensa. Tämä on aivan perushinta kaikkialla, jos reikä on lähelle juurta. Jos juurihoitoihin joudutaan, se on kalliimpaa ja vaatii monta hoitokertaa.

      Pelasta myös joulusi äläkä jää itkemään jotain YTHS:n huonoa hoitoa. olen itsekin siellä joskus ollut ja tuo kuulostaa tutulta. Se on halpispaikka. Mitä siltä oikeastaan voi odottaa.

      • aloittaja...

        Enpä minä sitä huonoa kohtelua sinänsä itkenyt, vaan sietämätöntä kipua :) (joka on onneksi nyt poissa!!) Se kohtelu sen sijaan sai vain kiukustumaan, koska ihminen siellä puhelun vastaanottajapäässä ei selkeästikään ole hahmottanut miten kipujensa kanssa volttia heittävälle asiakkaalle voi / ei voi puhua.

        Oli muuten ensimmäinen kerta näiden viiden opiskeluvuoteni aikana, kun olen saanut YTHS:ltä huonoa palvelua. Olen käynyt kuitenkin monen lääkärin vastaanotolla ja soittanut ajanvaraukseen monista eri syistä johtuen, ja aina ennen on kohtelu ollut ystävällistä ja empaattista. Ikävä vaan että näin opintojen lopussa jää ruskean jutun maku suuhun viimeisestä (?) kontaktista.


    • Kokemusta on

      Mulla itselläni on vastaavanlaisia kokemuksia YTHS:n palveluista. Opiskelijat saavat kuitenkin käyttää myös kunnan terveydenhuoltopalveluja, joten suosittelen että soitat hammashuollon päivystykseen: http://www.hel2.fi/terveyskeskus/suomi/paivystys/hammashoito_paiv.html. Mulla oli kerran vastaavaa särkyä viisaudenhampaan kanssa, mutta pääsin hoitoon heti samana päivänä. Ja palvelu oli ihan hyvää. Aikaa varatessa täytyy vaan tehdä selväksi, että kipu on sietämätöntä.

    • On kai?

      On kai teillä siellä päivystävä hammaslääkäri? Mä oon aina marssinu päivystysaikana hammaslääkärin odotuspenkille niin ne ei ainakaa voi kieltäytyä ottamasta vastaan. Ja säryn ovat hoitaneet.

    • ei otettu tosissaan..

      Hei!

      Soitin yhtenä viikonloppuna päivystykseen, koska hampaani oli todella kipeä ja siinä oli kamala paineen tuntu. Kukaan ei ottanut vakavasti, koska minulla ei ollut kuumetta!

      Maanantaina päivystyksessä hampaani avattiin ja juuri oli mätinyt pahoin!

      Ei ne ota tosissaan!

      • aloittajalta taas

        Aika pian tuon aloitusviestin kirjoitettuani sain mittani täyteen, googletin 'hammaslääkäripäivystys Helsinki' ja sain ajan yksityiselle kolme varttia myöhemmäksi.
        Ja juurihoitoon saman tien. Toinen vaihe sitten parin viikon päästä. Lisäksi röntgenissä paljastui, että juurihoidetun hampaan viereisessä hampaassa on myös reikä vanhan paikan alla, ja sekin pitää hoitaa äkkiä kuntoon koska muuten siihenkin joudutaan pian tekemään juurihoito.

        Ajattelin ottaa huomenna yhteyttä YTHS:ään ja antaa hiukan palautetta. 120 euroa tuo kustansi, mutta se on pieni hinta siitä että kipu lähti, kykenen taas jatkamaan graduprojektiani, saan nukuttua yöni ja olen huomenna työkykyinen.

        Taivaallista kun hammassärky on poissa. Nämä on näitä elämän pieniä iloja ;) Hyvää joulun odotusta kaikille!


    • aloittaja...

      Niih. Nyt se juurihoitohammas sitten otti ja lohkesi illalla. Syljeskelin hampaan palasia töissä ja ynnäilin nopeasti päässäni että joulu uhkaa mennä tärviölle. Aamulla puhelu YTHS:ään ja onneksi tälle aamupäivälle järjestyi aika.
      Mites muilla, onko kokemusta juurihoidetun hampaan lohkeilusta? Tämä kyseinen hammas on ilmeisen läpimätä, sitä on paikattu pariin otteeseen jo aiemmin ja molemmilla puolilla hammasväleissä on reikä. Kannattaisikohan kiskoa mokoma kokonaan irti mieluummin kuin muurata rippeet kasaan odottamaan ennemmin tai myöhemmin väistämätöntä totaalista hajoamista?
      Katsoin toissapäiväistä kuittia, ja siinä luki yhtenä osana 'juurikanavien erittäin vaativa avaus' - rtg-kuvassa näkyi että juurikanavat olivat käyrät. käsittääkseni tämä lisää ongelmien riskiä jatkossa?

      • seiska niin revi irti

        niin minäkin tein. Eipä oo enää vaivannu hammaskalusto.


      • yhteen

        mutta jos jäi jotain jäljelle niin paikka-aineesta voi laittaa hampaalle kruunun. Tai jos jäi jäljelle ehjä juuri riittää sekin.Juuren käyryys ei sinäänsä ole riski on vain vaikeampaa avata ja rassata. Täytyy vain arvioida hampaan tärkeys, juurten kunto (ettei ne ole mätiä/halki) ja kustannuksia, kunnon kruunun laittaminen voi maksaa noin 600-800 euroa jos kyseessä poskihammas.


    • viisaudenhammassärky

      VAROKAA ROYAL DENTiä -Tässä paikka joka käyttää toisten hätää hyväkseen. Ilmoitetaan puhelimessa että vastaanottava lääkäri on hammaskirurgi, mutta ei kerrota lääkärin nimeä. Huonolla suomen kielellä ilmoitetaan että hoito maksaa 300-700e, vaikkei ole edes kysytty mikä on ongelmana. Ja sitten sanotaan että on kiire, ei ehdi puhua.Löi luurin korvaan vaikka oltiin puhuttu vain n. 5 lausetta ja 60 sekunttia. Joo-o. Ei menty sinne. Hyks nenä-nielu-korva Meilahdessa, tai Kirugisen sairaalan leukakirra (Kasarminkadulla) toimii.

      • Satunnainen kävijä

        Onko tästä keskustelusta sensuroitu viestejä välistä vai miksi tämä näyttää omituiselta?


    • kaulis

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014022618075287_uu.shtml

      Ahneella on kakkainen loppu.

      • bhubnkjxcjk

        No,enpä tiedä. Helkkarin kauan Valvira antaa siimaa ennenkuin mitään tapahtuu. Monta vuotta ehti kääriä rahaa. Hyvinhän noilla voitoilla zirurgi pärjäilee. Että kiitti vaan taas,Valvira.


    • Parasta A-luokkaa

      "Hyvä asiakas

      Suunhoidon kustannukset riippuvat aina toimenpiteen laajuudesta sekä toisaalta työn, käytetyn materiaalin ja hoito-olosuhteiden laadusta. Hoitavan hammaslääkärin tietotaito ja kokemus sekä ammattitaito ja ylpeys sekä aika vaikuttavat osaltaan myös suoritettavaan työhön ja siitä maksettavaan hintaan. Jokaisella hammaslääkärillä on erilainen tapa tehdä suunhoitoon liittyviä toimenpiteitä. Siten käytettyjen materiaalien ja suoritettujen toimenpiteiden laatu vaihtelevat suuresti hoitopaikasta riippuen.
      Me olemme panostaneet parhaimpiin hammashoidon välineisiin ja materiaaleihin. Haluamme, että asiakas lähtee meiltä tyytyväisenä, iloisena sekä terveenä. Asiakkaamme tietävät, että kerran kunnolla tehty työ on laadultaan parasta eikä jälkikomplikaatioita ilmene. Tosiasia on, että monta halpaa hammashoitokertaa tulee loppujen lopuksi asiakkaalle monin verroin kalliimmaksi kuin kerran hyvin tehty hammashoito.
      Me panostamme perusteelliseen hoitoon sekä korkeaan laatuun hammashuollossa. Tästä johtuen olemme 3A-hammaslääkäriasema. Jos välität, miten suutasi sekä hampaitasi hoidetaan, tule meille.
      Ajanvarauksen yhteydessä kerromme ajanvarausehdot sekä toimenpiteen kustannusarvion.
      Huomioithan, että varattu aika on sitova ja sen peruuttamisesta lähetämme 65,00 euron laskun."

      http://www.royaldent.fi/huomio.html

    • 4489jiji

      särky on ikävää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      43
      3190
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2212
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2091
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1801
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1556
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe