Siellä isännöitsijä näyttää "omistavan koko paikan ja määrää kaikesta. Kauniit vanhat omenapuut joutuu leikkaamaan omituisiksi tyngiksi tai muuten tulee huomautus. Myrkkyjä saa kyllä laittaa sekä havukasveja, vaikka sekin on kielletty yhdistyksen säännöissä. Vanhat upeat omena ja kirsikkapuut pitää leikata alle katon korkeuden riippuen henkilöstä. Jos sinut hyväksytään yhteisöön ja olet ollut siellä vuosikymmeniä, et saa huomautuksia. Entinen mökkiläinen on saanut rauhassa kasvattaa puunsa korkeiksi. Uutena omistajana joudut leikkaamaan vanhat puut, niin että ne kuolevat. Eikö tämä ole luonnonsuojelullisesti ja kultturiympäristöllisesti täysin väärää toimintaa. Kuusikymmentä vuotiaan puun tuhoaminen on luonnonsuojelullisesti ajatellen täysin väärin.
Meillä Peltolassa on mökkejä 220 ja aluetta lähes 13 hehtaaria joten sääntöjäkin pitää olla ja toki niiden pitää olla samat kaikille! Uudet tuulet puhaltavat myös yhdistyksen hallituksessa ja se on hyvä, nykyaikainen siirolapuutarha on myös tärkeä kesämökkinä ja lomanviettoon soveltuva paikkana, mukavuuksia unohtamatta. Niitä toivotaan lisää lähivuosina!
Peltolassa parasta ovat ihmiset vaikka kukat ja kasvit yleensä saavatkin ainakin välillä enemmän huomiota!
Suosittelen mökin ostoa vain jos olet, sosiaalinen, kukista ja viljelystä kiinnostunut, aurinkoa rakastava, sateenkin kestävä Turkulainen ( pitää olla ostohetkellä kirjoilla Åbossa)!!
Toki sääntöjä pitää olla että asiat sujuvat, se on harmi jos edellinen omistaja ei ole leikannut / hoitanut omenapuitaan jo puun hyvinvoinnin kannalta oikein eli leikannut vuosittain. Isot omenapuut ne 60v. vanhat tulevat hyvästä hoidostakin huolimatta joskus tiensä päähän ja ne korvataan uusilla puilla tai muilla istutuksilla.
Jokaisellahan on oikeus tehdä puutarhastaan näköisensä tiettyjä sääntöjä noudattaen, ne säännöt eivät ole hankalia noudattaa.
Kyllä siellä otetaan hyvin vastaan uudet ja vanhatkin viljelijät, paljon on itsestä kiinni, saat olla yksin jos haluat mutta porukkaankin pääset jos menet rohkeasti mukaan, en ole ketään kuullut käännytetyn pois.
Ilmoitustaululle halukkuus ostaa mökki......siitä se lähtee turkulainen :)
Sinä uusi Peltolan siirtolapuutarhalainen, joka mietit miten hassunnäköisiksi omenapuut kasvavat, kun niitä aletaan leikata "sääntöjen mukaan", voin kertoa: Omenapuu ei kuole, jos sitä leikataan jaksottain eri vuosina, mutta saman korkuisiksi kuin puu muutenkin on. 60 v. puu on jo iäkäs, se saattaa olla laho ja leikkaaminen on tehtävä ammattitaidolla. Siksi sinun kannattaa pyytää avuksesi se ihminen, joka siellä määräilee, kyllä hänen on tiedettävä puutarha-asioista paljon enemmän kuin mitä yksi siirtolapuutarhaa hoitava tietääkään. Luulenpa, että hänellä on myös omat ohjeistajansa kaupungin puolelta, koskapa jo yksikin rehottava puu vie paljon tilaa ja auringonvaloa mahdollisesti jopa naapurisi istutuksilta. Näin syyspuolella on omenasatoaan katsoessa oltava vain onnellinen, että on sellainen paikka, jossa voi viettää pitkän päivän pelkässä luonnossa.
Kupittaan vanhassa vuokrasopimuksessa mainittiin, että pitää olla turkulainen, mutta uusissa vuokrasopimuksissa turkualaisuudesta ei enää mainita mitään. Asuntoyhtiötkin joutuivat poistamaan ulkomaalaispykälän EU-direktiivien johdosta. Jos koe ongelmaksi, hae oikeuksiasi EU-säädösten kautta.
Millaista mökkiä haet: Määrittele tarkemmin, haetko purkukuntoista, peruskunnostuskelpoista, peruskorjattua vai uutta mökkiä. Niiden hintahaitari on 5000-45000 euroa. Uudet mökit on kalliimpia (35000-45000), kun taas purkukuntoisen voi vahingossa saada jopa alle 5000 eurolla, jos omistaja on vanha ja onnistut puhumaan hänet ympäri.
Ainakin Peltolassa
on sellainen sääntö, että täytyy olla turkulainen. Illoisista ja Kupittaasta en tiedä, ehkä joku tietävämpi sieltä vastaisi.Meillä mökkikauppa taitaa käydä suurimmaksi osaksi ilmoitustaulun kautta. Ostajat ja myyjät laittavat keväällä lappusensa sinne.
Peltolasta ei kannata ostaa mökkiä
Siellä isännöitsijä näyttää "omistavan koko paikan ja määrää kaikesta. Kauniit vanhat omenapuut joutuu leikkaamaan omituisiksi tyngiksi tai muuten tulee huomautus. Myrkkyjä saa kyllä laittaa sekä havukasveja, vaikka sekin on kielletty yhdistyksen säännöissä. Vanhat upeat omena ja kirsikkapuut pitää leikata alle katon korkeuden riippuen henkilöstä. Jos sinut hyväksytään yhteisöön ja olet ollut siellä vuosikymmeniä, et saa huomautuksia. Entinen mökkiläinen on saanut rauhassa kasvattaa puunsa korkeiksi. Uutena omistajana joudut leikkaamaan vanhat puut, niin että ne kuolevat. Eikö tämä ole luonnonsuojelullisesti ja kultturiympäristöllisesti täysin väärää toimintaa. Kuusikymmentä vuotiaan puun tuhoaminen on luonnonsuojelullisesti ajatellen täysin väärin.Peltola on ihana, kannatta ostaa sieltä mökki!
Meillä Peltolassa on mökkejä 220 ja aluetta lähes 13 hehtaaria joten sääntöjäkin pitää olla ja toki niiden pitää olla samat kaikille! Uudet tuulet puhaltavat myös yhdistyksen hallituksessa ja se on hyvä, nykyaikainen siirolapuutarha on myös tärkeä kesämökkinä ja lomanviettoon soveltuva paikkana, mukavuuksia unohtamatta. Niitä toivotaan lisää lähivuosina!Peltolassa parasta ovat ihmiset vaikka kukat ja kasvit yleensä saavatkin ainakin välillä enemmän huomiota!
Suosittelen mökin ostoa vain jos olet, sosiaalinen, kukista ja viljelystä kiinnostunut, aurinkoa rakastava, sateenkin kestävä Turkulainen ( pitää olla ostohetkellä kirjoilla Åbossa)!!
Jokaisellahan on oikeus tehdä puutarhastaan näköisensä tiettyjä sääntöjä noudattaen, ne säännöt eivät ole hankalia noudattaa.
Kyllä siellä otetaan hyvin vastaan uudet ja vanhatkin viljelijät, paljon on itsestä kiinni, saat olla yksin jos haluat mutta porukkaankin pääset jos menet rohkeasti mukaan, en ole ketään kuullut käännytetyn pois.
Ilmoitustaululle halukkuus ostaa mökki......siitä se lähtee turkulainen :)
illoisissa tilaa
Illoinen (ja Kupittaa): http://www05.turku.fi/kiinteistolaitos/maanluovutus/pelto.htmlSivulta löytyy puhelinnumero, soita Timolle ja kysy.
Paljasjalkaisen mökki kupittaan savessa
Kupittaan vanhassa vuokrasopimuksessa mainittiin, että pitää olla turkulainen, mutta uusissa vuokrasopimuksissa turkualaisuudesta ei enää mainita mitään. Asuntoyhtiötkin joutuivat poistamaan ulkomaalaispykälän EU-direktiivien johdosta. Jos koe ongelmaksi, hae oikeuksiasi EU-säädösten kautta.Millaista mökkiä haet: Määrittele tarkemmin, haetko purkukuntoista, peruskunnostuskelpoista, peruskorjattua vai uutta mökkiä. Niiden hintahaitari on 5000-45000 euroa. Uudet mökit on kalliimpia (35000-45000), kun taas purkukuntoisen voi vahingossa saada jopa alle 5000 eurolla, jos omistaja on vanha ja onnistut puhumaan hänet ympäri.