Ihminen ei ole lihansyöjä

sk9

43

5406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kas näin

      ruoansulatuksemme kykenee käyttämään hyväksi vain helposti sulavia kasvinosia. Niitä ei ole saatavilla luonnossa läheskään aina tarpeeksi ihmisen suurta energiankulutusta varten.

      Aidot kasvissyöjät kykenevät käyttämään ravinnoksi myös vaikeasti sulavia polysakkarideja, etupäässä selluloosaa jota on luonnossa valtavasti saatavilla. Ihmisen ruoansulatus kykenee pilkkomaan glukoosiksi vain tärkkelystä, muutamia disakkarideja kuten maitosokeria sekä monosakkarideja kuten ruokosokeria.

      Jo disakkaridit tuottavat ruoansulatuksellemme ongelmia.

      Olemme siis ruoansulatuksemme perusteella sekaravinnon käyttäjiä.

    • sekaravintoa käyttäviä

      Me nykyihmiset olemma kaikkiruokaisia, esi-isämme miljoonien vuosien takaa olivat kasvissyöjiä, siitä on perua mm. viisaudenhampaat ja umpilisäke. Monipuolisempi ruokavalio mahdollisti aivokapasiteetin kasvun.

    • romauttaja

      Ikävää romauttaa maailmankuvasi pilvilinnoja, mutta ihminen on sekasyöjä. Kasvissyöjiksi meillä olisi aika huono ruuansulatusjärjestelmä ja kädelliset ovat jo pienen ikuisuuden napsineet muutakin ravintoa kuin kasviksia aina tilaisuuden tullen.

    • Saisin huomauttaa hieman lähdekritiikistä. Jos esimerkiksi luet kommunistipuolueen sivulta (pseudo)tieteellistä tutkimusta jonka mukaan kommunismi on terveellistä, niin pidätkö tietoa kovin luotettavana? Tai pidätkö luotettavana kristillisestä lähteestä tullutta tutkimusta jonka mukaan evoluutio on tieteellisesti todistettu vääräksi?

      Sama juttu koskee tätä. Vegaanisivustolta revitty tutkimus jonka mukaan ihminen on kasvissyöjä, ei välttämättä ole tieteellistä tietoa. Kyllähän tuolla sivustolla oli mainittu lähteet, mutta en pitäisi Baylor Universityn julkaisuja mitenkään luotettavana. (Kyseessä on yksityinen baptistiyliopisto jonka rahoittajien tarkoitusperät ovat selviä...)

      • yksi kommunisti

        "Jos esimerkiksi luet kommunistipuolueen sivulta (pseudo)tieteellistä tutkimusta jonka mukaan kommunismi on terveellistä, niin pidätkö tietoa kovin luotettavana?"

        Onko seriffillä lupa esittää poliittisia kannanottoja? Edustaako mielipiteesi Suomi24:n virallista linjaa?

        Jos luet kapitalistien sivuilta (pseudo)tieteellistä tutkimusta, jonka mukaan kapitalistit ajavat vähäosaisten etua, niin pidätkö tietoa kovin luotettavana?

      • yksi kommunisti kirjoitti:

        Ymmärrän, että sheriffi otti vain esimerkin. Jos luet luontaistuotefirman sivuilta luontaistuotteita ylistäviä juttuja, niin päätätkö heittää apteekkilääkkeesi nurkaan?

      • yksi kommunisti kirjoitti:

        "Jos esimerkiksi luet kommunistipuolueen sivulta (pseudo)tieteellistä tutkimusta jonka mukaan kommunismi on terveellistä, niin pidätkö tietoa kovin luotettavana?"

        Onko seriffillä lupa esittää poliittisia kannanottoja? Edustaako mielipiteesi Suomi24:n virallista linjaa?

        Jos luet kapitalistien sivuilta (pseudo)tieteellistä tutkimusta, jonka mukaan kapitalistit ajavat vähäosaisten etua, niin pidätkö tietoa kovin luotettavana?

        Kuten tuossa mainittiinkin, kyseessä oli vain yksi esimerkki. Aivan samaan tapaan olisin voinut mainita kapitalistin tekemän tutkimuksen jonka mukaan kapitalistit ajavat köyhien etuja. Tai vaikkapa Microsoftin tuottaman tutkimuksen jonka mukaan Microsoftin Windows XP on Linuxia parempi. Näitä esimerkkejä löytyy. Samaa pseudotiedepotaskaa kaikki.

        Ei siis kannata ottaa kaikesta palkokasvia nenään.

      • selvä asia
        Dawnbringer kirjoitti:

        "Ei siis kannata ottaa kaikesta palkokasvia nenään."

        Niin, tämähän meidän kaikkien kannattaa muistaa. Jos mielestäsi sinulle annettu palaute tai sinulta esitetty kysymys on nenässä oleva herne, taitaa sama pallukka pyöriä toisinaan omassakin nenässäsi.

        Mutta asia ok.

      • saku k
        Dawnbringer kirjoitti:

        Kuten tuossa mainittiinkin, kyseessä oli vain yksi esimerkki. Aivan samaan tapaan olisin voinut mainita kapitalistin tekemän tutkimuksen jonka mukaan kapitalistit ajavat köyhien etuja. Tai vaikkapa Microsoftin tuottaman tutkimuksen jonka mukaan Microsoftin Windows XP on Linuxia parempi. Näitä esimerkkejä löytyy. Samaa pseudotiedepotaskaa kaikki.

        Ei siis kannata ottaa kaikesta palkokasvia nenään.

        Mikä on sinun mielipiteesi tässä lihansyöjä asiassa. Olisi kiva kuulla, mistä sinä totuutesi ammennat.

      • saku k kirjoitti:

        Mikä on sinun mielipiteesi tässä lihansyöjä asiassa. Olisi kiva kuulla, mistä sinä totuutesi ammennat.

        Olen opportunistinen sekasyöjä. Syön molempia ja suhteellisen tasapainoisesti vielä, tästä saan kiittää opiskelijoiden ateriatukea. Mikään totuus ruokavalioni ei ole joten se siitä. Jokainen tekee valintansa ja minulla ei ole siihen mitään sanomista, kuten ei muillakaan ole minun ruokavaliooni.

      • rererer

        ihan tavallista tekstiähän toi nyt oli.eli verrataan esim ihmisen hammasta kasissyöjän hampaisiin.jos ne näyttävät olevan samanlaisia niin ......ai niin sehän lukee netissä,ei voi uskoa

    • voimala

      Ihminen on myös kasvissyöjä, itsekin olen pärjännyt niillä hyvin 35,vuotta, on selvää ettei lihaa ole ollut aina niin paljon saatavissa kun nykypäivänä, lisäksi lihalla on säilyvyysongelma joka rajoittaa sen käyttöä.
      Ilman kasvinsyöntikykyä emme myöskään olisi tässä.

    • Veetvursti

      Yhdyn muiden kommentteihin ja lisäisin tähän vielä sellaisen seikan että ihmisen proteiiniaineenvaihduntaan liittyvät geenit ovat kehittyneet suuresti verrattuna lähisukulaisiimme simpansseihin. Ja simpanssitkin ovat jo sekakäyttäjiä eli syövät eläimiä, kuten pienempiä apinoita, metsäkauriita ja termiittejä.

      Hampaamme ja ruoansulatuksemme ei tosiaan ole pelkästään kasvinsyönnille sopiva. Meillä on heikot ja lyhyet leuat (vertaa esim. gorillan leukoihin), lyhyt ruoansulatuskanava, naurettavan pieni umpilisäke, ja puutteelliset entsyymit polysakkaridien sulattamiseen.

      • voimala

        Miten on terveyspuoli, eikö kasvikset edistä hyvinvointia, katsokaa lääkärin suosituksia,
        miten käy pelkän lihansyöjän, ihminen saa rasvoja pilkkovaa lesitiiniä ainoastaan kasviksista.

      • pärjäävät
        voimala kirjoitti:

        Miten on terveyspuoli, eikö kasvikset edistä hyvinvointia, katsokaa lääkärin suosituksia,
        miten käy pelkän lihansyöjän, ihminen saa rasvoja pilkkovaa lesitiiniä ainoastaan kasviksista.

        Inuiitit ja muut pohjoisen kala-, hylje-, valasdieetillä elävät ovat eläneet hyvin ja voineet paksusti ilman sen kummenpaa kasviasravintoa.

      • asian havainnut

        Olen nähnyt maailmaa sen verran pitkään, että ravintosuosituksetkin ovat monesti ehtineet muuttua. On erittäin todennäköistä, että näin käy vastaisuudessakin.

        Mekanismi on ollut aina sama: Ensin joku tutkija vetää mutkat suoriksi ja tekee asioista yksioikoisia johtopäätöksiä. Sitten kun asia tutkitaan tarkemmin, tulee sarja korjauskierroksia, ja lopulta selitetään, että joissakin poikkeustapauksissa saattaa sattua alkuperäisen selostuksen mukaan.

        Lisäksi erilaiset maatalous- ja teollisuuspoliittiset näkemykset tai firmojen bisnesstarpeet muokkaavat aina ravintosuosituksia omaan suuntaansa. Parhaimmaksi yleisohjeeksi ravinnossakin olen havainnut vanhan sanonnan "Kohtuus kaikessa!"

      • voimala
        pärjäävät kirjoitti:

        Inuiitit ja muut pohjoisen kala-, hylje-, valasdieetillä elävät ovat eläneet hyvin ja voineet paksusti ilman sen kummenpaa kasviasravintoa.

        SE onnistuu syövät pääasiassa raakaa lihaa ja kalaa siinä salaisuus, syövät myös kasviksia merilevää jane.

      • Titap

        Kerropa vähän lisää umpisäkkeestä tai linkki.
        TV:ssä oli kerrattain luonto-ohjelma jäniksistä, millä olisi kunnon lisäke, mutta se oli jotenkin "väärässä paikassa" ja siksi puput joutuvat syömään vihreät papanat uudestaan.

        Minulta tuo nokare revittiin sairaalassa pois, kun se tulehtui. Ei sen puute ole minua mitenkään haitannut.

    • märehtijä

      Mitä syötiin kivikaudella kymmeniätuhansia vuosia? Varmaan eskimodieetin kaltainen ruokavalo, paljon terveellistä kalaa ja lihaa, jonkun verran munia, jotain vihanneksentapaista vähän sekaan.....

      • Erään jutun mukaan esi-isämme selvisivät syömällä myös kalaa, kun taas Neandertalit pitäytyivät pelkässä lihassa ja tuhoutuivat. Samassa kirjassa kerrottiin, että esi-isein pikaruoka oli hidasta: simpukoita, kilpikonnia. Kun populaation tiheys kasvoi, piti syödä nopeampaa riistaa ja kehittää ansoja, joka taas edisti teknistä kehitystä.

        Eivätköhän ihmiset ole kuin karhut tai rotat, opportunistisia syöjiä. Tilanteen mukaan kasviksia, kaloja, nisäkkäitä, hyönteisiä... aina jotakin löytyy.

    • on ns pehmoprovo

      tarkoitettukin keskustelun avaukseksi. Näkyi seriffi ja joku muu menneen 'kasvi'miinaan.

      • Niin astuin minäkin kasviliukkariin... dääm :D

    • Tosin en pure tuota juttua. Sekaravinto. Ruoansulatus ei todellakaan ole erikoistunut pelkkiin kasviksiin. Juu... Eiköhän se noin mene.

    • on...

      totta, että olemme kasvissyöjiä - sen lisäksi olemme MYÖS lihansyöjiä.

      Ihmisellä ei ole raateluhampaita kuten leijonalla, koska ihminen osaa käyttää aterimiakin.

      • voimala

        Ihminen paistaa lihansa , todellinen lihansyöjä vetää raakana ja verisenä

      • kuusam
        voimala kirjoitti:

        Ihminen paistaa lihansa , todellinen lihansyöjä vetää raakana ja verisenä

        Ja tappaa ja raatelee sen.

    • molcosan

      Syohan sina arvon sk9 rehuja paljon etta kasvat isoksi ja jarkikin kasvaa isoksi.

    • sekakäyttäjät

      Ihminen taitaa olla ainoa otus, joka keittää ja paistaa huonosti sulavan ruoan. Se laajentaa ruokavaliota ja osaltaan mahdollistaa suuremmat aivot suhteessa sen sulattimiin. Ihmettelen vähän logiikkaa, jossa pyritään päättelemään ihmisen ruokatottumuksia kantaisien ruokavaliosta. Sillä logiikalla valaiden pitäisi jyrsiä heinää.Helpommin asian saa selville kun katsoo mitä ihmiset nykyään syövät.

    • gggggggggg

      Ensimmäiset ihmiset olivat kasvissyöjiä. Jossain vaiheessa kehitystä tuli kala mukaan ruokavalioon jä sitten liha kun ihminen oppi tekemään keihäitä joilla voitiin metsästää eläimiä. Vasta paljon myöhemmin tuli viljatuotteet,sokeri, herne ja peruna. Ihmisen 5000000 vuotta pitkässä olemassaolossa ne on uusia ruoka-aineita. 1700 ja 1800-luvuilla ihmiskuntaa vaivasivat monet sairaudet johtuen liiallisesta viljatuotteiden syönnistä. Eli me ihmiset ei vielä tänäpäivänäkään kunnolla siedetä esim. sokeria eikä viljatuotteita. Ja tästä johtuu aika pitkälti myös nykyajan sairaudet kuten sokeritauti, sydäntauti ja syöpä. Tiedetään myös ettei liika lihansyöntikään ole hyväksi. Pelkkää lihaa syövät kansat on lyhytikäisiä.

      • Simpanssit metsästävät ja syövät lihaa; niin ovat todennäköisesti tehneet osa esi-isistämmekin. Ymmärtääkseni on puhtaita kasvissyöjälinjoja (Homo Robustus?) ja sekasyöjiä, joita olemme vieläkin.

        Ainakin joidenkin tietojen mukaan liha ja simpukat ovat ensimmäisinä olleet listalla. Cro Magnon -ihmiset oppivat pyytämään ja syömään kalaa, esimerkiksi Neandertalit eivät koskaan, mikä osaksi selitti heidän katoamisensa - liian suppea ruokavalio.

      • suseb
        sharyn kirjoitti:

        Simpanssit metsästävät ja syövät lihaa; niin ovat todennäköisesti tehneet osa esi-isistämmekin. Ymmärtääkseni on puhtaita kasvissyöjälinjoja (Homo Robustus?) ja sekasyöjiä, joita olemme vieläkin.

        Ainakin joidenkin tietojen mukaan liha ja simpukat ovat ensimmäisinä olleet listalla. Cro Magnon -ihmiset oppivat pyytämään ja syömään kalaa, esimerkiksi Neandertalit eivät koskaan, mikä osaksi selitti heidän katoamisensa - liian suppea ruokavalio.

        elimistömme ei ole sopeutunut lihansyöntiin, kuten otsikkojutussa sanottiin

      • suseb kirjoitti:

        elimistömme ei ole sopeutunut lihansyöntiin, kuten otsikkojutussa sanottiin

        muuten emme olisi hengissä, yksikään meistä. Kuten Tieteen Kuvalehti asian tiivisti:

        Ihmisen ruuansulatuskanava koostuu yksinkertaisesta lihansyöjän mahasta ja pitkästä kasvinsyöjän suolesta eli sopii hyvin sekaravinnon muokkaamiseen.

        Me olemme kaikkiruokaisia, se on eräs ihmisen leveinneisyyden salaisuuksista.

      • ggggggggggggg
        suseb kirjoitti:

        elimistömme ei ole sopeutunut lihansyöntiin, kuten otsikkojutussa sanottiin

        Ei olekaan aivan täysin. Parhaiten ihminen on sopeutunut syömään hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja kalaa. Huonoiten valkoista sokeria ja viljatuotteita.

      • suseb
        sharyn kirjoitti:

        muuten emme olisi hengissä, yksikään meistä. Kuten Tieteen Kuvalehti asian tiivisti:

        Ihmisen ruuansulatuskanava koostuu yksinkertaisesta lihansyöjän mahasta ja pitkästä kasvinsyöjän suolesta eli sopii hyvin sekaravinnon muokkaamiseen.

        Me olemme kaikkiruokaisia, se on eräs ihmisen leveinneisyyden salaisuuksista.

        "Ihmisen ruuansulatuskanava koostuu yksinkertaisesta lihansyöjän mahasta ja pitkästä kasvinsyöjän suolesta eli sopii hyvin sekaravinnon muokkaamiseen."

        Asiahan on juri päin vastoin pitkästä suolesta on haittaa lihansyjälle.

        Pitkä suoli on kasvissyöjälle edullinen, yksinkertainen mahalaukku lihansyöjän.

        Voisin myös lisätä, että meillä on kulmahampaat, mutta pienet - sekaravinnon käyttäjän merkkejä nekin.

    • Hammastettu

      Suosittelen kaikille tutkimusmatkaa johonkin eläinmuseoon, menkää ja katsokaa miltä näyttävät aitojen kasvinsyöjien hampaistot. Sitten verratkaa esim. ihmisen ja karhun purukalustoja... huomannette jotakin kummaa yhteneväisyyttä. Jos sitten vielä kehtaa joku puhua paskaa ja väittää ihmisen hampaistoa kasvinsyöjälle kuuluvaksi, niin samaan syssyyn pantakoon uudelleen tarkastelemaan karhun ruokavaliota. Taitaa Panda olla ainoa kasvinsyöjäkarhu, ja sekin siihen sopimaton.

      sekaruokaiselle sekaruoka maistukoon.

      • Eikä kaikki lisäänny

      • jdhfbfslb

        itse asiassa karhutkin syövät huomattavia määriä täysin vegaanista ravintoa. puolukat maistuu, mutta myös puolukanpoimijat. että tarkastele sinä vaan uudelleen sitä karhun ruokavaliota :)

      • taaskin
        jdhfbfslb kirjoitti:

        itse asiassa karhutkin syövät huomattavia määriä täysin vegaanista ravintoa. puolukat maistuu, mutta myös puolukanpoimijat. että tarkastele sinä vaan uudelleen sitä karhun ruokavaliota :)

        "karhutkin syövät huomattavia määriä täysin vegaanista ravintoa"

        Millä tavalla karhun ravinto muka on "vegaanista"? Naurettavaa.

        Aiheesta: Ihminen käyttää monipuolisesti mahdollisimman monia ravinnonlähteitä ja ruoan kuumennus auttaa tässä laajentamaan valikoimaa.

        Kaikki maailman ihmiset eivät voi ruveta syömään vain kasvisravintoa. Sopivaa maata kun ei ole tarpeeksi viljeltäväksi, vaikka kaikki kelvollinen maa otettaisiin ihmisravinnon viljelyyn. Pinta-ala ei yksinkertaisesti riitä.

        Lukekaapa aiheesta tämä erittäin valaiseva ketju:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001291&posting=22000000014920052#22000000014920052

      • suseb
        taaskin kirjoitti:

        Sanoit " Kaikki maailman ihmiset eivät voi ruveta syömään vain kasvisravintoa. Sopivaa maata kun ei ole tarpeeksi viljeltäväksi, vaikka kaikki kelvollinen maa otettaisiin ihmisravinnon viljelyyn. Pinta-ala ei yksinkertaisesti riitä. "

        Asiahan on juuri päinvastoin karjantuotanto tarvitsee kaloria kohti 16 kertaa enemmän maa-aluetta kuin kasvisruoan tuotanto.

        Me ihmiset ehkä kestetään sokeria ja viljatuotteita hyvin muutaman sadan vuoden päästä muttei vielä. Itse syön tohtori Tolosen E-EPAA ja E-vitamiinia ja C-vitamiinia. Luin jostain venäläisten luontaislääkärien kirjasta jotta ihminen mahdollisesti ylittää 250 vuoden iän jos elämä on optimaalinen. Näin ehkä muutaman sadan vuoden päästä kun luontaislääkintä etenee. tulee karnosiinit ja muut yleiseen käytöön.

      • taaskin
        suseb kirjoitti:

        Sanoit " Kaikki maailman ihmiset eivät voi ruveta syömään vain kasvisravintoa. Sopivaa maata kun ei ole tarpeeksi viljeltäväksi, vaikka kaikki kelvollinen maa otettaisiin ihmisravinnon viljelyyn. Pinta-ala ei yksinkertaisesti riitä. "

        Asiahan on juuri päinvastoin karjantuotanto tarvitsee kaloria kohti 16 kertaa enemmän maa-aluetta kuin kasvisruoan tuotanto.

        "karjantuotanto tarvitsee kaloria kohti 16 kertaa enemmän maa-aluetta kuin kasvisruoan tuotanto."

        Luepas tarkemmin. Sanoin,että rehukasveja ja laidunmaata on pidettävä tämän ihmisravinnoksi viljeltävän alueen --lisäksi-- siellä missä ravintoa ei voi viljellä. Lue se linkittämäni keskustelu, niin ymmärrärät.

    • Epäileväinen

      Jos en nyt ihan väärin muista niin olen lukenut, etteivät ihmisten hampaat ole parhaan mahdolliset kasviravinnon hyödyntämiseen, sillä mikäli söisimme kasveja, kuten eläimet, kuluisivat hampaamme mm. hiekan vaikutuksesta varsin äkkiä.

      Jos joku ei tätä usko niin voihan sitä itse testata. Kesällä vain nappaa suoraan maasta perunan tai porkkanan ja alkaa jyystämään sitä pesemättömänä. Saattaapi olla edessä vierailu hammaslääkärin luona.

      En minä sano, etteikö niitä kasviksia kannattaisi syödä, kunhan muistaa putsata ne (tätähän eivät kasvissyöjät eläinten joukossa tee). Ihan vain ajattelin osallistua keskusteluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      132
      4506
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      80
      3260
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      102
      1540
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1385
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      96
      917
    6. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      80
      806
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      19
      768
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      720
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      112
      699
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      42
      628
    Aihe