PEDON MERKKI
Adventismi valehtelee ja puhuu täysin puppua väittäessään, että sunnuntaisapatti on merkki pedon kumartamisesta. Sillä PETO ei ole vielä ilmaantunut, eikä kukaan vielä tiedä, millainen PEDON MERKKI tulee olemaan.
Näemme Sanasta, että se on henkilöllisyyden tunnistamiseen liittyvä, eikä ilman sitä saa marketista ruokaakaan. Vahingossa siis sitä ei kukaan voi ottaa ranteeseensa tai otsaansa.
Ilm 13:16-17
16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*. [Kreikan ja heprean kirjaimia käytetään myös numeroina.]
*******************
MIKAEL ON YLIENKELI JA JEESUS ON HERRA
Jo yksi apostolin lause todistaa todistaa petokseksi väittämän, että Herramme Jeesus olisi vain enkeliruhtinas Miikael! Juudas muistuttaa, että enkelillä ei ole tuomiovaltaa, mutta Herralla on!
Juudas 1:9 Ei edes YLIENKELI Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista Paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: "Nuhdelkoon HERRA sinua!" [5. Moos. 34:6 | Sak. 3:2; 2. Piet. 2:11]
*******************
SAPATTILAIT
Jeesus Betesdan lammikolla valikoi halvaantuneen parannettavakseen, koska tällä oli vuode.
Käski kantaa sitä - sapattina - jotta sapattilait todella tulisi kumotuksi.
Jeesus itse tuomittiin siitä, että sanoi Jumalaa Isäkseen ja ihan laillisesti tuo parantunut olisi voitu kivittää sapatin rikkomisesta.
Kun ei kansansuosion tähden uskallettu sitä tehdä, niin Jeesus katsottiin syylliseksi, koska oli käskenyt KANTAA vuodetta sapattina.
Joh 5:8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele."
Sapatin rikkojan rangaistus, 4. Moos 15:32-36 :
4.Ms.15:32 Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina.
33 Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen.
34 Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä.
35 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella."
36 Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti.
Joh 5:17-18 :
17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]
18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33]
Sapatti oli ihmistä varten - Egyptistä vapautumisen muistoksi, 5.Ms.12:15.
Tänään, Uudessa Liitossa, teemme hyvin, jos vietämme pyhäpäivää ns. egyptin orjuudesta vapautumisemme muistoksi - sapattihan on ihmistä varten, kuten on myös ihmisen vapautuminen ihmiselle hyväksi.
"Egyptin orjuudesta" vapautumisella tarkoitetaan nykyajassa pääsemistä synnin ja lain orjuudesta ts. synnin lain alta pois, Kristuksen armon alle.
Room. 7:6 Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Sapatti on suomeksi: pyhäpäivä ts. pyhitetty päivä. Vapautumisen kunniaksi ja Herran koroittamiseksi.
Ilm. 4:8
Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä. Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva. [Jes. 6:2,3]
******************
HENGELLINEN ISRAEL = ne, joilla on sydämessään usko Lunastajaan
Israel ja Jumalan vanhurskaus, ROOM 9:30-33
Rm.9:30 Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden. [Room. 10:20]
31 Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. [Room. 10:2, 11:7; Gal. 5:4]
32 Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle VAAN TEKOJEN. He ovat kompastuneet siihen kiveen,
33 josta on kirjoitettu: -- Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. [Jes. 8:14, 28:16; 1. Piet. 2:6-8
ROOM 10:1-11 :
Rm.10:1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa, että he pelastuisivat. [Room. 9:3]
2 Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. [Ap. t. 22:3; Gal. 1:14]
3 He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää OMAA vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. [Room. 9:31,32; Fil. 3:9]
4 Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. [Ap. t. 13:38,39; 2. Kor. 3:6; Gal. 3:24]
Pelastus on tarkoitettu kaikille
Rm.10:5 Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: "Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän." [3. Moos. 18:5]
6 Mutta uskon vanhurskaus puhuu näin: "Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen?" -- nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle -- [10:6-8: 5. Moos. 30:11-14]
7 "tai: Kuka voi laskeutua syvyyksiin?" -- nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista.
8 Mitä siis on sanottu? -- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. [Ap. t. 16:31; 1. Kor. 6:14]
10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." [Ps. 25:3; Jes. 28:16; Room. 9:33].
Meitäkin vaanii sama vaara - että pystytämme OMAA tekoihin so. lain pitämiseen perustuvaa omahyväistä hurskautta. Jonka virheen takia Israel nyt on ikään kuin syrjässä - siihen asti, kunnes tietty määrä pakanoita on tullut pelastuksen osallisuuteen, Room 11:25.
_AnttiVKantola_
PS. Neuvoisin, ettei kannata vaivautua lukemaan nimettömiä aiheen aloituksia. Sillä nimettömät eivät ota, eivätkä voisikaan ottaa minkäänlaista vastuuta nimimerkittömästä tekstistä. Rekisteröinti on sitä varten, että henkilö ottaa vastuun kirjoittamastaan. Sivistyneintä tietenkin on kirjoittaa ihan omalla nimellään.
Peto, Sapatti, Miikael, Israel
11
339
Vastaukset
- UnaFortuna
ole vielä riittänyt, niin pitkälle, että pystyisit eroittamaan Jumalan ja Pedon toisistaan. Sen tähden sinulla on halu kirjoitella perättömiä asioita. Tätä perättömien asoiden kirjoittelua kutsutaan valheeksi oleko
tietoinen tästä.
Petoa etsiessäsi voin antaa sinulle vihjeen, joka on 2:Tessal: 2:4: Tuo vastustaja, joka koroittaa itsensä yli kaiken, mitä Jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Samainen Paavali kirjoittaa, että luopumus tapahtuu ensin. Todella luopumus tapahtui melko pian Apostolien kuoleman Jälkeen. Tämän luopumuksen seurauksena istui todella tämä vastustaja seurakunnan pääksi. Hänellä on monta juhlavaa nimeä, kuten Jeesuksen viransijainen
suuri sillan rakentaja maan ja taivaan välille.
Tri Eck, etevä Teologi, Lutherin ankara vastustaja, lausui:
Kirkko on omalla vallallaan, vastoin Raamattua, epäilemättäkin pyhän Hengen kehoituksesta, siirsi sabatinvieton sunnuntaille.=
Muistettakoon kuitenkin, ohimennen sanoen, että samainen= pyhä henki= Johti paavilaisen kirkon vainoamaan ja surmaamaan hirmuisin kidutuksin kymmeniä miljoonia kristuksen seuraajia, jotka eivät tuota =petoa= kumartaneet. Tästä jo voi jokainen päätellä, ettei tuo henki ollut jumalan pyhä henki, totuuden henki, vaan valheen ja murhan Henki. Katolilaisen kirkon johtajat ovat kaikki yksimielisiä siitä, että heidän kirkkonsa on tehnyt kyseellisen muutoksen aikakautemme ensimmäisillä vuosisadoilla. Katolilaisia = kristillisiä= oppeja käsittelevästä arvovaltaisesta teoksesta luemme:
=Kysymys: Kuinka voit todistaa, että kirkolla on valta määrätä juhlia ja juhlapäiviä? Vastaus: Itse teolla, kun se on muuttanut sabatin sunnuntaiksi, jonka protestantitkin tunnustavat, sen tähden he puhuvat itseään vastaan, kun he ankarasti pitävät sunnuntaita, mutta ei muita saman kirkon määräämiä juhlia.= (An Adridgement of cristian Doctorine, s, 58.)
Jeesus on vieläkin Herra!- sinä eksytät
Pedon merkki ei ole viikonpäivä sillä merkki tullaan ottamaan (ei vielä otettu) otsaan tai käteen.
Kirkkohistorian kirjat ovat Raamatun ulkopuolisia lähteitä ja ns. sapattikiista pitäisi selittää ainoastaan Raamatulla.
Sapatin voi rikkoa vain ainoastaan sapattina eikä sunnuntaina.
Jeesus on Herra!
Maranata! - on Herra........
sinä eksytät kirjoitti:
Pedon merkki ei ole viikonpäivä sillä merkki tullaan ottamaan (ei vielä otettu) otsaan tai käteen.
Kirkkohistorian kirjat ovat Raamatun ulkopuolisia lähteitä ja ns. sapattikiista pitäisi selittää ainoastaan Raamatulla.
Sapatin voi rikkoa vain ainoastaan sapattina eikä sunnuntaina.
Jeesus on Herra!
Maranata!Ilmestyskirjalla on satoja erilaisia tulkintoja kristillisperäisissä piireissä ja sellainen kiehtoo erityisesti adventisteja jotka ovat laskeneet sen pohjalta jopa päivämääriä koskien Jeesuksen pyhäkköpalvelusta. Valhe adventistien keskuudessa on selitetty suureksi pettymykseksi profeetan näyn perusteella.
Ilmestyskirja koskee tulevaisuutta ja adventistinen Ilmestyskirjan tulkinta on VIELÄ TOTEUTUMATTA. EI TUOMION OPPI VAAN ILOINEN SYDÄN
Mitenkäs, UnaFortuna, mistäs sinulle sellainen synkkä ajatus tuli, että minä sekoitan Jumalan ja Pedon? Kirjoitinhan, ettei peto vielä ole edes ilmoittanut itsestään!
Mutta Jmala on ilmoittanut itsensä Pojassaan ja sisäisesti voimme tuntea Hänet, Halleluja!.
Mutta ei mustalla mielellä, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa ja "ilo Herrassa on teidän väkevyytenne". Vain iloisella ja toiveikkaalla mielellä voi ymmärtää hengellistä kirjoitusta.
Eikä Jumalaa kiinnosta, mitä kirjoitamme sen ja sen sanoneen sen ja sen käsityksistä Raamattuun nähden. Vaan että mitä itse olemme mieltä Raamatusta ja RAAMATUN kirjoittajista.
UHRAA ILOINEN SYDÄN - enempää et voikaan
Älä lahjoita tai uhraa Jumalalle synkkyyttä tai kuollutta kirjainta. Sillä ei Hän ole koskaan katsonut uhrilahjan tai lainnoudattamisen puoleen, vaan uhraajan tai antajan sydämen saloihin!
Ja Hän kummastelee tänäänkin epäluuloisia sydämiä. Kateus, katkeruus tai synkkämielisyys laukaisee liiankin helposti vihan kierteen - ja sitten yritetään tappaa veljiä ja sisaria tinasotilaiden voimalla ts. kuolettavalla kirjoittelemisella.
1. MOOS 4:5-10 :
1.Ms.4:5 mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi.
6 Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan?
7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." [Room. 6:12].
8 Kain sanoi veljelleen Abelille: "Lähde mukaani." Mutta kun he olivat kulkeneet jonkin matkaa, Kain kävi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet. [Viis. 10:3; Matt. 23:35; 1. Joh. 3:12; Juud. 11]
9 Silloin Herra kysyi Kainilta: "Missä on veljesi Abel?" Kain vastasi: "En tiedä. Olenko minä veljeni vartija?"
10 Herra sanoi: "Mitä oletkaan tehnyt! Etkö kuule, kuinka veljesi veri huutaa minulle maasta? [Hepr. 12:24].
Mutta kiitos Jumalalle - Jeesuksenkin veri huutaa maasta - mutta armahdusta ja laupeutta, rakkautta. Ei Jumalan vihaa ensinkään.
PS. "Petoa etsiessäsi voin antaa sinulle vihjeen ...". Mutta en etsi petoa, eikä ymmärtääkseni kenenkään pidä etsiä. Aikanaan peto kyllä etsii sinut ja minut käsiinsä ja sanoo joko tai: joko suostut pedon rekisterin alle tai sitten et ota merkkiä, vaan kuolet Kristuksesi vuoksi.
Ei pedon tarvitse houkutella minua pyhittämään sunnuntaita, sillä sen jo teenkin. Mutta se vaatii kieltämään Kristuksen. Peto, muuten, muuttaa ajat ja lait. Luulen, että se määrää lauantain lepopäiväksi ja aloittaa ajanlaskun vuodesta 1844 - erään profeetan kunniaksi.
Kaiketi sitten kaikki kovat moralistit päättelevät, että tässä on se Messias.
Etenkin, kun hän tekee ihmeitä - parantaminen on jo tuttua, mutta hän tekee toisenlaisia ihmeitä. Niihin ei muut kykene, yksin hän.
antti- nlmhy
Kirkkojen päätöksillä ei uskon mielessä ole mitään merkitystä. Sinun päättelysi käy väärää polkua pitkin. Ihmiset ovat väärässä jokainen. Mutta Raamattu on oikeassa. Kun korostat kirkon päätöksiä, et ota huomioon sitä, että ihmisiä ei tulla tuomitsemaan kirkkojen päätösten perusteella.
- sapattia
”Jeesus Betesdan lammikolla valikoi halvaantuneen parannettavakseen, koska tällä oli vuode.
Käski kantaa sitä - sapattina - jotta sapattilait todella tulisi kumotuksi.
Jeesus itse tuomittiin siitä, että sanoi Jumalaa Isäkseen ja ihan laillisesti tuo parantunut olisi voitu kivittää sapatin rikkomisesta.”
KYSEESSÄ EI TODELLAKAAN OLE SAPATIN KUMOAMINEN!
Kyseessä oli halvaantunut mies ja sapatti on vapautuksen päivä.
Mikä ilo on ollut, kun saa kantaa sitä vuodetta, johon on ollut sidottu.
Muistuuko mieleesi Jeesuksen vertaus kaivoon putoamisesta, että jokainen sen tekisi vetäisi lapsensa kaivosta, eikä antaisi hukkua edes sapattinakaan.
Sapatti on lepoon ja virkistykseen ja iloitsemiseen siitä Jeesuksen täytetystä työstä ja muistutukseksi siitä, että Herra on Herra maan ja taivaan Luoja.
Sapattina on lupa tehdä hyvää, joka on hyvää myös Herran silmissä.
Sapatinvietto ei vie lain orjuuteen. Siinä tapauksessa kaikki synnistä luopuminen olisi orjuutta. Vain Kristus pelastaa meidät. Teot eivät pelasta. Mutta Kristus ei vie meitä laittomuuteen. Kristillistä vapautta on Jumalan käskyjen kirjoittaminen sydämeen. Uudestisyntynyt ihminen rakastaa Jumalan käskyjä. On siunattua olla vapaa myös sapatin tahallisesta rikkomisesta ja seurata Jeesusta, sapatin herraa.
Vain rakkaus voi pitää käskyt.
Ensim. Joh. 5:1. Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
2. Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
3. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
4. sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.Niinpä: "tämä on se voitto - meidän USKOMME".
Ei sapatinviettomme ole se voitto eikä muukaan kieltolaki - vaan usko Jeesukseen ts. "Jumalan Pojan usko" - "Pitäkää usko Jumalaan!". Näinhän se on ja mitä muuta Johannes sanoo, se on sopusoinnussa tuon kanssa.
Kuten se että Jeesus kumosi sapatin, käskemällä parantuneen ottaa vuoteensa ja kantaa sitä kaikkien nähden.
Ja että fariseukset jo ennen tätä olivat todenneet Jeesuksen lainrikkojaksi sillä väittämällään, että Jumala on Hänen Isänsä. Sapatin kumoaminen oli sitten piste iin päälle - päättivät järjestää oikeudenkäynnin ja kuolemantuomion.
Tässä vielä todisteeksi Johanneksen viidettä lukua - sapatin rikkominen vuodetta kantamalla
ja mikä rangaistus siitä olisi lain mukaan tullut. Suoraan Sanasta. "Olkoon jokainen ihminen valhettelija, mutta Jumala totinen" - tutki siis rukouksen hengessä suoraan Sanasta!
Joh 5:8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele."
9 Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. [Joh. 9:14]
Joh 5:17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]
18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33]
Sapatin rikkojan rangaistus, 4. MOOS 15:32-36 :
4.Ms.15:32 Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina.
33 Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen.
34 Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä.
35 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella."
36 Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti.
PS. Et voi löytää mistään päin Raamattua sellaista tietoa, että VÄÄRÄ sapatinpäivä johtaisi kuolemantuomioon tai mihinkään rangaistukseen.
Sisältöhän merkitsee verrattomasti enemmän kuin käärepaperi. Joten ellenistit ovat täydellinen harhaoppi, kun niin jyrkästi vaativat viettämään juuri heidän valitsemanaan päivänä.
antti- toivomme
AnttiVKantola kirjoitti:
Niinpä: "tämä on se voitto - meidän USKOMME".

anttiAntti Kantola, asia on niin, että et tunne Jumalaa, et tiedä mitä rakkaus on. Sinulta puuttuu raamatun sanan ymmärrys .
Kirjoitusta on, mutta ajatus ja sisältö puuttuu. Kaiken keskipisteenä miten saisin sen sapatin kumottua. Voi niitä joita saat ikeesi alle. Tosin olet oikealla palstalla, että pysy vaan täällä. Täällä et ehkä voi ketään pettää.
Oikeassa olet siinä, että uskomattomalle sapatti on rasite, mutta ei uskovalle, joka tuntee Kristuksen ja Jumalan.
USKO JEESUKSEEN EI JOHDA LAITTOMUUTEEN.
Syntiä on lain rikkomus.
””””Kuten se että Jeesus kumosi sapatin, käskemällä parantuneen ottaa vuoteensa ja kantaa sitä kaikkien nähden.”””
Tässä ei ole kyse mistään työn teosta. Kyseessä oli halvaantunut mies, jonka Jeesus paransi.
Oletko tosiaan sitä mieltä, että Jeesus rikkoi sapatin, kun paransi ja käski viedä vuoteen mennessään?
Polttopuiden kerääminen varastoon on taas aivan eriasia.
JEESUS SANOO:
Matt. 5:17. ÄLKÄÄ LUULKO, ETTÄ OLEN TULLUT LAKIA TAI PROFETOITA KUMOAMAAN ; EN MINÄ ELE TULLUT KUMOMAMAAN VAAN, TÄYTTÄMÄÄN.
Joh 5:17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]
Sapattina on lupa tehdä hyvää ja Jumalan työtä.
MISTÄ KOHTAA RAAMATTUA LÖYDÄT JEESUKSEN SAPATINA TEKEMÄSSÄ NIITÄ PUUSEPÄNTÖITÄ TAI VASTAAVIA?
TÄSSÄ KOHTAA EI PUHU JEESUS VAAN JUUTALAISET TULKITSEVAT OMALLA TAVALLAAN. Pidätkö juutalaisten tulkintaa oikeana? Heidän motiivinsa oli saada Jeesus hengiltä, kun eivät edes uskoneet Häntä Messiaaksi.
18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33]
18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
JEESUS ITSE SANOO PITÄNEENSÄ ISÄNSÄ KÄSKYT. Onko Jeesus valehtelija mielestäsi, kun sanoo pitäneensä Isänsä käskyt, eikä ole kumonnut niistä piirtoakaan.
Hes. 20:12
Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.
-------------
”””””””PS. Et voi löytää mistään päin Raamattua sellaista tietoa, että VÄÄRÄ sapatinpäivä johtaisi kuolemantuomioon tai mihinkään rangaistukseen.
Sisältöhän merkitsee verrattomasti enemmän kuin käärepaperi. Joten ellenistit ovat täydellinen harhaoppi, kun niin jyrkästi vaativat viettämään juuri heidän valitsemanaan päivänä.”””””””
Nyt olet käsittänyt väärin ei kukaan ole sinua vaatinut viettämään sapatin päivää.
Onhan se melko mahdotonta ihmiseltä, joka ei ole uskossa. Siihen tarvitaan tosiaan sydämen muutosta ja Kristuksen tuntemista ja rakkautta Kristukseen.
Ei ihminen ihan luonnostaan halua seurata Mestariaan, kyllä siihen tarvitaan Jumalan lähestymistä, herätystä.
Kyse ei myöskään ole mistään Ellenin sapatista, vaan JUMALAN VALITSEMA JA SIUNAAMA LEPOPÄIVÄ, PYHÄPÄIVÄ. En ole edes ennen kuulutkaan Ellenin sapatista, kuin vasta täällä, että kaikkea sitä kuulee. LUEPPA VAAN TARKAAN NIIN KYLLÄ SE SAPATTI SANA NÄKYY IHAN RAAMATUSSA, ei sitä tarvitse muualta etsiä.
Niin, eihän se murhaaminenkaan välttämättä johda lopulliseen tuhoon, sen enempää kuin sapattikaan. Sitä vartenhan on Jeesuksen veri vuodatettu, että jokaisella olisi mahdollisuus ikuiseen elämään.
Synti on tosin vaarallinen ja katumattomana, sydämen paatumuksena voi johtaa lopulliseen tuhoon. En todellakaan neuvo ketään murhaamaan, tai varstamaan tai edes sapatin hylkäämiseen ym. toivomme kirjoitti:
Antti Kantola, asia on niin, että et tunne Jumalaa, et tiedä mitä rakkaus on. Sinulta puuttuu raamatun sanan ymmärrys .

Synti on tosin vaarallinen ja katumattomana, sydämen paatumuksena voi johtaa lopulliseen tuhoon. En todellakaan neuvo ketään murhaamaan, tai varstamaan tai edes sapatin hylkäämiseen ym.BETESDAN TODISTUS, Joh 5:1-18, LAINOMAINEN SAPATTI KUMOTTU
Minä suosittelen, että pyhitetään ainakin yksi päivä viikiossa kanssaihmisten hyväksi. Tai maailman orjuudesta vapautumisen kunniaksi, 5. Moos 12:15. Kysymys ei ole siitä, kuten varsin hyvin tiedät.
Kysehän on siitä, että vaadit jokaista uskovaa viettämään pyhäpäivää juuri samana päivänä kuin itse vietät. Siinä sinun syntisi - ei siinä, että löhöät lauantaina.
Sanon sen taas. En taistele, yhdessä Jeesuksen kanssa, lepäämistä tai pyhitystä vastaan, vaan lainomaista lepäämistä vastaan ja sitä luuloa vastaan, että lainnoudattaminen muka pyhittäisi.
Kun tuomitset toisen päivän valinneen, olet mennyt llain alle ja pakottamassa muitakin lain orjaksi.
"Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä", sanoo Jeesus Johanneksen mukaan. "Sapattina on lupa tehdä hyvää", sanoo Jeesus ja sen fariseuksetkin Hänelle myöntävät. Eikös sitten muina päivinä tehdä hyvää? Ja ei kai sapattina muuta saakaan tehdä kuin hyvää - ei kai pahaa sentään saa tehdä muinakaan päivinä? Tästä ymmärrämme, että sapatissa on tärkeää kanssaihmisten hyväksi eläminen. Työpäivinä aika menee työn merkeissä ja perheen hyväksi.
Viittaat 4. Moos 15:32-36 kuolemantuomioon ja sanot, että "
- Trubaduuri
Pedonkuva on se kuva jossa on jonkun ihmisen Kasvokuva/Naamakuva/Kehokuva sekä numero, ja sitten kun ihmiset käyvät antamassa äänensä tuolle kuvalle ja numerolle, niin silloin he kumartavat petoa, eli "ihmistä", siis tuota kuvaa ja sen numeroa ja ottavat merkin itseensä. Pedonmerkki, tosin näkymätön, on siis muodoltaan sellainen tähdellisesti demokratiaa kuvaava ja myös demokratiaan kuuluva olennaisuus, jonka joku ihminen on hyväksynyt itseään varten ja omaksunut itselleen täysin sopivaksi, ajattelematta kuitenkaan sitä sen kummemmin tai sen sisältöä jotenkin erityisesti.
Esim. ihmisten toimeentulo ja elämä on nykyisin sidottu täysin demokraattisiin päätöksiin jopa
glopaalilla tasolla. Luojalla, Isällä taivaisella ei ole osaa eikä arpaa täällä maan päällä nuihin asioihin ja tuohon päätöksen tekoon joka kuuluu yhtenä osana demokratiaan. Ja he jotka eivät ole taivaallisen Isän puolella, ovat Häntä vastaan. Jopa jotkut sellaisetkin ihmiset, jotka täälläkin väkevästi kirjoittavat ulkoa opittuja sanoja Jeesuksesta, mutteivat asioista juurikaan mitään olennaista vielä tiedä.
Rooman keisari oli näitä ensimmäisiä "kuvakkeita" jota ihmisten piti kumartaa kuolemantuomion uhalla, paavi peri tuon aseman sittemmin, kuten inkvisitio esim. asiaa kuvaa hyvin.
Tuo pedon merkki on ollut olemassa jo Kristuksen elonpäivinäkin, sillä tuo "peto" tappoi hänet ja kaikki heidät jotka seurasivat Kristusta. Sillä he eivät kumartaneet tuota kuvaa, eivätkä näin ollen ottaneet merkkiä itseensä. Juutalaisetkin, melkein kaikki tyynni kumarsivat tuota petoa, tosin Selootit eivät ja oli tietenkin joitakin muitakin pieniä ryhmiä, jotka eivät merkkiä itseensä huolineet.
Paavali oli yksi näitä pedon merkkiä kantava tappaja ja kristittyjen vainooja, katolilaisethan jatkoivat tuota touhua aina tuhatkuusisataa luvulle asti.
Ennen vanhaan suomessakin joutui sellainen ihminen ikävään asemaan, joka ei suostunut käymään äänestämässä, ja hänen ivaajana ja pilkaajana oli se ihmisjoukko joka itse äänesti aktiivisesti. Vieläkin mm. suomessa ivataan sellaisia ihmisiä jotka eivät äänestä yleisissä ja yhtäläisissä vaaleissa ja/tai äänestystilaisuuksissa joita yhteiskunta järjestää turvatakseen oman valtansa sekä olemassa olonsa, jonka perusta on ihmisen luontainen yhteinen tekeminen ja toiminta sekä
omaksuttu arvomaailma että jonka säännöt ja lait ovat yksiin sopivat näiden ihmisten omien pyrkimyksien ja tavoitteiden kanssa. Eli, raha ja valta sekä kunnia, ilman omaatuntoa ja/tai häpyä, mutta ovat kuitenkin hyviä teeskentelijöitä ja näyttelijöitä oma etu päällinmäisenä.
Ihmiset ovat siis sokeita ja kuuroja kuten ihmisen Poika, Kristus eräänkin kerran sanoi, ja jonka hän toistaa useasti Johannekselle antamassaan sanassa
joka on lähtöisin kaikkeuden Korkeimmalta, tämän luomakunnan Luojalta, ihmiskunnan Jumalalta, taivaalliselta Isältä. Ja nytkin on paljon ihmisiä jotka eivät Sanan edessä enää kestä, mutta ovat aina alttiit kuitenkin äänestämään jotakin ihmistä
jota he eivät edes tunne. Merkki on siis selviö ja ihmiset itse valitsevat sen suhteen toimintansa.
Tuo "portto" joka huoraa tuon pedon kanssa on myös kumartanut tuota petoa ja ottanut jo sen merkin itselleen. Se lienee selvillä jo itse kullekkin.- Trubaduuri
"Numero ja kuva ja näkymätön merkki (tästä te ette tule pitämään)", kirjoitin vastikään.
PERUN PUHEENI TOMUSSA JA TUHASSA !!! Olin mieltä vailla kirjoittaessani!! Anteeksi! Olenhan vain trubaduuri, enkä muusta tiedä.
JOB 42:2-5 :
Job 42:2 -- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa.
3 Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä -- ne ovat minulle liian ihmeellisiä. [Job 38:2].
4 Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."
5 Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
1.
Minä vain kuvittelin, millainen se pedon merkki voisi olla, spekuloin sillä. Itse asiassa en ole pedolta mitään kysynyt ja nyt pelkään kauheasti, että peto suuttuu minulle, kunhan ilmaantuu.
Pedon merkki ei tietenkään voi olla näkymätön tai salainen tai huomaamatta otettavissa. Sillä sen ottamisen yhteydessä TÄYTYY todistettavasti luopua uskosta Kristukseen. Olin mieletön, kun muuta väitin. Kyllä sen sitten huomaa, kun ei pääse kaupan tiskiltä eteenpäin ruokaostoksineen - kun ei ole Kristuksen kieltävää luottokorttia. Kortista käy selvästi ilmi, että sen haltija ei ole uskovainen.
Ilm. 13:16-17 :
16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku*. [Kreikan ja heprean kirjaimia käytetään myös
2.
Paavali ei suinkaan ollut petomainen, vaikka niin väitin. Hänhän kiivaili oikeasti Jumalan puolesta, kun hän esimerkiksi Stefanuksen tappajia suojeli lain nimissä. "Laittomaan" Jeesukseen uskovathan oli lupa tappaa. Kuten Jeesus itsekin. "Miksi vainoat minua", sanoi Jeesus Paavalille siksi, että Paavali oli vilpittömän tietämätön Jumalan "armotalouden huoneenhaltijan" tehtävistä ja uskosta.
Jeesus sitten opetti Paavalia pyhien ilmestysten kautta, kuten opetti lopunajoista Johannekselle. On huomattava, että Ilmestyskirjasta käy ilmi, että sen on tarkoitus täydellisesti avautua vasta sitten, kun Peto fyysisesti on paljastanut itsensä. Paavalin saamat ilmestykset olivat tuiki tarpeellista Kristuksen oppia.
Room. 1:5
Jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
3. Olin sokea sokeain taluttaja. Sillä Jeesushan tarkoitti sokeudella nimenomaan sitä, että kun luulemme jotain tietävämme, vaikka tietomme on sangen vajavaista. Emme esimerkiksi havaitse helposti sitä, että huoraamme lain kanssa - vasta itsekin sen Sanasta näin. Nyt minä NÄEN!
Ilm. 3:18
Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. [Jes. 55:1; Matt. 13:44; 1. Piet. 1:7]
Vain trubaduuri
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917600Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1236324Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1624452Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353061Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902638Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh351935- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971534Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo41823Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782